12/03/14

Vihreää kevätrakkautta

6 50 P3100004.JPG

Olen jo viime keväästä asti tuntenut voimakasta vetoa vihreään väriin eikä tämä lempi näytä laantuvan. Talvella houkuttivat enemmän tummanvihreät sävyt, mutta nyt kevätauringon pilkistäessä huomaan taas kaivelevani kaappieni kätköistä kirkkaampaa vihreää. Ihastus kirkkaanvihreään väriin on sen verran tuore, että kovin montaa viheriäistä aarretta vaatekaapissani ei ole, mutta ne muutamat ovat sitäkin ihanampia. Heräsin myös vasta viime keväänä huomaamaan, että tuollainen kirkkaanvihreä sävy itse asiassa sopii minun väreihini aika mahtavasti. Vielä pinkkiä tai punaista huulipunaa kaveriksi ja voilà! :)

P3100034.JPG

Yksi ylivoimaisista lempparivaatteistani on kirkkaanvihreä mekko, jonka ostin viime vapun aikoihin Pariisin & Other Storiesista itselleni tuliaisiksi. Jostain syystä tämä mekkokaunokainen ei ole aiemmin päässyt blogissa esille kuin ihan pienen pilkahduksen verran, vaikka se onkin pelastanut minut monilta asukriiseiltä. Ihanan värinen kolttu nimittäin on tyyliltään juuri sellainen täydellinen joka-paikan-vaate, joka sopii niin arkityylin piristykseksi kuin vähän siistimmänkin tilaisuuden henkeen. Erityistä plussaa annan mekolle sen täydellisesti meikäläisen vartaloa imartelevasta leikkauksesta, joka on kapoinen vyötäröltä, mutta juuri sopivan väljä yläosasta ja liehuva helmasta. Nyt kun nuo talvipakkaset ovat ohi (ovathan?!), voisin oikeasti pukeutua tähän vaikka joka päivä.

P3100010.JPG

Tällä viikolla uskaltauduin asukuvaussessioon jo ilman takkia, kun lämpömittari näytti reilusti plussaa ja aurinko paistoi, joten nyt pitkästä aikaa on tarjolla jotain muutakin kuin iänikuisia talvitakkeja. Niitä onkin saatu katsella jo ihan riittämiin! Tällä kertaa puin vihreän mekkoseni seuraksi Samujin sample salesta joskus löytämäni tummanharmaan pikkuruisen villatakin, joka sopii lyhyen mallinsa ansiosta erityisen hyvin korkeavyötäröisten ja muuten vyötäröä korostavien asujen pariksi. Villatakki on itse asiassa sitä samaa mallia kuin se vaalean beige pörröinen Samuji-villatakkini, mutta näyttää erilaiselta paitsi materiaalinsa ja värinsä, myös kokonsa takia. Beigestä villatakista minulla on siis koko L ja tästä tummanharmaasta koko S. Eli tällainen sen oikeasti kuuluisi olla, mutta alennusmyynnistä aikanaan löytämäni beige yksilö palvelee mainiosti myös vähän oversize-mallisena, eikä oikeastaan edes näytä liian suurelta juuri tuon lyhykäisen mallinsa ansiosta. Kainalossa keikkui tuo kaunis uusi Väskan clutchini, joka ostin siis ensisijaisesti tabletilleni suojaksi, mutta toimiihan se kivasti myös kirjekuorilaukkuna. :)

P3109988.JPG

Vihreä mekko & Other Stories, tummanharmaa villatakki Samuji, clutch Väska, nilkkurit Clou / Nilson, aurinkolasit Weekday, huulipuna Diego Dalla Palma (sävy 53)

P3100020.JPGP3109989.JPG P3109997.JPG

Photos: Wikke / Luukku

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Muoti

6 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Minä vain

    Ihana kokonaisuus! :)

  • Anskuliini-

    Tosi ihana mekko ja asu muutenkin! :)

  • piraija

    Ah, onpas ihanan raikas ja kevyen nakoinen asu niiden talvitakkien jalkeen!:)

  • sofiaaaa

    Mahtava väri, ihanan pirteä ja kiva leikkaus – sopii sulle siis loistavasti! :) Tuollainen munkin pitää hankkia!

  • Emmimiia

    Kaunis asu, ihanan keväinen :) Briteissä oli toissapäivänä kevään ensimmäisiä merkkejä, joka tietysti johti shoppailuun auringon paisteessa, tässä lopputuloks blogattuna http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/

  • Siis mulle on myös tullut joku outo himo just tuon väriseen vaatteeseen, vaikka en oikeastaan edes tykkää tuommosesta kirkkaasta vihreestä! :D Aluksi halusin vihreät housut, mutta nyt kävisi oikeastaan mikä vaatekappale vain.
    Olin lauantaina Tukholmassa ja todella kovasta tuulesta huolimatta siellä paistoi ihanasti aurinko – Suomeen palatessa tänne olikin sitten satanut lunta maahan. No, kai se siitä sulaa yhtä nopsaa kun satoikin, kun ei maakaan ole ollut enää roudassa ja auringon pilkahdukset ovat jo aika voimakkaita :)

Related posts