7/01/14

Aikuinen nainen ja Ferrarin punaiset kynnet

11 86 P1077298.JPG

Kynnet sponsoroi Bio Sculpture

Tällä viikolla koittaa merkittävä hetki tämän tytön elämässä, sillä 30 ikävuoden merkkipaalu häämöttää jo. Siirryn siis perjantaina seuraavalle vuosikymmenelle ja silloin todennäköisesti on luvassa vähän enemmän pohdintoja synttäreistä ja uudesta iästä. Sen kuitenkin voin jo paljastaa, että viime aikoina minulla on ollut ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että tuntuisi luontevalta kutsua itseäni naiseksi. Tyttönen on edelleenkin mielentila, enkä aio kadottaa sitä pilkettä silmäkulmastani koskaan, mutta viime vuosi kaikkine koettelemuksineen toi mukanaan jotakin uudenlaista kypsyyttä ja tunnetta aikuisuudesta. Aikuinen olen kyllä kokenut olevani jo kauan (enkä puhu nyt mistään ikä-määrittelyistä, vaan ihan vain siitä, miltä itsestä tuntuu), mutta vasta nyt tuntuu jotenkin ihan normaalilta kutsua itseäni naiseksi. Ehkä se on sitten tuo maaginen 30 vuoden raja. :)

Jotenkin tämän uuden naiseuteni (hahaha) kynnyksellä tuntui, että halusin jollain tavalla ilmentää tätä fiilistä myös ulkoisessa olemuksessani. Ja koska minulla sattui tänään olemaan kynsihuollon aika Bio Sculpturella, päätin laittaa kynsiini jotakin ultranaisellista: Ferrarin punaista. Sitä oikein klassista kirkkaanpunaista kynsilakkaa, jollaista voi entisaikojen filmitähdillä kuvitella olleen, tiedättehän? Tällä kertaa ei kynsiin tehty mitään kikkailuja eikä koristeluita, vaan nämä Aikuisen Naisen kynnet ovat puhtaan punaiset kaikessa yksinkertaisuudessaan ja arvatkaa mitä… Rakastan niitä! En oikeastaan edes ymmärrä, miten olen voinut olla liki kolme vuotta laittamatta kertaakaan tällaisia klassisia punaisia kynsiä. Mutta nyt otan sitten vastaan uuden vuoden sekä uuden vuosikymmenen elämässäni vastaan kynnet punaisina hehkuen. Mitäs tykkäätte tästä simppelistä kynsityylistä?

PS. Bio Sculpture Hoitolassa on Helsingissä tällä hetkellä meneillään tammitarjous, jolla saa yksivärisen tai ranskalainen manikyyri -geelilakkauksen hintaan 39 euroa tammikuun loppuun asti (aika siis varattava ja käytettävä tammikuun aikana). Jos kiinnostaa, niin lisäinfoa voi lukea hoitolan FB-sivuilta tai nettisivuilta. :)

P1077307.JPG

Tags: , , , , ,

Categorised in: Elämä, Kauneus

11 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • ITuulia

    30 on erinomainen ikä. :-)

  • Aisha J

    Oijoi, mä rakastan tuota punaista! Kynsilakassa on tullut tuota käytettyä tosi paljon, ja ehkäpä seuraavaksi geeleihin valitsen myös.. Ihanan yksinkertaiset, mutta täynnä glamouria!

    Hassua, mulla on myös ollut parin viime vuoden aikana (eli kolmenkympin tienoilla) tuo sama ilmiö, että olen alkanut ajatella itseäni enemmän naisena kuin tyttönä. Raskaita asioita on kanssa tullut kohdattua viime vuosina, jotka ovat kasvattaneet siihen suuntaan. Kasvaminen on rankkuudestaan huolimatta hienoa. :)

    Niin ja hei, vinkkaan tässä samalla muille lukijoille, että Tampereella on myös tarjous (39e) Bio Sculpture-geeleistä, jos joku innostuu. Lisää voi lukea blogistani http://www.lily.fi/blogit/aisha-ihmemaassa

  • Sara06

    30 vuotta on oikein hyvä ikä ja Ferrarin punainen on loistoväri kynsissä. :-)

    Satutko muistamaan, mikä tuon väri nimi tai numero on?

  • Desire Haltia

    Oh lala ;) itsekin lakkasin eilen varpaankynnet punaisiksi. On se vaan niin räikee, klassinen ja seksikäs väri :)

  • Hopihoo

    Hei!
    Osaatko sanoa tai voitko tiedustella maahantuojalta miten tämä suhtautuu jatkuvaan käsidesin käyttöön. Olen työssä jossa käytän päivittäin toistuvasti käsidesiä ja pohdin, että kuluuko/himmeneekö/tapahtuuko tälle jotain muuta jatkuvan runsaan desillä läträämisen seurauksena.
    Kiitos jos voit valaista asiaa!

  • Jenniii

    Hihii, kiitos! :) Jos en ihan väärin muista, niin sävy taisi olla numero 19. 

  • Ihanan punaiset kynnet! :) Ferrarin punainen on ehdottomasti suosikkisävyni kynsilakoissa.

  • NC_Mirva

    Mahtavan näköiset – mä myös ihan vasta pari kuukautta sitten ekaa kertaa elämässäni lakkasin kynteni tuollaisiksi klassisen punasiksi ja olin tosi yllättynyt miten kivat ne olikaan. Sitä ennen oli kaikenmoiset kuvat ja kuviot koristanu kynsiä. Seuraavaksi aloin miettii sitä klassista punaista huulipunaa, mutta en oo vielä saanut aikaiseksi. Oon muutenkin niin surkea huulipunaaja!

  • Kisse

    Minäkin laitoin bio sculpturella joulun jälkeen saman punaisen ja kyllä on ihanat! Täytyy muistaa vain viikottain laittaa sitätop coattia, että pysyvät kiiltävinä :)

  • miltseri

    Onneksi olkoon – tervetuloa rajan tälle puolen. Mä täytin ihan 30 ihan äskettäin, myös. Kiva lukea sun ajatuksia iästäsi – koen monet ajatuksistasi samoin, nuo mitä uudemmissa postauksissakin toteat iästä. Oon jotenkin ylpeä, kun sanon ”olen kolmekymmentä”. Jotenkin tuntuu vieraalta hokea ”ikuinen teini” – ei, en ole. Oon nainen, en tyttö. Olkoon teinit teinejä ja tytöt tyttöjä, se junahan meni jo multa, hah. (ja tämä ei ole väheksyntää – sain ilon työskennellä hetken teinityttöjen kanssa ja ne oli ihan supereita; fiksuja tyyppejä) Mahtavaa olla aikuinen! Joku seitsemänkymppinen naisnäyttelijä sanoi haastattelussa (valitettavasti en muista enää lähdettä mitenkään), että vanhana sussa on sisässä kaikki iät – pikkutytöstä tai nuoresta naisesta aina siihen iäkkääseen naiseen. Hyvin sanottu – kait se tyttö elää mun sisällä, aina:)  

  • Jenniii

    Heippa! Ja pahoittelut, että vastaamisessa kesti hetken verran. :) Kysäisin Bio Sculpturen maahantuojalta tuosta käsidesi-asiasta, ja hän vastasi näin: ”Osa käsideseistä vaikuttaa niin, että geelit irtoaa nopeammin, osa ei vaikuta niin voimakkaasti, riippuu hyvin paljon koostumuksesta. Mikäli joutuu käyttämään paljon, kannattaa se mainita jo laittamisen yhteydessä, jotta voidaan hieman meittiä oikeita geelivalintoja.”

    Eli välttämättä vaikutusta ei ole, mutta tuota voi yhdessä tuumailla kynsien laittajan kanssa. :)

Related posts