28/02/14

Salaperäinen kirje eteisen lattialla

17 60 insta20.jpg

Muistan, kuinka lapsena ja nuorena kirjoittelin ihan mielettömän paljon kirjeitä. Minulla oli iso liuta kirjekavereita: osa tuttuja, osa ennestään tuntemattomia. Kirjeiden kirjoittelu syvensi joitakin jo olemassaolevia ystävyyssuhteita ja joissakin tapauksissa ennestään tuntemattomista kirjekamuista tuli lopulta oikean elämän kavereita. Teini-iässä asuimme silloisen parhaan ystäväni kanssa eri puolilla Suomea ja kirjeet viuhuivat välillämme sellaista tahtia, että välillä ehdimme yhden viikonkin aikana vaihtaa useamman. Tuntuu suorastaan liikuttavalta, miten jaoimme toisillemme kaiken – ja tästä syystä kirjeiden pituudetkin olivat välillä kymmensivuisia!

On oikeastaan aika ihanaa, että olen saanut kokea tuollaisen vaiheen. Samaan aikaan tuntuu surulliselta, että nykyään oikeita kirjeitä ei enää kirjoita juuri kukaan. Kuulumiset kaukana asuvien tuttujen kanssa vaihdetaan Facebookissa, jos vaihdetaan. Veikkaan, että moni tämän päivän teini-ikäisistä ei ole koskaan kirjoittanut oikeaa kirjettä, siis kynällä paperille. Myönnän, etten itsekään muista, milloin olisin viimeksi tarttunut kynään ja kirjoittanut kirjeen. Tai edes postikortin. Maailma muuttuu, ymmärrän sen, mutta kyllä nämä mietteet minussa saavat vähän haikeutta aikaan. 

insta21.png

Reilu viikko sitten tulin kotiin ja eteisen lattialla odotti mainosten ja laskujen seassa jotakin jännittävää. Pieni ruskea kirjekuori, jonka päälle oli käsin kirjoitettu nimi- ja osoitetietoni. Postimerkissä komeilivat William, Kate ja George (!) ja lähettäjän paikalla luki ”From Secret Lover”. Miten jännittävää ja riemastuttavaa! Hetken tunsin sitä kutkutusta, kun ei ollenkaan tiedä, mitä kirjekuoresta mahtaa paljastua ja keneltä lähetys on. Kuoren sisältä löysin kauniin kaksiosaisen postikortin, käytetyn junalipun (johon oli piirrelty hauskoja kuvia matkan tarkoituksesta) sekä kasvi-aiheisen tarran. Kortin sisäsivuille oli kirjoitettu pieni, sydämellinen kirje. Voi, kuinka iloiseksi tulinkaan tästä pienestä hassusta yllätyksestä! Sen lähettäjäksi paljastui lopulta ihana pikkuinen ystäväni Roosa, joka seikkalee tällä hetkellä toisella puolen maapalloa. Korttia lukiessa tuli hetkeksi olo kuin ystävä olisi siinä ihan vieressä, vaikka välillämme on valtameriä. <3

Ihmiset, lähettäkää joskus kirjeitä. Tai edes postikortteja. Ne tekevät sen vastaanottajan tosi onnelliseksi! :)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä

17 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • .Tiia

    Itsekin muistan ala-aste- sekä teini-ikäisenä kirjoitelleeni kirjeitä. Kirjeenvaihtokavereitani olivat niin parhaat ystäväni, joita näki muutenkin joka päivä, serkkuni, jonka kanssa nähtiin harvemmin, sekä muutama täysin tuntematon tyttö; muistan, että nuortenlehdissä (Demi, SinäMinä) oli erillinen kirjeenvaihtopalsta, josta löysin uusia kirjeenvaihtokavereita :). Jossain vaiheessa kirjeiden kirjoittelu väheni, kunnes loppui kokonaan. Se on kyllä harmi. Tietokoneen ruudulta luettu viesti ei nimittäin millään tavalla yllä samalle tasolle, kuin käsin raapusteltu kirje / kortti, jota mahdollisesti koristavat vielä tarkkaan valitut tarrat yms. :). Paperitavaraa rakastavana täytyisikin käydä kirjakaupassa kirjepaperi -ostoksilla, ja elvyttää tuo vanha, ihana tapa jälleen voimiinsa :).

  • hanne_tasteofhoney

    Oi ihana mikä yllätys! Minulla oli aikoinaan aivan järjetön määrä säännöllisiä kirjekavereita, varmaan yli kymmenen keiden kanssa kirjoiteltiin lähes viikoittain. Näihin lukeutui ihmisiä ihan maan ja taivaan väliltä: lapsuudenkavereita, leirituttavuuksia, kummitäti, mummi… Osan olen säästänyt, ja ne ovat edelleen naftaliinissa odottamassa sitä päivää, kun ehdin istahtaa niiden pariin. Kirjeet ovat ihan korvaamatonta omaelämäkerrallista historiaa! Ja samoin ne tekstarivihot, joita itse ainakin teininä antaumuksella kirjoittelin. Voi sitä myötähäpeän määrää, kun niitä lueskelin muutama vuosi sitten… Mutta toisaalta, niitä lukiessa pääsee ihanasti sen nuoremman itsensä ajatuskulkuun käsiksi. Ei niitä kaikkia juttuja voi millään muistaa!

    Hei ja kiitos ihanan Roosan blogin vinkkaamisesta, nyt jäin koukkuun kauniisti kirjoitettuihin filosofis-runollisiin pohdintoihin. 

  • Tuuuuulia

    Minulla on kanssa upeita muistoja kirjekavereista ja kirjevihoista! Etsiskelin viime vuonna internetin syvyyksistä kirjekaveripalveluita, mutta päädyin rekisteröitymään loppujen lopuksi postcrossingiin. Kirjekaveri tuntui hiukan pelottavalta kun ei tosiaan ole vuosiin kirjoittanut kirjeitä, joten postikortit tuntuivat olevan helpompia. Postcrossingissa lähetetään postikortteja muille osallistuville ihmisille ja omaan postilaatikkoon kolahtelee kortteja sitä mukaan kun niitä on itse lähettänyt :) Aivan mahtavaa puuhaa saada kortteja ympäri maailmaa ja jotkin kortit ovat käsittämättömän hienoja.

  • Juuri samaa mietin tällä viikolla, sillä äitini lähetti minulle postimerkit, jotka olin kerännyt kaukaisella 80-luvulla. Niitä oli paljon! Tyttäreni kerää nyt postimerkkejä, mutta kun ei tule kirjeitä eikä kortteja niin eipä niitä postimerkkejäkään kerry. Miten lie saisin tuttavat innostumaan korttien lähettämisestä, postin saaminen olisi suuri ilo pienelle tytölle!

  • Annita

    Ai ihana :)

  • Vaikka minut varmaan lasketaan teini-ikäiseksi (täytän tänä keväänä 19), minullakin on paljon kivoja muistoja kirjekavereista. Löysin kirjekavereita heppafaneille tarkoitetun Pollux-klubin kautta ja Koululainen-lehdestä sekä oma kirjekaveri-ilmoitukseni pääsi joskus myös Koiramme lehteen, jonka kautta löytyi paljon koirista tykkääviä uusia kirjekavereita. Parhaimmillaan minulla oli kirjekavereita noin kymmenen, joista muutama asui Yhdysvalloissa ja muutama Ranskassa. Harmittaa edelleen, että kirjeiden kirjoittelu jäi ja samalla yhteydenpito näihin ystäviin. :( Rakastan kuitenkin kirjoittamista ja etenkin ulkomailla ollessani rakastan korttien lähettämistä. Rakastan myös korttien saamista, siinä käsinkirjoitetussa tekstissä on vaan niin erilainen tunne kuin esimerkiksi sähköposteissa.

  • Jenniii

    Ihana kuulla, että käsitykseni kirjekaverikulttuurin kuolemasta oli siis ihan harhaluulo! :) Huippua, että nykyajan nuoretkin vielä kirjoittelevat kirjeitä ja osaavat arvostaa niitä – edes muutamat. T: Täti-ihminen :D

  • sasu

    Minäkin haikailin jokunen vuosi sitten oikeiden kirjeiden perään, ja sainkin innostettua pari eri paikkakunnilla asuvaa ystävääni kirjeenvaihtoon kanssani. :) Pitkän aikaa kirjeitä tupsahti aina säännöllisin väliajoin postilaatikkoon, mikä oli ihan mielettömän kivaa ja jännää! Valitettavasti innostus hiipui jossain välissä ja nyt edellisistä kirjeistä on kulunut jo melkein pari vuotta. Olen kyllä monta kertaa ajatellut ottavani taas kynän ja paperia eteeni ja jatkavani siitä mihin jäätiin, täytyykin yrittää nyt tosissaan ryhdistäytyä. Ihan täysin ruosteessa kirjeenvaihtoharrastukseni ei kuitenkaan ole, sillä olen viimeisen vuoden aikana vaihtanut kuulumisia erään espanjalaisen kaverini kanssa kirjeitse sähköpostin tai Facebookin sijaan. Parasta!

    Suosittelen kyllä lämpimästi olemaan tässä(kin) asiassa se aloitteellinen osapuoli – kirjeestä tai postikortista ilahtunut kaveri saattaa hyvinkin tehdä vastapalveluksen… ;)

  • Min

    Mulla oli lapsena ja nuorena useita kirjekavereita, joita olin löytänyt nuorten lehtien ilmoituspalstoilta. Aluksi kirjoittelin varmaan kymmenen kanssa, lopulta määrä karsiutui pariin kolmeen, joista olen yhä yhteen yhteydessä. Kirjeitä ja kortteja tulee lähetettyä välillä todella harvakseltaan. Joskus tulee jokin ajatus, ja kirjoitan sen postikorttiin ja lähetän samantein. Välillä tosin en ole varma, tulevatko kortit ja kirjeet perille, sillä hän matkustelee paljon ja asuu usein ulkomailla. En edes tiedä onko se tärkeää saavuttaako posti vastaanottajansa. Tärkeää on se, että ajattelee toista ja on joku läheinen tuntematon, jolle jakaa ajatuksiaan. Se avartaa. Kerran kun kävin hänen kotikaupungissaan täysin muista syistä kuin tavatakseni hänet, sain häneltä aarrekartan ja merkityssä pisteessä oli pieni sikarilaatikko täynnä pieniä aarteita, kuten kaunis tulitikkuaski. Pidän yhä korujani tässä samaisessa laatikossa kotonani. 

  • No niistä ihan nykyajan nuorista (13-16v.) en tiedä, että harrastavatko he kirjeenvaihtoa, eivät varmaankaan. Mutta kyllä minun nuoruudessani (hahhah! :D) harrastettiin ja ne, jotka eivät sitä harrastaneet, jäivät kyllä paljosta paitsi. :)

  • Ihana yllätys! :) Itsekin rakastan sekä saada että lähettää kortteja – kirjeitä tulee enää harvemmin, harmi kyllä, kirjoiteltua.. Nuorempana tuli rustailtua aika paljonkin ja onpa elämässäni vielä mukana yksi teinivuosien kirjekaveri vaikka emme ole vieläkään nähneet face-to-face. :) Nykyään sitäkin kaveruutta tulee ylläpidettyä lähinnä facebookissa. Täytyypä ryhdistäytyä ja ottaa asiaksi kirjoittaa ihan oikea kirje!

  • neiti Vilma

    Hei Jenni,
    Ennen muinoin (:D) me oltiin kirjeystäviä: Mulla on yhä vieläkin sinun ja muidenkin lapsuus- ja teiniaikojen kirjeenvaihtokavereiden kirjeet tallessa, laatikoissa lajiteltuina lähettäjän mukaan aikajärjestykseen. En ole kyllä niitä vuosikausiin lukenut, tämän postauksesi innoittamana kyllä vähän mietin, että pitäisköhän lukea uudelleen.
    Mulla on tosi hauskat muistot ainakin silloisesta kirjeystävyydestämme <3 Mahdatkohan muistaa, minkälaisia juttuja siihen aikaan kirjoittelit :)
    terveisin, Vilma

  • Roosa

    Ja arvaa kuule mitä minä murrosiän raivopäissäni tein? Heitin kaikki lapsuuden ja nuoruuden kirjeenvaihdot roskiin! En kadu ikinä mitään, mutta tämän tollonteon muistelu saa minut suuttumaan.

    Jeee, että kortti ilahdutti. Olisipa mulla täällä osoite, niin voitaisiin alkaa reissukirjekamuiksi. ♡

  • Roosa

    Ootpa ihana! Ilostuin.

  • Jenniii

    Eikä!!! Ihan mahtavaa! :D Muistan kyllä sinut, taidettiin joskus kyläilläkin toistemme luona. Iskä aina muistelee, että ”se Vilma oli kyllä vielä kovempi puhumaan kuin meidän Jenni”. :D Hahahah. Voi vitsit, en tiedä ovatko ne vanhat kirjeet enää itselläni tallessa. On tullut muutettua niin miljoona kertaa, että olen saattanut jossain muutossa heittää osan menemään. Tai sitten ovat vanhempien luona jemmassa jossain. En kyllä yhtään muista, mitä niihin aikoihin (joskus ala-asteella?) kirjoittelimme. Mutta kiitos kirjeystävyydestä, minullakin on siitä lämpöiset muistot. <3

  • Hosuli

    Mullakin oli ala-asteikäisenä parhaimmillaan useita kymmeniä kirjekaverita, huh huh. Aikaa kirjoittamiseen oli tietty enemmän. Osittainhan kirjeenvaihdon on nykyään korvannu nämä blogihomat, joissa on vähän samaa henkeä. :)

  • Nella

    No, kyllä mä vieläkin kirjeitä lähettelen muutaman kirjekaverin kanssa. Itse olen kolmetoista ja kirjekaverini aika saman ikäisiä! :)

Related posts