22/01/14

Hulluna paperiin

21 64 P1227635.JPG

Olen aina rakastanut kaikenlaista paperitavaraa, vihkoja, kauniita kirjepapereita, muistikirjoja, postikortteja ja mitä näitä nyt onkaan. Säästän mielelläni kauniita esitteitä ja tyylikkäitä kortteja – joskus jopa ostan postikortteja vailla aikomusta lähettää niitä kenellekään, jos ne ovat tarpeeksi viehättäviä. Joskus lähetin itse itselleni ulkomailta postikortin, haha. :D Vihkoja ja muistikirjoja käytän työjutuissa ahkerastikin, sillä merkitsen esimerkiksi aina kaikki blogi-ideat ylös ja työjutut kirjaan myös muistiin käsin jonkun muistikirjan sivuille. Tällä hetkellä blogi-muistiona on käytössä suloinen vihreä kukkakuosinen muistikirja, jonka sain joululahjaksi ystävältäni Annalta. Muut työjutut kirjaan puolestaan tällä hetkellä valkoiseen kovakantiseen kirjaseen. 

P1227629.JPG

Pinterestissä heikkouksiani ovat erilaiset kuvat kauniista paperitavaroista ja toimistotarvikkeista. Matkoilla käyn mielelläni kaikenlaisissa pienissä kirjakaupoissa ja konseptiliikkeissä – ja suuntaan välittömästi korttien ja kirjojen pariin. Meikäläisellä taitaa toden totta olla jokin toimistotarvike-fiksaatio. :D Näihin kuviin kokosin joitakin tällä hetkellä käytössä olevia tai muuten vain kauniita vihkoja ja kirjasia. Löytyykö ruudun takaa muita paperisälään intohimoisesti suhtautuvia? Ja nyt saa ilolla myös laittaa jakoon kaikkia ihania merkkejä ja verkkokauppoja näihin aiheisiin liittyen. ;) 

P1227627.JPG P1227645.JPGP1227630.JPGP1227638.JPGP1227631.JPGP1227644.JPG P1227632.JPG P1227639.JPGP1227634.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , ,

Categorised in: Elämä, Koti

21 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Mirja H

    Täällä on yksi kohtalotoveri! :D

  • todellakin

    Monen vuoden ajan oon keräillyt söpöjä vihkoja! Usein ei tekis mieli pilata niitä ottamalla käyttöön ja joskus oikeasti ensimmäisen sivun käytön jälkeen joku todella ihana vihko tuntuu jo kamalalta :D kouluun olen sentään löytänyt myös kivoja ja halpoja vihkoja, joita viitsii myös käyttää ;D haha!

  • Sipi

    Ihania vihkoja! Sinun ei tarvitsisi välttämättä käyttää tekstisi seassa niin paljon hymiöitä, osaat kirjoittaa ja eri sävyt tulevat esiin kyllä muutenkin. Minun mielestäni hymiöillä rikastettua tekstiä on hankalampi lukea kuin pelkkää tekstiä. Mutta ehkä olenkin tässä kovin vanhakantainen.

  • Salla-Maaria

    Minä lähetän itselleni aina postikortin kun käyn jossain! Aina pitää etsiä se kaunein mahdollinen kortti (itse aina stressaan kavereille lähetetyistä korteista, että kertooko tämä nyt jotain tästä paikasta tai tekeekö oikeutta maisemalle tms :D), joka vie yleensä suhteellisen pitkään :D Mutta sitten kun palaa kotiin, voi vuosien jälkeen selata kauniita kortteja (joita totta kai säilötään kauniissa korttirasiassa) ja todeta, että ainiin, tuollakin on oltu, ja fiilistellä korttiin itselle kirjoitettuja terveisiä (jotka yleensä koostuu sillä hetkellä aivan hulvattomasta vitsistä jota ei enää tajua kotona)! Aivan parasta!

  • Sanph

    Hah, olin itsekin ajatellut, että seuraavaksi postailisin ihan samasta asiasta! Oh ja voih, paperitavara on ihanaa! Mun ihan lemppareita paperitarvikekauppoja maailmalla ovat Australiassa Type ja Pariisissa Muji sekä Merci. Mujilla on onneksi myös nettikauppa :)

  • MarjukkaS

    Osaisikos joku suositella minulle kauniita kirjepapereita, mistä siis saa ostettua?
    Siis aikuiseen makuun, ei mitään söpöjä nalleja tms.

  • jennikatriina

    Hahha, kiva tietää etten ole ainoa toimistotarvikehöperö! Nykyään jo hieman laantunut kylläkin tämä, mutta muistan kuinka pienenä aivan parasta oli kun pääsi äidin työpaikalle ratsaamaan toimistotarvikekomeroa! Voi niitä kaikkia kyniä (!!) ja vihkoja! Vihkojakin keräänty kaappeihin niinkin runsaasti, etten koskaan saanut niitä edes käytettyä, ja taitaa vielä tänäkin päivänä välillä jostain kaappien kätköistä putkahtaa esiin täysin käyttämättömiä ruutuvihkoja :D Kun vielä oli kirjekavereita, laatikkoni ja kaappini pursuilivat kaikkia ihania kirjepapereita, joista suuri osa on vieläkin tallessa kun en ole raaskinut heittää poiskaan! Välillä sorrun tietysti vieläkin ostamaan kivoja muistikirjoja. Paha vaan, että en sitten koskaan kuitenkaan käytä niitä! En vain ole koskaan sitten kuitenkaan oppinut kirjaamaan ylös ajatuksiani tai muistettavia asioita näihin hankkimiini muistikirjoihin. Pitäisiköhän tehdä vielä tälle vuodelle lupaus, että opettelen käyttämään muistikirjoja? :D

  • Sra

    Hahahah, mä niin ymmärrän. Mulla on kotona hirveä määrä kortteja ja vihkoja, joille en oo löytänyt paikkaa/ keksinyt käyttötarkoitusta. Kivoja kortteja ei raaski antaa kenellekään ja kauniisiin vihkoihin ei nyt vaan voi kirjoittaa mitään tyhmää, esim. gradujuttuja.. (Tosin nätti vihko vois kyllä motivoidakin tekemään gradua?) Olin myös ennen töissä korttiosastolla tavaratalossa, mikä oli aika kohtalokasta. :D

    En muuten tiedä, oletko DIY-tyyppiä, mutta juuri tänään bongasin tällaisen blogikirjoituksen ja ajattelin että tää vois olla hauska esim. lahjaideaksi. Tai sitten itselle, jos on tällainen paperirakastaja :)

    http://www.molliemakes.com/projects/embroidered-notebooks-tutorial/

  • kattjes

    Oi kyllä! Olen huono käyttämään muistikirjoja tai perinteistä kalenteria, mutta silti olen heikkona kaikkeen paperitavaraan. :) Suosikkikauppani on Paperchase (http://www.paperchase.co.uk/), johon vahingossa törmäsin Kööpenhaminassa ja vieläpä joulun alla. Meillä saattoi kaverini kanssa karata hieman mopo käsistä, sillä poistuimme kaupasta 100 joulukortin kanssa. Enkä edes lähetä joulukortteja! :)

  • Ode

    Mä myös lähetän itselleni postikortteja reissusta! Mutta mun korttien pitää olla mahdollisimman rumia maisema- tai turistikortteja, mitä kitschimpi sen parempi. Kortteihin tulee kirjoitettua se aidoin ja päällimmäisin tunne reissusta, niitä on kiva lukea vielä vuosienkin jälkeen. Ja koska en yleensä shoppaile reissussa ja olen muutenkin niin minimalisti, niin postikortit toimittavat myös matkamuistojen virkaa.

  • annam_

    Hauska sattuma, eilen juuri otin kuvia omista muistikirjoistani aikomuksena tehdä postaus aiheesta. Kyllä, paperitavara on mielenkiintoista! Muistikirjat- ja vihkot, kortit, kirjepaperit, askartelupaperit..♥ On harmi, että kirjepapereita on nykyään niin vaikea löytää, paitsi selkeästi lapsille suunnattuja.

  • Minttuiitu

    Onpa jännä juttu, oon luullut olevani yksin tämän kanssa. Ainakin tässä mittakaavassa. Pienenä raahasin aina kaverit tiimariin ja ostin aina vihkoja ja kyniä. Kertoja oli usein, joten hyllyni tursusivat paperitavaraa, jolla en suurimmalla osalla tehnytkään mitään. Kun vielä kirjoiteltiin kirjeitä, kirjepapereita piti ostella myös.

    Keräilin myös sivuja muistivihoista. Aina kun joku osti uuden, pyysin siitä sivun ja lopulta siskollani ja minulla oli muovikassillinen yksittäisiä erimuotoisia, eri värisiä, eri tuoksuisia muistilehtiöiden sivuja. Nykyään en tajua yhtään tuota, mutta jokin siinä silloin kiehtoi.

    Nyt vanhemmiten (28vee :D ) ja opiskelijana haalin aina uusia muistikirjoja, kalentereita vaikka kotona olisi jo 2, mutta ei täydellisiä. Hivenen aina jopa hävettää, kun esim hyppärillä lähdetään kaupungille ja ehdotan aina ensimmäisenä kirjakauppaa. Ja kuinkas ollakaan, majoittaudun muistikirja röykkiöiden eteen ja melkein aina jotain tarttuu mukaan. Jokin järki tässä olisikin jos tarvisin niitä näin paljon. Kirjoitan nykyään ns päiväkirjaa, päivän fiiliksen ylös ja jos on jotakin tärkeämpää, liimailen väliin valokuvia ja inspiskuvia. Yhteen keräilen lukemistani kirjoista otteita. Joku aiempi kommentoi ettei niihin nätteihin voi kirjottaa koulujuttuja, mutta olen siinäkin nyt tehnyt muutoksen. Muistikirjoja on niin paljon että pakko niihin oli alkaa koulujuttujakin kirjoittamaan :)

    Tuli vähän pidempi kommentti kuin piti, mutta olipa kiva kuulla etten ole ainoa. Ja kuin myös, Pinterestistä löytyy huikean paljon pinnattuja kuvia paperitavarasta <3

  • Mrs. K.

    Haha, mäkin olen hulluna paperiin ja kuviin, samoissa aatoksissa tänään:)

  • .Tiia

    Hep! Toinen paperitavaraa rakastava ilmoittautuu! Erityisesti kauniit vihkot sekä muistikirjat ovat heikkouteni :). Niitä löytyykin käyttämättöminä vaikka millä mitalla, mutta koskaanhan ei tiedä, mihin uutta ja tyhjää vihkoa voisi seuraavaksi tarvita :). Kauniit, ihanat, koskettavat, söpöt, humoristiset sekä herkät postikortit ovat myös keräilyn kohteena; niitä tosin sitten raaskin myös lähettää / antaa eteenpäin, kun ystävillä ym. on synttäreitä, nimppareita tai haluan muuten vain ilahduttaa :). Ja kynät! Ne ovat ehkä kaikkein suurin heikkouteni! Rakastan erilaisia kyniä, ja esimerkiksi uuden mustekynän (tarkoitan siis kuulakärkikynää) valinta on erittäin tarkkaa puuhaa: kynän täytyy olla kaunis, tuntua hyvältä kädessä ja sen täytyy liukua paperilla kuin unelma. Inhoan maailman eniten kirjoittaa hieman kuivahtaneella mustekynällä, jonka kulku tuntuu tökkivän joka välissä. Samoin se on maailman ärsyttävintä, jos mustekynä jättää varsinkin kirjoittamisen alussa jälkeensä epämääräisiä musteklönttejä, jotka sitten leviävät pitkin paperia, kun käsi vahingossa hipaisee sitä. Huh, tulipa pitkä kommentti, mutta paperitavara sekä kynät saavat minut ihan villiintymään :D. 

  • Lauraii

    Fredalle muuttaa helmikuussa paperikauppa Krunasta. Sinne sit! xx

  • TuuliaS

    Miten sulle kävi muuten sen tämän vuoden kalenterin hankinnan kanssa, löysitkö jo sopivaa?

    Mistä muuten tuo vihkonen on hankittu, joka näkyy ensimmäisen kerran toisessa kuvassa, siis se tummataustainen, jossa on kirjoja ja silmälasit?
    Mistä muuten olet tuon kuvan(vai vihon tai postikortin) hankkinut, jossa on tuo naisen kuva(jolla ruusu suussa), saakohan sitä enää mistään?
    Vielä kysyn tuosta ekan kuvan vihosta, jossa on tuo 365 oikeassa yläkulmassa, että mistä se on hankittu?

  • ellinoorajasmin

    Kohtalotoveri täällä myös, ulkomailla matkustaessa en osta ikinä juurikaan mitään muita matkamuistoja itselleni kuin postikortteja! Ja niitähän löytyykin monta laatikollista jo… :-D Ihanan näköisiä vihkosia aaa!

  • anso

    Itseänikin kieltämättä häiritsee hymiöiden käyttö hyvällä yleiskielellä kirjoitetuissa teksteissä.

  • Jenniii

    Hymiöt ovat varmasti sellainen makuasia, että osa tykkää, osa inhoaa ja osalle ei ole mitään merkitystä. Minulla ne tulevat tällaisessa rennossa tekstissä vähän luonnostaan, koska käytän niitä vapaamuotoisemmassa viestinnässä (chatit ja sähköpostit) paljon. Joskus huomaan kyllä käyttäväni niitä liikaakin, mutta en osaisi silti kuvitella jättäväni blogista kokonaan pois. Joitakin tämä varmasti ärsyttää, mutta toisaalta, kaikkia nyt ei aina voi mitenkään miellyttää. Niinpä olen valinnut sellaisen linjan, että toimin kuten itsestä hyvältä tuntuu. Kiitos kuitenkin mukavasta ja asiallisesta palautteesta! (Huomaa: ei hymiötä, vaikka olisi tehnyt mieli laittaa, haha!)

  • Karoooo

    Kikki K:n tuotteet miellyttää ainakin omaa silmää, joskus vähän liiaksikin…Kuinka monta kalenteria ja vihkoa yksi ihminen oikeesti tarvitsee…:)
    http://www.kikki-k.com/

  • Kauniit postikortit ovat mainioita inspisseinille. Minulla on töissä ja kotitoimistossa molemmissa pääosin korteista aseteltu inspisseinä, jota kelpaa haaveillen tuijotella, kun tarvii taukoa ja muita maisemia :)
    Australiassa kivoja paperijuttuja löytyy ainakin Typosta ja Hardtofindista (nettikauppa, en tiedä toimittaako ulkomaille).

Related posts