Hyvä kehystämö Helsingissä?
32 58
Hei kaipaisin nyt kaikkien taidetyyppien apua! Minulla on pari taulua lojunut odottamassa kehystystä jo iän kaiken ja haluaisin vihdoin ja viimein oikeasti ryhtyä tuumasta toimeen. Hauska Sanna Sipin lintu-aiheinen taulu on odotellut rullalla jo yli 3 vuotta (tiedän, tämä on häpeällistä!) ja Tapani Mikkosen kukka-aiheinen työkin on ehtinyt olla vailla kehyksiä jo yli vuoden. Ärsyttää, etten ole saanut asiaa eteenpäin ja nyt päätin, että haluan kauniit teokset viimein seinälle. Yksi syy, miksi asia on roikkunut näinkin kauan, on se, etten ole oikein tiennyt, mihin tauluni kiikuttaisin kehystettäväksi.
Kaipaisin siis jotakin hyvää ja kohtuuhintaista kehystämöä mieluiten suht kätevällä sijainnilla jossain Helsingin keskustassa tai sen liepeillä (joudun kuskaamaan taulujani kävellen tai julkisilla, mieluiten ei taksilla). Eli jos tiedätte hyvistä kehystämöistä, niin nyt olisin tosi kiitollinen vinkkauksista! Onhan noita joka kulmalla, mutta kun täysin ummikkona en viitsisi töitäni viedä ensimmäiseen eteen sattuvaan putiikkiin, jos ei tiedä työn jäljestä ja hintatasosta mitään. Kiitos jo etukäteen avusta. :)
Tags: kulttuuri, Muu kulttuuri, sisustus, taide
Categorised in: Koti, Kulttuuri