24/03/14

Pikkuputiikit esittelyssä: kodin piristys Kauniste

13 60 P3170443.JPG

Pikkuputiikkien esittelyt jatkuvat edelleen Fredikinkadun suunnalla, mutta tällä kertaa sisustuksen merkeissä. Viime viikolla esitellyn Acolythin naapurissa sijaitseva sisustusputiikki Kauniste avasi myös ovensa yleisölle uudessa osoitteessa reilu viikko sitten. Kauniste saattaa olla joillekin tuttu jo muista yhteyksistä tekstiilituotteidensa ansiosta tai aiemmasta sijainnistaan viereisestä korttelista, mutta nyt liike loikkasi Acolythin tavoin Fredalle ja vaihtoi samalla hieman suurempaan liiketilaan. 

P3170437.JPG

Kauniste on siis kotimainen tekstiilibrändi, joka on tunnettu hurmaavista printtikuoseistaan. Omankin keittiöni suosikkipyyhe on nimenomaan Kaunisteen tuotantoa ja siksi olin erityisen innoissani tästä kivasta tulokkaasta Fredan putiikkikeskittymään. Kaunisteen tuotteita myydään monessa muussakin liikkeessä ja verkkokaupassa, mutta paras valikoima kuoseja on tietysti täällä ihan omassa putiikissa. Omien tekstiilituotteiden ja kankaiden lisäksi putiikissa on myytävänä myös pieniä kodin esineitä ja tarvikkeita sekä asusteita muilta huolella valituilta merkeiltä. Niin tosiaan, Kauniste myy printtikankaitaan myös metritavarana, jos joku haluaa tehtailla noista kauniista kuoseista jotakin ihan itse.

P3170435.JPG

Itse liiketila on ihanan valoisa ja avara ja myyävät tavarat ovat viehättävästi esillä. Kaunisteen putiikissa tuli fiilis, että sinne voisi hyvin mennä ihan vain hengailemaan, koska tila oli ilmavuudessaan ja kauneudessaan niin viihtyisä. Paitsi oman kodin piristykseksi, Kaunisteen ihastuttavat keittiöpyyhkeet ja muut pienet tuotteet ovat muuten aivan mahtavia viemisiä ja lahjaideoita ystäville – etenkin tuparilahjoina aivan lyömättömiä!

P3170481.JPG

Onko muuten monille teistä Kauniste jo entuudestaan tuttu? Joka tapauksessa tämä on ehdottomasti pistäytymisen arvoinen putiikki ja henkilökuntakin on älyttömän mukavaa ja ystävällistä. Välillä tiskin takana saattavat luurata itse suunnittelijatkin kuten juuri minun visiittini aikaan. :) Mutta jos et tähän hätään pääse kylään liikkeeseen, ei syytä huoleen, sillä Kaunisteella on myös verkkokauppa. Kannattaa silti kurkata hurmaava valikoima vähintäänkin netin puolelta.

P3170439.JPG P3170441.JPG

Tähän penkille tekisi mieli jäädä istuskelemaan ja vain ihailemaan näkymiä ja kauniita tuotteita.

P3170445.JPG P3170447.JPG

Suosituimpia Kaunisteen tuotteista ovat kauniista printeistään tunnetut keittiöpyyhkeet.

P3170453.JPG P3170455.JPG P3170456.JPG P3170459.JPG P3170460.JPG P3170468.JPG

Pyyhkeistä tutuissa kuoseissa on saatavilla myös muita kodin pikkutarvikkeita kuten tiskirättejä ja tarjottimia.

P3170461.JPG

Jonakin päivänä käyn vielä ostamassa itselleni nämä vanhanaikaisen jyhkeät sakset. Näillä on kuulemma erityisen hyvä leikata kankaita.

P3170463.JPG

Muistaako joku vielä nämä kupit? Meillä juotiin lapsuudessani aina tämän sarjan ruskeakuvioisista kupeista iltateetä. :) Suomalaista vintage-designia on liikkessä myynnissä erityisesti japanilaisia turisteja silmällä pitäen.

P3170471.JPG P3170473.JPG P3170477.JPG P3170482.JPG

Käsistään näppärille on myynnissä myös Kaunisteen printtikankaita omien luomusten loihtimista varten. 

P3170485.JPG P3170489.JPGP3170483.JPG P3170492.JPG P3170495.JPG P3170496.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Koti, Muoti

13 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • murumainen

    Mistähän on ensimmäisen kuvan penkki peräisin? Tietääkö kukaan?

  • Jenniii

    Näyttäisi identtiseltä tämän kanssa muotoilunsa puolesta. Nässjö Stolfabrikenin valmistama taitaa olla siis ja todennäköisesti vintage-löytö? Mikäli joku tietää, saako näitä jostain muualtakin kuin satunnaisina huutokauppa- ja antiikkiaarteina, niin saa infota! :)

  • Heidi B.

    Mahtavaa lukea Fredan pikkuputiikeista! Itsellä on edessä muutto alueelle, ja olisi kiva tietää paikasta hieman. osaatko sanoa onko jossain jotain ”turisti-infoa” ei-helsinkiläisille alueesta? kiitos! :)

  • ReettaM

    Ihanaa kun Fredalle ja sen lähistölle on ilmestynyt kivoja pikkuliikkeitä kuin sieniä sateella :) Onnekas minä, kun saan kävellä Fredaa pitkin keskustaan oikeastaan joka päivä.

    Tuli muuten mieleen näistä putiikkijutuistasi vinkki Iso Roobertinkadulle avanneesta pienestä naistenvaateputiikista nimeltä Leni. Bongasin sen tässä yksi päivä, oli kuulemma avannut vasta pari viikkoa sitten. Ihanasti sisustettu, kauniita vaatteita (mm. Altewai Saome, House of Dagmar ja muita skandinaavimerkkejä), ystävällistä palvelua. Olen aika varma, että tykkäisit!

  • Jenniii

    Oi, kiitos vinkistä! Pitääpä ehdottomasti käydä kurkkaamassa joku päivä. :)

  • Emiliii

    Kiitos kovasti tästä vinkistä!

    Nyt tulee aika random-kysymys.. Muistan joskus kauan sitten sinun bloganneen miten kävit jossain metsässä/puistossa Helsingissä (?), jossa kirsikkapuut (vai magnoliat?) kukkivat hullunlailla. Muistatkohan tätä? Yritin googlailla tätä postausta mutta tuloksetta. Olisitko voinut linkittää tämän postauksen minulle? Tuhannet kiitokset!

  • Jenniii

    Luulenpa, että tarkoitat alppiruusupuistoa Haagassa. :) Parhaimmillaan se on kesäkuussa ja lisäjuttua löytyy Pupulandian vanhasta postauksesta täältä: http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/kesaretki-helsingissa-osa-33

  • Emiliii

    Juuri tätä tarkoitin! Kiitos paljon ja mukavia kevätpäiviä! :)

  • Jenniii

    Ääks, tällaisista sivustoista en kyllä tiedä mitään. Mutta muut lukijatkin saavat vinkkailla, jos tulee jotain mieleen. Yksi hauska henkilökohtainen suositus on vetää koko kierros raitiovaunulla, niin saa hyvin sightseeingiä ja käsitystä, missä mitkäkin paikat ja alueet sijaitsevat suhteessa toisiinsa. Etenkin kesällä raitiovaunulla huristelu koko rahan edestä on hauskaa. :D Tervetuloa nurkille!

  • Multa löytyy ainakin tuo toisen kuvan kangaskassi :) Sen verran on käytössä ollut että alkaa noi kahvat olla aika haperoa, pitäisi varmaan korjata jotenkin ettei katkea, koska kassista en luovu, niin ihana se on!

  • Blue Peony

    Kauniste on Saanan ja Ollin sekä Polkka Jamin ohella suosikkini. Mahtavaa, että Suomesta löytyy tällaisia yrityksiä!

  • Hosuli

    Minullakin Kauniste on samassa kategoriassa kuin Polkka Jam. Molemmat mainioita printtisuunnittelussa ja eritoten keittiöpyyhkeiden tekemisessä. :) Houkuttelevilta näyttävät nuo kangaspakatkin, uuuuu. En osaisi ommella niistä mitään, mutta ehkä pöytäliinana…

  • Lämpimästi tervetuloa!
    Olemme avoinna arkisin 11.00 – 18.00 ja lauantaisin 11.00 – 15.00.

Related posts