Puhelinlangat laulaa ja takkutukka selviää
409 78
Yhteistyössä: Tangle Teezer ja Invisibobble
Olen tänä talvena tuskaillut täällä blogin puolella useampaankin otteeseen tukkani kanssa, joka siis on hiuslaadultaan todella herkästi takkuuntuvaa sorttia ja talven kuivan ja lämmitetyn huoneilman sekä paksujen kaulahuivien ja takinkaulusten myötä takkuuntuu entistäkin herkemmin. Olin tuhannet kerrat miettinyt, että pitäisikö ostaa se kehuttu takkujen selvitysharja Tangle Teezer, jonka olin kuullut olevan paitsi tehokas hiusten selvitykseen, myös hieman hellävaraisempi kuin perusharjat. Lopulta viimeisen sysäyksen asialle antoi, kun löysin harjan jostakin tarjouksesta ja ostin sen sitten viimein omakseni.

Tangle Teezerin idea perustuu siis siihen, että harjakset ovat lyhyitä ja joustavia, jolloin niillä ei pääse samalla tavoin repimään hiuksia kuin perinteisellä hiusharjalla. Se repiminen nimittäin saattaa ihan turhaan katkoa hiuksia ja riuhtoa niitä kokonaan irti. Tangle Teezerillä takkujen selvittely on ollut tosiaankin hellävaraisempaa ja huomaan, että hiuksia ainakin tuntuu lähtevän vähemmän megatakkuja selvitellessä. Tosin silloin kun niskaan on hieroutunut lähinnä rastaa muistuttava köntti, on Tangle Teezerkin melko voimaton tilanteen edessä. Onneksi sitä ei juuri enää ole tapahtunut nyt hiustenleikkuun jälkeen, kun sain ne kaikkein kuivimmat ja huonokuntoisimmat latvat napsaistua pois.
Minäkin kuulun siis nykyään tuon Tangle Teezerin uskolliseen käyttäjäkuntaan, vaikka siinä menikin aikansa, ennen kuin sain sellaisen omakseni hankittua. Voin kuitenkin suositella lämmöllä kaikille takkuuntuvista hiuksista kärsiville! Ehkä Tangle Teezerin Suomen konttorilla oli luettu takkutaisteluistani, koska sieltä otettiin hiljattain yhteyttä ja tarjottiin harjaa minulle testiin. Ilmoitin, että sellainen löytyy jo kylppärin kaapista, mutta sen sijaan tuumasimme, että jaetaan näitä takkutukkien pelastajia muutama teille lukijoille täällä blogissa. :)

Niinpä saan siis arpoa neljälle onnekkaalle vapaavalintaisen Tangle Teezer -harjan sekä noita henkilökohtaisen kauneusguruni Saara Sarvaksenkin suosimia ”puhelinjohtoponnareita” (ja Saarahan oli alun perin syypää myös tuohon Tangle Teezer -hankintaanikin, haha). Suunnitelmissa on ollut hankkia niitäkin, koska tavalliset ponnarit helposti katkovat hiuksia ja Saaran mukaan nuo kuulemma eivät sitä tee ja kaiken huipuksi ilmeisesti pysyvätkin hiuksissa perushiuslenkkejä paremmin. No koska olen hieman saamaton aina välillä, en ole saanut niitä hankituksi ja nyt sitten kävi niin sopivasti, että sama firma edustaa sekä Tangle Teezeriä että tuollaisia Invisibobble-ponnareita. Odottelen siis, että setti puhelinjohtoa saapuu testiin, niin pääsen kokeilemaan, onko se todellakin niin loistava keksintö kuin Sape hehkuttaa. ;)
Mutta siis… Saan arpoa neljälle onnekkaalle kokeiluun tuollaisen Tangle Teezerin sekä Invisibobble-ponnarisetin. Nyt teidän tehtävänne on vain valita, että minkälaiset haluatte ja kertoa se kommenttiosiossa! Harjoja on peräti neljää eri mallia ja värejä vielä useampia, joten surffatkaa Tangle Teezerin sivuille ja valitkaa mieleisenne. Sen jälkeen sama homma Invisibobblen kanssa, joiden kohdalla valinnanvaikeus kohdistuu onneksi vain väriin – joskin kokemuksen rintaääni kertoo, että sekin voi olla vaikea valinta… Kertokaa sen jälkeen kommenttiboksin puolella valintanne sekä halutessaan saa myös jakaa hauskoja tukkatarinoita! :) Kisa on voimassa la 22.2.2014 klo 24 asti ja muistakaa jättää kommenttinne yhteyteen toimiva sähköpostiosoite. Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin Tangle Teezer ja Invisibobble löytyvät myös Facebookista.

Tags: Hiukset, kauneus, kilpailu, Testatut, yhteistyö
Categorised in: Kauneus