18/12/13

Kultaa ja violettia

11 72 PC177055.JPG

Yhteistyössä: Bio Sculpture

Alkuviikosta oli taas aika päivittää geelikynnet uuteen uskoon Bio SculpturellaJos viimeksi mentiin hopeanhohtoisissa glittertunnelmissa, niin tähän kynsihuoltoon mennessä en selvästikään ollut saanut tarpeekseni kimalluksesta. Hopeisina säihkyvät kynteni saivat todella paljon kehuja kuluneen kuukauden aikana ja olen jotenkin mieltynyt kimallukseen nyt tämän pimeän aikakauden ja juhlasesongin myötä. Inspis uusiin kynsiin tuli kynsihoitajani Mariannen omista kynsistä. Olimme hauskasti inspiroituneet ristiin, koska hän oli minun hopeisten kynsieni innoittamana ottanut itselleen samaa hopeaglitteriä kynsiin ja piristänyt kokonaisuutta upealla syvän violetilla värillä. Minä taas innostuin tuosta violetista väristä nähtyäni Mariannen kynnet, joten nyt kynnet hehkuvat violetissa kimalluksessa – ainoastaan molemmat nimettömät ovat kultaiset. Kuvissa tuo violetti näyttää jostain syystä vähän siniseltä, mutta livenä se on kyllä ihan selkeä violetti. Mietin, että näissä on sellaista kivaa jouluista ja talvista juhlafiilistä, mutta en todennäköisesti kyllästy violettiin väriin yhtä nopeasti kuin olisin saattanut tympääntyä joulunpunaiseen, koska kimaltavia punakynsiäkin aluksi harkitsin. 

Muistuttelen vielä, että viime kerralla Bio Sculpturen kanssa lanseeraamamme tarjouskamppis Pupulandian lukijoille Tampereella, Turussa, Porissa ja Oulussa on yhä voimassa vuoden loppuun. En osaa sanoa loppuvuoden ajanvaraustilanteesta, mutta jos uudet upeat uuden vuoden kynnet kiinnostavat, niin kannattaa soittaa ja tiedustella vielä aikoja. Tarkemmat tiedot ja ohjeet tarjouksesta löydät tästä aiemmasta postauksesta. :)

PC177061.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Kauneus

11 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Amal

    Hahaa, toiset ne uskaltaa :) Kirjoitin juuri omista joulukynsistäni, joiden kimallus ei kyllä vedä sinun kaunokaisille vertoja mutta olivat iso askel minulle http://www.lily.fi/blogit/kuplassa/joulurevittelyt

    Mukavaa joulua!

  • Hosuli

    Oo, nää oon mun lempparit näistä sun kokeiluista toistaiseksi. Taidan kokeilla samantyyppistä sävytystä omilla lakoilla.

  • Aivan ihanat kynnet taas!

  • Jenniii

    Hihii! Itse en edes osaa ajatella, että näissä olisi jotain uskallusta, kun suhtaudun geelikynsiin vähän juuri sellaisena kokeilullisena iloitteluna. :D Mutta olipa hauska käydä lukemassa sinun revittelyistäsi kynsirintamalla. ;) Minulla taisi kaksi ensimmäistä geelauskertaa olla ranskalainen manikyyri ja sen jälkeen alkoivat nämä villimmät kokeilut. Kokeile sinäkin joskus – voihan siihen turvalliseen ranskalaiseen aina palata muutaman viikon päästä! :)

  • Aisha J

    Ihanat! Mä hyödynsin Pupulandia-tarjouksen ja otin geelikynnet Diva Nailsissa Tampereella. :) Olen ollut tosi tyytyväinen!! Varasin heti seuraavan ajan vuoden alkuun ;)

  • Jenniii

    Hauskaa kuulla! :) Ja mahtavaa, jos nämä kokeiluni antavat inspiraatiota myös omiin kynsilakkatuunailuihin. Se on juuri ollut ideana! :)

  • Jenniii

    Voi kiitos! Tykkään näistä itsekin tosi paljon. :)

  • Jenniii

    Hei ihan mahtavaa kuulla! :) Minkäslaiset kynnet laitoit?

  • Aisha J

    Hopeista glitteriä sun kynsien inspiroimana! :D Päälle laitettiin lisäksi vielä isompia hileitä, jotka koristavat kivasti. :) Mulla oli aika lyhyet ja huonossa kunnossa olevat kynnet, ja vähän jännitti mitä niistä tulisi. Mutta nyt ovat kynnet lähteneet mukavasti kasvuun. Ehdottomasti suosittelen niille, joilla kynnet helposti liuskoittuvat tai katkeilevat. Ihailen näitä joka päivä :D

  • Jenniii

    Huippua! Minulla on ollut juuri sama ongelma koko ikäni eli omat kynnet ovat luonnostaan heikot, liuskoittuvat ja lohkeilevat. On ollut ihanaa, kun ei aina tarvitse murehtia rumista kynsistä ja joka paikkaan tarttuvista terävistä lohkeamista. Ja hopeaglitterit paljeteilla kuulostavat mahtavilta – tähän kimallukseen jää koukkuun! ;)

Related posts