Kynsi-inspiraatiota vuodelta 2013
26 214
Niin ihanaa kuin onkin ollut lomailla ja löhöillä täällä vanhempien luona kulunut viikko, myönnän, että on kyllä todella ihanaa päästä tänään vihdoin jo omaan kotiin. :) Hyvä puoli täällä porukoiden luona on ollut se, että täällä ei oikeasti ole ollut kamalasti tekemistä, joten on tullut vietettyä aikaa perheen kanssa sekä ihan vain pakkolevättyä – tekee toisinaan ihan hyvää tällaiselle sähköjänikselle. Olen valehtelematta viettänyt täällä jopa muutaman päivän pukematta laisinkaan päälleni koko päivänä, haha. Pyjamassa aamusta iltaan! ;) Olen tuntenut itseni kaikkea muuta kuin muotibloggaajaksi täällä pyjamassa asuessani, joten olipa hauskaa tehdä tuo koonti vuoden asupostauksista juuri täältä lomatunnelmista. Kiitos kaikista ihanista ja inspiroivista kommenteistanne, joita olette postaukseen jättäneet. :)
Tein jonakin aiempana vuonna myös geelikynsistäni tuollaisen samanlaisen koonnin ja tuumasin, että teenpä saman tempun tälläkin kertaa, sillä tänä vuonna on ollut niin hauskoja ja erilaisia kynsiä. Kynsistä käy kiittäminen Bio Sculpturea, jonka tyytyväinen asiakas olen ollut jo liki kolme vuotta. Ja kiitos ihanalle Mariannelle, joka on taituri ja sponsori kaikkien näiden upeiden kynsien takana. :) Seuraava kynsihuolto on reilun viikon päästä, joten heittäkäähän kommenttiboksiin ideoita, kuvia ja linkkejä ehdotuksiksi, mitä voisin seuraavaksi kokeilla. Ja kertokaa, mitkä tämän vuoden kynsistä ovat lempparinne! Olen itse tykännyt kaikista, mutta muutamat nousevat kyllä ylitse muiden – paljastan ne sitten myöhemmin… ;)










Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: kauneus, kynnet, Muu kauneus, Testatut
Categorised in: Kauneus