18/12/13

Vaatteiden kiertokulkua ja hopeanhohtoinen lempparipaita

6 66 PC187138.JPG

Olen miettinyt monesti vaatteiden kierrätysjuttuja ja sitä, että missä vaiheessa vaate pitäisi laittaa kiertoon. Monella säännöt ovat itselle aika tiukat ja vaate lähtee kirpputorille esimerkiksi silloin, jos sitä ei ole käytetty vuoteen. Kierrätän toki käyttämättömiksi tai muuten sopimattomiksi jääneet vaatteeni, mutta minulla tuo vuosi on useimmissa tapauksissa aivan liian lyhyt aika määrittelemään, tulenko käyttämään jotakin vaatekappaletta vielä tulevaisuudessa. Ehkä kyse on osaltaan siitä, että harkitsen hankintojani yleensä jo ostovaiheessa ja kaappiin harvoin päätyy totaalisia hutiostoksia, mutta on siinä muutakin.

PC187122.JPGOlen ollut huomaavinani omassa vaatekaapissani sellaista tietynlaista kiertokulku-sykliä, että joskus joku pitkään lempivaatteen roolissa paistatellut vaatekappale yksinkertaisesti herättää kyllästymisreaktion ja vaatii aikaa ennen kuin sen pystyy näkemään uusin silmin. Toisaalta jotkut vaatteet ovat jo ostohetkellä sellaisia, että tiedän tulevani käyttämään niitä, mutta toisinaan niiden aika ei ole ihan heti – näin tapahtuu monesti esimerkiksi kirpputorilöytöjen kanssa. Se on sitten tietysti miettimisen arvoinen juttu, että onko jotakin vaatetta järkevää hillota kaapissa vuositolkulla käyttämättömänä. :) Minulle kuitenkin on käynyt useammankin kerran niin, että joku vaate on ehtinyt odottaa oikeaa hetkeä ehkä jopa vuosia.

PC187146.JPG

Tiesin eräiden kirpputorilta löytämieni Marimekon housujen olevan todellinen aarre, mutta tiesin myös jo ostohetkellä, ettei niiden aika olisi juuri silloin. Lopulta pakotin itseni laittamaan ne kirpputorikasaan, kun niiden aika ei ollut vielä 4 vuoden päästäkään tullut. Kukaan ei ollut kiinnostunut ostamaan hienoja housujani kirpputorilla ja lopulta vuotta myöhemmin pelastin omat housuni sieltä kirpparikasasta, ja yhtäkkiä 5 vuotta hankintansa jälkeen ne löysivät tiensä käyttöön. Samantyyppinen juttu kävi toisen kirpparilöytöni kanssa. Upea metallinhohtoinen paita oli mielestäni loistolöytö, kun bongasin sen kirpparilta joskus 5 vuotta sitten, mutta kaikki nämä vuodet se on lojunut kaapisa odottamassa sitä oikeaa hetkeä. Sinnikkäästi olen uskonut, että se hetki vielä tulee, ja kappas, tänä talvena se viimein koitti. Olen käyttänyt kreisiä hopeapaitaani nyt jo ainakin kolme kertaa parin viikon sisään. Eikös ole päheä? Ihan täydellinen tähän pikkujoulusesonkiin ja uuteen vuoteen. ;)

Millä periaatteilla te muut rankkaatte vaatteita kierrätyskasaan? Kuinka kauan vaatteen pitää lojua käyttämättömänä, että tulee tuomituksi kirpparille tai kierrätykseen?

PC187124.JPG

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä, Muoti

6 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • sirpar

    Olipas hyvä postaus! Monesti oon ihmetellyt, että miksi ihmiset laittaa heti vuoden jälkeen vaatteet vaan kiertoon. Mullakin on monia paitoja joiden kanssa on käynyt niin että oon jo meinannut laittaa pois, mutta onneksi en oo ja niistä on tullut parin vuoden päästä lempivaatteita. Viime kesänkin lemppari oli yksi todellatodella vanha neulottu pitsitoppi, jonka oon jo meinannut monesti heittää menemään. Ja sama juttu noissa vaatteissa joiden hetki ei heti koita, mutta vaate on upea ja tietää että sitä tulee joskus käyttämään. Nytkin yksi upea hame odottelee hetkeään ja uskon että se joskus vielä koittaa :D jos ei kymmenen vuoden sisällä tule hetkeä niin sitten voi jo laittaa kiertoon :D

  • Ninjakissa

    Kaikkialla aina neuvotaan luopumaan ”ehkä-vaatteista”, minä varastoin ne, koska liian usein siitä joukosta palaa vaatteita takaisin kaappiin. Oma tyylini on vakiintunut sen verran hyvin, että hutihankintoja tapahtuu harvemmin. Harrastan kuitenkin jonkin verran sellaisia vintage-vaatehankintoja, joiden tiedän hautuvan kaapissa ehkä jopa vuosia ennen käyttöönottoa – aarteita kun ei voi ohittaa. Mutta ei sekään onnistuisi, jos en tuntisi itseäni riittävän hyvin.

  • Voi kuulostaa niin tutulta! Mulla ei kans oo mitään sääntöjä tähän. Ja päin vastoin, tuntuu että sitten kun oon todennut että joku vaate on lojunut vuosi tolkulla kaapissa ja kiikutan sen kirpparille, niin sitten vasta sille käyttöä löytyykin! Tuntuu että jatkuvasti hoen, että mistään ei saisi luopua kun aina tulee hetki kun taas tarvitsee jotain tiettyä… vaikka sitten vaan naamiaisiin!

  • Riika1

    Itse laitan noin pari kertaa vuodessa kausivaatteet kaappiin, ja laitan varastoon sellaiset jotka tuntuu sillä hetkellä ei mieluisilta. Näin kaappi pysyy suht ojennuksessa kun se ei pursua kamaa, ja yleensä seuraavalla siistimiskerralla varastosta muistuu mieleen joku vaate mikä tuntuu taas fressiltä. Vähän niin kuin shoppailisi omassa kaapissaan :) Kenkien kohdalla sama, ostaminen on vähentynyt vain tarpeeseen.

  • juulimaa

    Mahtava paita!! Mulla on aika vähän tilaa vaatekaapissa, ja jotenkin pidän siitä selkeydestä, mikä tulee, kun ei pidä vaatekaapissaan noita ”ehkä”-vaatteita. Jos ostan jotain uutena, mietin aina tosi tarkkaan, että vaate on sellainen, jonka käytän todella loppuun asti, eli yleensä ostan hyvälaatuisia perusvaatteita. Kirppareilta ja huuto.netistä saatan joskus tehdä myös heräteostoksia, jotka saattavat päätyä takaisin kiertoon nopeallakin (n. vuosi) syklillä. Tosin on second handina tullut tehtyä myös joitain todellisia löytöjä, jotka on pysyneet käytössä jo vuosikausia.

    Aika harvoin tulee kaivattua mitään kierrätykseen heitettyä vaatetta. Sellaisia tilanteita on kyllä tullut eteen muutama, mutta olen silloin ajatellut, että vaate on varmasti löytänyt uuden hyvän kodin jostain. Ainoa käyttämätön helmi vaatekaapissani on mummon vanha pitkä musta vekkihame, mutta uskon, että löydän sille vielä joskus käyttöä, enkä voisi ikinä heittää sitä pois, kun se on niin täydellistä käsityötä ja täynnä muistoja :)

  • AlliN

    Erittäin pieni asunto estää kätevästi kaiken turhan hamstraamisen. Ostoksia harkitseen jonkun tovin, kun ei osta kaikkein halvinta rättiä. Takeista on ehkä vaikeinta luopua. Joskus takki voi huilata yhden kauden ja sitten seuraavana talvena se onkin melkein kuin uusi. En ole koskaan katunut sitä, että olen laittanut jonkun vaatteen kierrätykseen. Pari kertaa vuodessa lähtee vaatteita UFF:lle.

Related posts