20/02/14

Unohtumaton leffaelämys klassikkoelokuvan parissa

61 42 Gone-with-the-Wind-Poster.jpg

Joskus sattuu niin, että moni kiva kilpailu ja yhteistyö osuu yhteen rykäykseen, joten tämän viikon lopulla ja ensi viikon alussa minulla on luvassa teille vähän useampi ylläri. Ja parasta tässä on se, että pari näistä on oikeasti vähän erilaisia, kulttuuriin liittyviä juttuja – ja niistähän me Pupulandiassa tykätään! :) Tällä kertaa olisi luvassa aika hauska ja ainutlaatuinenkin arvonta, sillä Bio Rexissä Helsingissä järjestetään 1.3.2014 astetta spesiaalimpi elokuvanäytös.

Legendaarinen Tuulen Viemää -leffa täyttää tänä vuonna 75 vuotta ja tuo upea klassikkoelokuva näytetään siis Lasipalatsissa sijaitsevassa Bio Rexissä ensi viikon lauantaina yleisölle viimeisen päälle restauroituna digikopiona ja suomenkielisellä tekstityksellä. Ensi viikonloppuna juhlitaan myös Oscar-gaalaa, joten aikanaan 8 Oscaria voittanut merkkiteos sopii aika mahtavasti tuon viikonlopun tunnelmiin. Näytös on myös kunnianosoitus Scarlett O’Haran roolissa nähdylle Vivien Leighlle, jonka syntymästä tuli marraskuussa kuluneeksi 100 vuotta.

gonewiththewind.jpg

Erityisen elokuvatnäytöksestä tekee myös se, että sen alustavat puheenvuoroineen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin suunnittelija Anna Möttölä (suomeksi) ja Aalto-yliopiston puvustustaiteen tutkija Sofia Pantouvaki (englanniksi). Alustuspuheenvuorot pidetään klo 15.30-16.15, minkä jälkeen on 45 minuutin väliaika, jolloin ylälämpiön baari on auki ja itse elokuvanäytös alkaa sitten klo 17. Lippuja Tuulen viemää -näytökseen voi ostaa TÄÄLTÄ 7 euron hintaan ja linkin takaa löytyy myös lisätietoa itse elokuvasta. Tapahtuman FB-sivu puolestaan löytyy TÄÄLTÄ.

Leffanäytöksen järjestäjien suunnalta ehdotettiin, että voisin jakaa Pupulandian lukijoille muutaman lippupaketin elokuviin, joten nyt sinulla ja kaverillasi on siis mahtava tilaisuus voittaa lauantai-illaksi 1.3.2014 ikimuistoinen leffaelämys! Arvon siis kaikkien osallistujien kesken kaksi 2 hengen lippupakettia Tuulen viemää -näytökseen. :) Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen. Kisa on voimassa su 23.2.2014 klo 24 asti ja muista jättää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite. 

vivien-leigh.jpg

(Kuvista huolimatta elokuva on siis värillinen.)

Tags: , , , ,

Categorised in: Yleinen

61 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Norkku

    Ihanaa, yksi lempileffoistani. Ehdottomasti mukana!

  • Maffe

    Tänne pitää ehkä päästä; vaimo katsoo DVD:ltä tasaisin väliajoin ja marmattaa, kun en ”ikinä” kato sen kanssa. Tästä ei kai sitten voisi kieltäytyä… ;)

  • Jennnni

    Ihana! Tää on ihan ehdottomasti yksi elokuvakokoelmani katsotuimpiin elokuvia, ihan yksi lemppareita! Mukana kilpailussa siis:)

    Jenni791@gmail.como

  • Katah123

    Voi, tämä on kyllä lempparein elokuva ikinä! Katsottu lukemattomia kertoja, mutta ei tietenkään koskaan elokuvateatterissa :)
    kpokka@gmail.com

  • santtu20

    maailman ihanimpia elokuvia, mukana jeeeee!
    sandi.osterlund@luukku.com

  • Nanna H.

    Mä katsoin tämän elokuvan teini-ikäisenä niin monta kertaa putkeen, että osasin jo vuorosanat ulkoa. Muistan kesällä mökillä lukeneeni Tuulen viemää kirjaa taskulampun valossa vintillä salaa öisin, kun äiti oli jo sanonut, että välillä pitää nukkuakin. Ja jostakin amerikkalaisesta Tuulen viemää sisustuskatalogista äiti tilasi mulle sellaisen Scarlet yöpaidan synttärilahjaksi, kun olin niin hurahtanut tuon elokuvan maailmaan. Ja kun kotona remontoitiin, minä halusin huoneeseeni sellaiset vanhanaikaiset kukkatapetit, että voisin kuvitella nukkuvani Tarassa :) Ehdottomasti haluan siis osallistua tähän arvontaan! nanna.helaakoski@evl.fi

  • annaelis

    Tuulen viemää -kirja odottelee omassa hyllyssä kesälomaa, jotta se pääsis luettavaksi. Maistiaisia tarinasta ois kiva saada leffan muodossa, eli mukana ollaan! :))

  • Mukana ollaan! Vanhoja leffoja pääsee liian harvoin näkemään valkokankaalta :)

  • outonen

    Mä olisi valmis antamaan liput tälle kommentoijalle.. Aivan mielettömän upeaa ”uhrautumista” vaimon puolesta ja varmasti olisi mieleinen vaimolle! Respect!

  • Shini

    Ihana idea! Vanhoja klassikoita näkee mielellään isolta kankaalta.

  • paulina

    Tä on mun suosikki leffa, olen lukenut kirjan ja nähnyt leffan varmaan 20 kertaa.
    Muistan kun olin teini se tuli tv:stä, se tuli aika myöhään ja kesti sitten 4h. Mun piti joka kerta nauhottaa se että saan kattoa seuraavana päivänä.
    Sitten kun tuli dvd aika niin mun oli pakko saada se leffa, ja olen sen jälkeen aina kattonut leffaa ainakin 3 kertaa vuodessa.

    Se joka rakastaa tätä leffa yhtä paljon kun minä kannataa lukee kirja, se on niin hyvä!.

  • Lotttaaa

    Tuulen viemää on mun kaikkien aikojen lempparielokuva (ja kirja).. Vaikka onni ei suosisikaan, täytyy harkita lippujen ostamista ja paikanpäälle matkustamista.. :)

  • sinisini

    Kehtaako sitä myöntääkään, että Tuulen viemää on vielä kokonaan katsomatta? Hienoahan se olisi elokuviin mennä nauttimaan.

  • sinisini

    Oh, ja jätin yhteystietoni kertomatta :D .

  • vilmi

    Olisipa kiva juttu muuton jälkeiseksi palkinnoksi – mukana ollaan :)

  • MariaaaS

    Olen jo pitkään ajatellut katsoa kyseisen leffan, mutta vielä ei ole sattunut kohdalle joten tämä arvonta osui nappiin!

  • helmisaukko

    oi, haluan! pitänee mennä vaikka onni ei suosisikaan, on sen verran pitkään pitänyt katsoa tämä klassikko.

    hemmi92@hotmail.com

  • torstaiontoivoatäynnä

    Oi ihanaa! Olisipa mieletöntä voittaa liput ja mennä katsomaan klassikoiden klassikko rakkaan ystäväni kanssa :)

  • apple

    Nyt täytyy myöntää, että tämän klassikkoelokuvan kohdalla on aukko sivistyksessä, eli en ole tätä nähnyt koskaan! Kovin mielelläni sen menisin ihan leffateatteriin katsomaan, on nimittäin aika harvinaista herkkua, että ihan valkokankaalta näkee näitä vanhoja klassikoita :)

  • Tanja_O

    Tuulen Viemää on yksi lempielokuvistani, joten tämä olisi ihana tilaisuus nähdä elokuva ihan leffateatterissa. Katson sen kotona dvd:ltä kerran vuodessa. Vivien Leigh on edelleen ehkä kaunein nainen ja Clark Gable charmantein.

  • lots

    Mukana! :)

  • EmmaKoo

    Tää vois sopia täydellisesti meidän lauantain ohjelmaan, romantiikkaa romantiikkaa! :)

  • Miiiii

    Olisi kyllä hienoa, kiitos vinkistä. Toivottavasti arvonnassa tärppäisi.

  • ainommm

    oi mulle! parhaat rakkaustarinat top3. muistan kun luin tän ekaa kertaa joskus 13-vuotiaana ja elin koko sen kesän tuulen viemää-maailmassa. iih!

  • Liby

    Frankly, my dear, I don’t give a damn.

  • Olga

    Oi, ihana Tuulen viemää! Tahtoo nähdä! <3

  • Synttärini ovat 5.3. ja tämä olisi aivan loistava ennakkosynttärilahja tulevalle 28-vuotiaalle romantiikolle :)

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/
    eyc.heinrichs@gmail.com

  • maarett

    Täytyy häpeäkseni tunnustaa, etten ole edes nähnyt tätä klassikkojen klassikkoa, joten mikäpä mahtavampi mahdollisuus kuin nauttia elokuvasta hienoissa puitteissa.

  • mhs

    Ihan mahtava tapahtuma! Mukana arvonnassa. :)

  • tuovituulia

    En ole kyseistä leffaa koskaan nähnyt, mutta palo olisi kova näkemään! Peukut pystyyn siis :)

  • papayana

    Oi kyllä! Tässä olisi täydellinen tapa lähteä viettämään äiskän kanssa äiti-tytär- päivää Helsinkiin, pitkästä aikaa :)

  • JonnaK

    Oi ihastusta! Juuri sattumoisin katsoin Tuulen viemää viikko sitten. Kymmenen vuotta edellisestä katselukerrasta elokuva ei ollut menettänyt lumoaan. Ihanaa dramatiikkaa!

  • -Mari-Anni-

    Olispa mahtava ylläri ystävälleni joka fanittaa leffaa!

  • MoJo

    Ou mai gaad! Tää on kyllä niin mahtava juttu, että pitäs melkeen ostaa liput että varmasti pääsee katsomaan :D

  • tiiat

    Ihana arvonta! :)

  • Nannil

    Yksi suosikkielokuvistani, -kirjoista ja -näyttelijöistä puhumattakaan. Mikä tarina! Ja teatraalisesta lopusta puhumattakaan. Siis kyllä, ehdottomasti mukana tässä häikäisevässä arvonnassa!

  • Ormondo

    Mahtava tilaisuus ruksia tämä yli katsomattomien klassikkojen listalta, mukana! :)

  • Vierailija

    Ikimuistoinen leffa nuoruusvuosilta! Kävin ruikuttamassa kaverin kanssa leffajulisteen teatterista – aika pitkät puheet piti pitää, että saimme julisteet. Aarre!

  • mipe

    Ihanaa! Pakko päästä tsekkaamaan!

  • R.

    No hei tää on kiva juttu, toki osallistun. :) Siitä onkin aikaa, kun olen kyseisen elokuvan nähnyt, eikä kirjankaan lukeminen silloin aikoinaan onnistunut… Joten nyt olisi hyvä tilaisuus päivittää elämys.

  • Katrir

    Ooioioi! Mulle!! <3

  • ainooo

    Olisi täydellinen synttärilahja rakkaalle tädille jolla on synttärit samanapäivänä, ja joka on (minun lisäkseni) järjetön Tuulen viemää -fani!!

  • UnnaNannu

    Kävin viime viikonloppuna katsomassa 12 years a slave -leffan ja sen jälkeen mielessäni on myös pyörinyt tämä nuoruusvuosien leffa joka katsottiin puhki veehooässältä. Taidanpa tänään käydä vuokraamassa… Oh Rhett… <3

  • cami

    Ooh, tääkin ois aika hieno, ois jo aikakin nähdä pitkästä aikaa tämä elokuva :)

  • AnnukkaR

    Oi olisipa ihana nähdä suuri suosikkini kaikessa loistossaan isolta kankaalta! Niin mielelläni veisin äitini sitä katsomaan.

  • Mar

    Oh, ihanaa! Kyseisen leffan viime näkemästä on jo vuosia. Nykyleffoissa moinen draama tuskin purisi, mutta klassikot on klassikoita syystä!

  • Joo, samaa mieltä! :)

  • Iiihana tapahtuma! Tuonne lähtisi enemmän kuin mielellään!

  • Ekl

    Tämähän olisi mahtava sauma treffeille!! Mukana :)

  • Jsm

    Kyllä, kiitos. Tiedän jo erään ihanan miehen kenet tämän varjolla voisin pyytää treffeille. Hihi.

  • Jessii

    Olisi hienoa nähdä elokuva isolta ruudulta, kun siitä on ainakin 10-vuotta, kun tämä on tullut televisiosta. Äidin kanssa elokuva myös tulisi katsoa.

  • saaraj

    Voi mahtavaa, olen mukana kisassa!

  • nopsansa

    Oih, mun ystävä on tulossa pitkästä aikaa käymään mun luona juuri tuona viikonloppuna ja se rakastaa tota kirjaa! Olispa kyllä hauska yllättää se tällasella leffaillalla.. Osallistun siis kisaan :)

  • tupuuu

    Tää olisi aivan ihana synttärilahja äidilleni! :)

  • Piiiu

    Mukana! :)

  • laurakk

    oi tää on ihana elokuva! :)

  • Napura

    Eikä! Tää olis niin ihanaa! Muistan kun kyseinen klassikko tuli telkkarista, ja sitten Sanna 6v kulki pitkin mummolaa hokien: ”Frankly, my dear, I don’t give a damn.”. Tosin ei ehkä ihan oikeaoppisesti äännettynä. ;) Mutta tää olis niin siistiä!! :) sanna.keto@hotmail.com

  • Mimmu'''

    Suorastaan hävettää myöntää, että multa on ihan oikeasti tämä klassikkojen klassikko vielä näkemättä… joten innolla osallistun arvontaan ja toivon, että onni potkaisee ja pääsen sivistämään itseäni! :)

  • reetanen

    Oijoi! En jostain syystä ikinä uskaltaudu arvontoihin mukaan, mutta nyt teen poikkeuksen.
    Tämä olisi aivan täydellinen kruunu ensi viikonlopulle, joka päättää vihdoinkin älyttömän rankan opiskelukevään – tai siis ensimmäisen osan siitä. Lauantaiaamuna olemme sopineet palkitsevamme ahkeruutemme ystäväni kanssa urheilun merkeissä. Sen jälkeen olisi aivan täydellistä yllättää tämä sama, pitkäaikaisin ystäväni leffapäivällä – yksi meitä alun alkujaankin yhdistäneistä asioista on nimittäin ihastus ja innostus klassikkoelokuviin. Vaikka yhdessä on tullut katsottua kaikenlaista Singin’ in the Rainista Pekka Puupäihin, Tuulen viemää on jostain syystä vielä katsomatta. Kylläpä olisikin hienoa korjata tämä asia lauantaina, oikein isolta screeniltä nautittuna!
    (PS: Uusien silmälasien pitäisi saapua ensi viikolla. Täytyyhän niitä jossakin päästä testaamaan? :) )

  • cialis achat achat cialis prix cialis achat cialis precio cialis venta cialis cialis generico cialis acquistare cialis generico cialis

Related posts