Ystävän kotona Östermalmilla
10 54Minusta on aina ihana päästä esittelemään inspiroivia koteja, asuntoja ja sisustuksia – ja parasta on, kun sellaisen omistaja on oma ystävä. Yksi tällainen kiinnostava koti tuli vastaan taannoisella Tukholman reissullani, kun yövyin rakkaan ystäväni Sallan luona Östermalmilla. Salla muutti töiden perässä Tukholmaan 1,5 vuotta sitten ja viime syksynä osti sieltä oman kodin. Tuolloin sattui niin hauskasti, että olin juuri Tukholmassa pressimatkalla, kun treffasimme ja selvisi, että ystäväni oli juuri hetki sitten samana päivänä tehnyt asuntokaupat. Laseja kilisteltiin oman ensiasunnon kunniaksi ja siitä lähtien olen odottanut, että pääsisin näkemään myyntiesitteen kuvissa upealta näyttäneen kämpän livenä. :) Salla pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa vuoden vaihteen tienoilla ja taisinkin olla ensimmäinen onnekas vieras!
Mukaan ei sattunut reissuun tällä kertaa kuin tuo 45-millinen kiinteä objektiivi, joten valokuvat keskittyvät yksityiskohtiin, sillä tuolla linssillä laajempaa kuvaa ei saa otettua. Asunto on siis 40-neliöinen, vanhan talon ylimmässä kerroksessa sijaitseva yksiö, jossa on loistava pohja ja halutessaan kämpästä voisi melko helposti muokata kaksionkin. Edellisen asukkaan jäljiltä pinnat ja värit olivat kutakuinkin aika kohdallaan jo valmiiksi, mutta puunvärisen lautalattian Salla maalautti ennen muuttoa valkoiseksi. Ja kieltämättä valkoinen lautalattia on kyllä kaunis ja tuo asuntoon ihanasti valoa. Eniten olen tässä omassa kämpässänikin kaivannut juuri sitä valkoista lattiaa, koska se vain heijastaa valoa niin kauniisti. Hauskaa kontrastia valkoista lattiaa vasten tuovat harmaiksi maalatut seinät. Salla kertoi aluksi epäröineensä värillisten seinien kanssa, mutta nyt kun lattia on valkoinen, harmaa sävy seinissä näyttää itse asiassa todella hyvältä.
Näppärän kokoisessa keittiössä on mustat kiiltävät kaapistot, mutta viehättävän lisän graafiseen ilmeeseen tuo toiselle puolelle huonetta jätetty vanha valkoinen kaapisto messinkivetimineen. Vaikka voisi kuvitella, että musta korkeakiilto ja maalaisromanttinen kaapisto eivät mitenkään kulkisi sulavasti rinta rinnan, tässä kämpässä nämä vastakohdat sopivat upeasti yhteen ja rikkovat juuri sopivasti ilmettä, joka ilman tätä kontrastin tuoma särmää saattaisi näyttää liian siloitellulta ja yhtenäiseltä. Tällaiset pienet yllättävät asiat ovat minusta parhaimmillaan todellisia sisustuksen helmiä. Kaasuliedellä varustettu keittiö onkin kodin sydän, sillä Salla on intohimoinen ruoanlaittaja.

Keittiön kaappien ja olohuoneen värillisten seinien lisäksi kämpässä on paljon pieniä hauskoja yksityiskohtia, joita edellinen asukas on sinne viritellyt. Yksi hurmaava elementti ovat 5-10 senttiä katonrajan alapuolella kulkevat valkoiset koristelistat, jotka tuovat ovelasti asuntoon lisäkorkeuden tuntua. Harmaiden seinien yläreunassa kulkeva koristelista katkaisee seinän värityksen, joka jatkuu listan yläpuolelta valkoisena kattoon ja luo optista harhaa siitä, kuin huone todellisuudessa olisi korkeampi. Toinen kekseliäs juttu on ollut upottaa koristelistan ja seinän väliin led-nauhaa, jonka avulla saa päälle koko huonetta ympäröivän ”kattovalon”. Kuvia en hoksannut tästä yksityiskohdasta napata, mutta toivottavasti tajusitte selityksestä jotakin.
Kämpän sisustus on vielä hiukan kesken, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä muuttokin on tapahtunut vastan reilu kuukausi sitten. Sallan tuntien hänen sisustustyylinsä on kuitenkin varsin minimalistinen, joten en usko, että kämppä on loppujen lopuksi muuttumassa nykyisestä kamalan paljon – sohva sinne tulee ehkä vielä lisäksi sekä joitakin tarkkaan harkittuja koriste-esineitä. Kadehdin aina ihmisiä, jotka osaavat pitää kotinsa noin pelkistettynä, vaikka tiedostan, että olen itse sisustajana täysin erilainen, tai sitten tarvitsisin tuplaten isomman asunnon. ;)
Oli ihan superinspiroivaa päästä kylään Sallan luo ja sieltä jäikin heti muutama sisustusidea päänupin perukoille muhimaan. Olen kaipaillut edellisen asunnon suurta kokovartalopeiliä ja Sallan valtava peili oli siitä vielä pari pykälää ihanampi koristereunuksineen. Ihastuin myös postikorteista tehtyyn kollaasiin seinällä sekä vanhaan ruokapöytään, jota voi tarvittaessa jatkaa suuremmaksi isonkin illallisseurueen tarpeisiin. Ruokapöytä tuoleineen onkin yksi niistä jutuista, mitkä haluaisin täällä omassa kodissa vielä uusia, sillä noilla väliaikaiskalusteilla on menty opiskeluajoista lähtien. Joku vähän ajan patinaa kerännyt pöytävanhus voisi olla kiva vaihtoehto tännekin. Myös tuo käyttämättömään verhotankoon ripustettu valonauha on aika hauska idea – ja tuo hehkulamppuversiona asuntoon valoa yllättävän paljon. Noita valonauhoja myydään muun muassa Granit-myymälöissä ja olemassa on siis myös enemmän koristekäyttöön tarkoitettu led-versio, jonka valo on tuota hehkulamppuversiota himmeämpi.
Yöpöytänä toimii Hayn suloinen Don’t Leave Me -pöytä.

Kylpyhuonehaaveilua…






Kaasuliedellä on ilo kokata.



Suurin osa inspiskollaasin postikorteista on ostettu Fotografiska Museetin museokaupasta.






Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: design, Matkat, reissussa, sisustus, Ystävän kotona