21/03/14

Oman elämänsä Carrie Bradshaw

53 47 IMG_20140320_124250.jpg

Mitäs tykkäätte tästä kiharapilvestä? Sain eilen kuulla tosi monelta tyypiltä, että näytän tässä tukassa ihan Carrie Bradshawlta. I’ll take that! ;) Kieltämättä olokin oli pöyhkeiden kiekuroiden keskellä kuin filmistaralla, vaikka itselleni tulivatkin ennen Carrieta mieleen Charlien Enkelit, hahaa. On jännä huomata, miten paljon hiustyyli muuttaa koko lookia. Ja nyt luvassa hillitön kuvaspämmäys, koska olen vain niin innoissani tästä kikkarapehkosta!

IMG_20140321_135122.jpg

Olen aina rakastanut kiharaa tukkaa ja haaveillut salaa, että omat kutrini olisivat luonnonkiharat. Voi hyvin olla, että olisin tyystin toista mieltä, jos ne oikeasti olisivat luontaisesti kikkaralla, mutta eikö se aina mene niin, että niitä juttuja haikaillaan, mitä itsellä ei ole? Suoran tukan eduksi laskettakoon kuitenkin se, että siitä saa aika helposti myös kiharaisen niin halutessaan, kun taas luonnonkiharan suoristaminen taitaa olla kinkkisempi keissi. Keskityn siis riemuitsemaan siitä, että suoratukkaisten iloksi on kehitelty kaikenlaisia vempaimia, joilla kutrejaan voi kähertää.

IMG_20140321_135636.jpg

Käväisin eilen aamulla tilaisuudessa, jossa esiteltiin Babylissin uutta mystistä kiharrusvempainta nimeltä Curl Secret ja pääsin kampaajan tuoliin hemmoteltavaksi, kun ammattilainen loihti minulle tuolla uutuuslaitteella kaipaamiani kiehkuroita. Tähän mennessä olen itse loihtinut kotona kiharoita Remingtonin kiharruspuikolla, joka on minusta toistaiseksi ollut helpoin laite käyttää tällaiselle tukkatumpelolle. Kuulin siitä aikanaan joltakulta kehuja ja ostin omaksi, koska suoristusraudalla en ikinä oppinut kiharoita tekemään – en vaikka sitä yritettiin kerran neuvoa minulle ihan kädestä pitäen.

IMG_20140321_135710.jpg

Kiharruspuikko onkin aika näppärä, mutta en ollut uskoa silmiäni, kun näin tuon Babylissin uutuusvempainen. En osaa edes kuvailla, miten sitä käytetään, joten jos jotakuta kiinnostaa, niin käykää kurkkaamassa lyhyt videopätkä täältä, niin näette itse laitteen sekä miten se toimii. Laitteessa on siis samanlaiset ”pihdit” kuin suoristusraudassa, mutta niiden päässä on sellainen ihmeellinen pömpeli, joka imaisee hiussuortuvan sisäänsä ja kihartaa sen lämmön avulla siellä. Lopuksi laite piippaa sen merkiksi, kun kikkura on valmis. Kaikkea ne keksii, ei voi muuta sanoa! :D Kiharoiden tekeminen ei varmaan voisi enää helpommaksi tulla ja vaikka tällä kertaa kiharoistani huolehtikin kampaaja, sain silti itse kokeilla yhden kiharan tekemistä ja se todellakin oli aivan naurettavan helppoa. Laite on siis tarkoitettu ihan kotikäyttöön ja sainkin sellaisen nyt testiin. Jos teitä kiinnostaa, niin lupaan haastaa itseni tekemään tällaisen samantyylisen kiharakampauksen itse kotona ja kokeilla onnistuuko. :)

IMG_20140321_135748.jpg

En olisi varmaan ikinä uskonut, että minun suorasta luirutukastani saa niin vähällä vaivalla ja vähillä muotoilutuotteilla tällaista pehkoa. Butik-kampaamon Riku suihki ensin kuiviin hiuksiin Sebastianin ”märkälakkaa”, joka siis jättää hiuksiin kuivan pidon sijaan kostean tunnun ja toimii hyvin esimerkiksi juuri tällaisten kampausten pohjana ja antaa samalla tukkaan lämpösuojan. Sen jälkeen päästettiin irti se Curl Secret -masiina. Lopputulos oli ensin sellaista nuudelimaista suurta ja tasaista kiharaa, mutta harjaamalla hiukset kunnolla läpikotaisin kiharat saatiin aukeamaan loivemmiksi kiehkuroiksi. Lopuksi hiuksia vain pöyhittiin ja möyhittiin ja väliin suihkittiin vähän lakkaa, ja tällainen siitä sitten tuli. Näytti oikeasti niin helpolta, että uskallan väittää, että mahdollisesti osaisin itsekin tehdä samanlaisen (vaikka eihän siitä koskaan tule ihan samanlainen kuin kampaajan käsissä).

IMG_20140321_140040.jpg

Mutta siis RAKASTAN tätä tukkaa! Tätä voi kirjaimellisesti kutsua kiharapilveksi. :D Ja mikä parasta, kampaaja lupaili, että kikkarat ovat itse asiassa parhaimmillaan huomenna, vaikka ne laitettiin eilen. Kuivashampoota vain sekaan ja pöyhimään. Hiuksia voi kuulemma reilusti myös harjata ja hiuslakan kanssa pöyhimällä kiharat erottuvat taas paremmin. 

IMG_20140321_134726.jpgIMG_20140321_135553.jpg IMG_20140321_135410.jpgIMG_20140321_135901.jpg IMG_20140321_135928.jpgIMG_20140321_135326.jpg IMG_20140321_135151.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Kauneus, Muoti

53 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • SanniM

    Jestas miten ihana! :D

  • Miss Piggy

    Ääh miten ihana! Kiharat sopivat sulle ihan älyttömän hyvin! :) Mä vähän haaveilen tuosta kiharalaitteesta, mutta pahoin pelkään, että oma tukkani on liian lyhyt :/

  • Sara06

    Aivan upea kampaus! Suosittelen, että opettelet itsekin käyttämään laitetta, hih. :-p

  • neila

    Huh, miten hyvältä näytät! Olet kyllä todella kaunis nainen (vai tyttönenkö se oli).

  • pihlis

    Kuvat on tosi upeita ja näytät niin klassisen kauniilta :)

  • Terhiii

    Ihanat kiharat! Näytät upealta ja mielestäni kymmenen kertaa kauniimmalta kun SJP. Näkee, että viihdyt kampauksessasi: mahtavia poseerauksia! :)

  • Johanna Lehtimäki

    Aivan ihanat kiharat! Olen pohtinut lämpörullien hankintaa mutta tämäkin voisi olla hyvä vaihtoehto. Kertoiko kampaaja että kuinka paljon laite vaurioittaa hiusta? 

  • Jenniii

    Laite toimii kuulemma polkkamittaisesta pitkään tukkaan kaiken pituisilla hiuksilla. :) Eli jos hiuksesi ovat vähintään polkkamittaa, pitäisi onnistua. :)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Käsittääkseni laite toimii loppujen lopuksi aika samalla logiikalla kuin kiharruspuikko ja suoristusrauta eli lämpösuojaa käyttäessä ei pitäisi vaurioittaa hiusta sen enempää kuin muutkaan vastaavat lämpökiharruslaitteet. :)

  • piraija

    Huh :D ihanan villi ja boheemi lookki! Ja kieltämättä muuttaa kokonaan olemuksen ihan eri näköiseksi! Upea!

  • Mitä kuvia!!!!!! Ihan järisyttävän kaunis Jenni!! <3 <3

  • Upeita kuvia ja upea tukka! Carrie <3

  • annepa

    KÄÄK mikä vehje! Insinööri haluaa!! Mutta entä jos suortuva jää imaisun jälkeen laitteen sisälle solmuun :O

  • upi

    Olet niin kaunis :) itselle näistä kuvista tulee mieleen Heather Graham, ja kyllä toi carriekin vähän (eritysesti se ekojen kausien carrie, jolloin kyseinen hahmo ja koko sarja olivat parhaimmillaan)

  • sofiaaa

    Vautsi vaan mitä kuvia, ihan huippuja! :) Tämä kiharruslaite pitää ehdottomasti laittaan kokeiluun – haaveilen nimittäin täydellisistä kiharoista ja näissä kuvissa sellaiset todellakin on.

  • Hannna

    Aivan ihanat kiharat!!! :)

  • Niinaaa

    Voi ei miten ihana! Sun kantsis harkita jopa permanenttia! :)

  • Curly-haired wannabe

    Tällä kertaa vain hymyilen lempeästi kuvaspämmäykselle. Kiharat ovat nimittäin mahtavat kuten myös kuvatkin : )

  • Leeni

    Olet todella kaunis! =)

  • riiri

    http://www.lily.fi/blogit/saara-sarvas?tag=32083

    Saara on blogissaan esitellyt tuon ihmevekottimen ja videolta voi katsoa miten se toimii:) Saara lupaa, että hiukset eivät voi jäädä jumiin;)

  • sweaterfowl

    Henkäisin ääneen, kun näin postauksen kuvat – way mikä leidi! Enää puuttuvat 20-lukulaiset kuteet ja sinut voisi heittää näyttelemään epookkifilmiin! Aivan ihastuttavan näköinen olet – kiharat pukevat sua mielettömän hyvin!

  • Tuyaa

    Oi, ihanat kiharat, sopivat sinulle loistavasti, Jenni!
    Silloin kun Carrien päiväkirjat -sarja tuli tv:stä ja näin ensimmäisen kerran nuoren Carrien, mieleeni tuli heti, että ihan kuin Pupulandian Jenni!
    http://www.glamour.com/fashion/blogs/dressed/2013/01/eric-daman-carrie-diaries-ward.html

    Tuolla kiharakampauksella yhdennäköisyyttä on vielä enemmän. :) Näkeekö kukaan muu samaa? :)

  • CC

    Oletpa kaunis ja hienot kuvat! Voitko Jenni kertoa millä kameralla kuvat on otettu ja miten kuvia on käsitelty?

  • Aivan käsittämättömän upeita ja sensuelleja kuvia! Että olet kaunis nainen!!

  • Vierailija

    Damn, you’re pretty!!!!

  • mr

    Valtavan kauniita kuvia!!! Tulee mieleen vanhojen elokuvien klassiset kaunottaret. Vaikka minulla onkin luonnonkiharat hiukset, käytän silti joskus kiharruspuikkoa, sillä kiharat ovat jotenkin selkeämmät ja kiiltävämmät. Suoristaminen taas on yhtä hampaiden kiristelyä… :D

  • nanaa

    Aivan ihanat hiukset!! ja huhhuh mitä kuvia!! olet kyllä niin kaunis. Tuossa neljännessä ja kahdeksannessa kuvassa näytät aivan Heather Grahamilta :) kerrassaan täydellisiä kuvia :)

  • elmanen

    Upeita kuvia ja kiharoita. Viides kuva ylhäältä on suorastaan tyrmäävä. :)

  • Elliisa

    Aivan ihanat kiharat! Ja sopivat sinulle ihan mielettömän hyvin, näytät tosiaan ihan nuorelta Carrielta niinkuin joku jo sanoi :) Mitenkähän hyvin tuo laite toimii hiukan pidempiin hiuksiin? Omani yltävät noin puoleen selkään ja kiharoiden saanti näihin haituviin on aina aika tuskaista, mutta tuo näytti niin helpolta. Mennee joululahjalistalle tuo laite :D

  • Minä vain

    Ihania kuvia ja ennen kaikkea kauniit kikkurat!
    t. luonnonkikkarat omistava :D

  • Ihmepuikko :D Itse olen myös todella tumpelo hiusteni kanssa. Sain vähän aikaa sitten jonkun tuollaisen kihartaja-suoristaja-kombon ja tuntuu, etten osaa tehdä sillä yhtään mitään :D

  • Marika_

    Onpas aivan mahtava kiharapehko! :D

    Pystyn kyllä samaistumaan noihin kiharaunelmointiin niin hyvin. Toivoin aina pienenä (ja myönnetään edelleenkin:) tulenpunaista kiharakuontaloa. Luokkakuviin valmistauduttiin pikkuruisia lettejä edellisenä iltana vääntämällä, jotta sai edes kauniit laineet kuvaa varten. Paha vaan, että 80-90-luvun taitteen permanentit veti tämän kiharakaihoisen vähän liiankin mennessään, meinaan sillä touhulla (+värjäilyllä) pilasin tukkani mukavasti vuosikymmenen ajaksi. Nyt olen vihdoin kasvattanut oman liukkaan luirutukkani ja värini takaisin ja tyydyn vain väliaikaisiin kiharoihin patukoiden ja lämpörullien avulla.

    Toi tuote muistuttaa muuten vähän Remingtonin Airwave-fööniä. Vaikuttaa näppärältä tuotteelta, mutta ehkä kuitenkin tyydyn niihin patukoihin. Ei ainakaan varmasti jää tukka jumiin koneen sisälle niin kuin tuossa googlettimen lähettämässä linkissä.

  • Mrs.M

    Juuri näin!

  • Vierailija

    Sanoisinpa että sopii sinulle, ja saa tukkasi näyttämään aivan hullun paksulta.

  • Kahvittelija

    Aivan upeat ja ihanat kiharat! Mulla on itselläni luonnonkihara tukka tai sellainen vähän ”sinne päin” oleva, jota on älyttömän hankala käsitellä. En osaa tehdä hiuksilleni yhtikäs mitään, en vaikka kampaaja kerran piirsi mulle ohjeetkin mukaan. Mutta ehkä tuollainen ihmelaite voisi olla hyvä ratkaisu. 

    Täytyy vielä muiden kommentoijien tavoin hehkuttaa, että näytät ihan järisyttävän kauniilta noissa kuvissa!

  • Redcoffee

    Ihanat hiukset, mutta oikeasti tulin kommentoimaan sun kulmakarvoja.

    Hassu kommentti, mutta ne on tosi upean näköiset! :-)

  • Annasi

    Hei eiks oo skidistä narsistista postata itsestään 13 selfietä putkeen? Tai että kyllähän se kuuluu tähän koko blogauskonseptiin, mutta mietitkö sä kosaan, että eikö se ole aika hassua? Muutenkin kiinnostaa motiivit, mistä kumpuaa halu jakaa kappaletolkulla (kirjoitat tosi jaarittelevasti) reflektointia kihartimesta tai uusista farkuista? Mulla on ollut tilanteita, joissa mulle on ehdotettu blogin aloittamista, mutta olen härmäläiseen tyyliin ajatellut, että miksi ketään kiinnostaisi mitän tänään söin aamiaiseksi? Ilmeisesti toisten ihmisten aamiaiset ja shampoomerkit kuitenkin kiinnostavat monia, tai vähintäänkin niistä kirjoittavat ihmiset ajattelevat niin.

  • Jenniii

    Kysymyksesi ei sinänsä kauheasti yllätä, koska bloggaajana näihin samoihin kysymyksiin saa vastata niin usein, että tällaista postausta tehdessäni osasin oikeastaan jo odottaakin, että milloin ensimmäinen tällainen tulee. Hämmentävää vain, että se tuli vasta nyt. ;) 

    Usko tai älä, niin olen kyllä miettinyt näitä juttuja. Ihminen on luonnostaan narsistinen olento. En itse ”oikeassa elämässä” niinkään viihdy huomion keskipisteenä, mutta toisaalta en näe miten omien kuvien käyttäminen blogin kuvituksena olisi sen narsistisempaa kuin esimerkiksi omien kuvien julkaiseminen Facebookissa tai esiintyvään ammattiin hakeutuminen? Tämän postauksen kohdalla mietin, että viitsinkö edes julkaista noita kaikkia kuvia, koska arvelin, että joku kuitenkin tulee tänne asiasta narisemaan. Sitten totesin, että mitä väliä? Olin itse ihanasta kiharakampauksesta ja onnistuineista kuvista tosi innoissani ja sen innostuksen vallassa halusin ne julkaista. Suurin osa kommentoineista on tuntunut niistä myös tykkäävän. Sitten on niitä tyyppejä, jotka keskittyvät laskemaan, montako kuvaa bloggaaja on itsestään julkaissut, päivittelemään asiaa ja ihmettelemään, ketä tällainen ylipäänsä kiinnostaa. Aina saa kyseenalaistaa ja kysyä, mutta jo se, että tuollaiset kysymykset mietityttävät, kertoo ehkä siitä, ettei blogini taida olla sinua varten. :)

    Muotibloggaajaksi laitan blogiin loppujen lopuksi varsin vähän kuvia itsestäni, vaikka niitä nyt viime päivien postauksissa onkin ollut ehkä Pupulandian normaalia tahtia enemmän. Käsittelen kaikenlaisia aiheita ja yhtenä aiheena ovat kuitenkin alusta alkaen olleet kauneuteen ja omaan tyyliini liittyvät aihepiirit. Ja etenkin asu- ja meikki/hiuspostaukset kuuluvat yleensä blogin pidetyimpiin juttuihin ja niitä jopa toivotaan lukijoiden puolelta. Mitä tulee kirjoitustyyliini, se heijastelee paljolti sitä, millainen ihminen olen. Tykkään yksityiskohdista ja olen puheissani muutenkin toivoton jaarittelija. Joitakin se ärsyttää, joitakin huvittaa ja jotkut siitä jopa tykkäävät. En ole ammattikirjoittaja, joten teen tätä juttua omien kykyjeni puitteissa.

    Olen pitänyt tätä blogia 7 vuotta eikä blogini alkanut siitä lähtökohdasta, että minä haluan tuoda itseäni jollain tapaa esille. Blogi on vuosien varrella muotoutunut vähitellen nykyiseen olomuotoonsa osin omien kiinnostusteni ja osin lukijoilta saadun palautteen pohjalta (lähinnä siis siitä näkökulmasta, että millaisista jutuista he ovat ilmaisseet erityisesti pitävänsä) ja kehittynee tästä eteenpäin myös tulevaisuudessa. Tässä matkan varrella on siis muodostunut aika hyvä mielikuva siitä, mistä lukijat tykkäävät lukea ja mistä itse tykkään kirjoittaa. Ja noiden kahden asian balanssia yritän tavoitella – toki aina ensisijaisesti omia intressejäni palvellen, sillä minun bloginihan tämä on.

    Pääpointtina ei ole julkaista omia pärstäkuviani päivästä toiseen (kuten blogini monipuolisen sisällön puitteissa ei onneksi ole tarviskaan), mutta minusta on omassa blogissani ihan luontevaa toisinaan julkaista kuvia myös itsestäni. Ja koska en julkaise muiden kuvia blogissani ilman lupaa, aika monenlaiset postaukset on helpointa ja yksinkertaisinta kuvittaa itse otetuilla kuvilla (oli niiden kohteena sitten minä itse tai jotain muuta). Ja kyllä, tosi monia nuo mainitsemasi aihepiirit kiinnostavat – sen voi todeta jo blogin lukijamääriä tutkiskelemalla. Usein blogeissa toisteltu lausahdus kuuluu, että pakkohan ei kenenkään ole seurata, jos ei itseä kiinnosta. :) Kivaa sunnuntaipäivää!

  • Jekkis

    Aivan ihana!!! Noita kuvia olis katsellu vaikka kakskyt lisää! Mulla tuli lähikuvista mieleen Kate Winslet. Mieletön kaunokainen :)

  • Nalle

    Näytät ihanalta kiharoissakin!

  • nene

    Jos blogisi olisi narsistinen, se tuskin olisi niin suosittu kuin on. Itse pidän blogissasi eniten juuri asukuvistastasi, joten niitä lisää jatkossakin. Musta on ihanaa, että joku julkaisee 13 (tai kuinka monta niitä nyt olikaan) kuvaa itsestään, jos siltä tuntuu. Onko se niin vaarallista, jos on välillä itseensä ja ulkonäköönsä tyytyväinen?

  • Marika_

    Ja ilmeisesti toisten jaaritteleva on toisten pohdiskelevaa. Itse lukijana taas tykkään, että jos bloggaaja jotakin tuotetta blogissaan suosittelee, kirjoittaa hän selvästi ja pohdiskelevasti miksi kyseinen tuote hänen suosittelunsa ansaitsee eikä vain tyyliin ”ihanat uudet trendifarkut uutuusvärissä, ostakaa, ostakaa, ostakaa”.

    Tällaiset blogit, missä kirjoitetaan tarkemmin tuotteen tuotannosta, materiaalista, sopivuudesta tietylle kropalle ja saatavuudesta jne. tekevät myös paljon etukäteistyötä sellaisen henkilön puolesta, jota tällaiset asiat kuluttajana kiinnostavat.

    Ja ilmeikkäiden kasvojen kuvien katsominen on ainakin minusta varsin kiinnostavaa, joten kuvaryöppyjä tulemaan jatkossakin kiitos!

  • Jenniii

    Voi kiitos Marika_, ihana saada myös tällaista palautetta. Tosielämässäkin jotkut kokevat minut liian puheliaaksi ja jaarittelevaksi, joten virkistävää kuulla toisenlaista näkökulmaa myös. :) On mahdoton ajatus, että kaikkia voisi miellyttää ja siksi teenkin niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Ja on kiva huomata, että muitakin minun kaltaisiani on. Blogeja on varmasti joka lähtöön, joten ei kannata väkisin itseään provosoida lukemalla sellaista, mikä herättää vain ihmetystä ja ärsytystä. Vinkiksi siis niille, joita ärsyttää tai hämmentää. :)

  • Kitkatri

    Aivan hurmaavan näköiset kiharat! Olen lukenut blogiasi nyt noin vuoden ajan, ja itselleni blogien lukeminen ylipäätään on lähinnä viihdettä ja kivaa vastapainoa opiskelulle ja töille. Haluaisin myös sanoa, että vaikka joitakin omien kuvien julkaiseminen ja jaaritteleva/pohdiskeleva kirjoitustyyli ärsyttää, niin itse pidän postauksistasi ja olen myös oikeasti hyötynyt niistä :) Innostuin esimerkiksi kuuntelemaan Say Lou Lou:n biisejä kirjoitettuasi duosta, ja tykästyin biiseihin kovasti. Lisäksi löysin ehkä maailman parhaat farkut Cubuksesta vinkattuasi heidän uudesta farkkumallistostaan, joten kyllä, joitakin tällaisetkin päivitykset kiinnostavat :D Kiitos hurjasti blogistasi!

  • Jenniii

    Kiitos! :) Kamerana minulla on käytössä Olympuksen PEN E-PL5-minijärkkäri ja linssinä 45 mm f 1.8 ja tätä komboa voin lämmöllä suositella. :) Tällä kertaa muokkasin kuvat itse asiassa yhden Instagramin filtterin avulla, kun huomasin, miten kiva Instaan lisäämästäni kuvasta tuli Inkwell-filtterillä ja lisäkontrastilla.

  • Jenniii

    Kiitos! :) Et ole itse asiassa ensimmäinen, joka näkee minussa samaa kuin tuossa nuoressa Carriessa. Itse en yhdennäköisyyttä täysin huomaa, mutta et ole mielipiteinesi yksin. :)

  • raisaliitto

    Itselle tuli mieleen Michelle Pfeiffer!

  • Koivikko

    Kiharat pukee sua! Ihanaa kiharahehkutusta. Niin se vaan on lainatakseni Haloo Helsingin Taivaanlaiva- biisistä: ”…Ja mitä saanut koskaan en niin sitä aina haikaan.”…

  • myview

    Olet todella kaunis kiharoissa :) wau!

  • birgitta

    Aivan älyttömän kauniita kuvia! :) Olet kaunis ja muistutat kovasti ranskalaista näyttelijää Audrey Tautouta!!:) vaikka oletkin vaalea ja hän tumma, teissä on (omasta mielestäni) tosi paljon samaa näköä.

  • Mimmanz

    Olisi kyllä tosi mahtavaa, jos viitsit testailla, että kuinka helposti vemputtimella saa itse kiharat! Katsoin linkkaamasi videon, ja vekottimen käyttö näytti ainakin niin helpolta, että melkein tekisi mieli sellainen ostaa. Itsekin haavailen kiharista, mutta olen myös todella tumpelo hiusten suhteen. Jaksan about kerran vuodessa laittaa lämpörullilla kiharat, mutta rullat ovat mielestäni työläitä käyttää ja epämukavia päässä. Suoristusraudalla ja kiharatikulla en taas itselleni osaa laittaa kiharia, kavereille kyllä onnistuu.

Related posts