23/01/14

Väripilkku pakkasessa

15 100 P1197390.JPG

Kun lämpömittarin lukemat paukkuvat päivittäin -10 ja -15 asteen välillä, se ei jätä kamalasti varaa mielikuvitukselle pukeutumisen saralla. Lämpöisesti on toppauduttava ja vailla päällysvaatteita on turha haaveillakaan ottavansa kuvia, ellei jollain ilveellä onnistu siinä sisätiloissa. Sama talvitakki kuvasta toiseen voi näyttää vähän tylsältä, joten talvista ilmettä pitää yrittää piristää pienin keinoin. Viime päivinä sellaisia ovat olleet esimerkiksi iloisen värinen huivi ja huulipuna, jotka tekevät muuten todella ison muutoksen kokonaisuuteen verrattuna vaikka siihen, että punaisen huivin tilalla olisi harmaa ja huulipuna olisi jäänyt pois.

P1197401m.jpg

Huulipuna on oikeasti näin talvella ihan älyttömän helppo tapa muuttaa ilmettä ja fiilistä – ja talvenkalpeaa ihoa vasten se myös erottuu mahtavasti. Tämäkin asu näyttäisi ihan erilaiselta, jos punaisen punan sijaan huulissa olisi pinkkiä tai luumua. Kun ihmistä näkyy sieltä jättiläistakin lomasta vain sen naaman verran, tuollaisilla pienillä nyansseilla pystyy tekemään hämmentävän paljon. Mitkäs ovat teillä muilla talvityylin piristyspilkkuja? Vinkit jakoon! :)

P1197392.JPG

Takki Isabel Marant pour H&M (saatu blogin kautta), farkut Lindex, korkonilkkurit Rodebjer, kashmirhuivi COS, nahkalaukku Lumi Accessories (saatu blogin kautta), hansikkaat Sakari Sauso

P1197439.JPG P1197441.JPG

Photos: Wikke / Luukku

Tags: , ,

Categorised in: Muoti

15 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Söpö laukku :D

  • Nefer

    Hyviä vinkkejä, joita ei tule automaattisesti ajatelleeksi! Värikäs huivi toimii yllättävän hyvin. Haikailen itse tuollaisen punaisen huivin perään. Myös huulipunaa on tullut jostain syystä käytettyä enemmän juuri näiden pakkasten aikana. Kalpeanaaman pelastus, todellakin!

    Oma ’vinkkini’: Minulla on perinteisen mustan talvitakin lisäksi käytössä suklaanruskea talvitakki. Pelkästään mustasta (tai harmaasta) väristä poikkeaminen piristää jo mielestäni talvipukeutumista. Jos vaan mieleinen takki löytyy jossain muussa värissä kuin perinteisenä mustana, niin kehottaisin harkitsemaan sitä mustan sijasta. Toki musta on yleensä helpompi yhdistellä, ja esimerkiksi tuolla huivivalinnalla saa ihmeitä aikaan!

    P.s. Takin värin ei tarvitse edes olla kovin radikaali poikkeama mustasta/harmaasta; olen huomannut kiinnittäväni huomiota esimerkiksi (tumman)sinisiin talvitakkeihin!

  • Huulipunalla on suuri merkitys – se piristää ilmettä, tekee kauniimmaksi, olo tulee varmemmaksi ja hmm, antaa kivasti väriä. Mulle ehdotettiin tällaista rusehtavaa, on kuulemma chic!

    http://shoptravelfood.blogspot.hu/2014/01/lipstick-jungle.html

  • Vierailija

    Täällä pohjoisessa myös naama on tiukasti huivin suojissa, joten huulipunastakaan ei niin taikaa :D Toppapomppa-toppahousut-huopikkaat linjalla mennään, onneksi toppavaatteiden väreissä on mistä valita:)

  • Rosaaa

    Yksinkertaisesti olet vain niin kaunis ja tyylikäs. Tästä asusta tulee mieleen sellainen ELEGANSSI ja EHYT kokonaisuus! :) Tykkään hirmuisesti!

    Olen samaa mieltä, että kyllä kaulahuivilla on suuri merkitys tai jopa vain hanskoilla ja pipolla. Niihin kyllä kannattaa juurikin panostaa jos haluaa vähän pirteää ilmettä talvipukeutumisen rinnalle! :)
    Ja aivan ihana laukku sulla, voi että kun se on söpö!!

    Huulipunia haluaisin itsekkin käyttää, mutta vielä olen hieman epävarma sen asian kanssa… Tuntuu, että kaikki tuijottaa kun laitan huulipunaa, vaikka uskon että se on vain mun kuvittelua. :D
    Oliko sulla Jenni ihan heti varma olo huulipunien suhteen kun aloitit niitä käyttämään?

  • Tuuli R

    Minäkin niin haluaisin käyttää huulipunaa myös talvella, mutta huuleni kuivuvat niin auttamattomasti, ettei muusta kuin huulikiillosta voi edes haaveilla. Kuivuneisiin huuliin levitetty huulipuna näyttää hetkessä aivan kammottavalta. Onko mitään vinkkejä kuivahuuliselle huulipunanystävälle?

  • Minä vain

    Ihanan pirteän värinen huivi! :)

  • ei huulirasvalle

    Käyttäkää tosiaan huulipunaa talvella! Suojaa paljon paremmin (rohtumiselta ym. ikävältä) kuin huulirasva eikä sitä tarvitse lisäillä koko ajan niin kuin huulirasvariippuvaiset tekevät. Nättiäkin on toki ja pienikin sipaisu toimii, jos ei niin kaipaa näyttävyyttä.

  • ex-huulipuna-addikti

    Vaikka en Jenni olekaan, voin varmaan kertoa oman huulipunatarinani, jos saat siitä lisää vertaistukea! :) Mulla oli samanlainen olo ennen kuin aloin käyttämään huulipunaa. Kokoajan oli tosi tiedostavainen siitä, että nyt on jotain ”pielessä”. Pikkuhiljaa se tunne kuitenkin katosi ja kohta en enää osannutkaan olla ilman. Näytin jotenkin kalpealta ja kuolleelta. Nyt tilanne on taas se etten ole arkena juuri vahvaa punaa käyttänyt, mutta ajatus siitä ei tunnu oudoltakaan. Pakko kuitenkin mainita, että jotain kommenttia tuntemattomilta juuri niistä klassisen punaisista huulista olen saanut. Eli kannattaa varmaan aloittaa jollain neutraalilla sävyllä. Rohkeasti kokeilemaan vaan! :)

  • Lullah

    Värikkäät kaulahuivit <3 Itselläni on äärimmäisen pehmeä, kirkuvan pinkku kaulahuivi, jolla piristän kokonaisuutta mielelläni. Siihen on sävysävyä oleva huulipunakin! Sitten koululaukkuinani käytän nykyään vain kahta punaista laukkua. Pienempi on kirkkaampi ja isommassa taas on eri tekstuureja ja se on hieman hillitymmän värinen. Sitten tietysti maihareiden reunan yli pilkottavat punaiset villasukat :D Väriä talvipukeutumiseen asusteilla vaan, niin voi vetää myös hillitympiä lookeja, jos haluaa. 

  • Roosaaa

    Voi kiitos kommentistasi! :)

    Omistan itse tällä hetkellä sellaisen niin kauniin hempeän korallin sävyisen huulipunan ja tykkään siitä eikä se juuri tunnu mitenkään liian ”värikkäältä” näin alkuun, eli nyt vain täytyisi uskaltaa laittaa sitä huuliin kun itse siitä oikeasti tykkään todella paljon ja antaa mennä vain! :)

  • Ihana huulipuna- ja kaulahuiviyhdistelmä! :) Itsekin tykkään punaisista huulista!

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • -

    30-vuotias TYTTÖNEN….?

  • Jenniii

    Really? Niin, vasta pari päivää sittenhän tätä asiaa ruodittiin: http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/numeroita-ja-sanoja

  • ex-huulipuna-addikti

    Kyllä sä uskallat! Itekin alotin just tollasella sävyllä, ja joskus on kuitenkin pakko alottaa ;)

Related posts