27/02/14

Vaihtuva näyttely jääkaapin ovessa

7 38 P2259544.JPG

Sain kesällä entisen hajonneen tilalle uuden jääkaappi-pakastimen ja jotenkin tuo uusi masiina näkyvine logoineen tuntui rumentavan maisemaa kohtuuttomasti tässä yhdistetyssä olohuone-keittiössäni. Olen tarkoituksella halunnut pitää jääkaapin oven vapaana muistilapuista ja muista sekalaisista papereista, kirjavasta magneettikokoelmasta puhumattakaan. Sellainen ei vain istu meikäläisen sisustustyyliin ollenkaan. 

P2259540.JPG

Käydessäni ystäväni Sallan luona Tukholmassa näin hänen seinällään kauniista postikorteista tehdyn kollaasin ja inspiroiduin ideasta. Tauluseinän olen itselleni jo tehnyt eteiseen – se kun sattuu olemaan kätevin tapa sirotella pienen asunnon vähäisille seinille nuo lukuisat pikkutaulut. Kokosin myös edellisessä kämpässä seinälle eräänlaista inspiskollaasia lehtikuvista, korteista ja valokuvista, mutta en ole vielä löytänyt sille sopivaa paikkaa täällä nykyisessä kodissa. Mutta nyt keksin, että voisin täyttää (lue: peittää) kauniilla korteilla sen ei-niin-kauniin jääkaapin oven. En tajua miksi en ole tullut ajatelleeksi tätä jo aiemmin! Joskus se inspiraatio syttyy yllättävistä jutuista. :)

P2259546.JPG

Arvelin, että Granitista löytyisi mahdollisesti tarkoitukseen sopivia, riittävän simppeleitä ja huomaamattomia magneetteja. Ja osuin arvauksessani oikeaan. Ostin melkoisen kasan pieniä magneettinappeja sekä kaksia eri kokoisia magneetilla varustettuja klipsejä, ja sitten ryhdyin vain sommittelemaan. Koska olen paperia rakastava ja kauniita kuvia tavarahamsteri, ostan monesti matkoilta itselleni hienoja kortteja muistoksi sekä hamstraan kauniita kuvakortteja taidenäyttelyistä ja vaikka mistä. Toistaiseksi en ole vielä koskaan keksinyt, mihin niitä käyttäisin, mutta nytpä kokosin niistä näyttelyn jääkaappini oveen.

P2259536.JPG

Tällä hetkellä mukana on Fotografiskan museokaupasta ostettuja kortteja, suloinen pupu-mainoskortti taidenäyttelystä Berliinistä, Nämä Designin hauska kortti, Northern Women in Chanel -valokuvanäyttelyn kutsukortti sekä Suomen valokuvataiteen museosta saatuja kortteja. Suunnittelin kuitenkin, että tämä tulee todennäköisesti olemaan vaihtuva näyttely, jossa kuvat vaihtelevat mielialan ja tarjolla olevan valikoiman mukaan. Tiedän esimerkiksi, että minulla on jossain kaapissa (mutta muuton jäljiltä yhä teillä tietämättömillä) Barcelonasta ostettuja ihania kortteja, jotka ansaitsisivat päästä esille. Mutta tosiaan, kylläpä piristyi keittiön ilme, kun se jääkaapin ankea logo peittyi kauniiden kuvien alle. :)

P2259547.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Koti, Kulttuuri

7 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Todella hyvä idea! Minäkään en kestä kodissani muistilappujen tai matkamuistomagneettien valtausta jääkaapin ovessa. Tämä miellyttää silmää ja parasta on, että kokonaisuutta on helppoa uudistaa pikkuhiljaa.

  • Aisha J

    Ihana idea! Olen keräillyt valokuvia ja kortteja, mutta en ole keksinyt minne ne laittaisin. Tässäpä vastaus! :)

  • Loistava idea! Ja kauniita kuvia olet osannut valita ja yhdistää hienoksi kokonaisuudeksi. :)

  • Meeeri

    Meillä on myös jääkaapin ovessa simppelin netistä tulostetun kalenterin lisäksi pari postikorttia, löysin Clas Ohlsonilta vähän samantyylisiä magneettiklipsuja kuin nuo sun isommat :) Ja lisäksi on yksi kavereiden Vatikaanista tuoma pieni pyöreä magneetti, jossa on paavi Benedictus XVI:n pelottava naama :D Tämän kirjavampia magneetteja ei kyllä sitten meidänkään jääkaapin oveen ole tulossa!

  • Tosi hyvä idea! Pitää metsästää noita klipsuja kanssa, olen mieletön korttihaukka ja kauneimmat saisi noin hyvin esille! :) ihan sama missä kierrän niin aina tarttuu vähintään kortteja mukaan, viimeeksi Berliinin reissulta en muuta ostanutkaan :D

  • Nannil

    Kannattaa tsekata : http://www.nellipalomaki.com/home.html
    Huikeita töitä!

  • Jenniii

    Nellin kortteja minulla onkin tuossa jääkaapin ovessa. Huvittavaa kyllä, törmäsin hänen töihinsä ensimmäistä kertaa siellä Tukholman Fotografiskassa, kun museokaupassa oli myynnissä hänen töistään koottu valokuvakirja. :) Mutta kiitos vinkistä, pitää ehdottomasti tutustua lisää!

Related posts