Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Numeroita ja sanoja
20 143
Aina säännöllisin väliajoin blogin kommenttiboksiin tupsahtaa kummastuneita, hämmentyneitä tai useimmiten vain vähän ärtyneen oloisia kommentteja siitä, että sivupalkin kommenttiboksissa kuvailen itseäni tyttöseksi. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että tämän ikäinen ihminen ei kertakaikkiaan ole mikään tyttönen. Hauskaa on sinänsä, että jotkut ovat kokeneet asiakseen puuttua tuohon jo vuosia sitten, sillä olen itsepintaisesti pitänyt kiinni tuosta ilmauksesta jo monta vuotta. Jälleen eilen joku tarttui kyseiseen sanaan ja muistutti minua aiheesta, joka onkin muhinut näin 30-vuotissynttäreiden tiimellyksessä päänupin perukoilla eli kiitos siitä! ;)
Kirjoitin toissa viikolla syntymäpäiväni aikaan ylös mietteitäni iästä ja mainitsin, että ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen nyt, että voin käyttää itsestäni sanaa nainen ja tunnen olevani sitä, mitä sana edustaa. Aiemmin se on aina tuntunut jotenkin liian ”suurelta” sekä olemustani, sisäistä habitustani että elämänasennettani ajatellen. Kyseessä ei siis ole minulle varsinaisesti ikäkysymys, sillä osa minua nuoremmista naisista on ehdottomasti mielestäni Naisia vain sen fiiliksen puolesta mikä heistä huokuu siinä, missä voisin kuvailla jotakuta kahdeksankymppistä tyttöseksi, jos hänestä tulee vain sellainen fiilis.
En ole oikeastaan koskaan kärsinyt mistään ikäkriiseistä enkä juurikaan stressaa iästäni tai kamalan paljon edes ajattele sitä. Toistaiseksi ikä on tuonut mukanaan lähinnä elämänkokemusta ja ymmärrystä, mikä on minusta ollut pelkästään positiivinen asia – en siis osaa kaivata menneeseen. On oikeastaan ollut aika traagista katsoa vierestä muutamia läheisiäni, jotka tuntuvat kokevan kolmekymppisinä ikäkriisiensä kourissa, että elämän parhaat ajat ovat jo takanapäin. Vaikka elämä on jollain tapaa taatusti ollut nuorempana huolettomampaa, en ikimaailmassa haluaisi enää olla 20, ja samaa olen onneksi kuullut suurimmalta osalta ikätovereistani. Kuten totesin tuossa edellisessäkin ikää sivunneessa postauksessa: elämä on tässä ja nyt, ei menneessä eikä tulevassa. Katsomalla jatkuvasti taaksepäin tai tähyilemällä alati tulevaan, keskittyy minusta ihan vääriin asioihin ja pahimmassa tapauksessa se todellinen elämä hurahtaa ohi kaivaten jatkuvasti johonkin muualle.
Ikä on todellakin vain numero ja minulle enemmän merkitystä sillä, mitä löytyy korvien välistä. Tämä näkyy hyvin konkreettisesti esimerkiksi ihmissuhteissani. Lähimpien ystävieni joukossa on niin minua vanhempia kuin nuorempiakin ihmisiä ja läheisimmiksi kokemieni ystävien joukossa ikäeroa taitaa vanhimman ja nuorimman välillä olla lähes 20 vuotta. Olen nauranut katketakseni, miten hullunkurisia pelleilyjä harrastan vanhimpien ystävieni kanssa ja samaan aikaan ihastellut syvän kunnioituksen vallassa, millaista viisautta nuorimmassa ystävässäni on. Ehkä se on niin, että kun et itse liikaa mieti ikääsi, ei sitä mieti kukaan muukaan?
Jos mietin, keitä oikeasti ihailen elämässä kaikkein eniten, niin aina ensimmäisinä mieleen tulevat jo edesmennyt oma isoäitini, Advanced Style -blogin iäkkäät katumuotitaiturit, Fabulous Fashionistas -dokumentin upeat leidit sekä maailman ensimmäinen muotitoimittaja Diana Vreeland, joissa on kaikissa ollut eräänlaista kapinahenkeä nimenomaan ikäkysymysten suhteen. Kaikki heistä ovat jollain tapaa kieltäytyneet alistumasta sellaiseen rooliin, mitä tietyn ikäisiltä odotetaan. Vanhan ihmisen ei tarvitse olla näkymätön eikä aikuisen tarvitse olla vakava ja jäykkä. Kaikki nuo mainitsemani naiset ovat aktiivisesti eläneet elämäänsä loppuun saakka tehden asioita, joita rakastavat ja ollen aktiivisia. Rakastin omassa isoäidissäni sitä elämää syleilevää ja siitä nauttivaa asennetta, joka ei asettanut asioille ikärajoja. Suren toisinaan vieläkin kovasti sitä, että hänen poismenonsa aika koitti jo 10 vuotta sitten enkä ehtinyt tutustua häneen paremmin aikuisiällä.
Jos ikä siis on vain numero, niin sanat ovat minulle myös vain sanoja. Minulle ei ole olemassa mitään absoluuttista määritelmää, kuka on tyttö tai kuka on nainen. Olen kokenut, että tuo sana tyttönen kuvastaa vain hyvin minun henkeäni: en ota asioita liian vakavasti, tykkään joskus hullutella ja kapinoin välillä vähän sitä vastaan, että asiat olisi pakko tehdä jollain tietyllä tavalla vain siksi, että niin on aina tehty tai niin ”kuuluu” tehdä. Mutta ei minun tarvitse sen sanan käyttöä mitenkään oikeuttaa selittelemällä, sillä suoraan sanottuna se on minulle aivan yksi lysti, mitä joku muu asiasta ajattelee – olennaisempaa on se, mitä itse tunnen korvieni välissä. Ihan yhtä hyvin voisin vaihtaa tyttösen naiseksi, mutta kiusallanikaan en sitä tee, paitsi korkeintaan jossain vaiheessa, jos minusta itsestäni siltä tuntuu. Jos joku haluaa asiasta ärsyyntyä, niin se kertonee enemmän hänestä kuin minusta. Kehotan löysäämään pipoa. ;) Omistan nämä lapselliset pelleilykuvat kaikille teille. <3
Millaisia ikämietteitä teillä muilla on tänään?
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Ajattelin tänään, höpötyksiä, Mietteitä elämästä, Oma elämä, Syvällistä
Categorised in: Elämä
Tuplafarkkua
20 143
