Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Onks pakko jos ei haluu – eli angstia pakollisista juhlapyhistä
81 221
Muut blogit vilisevät uuden vuoden bilemekkoja ja kimaltelevia juhlameikkejä, vaan ei Pupulandia… Olen joskus aiemminkin tuskaillut tällaisia pakollisia juhlapyhiä, sillä en oikeastaan ole laisinkaan niiden ystävä. Uudet vuodet, juhannukset, vaput ja muut vastaavat päivät (sekä omat synttärit) – mieluiten karkaisin jonnekin ulkomaille pakoon näitä pakkojuhlia.
Kaikkein eniten minua tympivät juuri sellaiset päivät, joihin sisältyy oletus juhlimisesta ja siitä, että noina päivinä pitäisi tehdä jotakin erityistä ja ikimuistoista. Joulu, itsenäisyyspäivä ja pääsiäinen eivät ahdista yhtä paljon, koska ne ovat vähän sellaisia pyhiä, että niiden aikaan on ikään kuin lupa rauhoittua ja olla tekemättä mitään. Tiedän, että tämä juttu on pääasiassa minun oman pääni sisällä eikä loppujen lopuksi ketään muuta kiinnosta, miten minä juhlapyhiäni vietän, mutta huomaan silti kokevani asiasta ahdistusta.
Kuten olen varmasti joskus maininnutkin, niin osittain tämä juhlapäiviin liittyvä ahdistus johtuu varmasti siitä, että minulla ei ole sellaista yhtä yhtenäistä kaveriporukkaa. Minulla on kyllä useita läheisiä ja rakkaita ystäviä, mutta tunnen kaikki rakkaimmat ihmiseni vähän eri yhteyksistä, eikä heistä ole muodostunut yhdessä sellaista omaa isompaa kaveriporukkaa ja tapaankin useimmiten ystäviäni kahden kesken. Moni tällaisista pyhäpäivistä on kuitenkin kaveriporukoiden juhlaa – ihmiset katoavat mökeille, kotibileisiin ja yhteisille lomamatkoille omissa tiiviissä porukoissaan ja tyyppi, joka ei oikein ole kunnolla osa tuota joukkoa, jää helposti väliinputoajaksi ja yksin.
Toinen vaihtoehto on, että juhlapyhiä vietetään romanttisesti oman seurustelukumppanin kanssa kahden. Parisuhde olikin monena vuonna pelastukseni näinä päivinä, koska aina turvana oli joko oma kumppani tai tämän kaveriporukka, johon soluttauduin näppärästi suhteen siivellä. Mutta nyt sinkkuna huomaan jälleen ahdistuvani. Olen siinä mielessä vähän kummajainen, että lukuisista hyvistä ystävistäni huolimatta olen onnistunut jäämään melkein aina sellaisten isompien porukoiden ulkopuolelle. Voi olla, että kyse on minusta itsestänikin ja ehkä en loppujen lopuksi edes ole sellainen tyyppi, joka viihtyisi suuremmissa kaveriporukoissa. En kärsi asiasta sen kummemmin, mutta huomaan, että nimenomaan tällaisina juhlapäivinä se porukan puute muodostuu toisinaan ongelmaksi. Vaikka en muuten yleensä kärsi yksinäisyydestä ja jopa viihdyn itsekseni, juuri tällaisina päivinä tunnen jostain syystä oloni vähän yksinäiseksi. Toisinaan tuo sama yksinäisyyden tunne valtaa minut kyllä noina rauhallisinakin juhlapyhinä, vaikka olisin perheeni ympäröimänä. Mystistä.
Juhlapyhä-angstini ei kuitenkaan kiteydy pelkästään tuohon porukan puutteeseen, vaan toinen epämukavuuden tunnetta aiheuttava asia on se paine, että tällaisena erityisenä päivänä pitäisi olla erityisen hauskaa. Olen itse huomannut, että hauskimmat illat eivät minulla koskaan ole niitä päiviä, jolloin kuuluu juhlia, koska noihin hetkiin liittyy aina jotenkin niin paljon odotuksia ja toiveita. Parhaat hetket syntyvät yleensä melko spontaanisti ja suunnittelematta. Monesti hauskimmat illat ovat juuri niitä, joiden pariin päätyi oikeastaan vähän vahingossa ja kun ei ollut edes tarkoitus lähteä minnekään tai nähdä ketään. Koenkin usein vähän sellaista kapinahenkeä, jonka nimissä nimenomaan en edes tahdo juhlia. Olen monena vuonna etenkin vappuna karannut ulkomaille ja unohtanut tyytyväisenä koko vapun. :D
Tänä vuonna roikotin uuden vuoden suunnitelmia viimeiseen asti avoimina, koska tuntui, että kukaan ystävistänikään ei oikein tiennyt, mitä on tekemässä. Muutamat lähtivät reissuun ja osa vietää juhlapäivää perheensä tai kumppaninsa kanssa ja pidin jo ihan potentiaalisena vaihtoehtona, että istuisin iltaa ihan tavallisen arki-illan tavoin kotona vaikkapa leffaa katsellen, mutta pakko se on myöntää, että tuntuisihan tuollainen vähän ankealta, vaikka kuinka juhlapyhistä ei välitäkään. Olen kyllä tehnyt noin joskus useampanakin vuonna – angstini juontaa juurensa kauas. ;)
Lopulta juttelimme vuodenvaihteen suunnitelmista ystäväni kanssa, joka kertoi olevansa menossa viettämään iltaa rauhallisesti vanhempiensa luo ja kutsui minutkin mukaan. Ja kappas, nyt olemme menossa juhlistamaan vuoden vaihtumista hyvin rauhallisissa ja rentouttavissa merkeissä kaverini vanhemmille. Suunnitelmissa on saunomista, herkuttelua, pientä hemmottelua, leffoja, juoruilua sekä perinteisiä uuden vuoden taikoja tinojen valamisen muodossa – ja tämä kaikki mieluummin villasukat jalassa kuin paljettimekko päällä. Tästä taitaa sittenkin tulla ihan hyvä päivä. :)
Nyt voinkin alkaa kauhulla odottaa tulevia 30-vuotissynttäreitäni. :P Ikä ei ole ongelma, vaan se että kaikki olettavat, että tuollaista merkkipäivää tulisi juhlistaa. Taidan mennä vain peiton alle piiloon ja tulla pois vasta, kun 30 on täynnä. ;) Mitä teillä muilla on tänään suunnitelmissa ja löytyykö muita juhla-angstaajia? Angstista huolimatta onnea, iloa ja valoa vuodelle 2014!
Postauksen kuvituskuvat ovat viime huhti-toukokuulta, kun pakenin vapuksi Pariisiin. ;)
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: höpötyksiä, Oma elämä
Categorised in: Elämä
Kurkistus kotiin: olohuone
81 221
