Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Kurkistus treenikassiin pitkästä aikaa…
14 43
Osa teistä varmaan onkin huomannut, että Pupulandiassa ei ole enää aikoihin nähty treenijuttuja. Fit-lehden sivuilla noin 3 vuoden ajan pitämäni Treenikassialma-blogi kuopattiin jossain vaiheessa viime vuonna ja myönnän, etten jäänyt kaipaamaan. Jotenkin treenijutuista kirjoittelu oli jo pitkään tuntunut vähän pakkopullalta ja se näkyi myös blogin kirjoitustahdissa. Oli siis oikeastaan helpotus, kun sain jättää sen vaiheen taakse, vaikka toki treenibloggailuun liittyi monia kivojakin hetkiä.
Mietin toisinaan niitä aikoja, kun raportoin täällä blogissa vuonna 2009 ensimmäisestä ikinä tekemästäni juoksulenkistä. Se oli kamalaa – juokseminen siis. Pikkuhiljaa teidän lukijoiden, kavereiden ja lopulta matkaan avuksi saamani personal trainerinkin avulla homma lähti sujumaan ja selvitin viimein tieni puolimaratonin maaliviivan yli. En olisi ikinä uskonut selviytyväni moisesta koettelemuksesta, mutta niin siitä vain suoriuduttiin. Suurempana saavutuksena antiurheilija minussa piti silti sitä, että koitokseen harjoitellessani olin päässyt sellaiseen kuntoon, että 10 kilometriä sujahti aamulenkkinä melko kivuttomasti. Se tuntui uskomattomalta, kun otti huomioon, että aloittaessani juoksemisen, en tainnut pystyä juoksemaan kerralla edes kahta kilometriä.
Uskomattoman arvokasta matkallani ensimmäiseltä lenkiltä puolimaratonille oli nimenomaan teidän lukijoiden tsemppaus. En löytänyt treeni-idoleita sporttiblogien timmeistä mimmeistä, koska aloittelijalle himourheilijoiden tavoitteet ja treeniohjelmat tuntuivat niin älyttömän kaukaisilta, suorastaan mahdottomilta saavuttaa. Oli vapauttavaa saada kertoa olevansa juuri niin tumpelo sohvaperuna, mitä todellisuudessakin olin. Oli puhdistavaa myöntää, että juokseminen tuntui kamalalta ja saada tsemppauksia teiltä, kun hyvin menneen lenkin jälkeen tai mikä vielä tärkeämpää: kun se oli epäonnistunut täysin. Oli myös aivan huikean motivoivaa, kun sain kommenteista lukea innostaneeni muitakin sohvaperunoita lenkille uhmaamaan omaa fysiikkaansa.
Niitä alkuaikojen treenifiiliksiä olen kaivannut niin blogiin kuin oikeasti sinne treenisalillekin. Juoksemaan en varmaankaan enää innostuisi. Se oli aikanaan luonteva valinta: köyhän opiskelijan ja liikuntalusmun vaakakupissa painoivat ilmaisuus, helppous ja tehokkuus. Juokseminen ei maksanut mitään, ei ollut riippuvaista muiden luomista aikatauluista eikä siinä voinut huijata tai lepsuilla. Sittemmin kadotin intoni juoksemiseen, vaikka jossain vaiheessa olin oppinut jopa pitämään siitä.
Ehti kulua muutama vuosi, kun haahuilin urheilun saralla löytämättä sellaista aitoa intoa oikein mitään lajia kohtaan. Kokeilin vähän vaikka mitä, mutta sitä omaa juttua ei vain tuntunut löytyvän. Minulle ajatus siitä, että rakastaisi jotain lajia niin paljon, että oikeasti haluaisi vain takaisin sinne treenaamaan uudelleen ja uudelleen, tuntui aivan absurdilta. Mutta lopulta lähes toivottomalta jo näyttänyt tilanne sai uusia käänteitä. Esportilta minut houkuteltiin kokeilemaan squashia muistuttavaa racketballia, johon hurahdin melkein heti. Eihän se edes tuntunut urheilulta kaiken sen hauskanpidon lomassa. :)
Pian racketballin löytämisen jälkeen innostuin toisestakin lajista. Blogini kautta päädyin kokeilemaan Footlightille muutamaa tanssituntia ja ennen kuin huomasinkaan, aikuisbaletti vei minut mennessään. Ja mikä hulluinta, päädyin jopa mukaan Wannabe Ballerinas -tanssiryhmään. Kaikista näistä kivoista käänteistä huolimatta minusta tuntui, että treenaamisesta oli jotenkin vaikea kirjoittaa muille. Kun omat lajit olivat vakiintuneet, aiheet tuntuivat oman pään sisällä kiertävän kehää ja oli hankalaa keksiä mitään uutta näkökulmaa blogijuttuihin. Ja niin se kirjoittelu sitten vähitellen vain jäi…
Nyt olen kuitenkin taas löytänyt uutta intoa paitsi liikkumiseen, ehkä myös siitä kirjoitteluun. Olen nimittäin päättänyt aloittaa uuden kuntoprojektin, johon sisältyy myös salilla käymistä. (APUA!) En ole käynyt salilla varmaan kolmeen vuoteen ja se pelottaa suoraan sanottuna aivan perkeleesti. :D Kaikki ne vimpaimet ja vempaimet tuntuvat ihan yhtä uhkaavilta kuin silloin ensimmäisellä kerralla koskaan (eli silloin 2009), mutta olen suoraan sanottuna turhautunut siihen, että en ole niin hyvässä kunnossa kuin haluaisin. Tahdon näihin narukäsiin voimaa ja kinttuihin lihasta. Eli lähitulevaisuudessa taitaa olla taas treenijuttuja luvassa, kunhan homma etenee suunnitelman tasolta toteutukseen. Tällä kertaa kuitenkin ihan täällä Pupulandian puolella. :) Lupaatteko tsempata taas? <3
Postauksen kuvitukseksi nappasin parin vuoden takaisia otoksia joogakokeilustani. Alkuun se tuntui kiinnostavalta, mutta pian totesin, ettei jooga taidakaan olla minun juttuni. :D Onneksi löytyi sitten mieluisampia lajeja myöhemmin! Vannomatta silti paras…
Tags: Liikunta & ravinto, Muu hyvinvointi, Oma elämä, treenikassi
Categorised in: Elämä
Maaliskuun Trendin kulisseissa, vol. 2
14 43
