Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Ensi-ilta takana!
6 64
Eilen oli hitsin jännittävä ilta, sillä Wannabe Ballerinasin jouluspektaakkeli sai ensi-iltansa. Paine on kova, kun syksyn ajan kestänyt treeni huipentuu vihdoin näytökseen. Osaanko kaiken? Ja vaikka osaisinkin, voinko olla varma, että kaikki siltikään menee nappiin? Entä jos jännittää niin paljon, että kroppa ei toimi? Entä jos sekoan askeleissani? Tai entä jos joku muu sekoaa askeleissaan ja minä sitten hänen mukanaan?
Olen aina ollut kova esiintymisjännittäjä ja viime kevään Wannabe Ballerinas -showssa jännitin niin kovasti, että pissa oli tulla housuun. :D Jännitys tuntui kehossa vapinana ja yleisössä istuneet vanhempani sanoivatkin huomanneensa sen ajoittain myös esityksessä staattisten asentojen aikana. Ja itsekin tunsin, kuinka jalat oikeasti tärisivät hillittömän jännitystilan takia. Varmasti viime keväänä mukana oli myös ensikertalaisen kauhua, kun ei oikein tiennyt, mitä odottaa. Jännityksestä huolimatta esitykset menivät ihan hyvin, vaikka pieniä virheitä mukaan sattuikin. Se on kuitenkin parasta tässä Wannabe Ballerinasin jutussa: mokailukin on ihan ok. Teemme tätä juttua täydestä sydämestämme, tanssin ilosta ja kunnianhimoisesti, mutta emme ryppyotsaisesti ja totisina. Se on varmaankin juuri se juttu, mikä vetoaa yleisöönkin. Meistä näkyy aitous ja tanssin ilo – ja usein epätäydellisyys on paljon kiinnostavampaa kuin täydellisyys. Juuri se inhimillisyys teki minun mielestä Wannabe Ballerinasin esityksestä niin koskettavan, kun itse näin ensimmäistä kertaa ryhmän esiintyvän vuosi sitten. Niin, miten hullua onkaan, että siitä on nyt vuosi, kun istuin vielä yleisössä autuaan tietämättömänä, että pian olisin itse siellä lavalla. :)
Eilen illalla ensinäytöksen koittaessa mietin, että istuin tosiaan vuosi sitten juuri tässä samassa ensi-iltanäytöksessä yleisössä ja nyt olen itse mukana tanssimassa. Ihan mieletöntä! :) Pelkäsin viime keväisen näytöksen jäljiltä sitä halvaannuttavaa jännitystä etukäteen, mutta jostain syystä sitä ei tällä kertaa vain tullut. Pieni kutkutus vatsanpohjassa tuntui tietysti, mutta sellainen lamauttava vapina ja muljahtelu vatsanpohjassa loisti täysin poissaolollaan. Mieleni oli rauhallinen ja kroppa hallinnassa. Esiintymistä yleensä kovasti jännittävälle ihmiselle tuo oli ihan käsittämättömän mahtava tunne! Tuntui vähän siltä kuin olisin voittanut suuren pelkoni. :) Varmasti tulen kokemaan noita jännityksen tunteita vielä monesti tulevaisuudessakin, mutta eilen se tunne oli poissa. Pystyin oikeasti nauttimaan tanssista ja keskittymään siihen. Täydellisyydestä tekemiseni on yhä kaukana, mutta voittajafiilis oli silti läsnä. Backstagella meillä vallitsi muutenkin aivan poikkeuksellisen ihana ja lämmin tunnelma. Siinä missä viime keväänä moni tuntui olevan kovin stressaantunut, nyt sellainen kireä tunnelma oli poissa ja muiden ollessa lavalla, takahuoneessa biletettiin esityksen biisejä äänettömästi aivan täysillä. Esityksen päätyttyä minulla oli vain niin onnellinen tunne. Onni siitä, että minä ja koko ryhmä onnistuimme niin hienosti. Ja onni sitä, että saan olla mukana näin mieletöntä porukkaa. Aina sitä onnea ei tunne, kun raahautuu iltamyöhällä treenaamaan, koreografiat eivät vain tunnu jäävän päähän ja ihmiset ovat väsyneitä ja kiukkuisia. Mutta eilen illalla oli todella helppo muistaa, miksi rakastan tätä hommaa ja noita tyyppejä.
Ensi-ilta on nyt siis purkissa ja vielä neljä showta edessä, mutta tällä kertaa astelen esityksiin levollisin mielin ja nauttien. Ehkä tämä jännittäjä sittenkin tykkää esiintymisestä. :)
PS. Yritän napsia viikon aikana teille vähän tunnelmakuvia tuolta backstagelta ja muista esitystunnelmista. Pitäkäähän taas peukkuja tänään, että menisi yhtä nappiin kuin ensi-illassa!
Tags: Ajattelin tänään, Baletti, höpötyksiä, Mieli & hyvä elämä, Oma elämä, Wannabe Ballerinas
Categorised in: Elämä
Uusi tulokas Suomi-muodin kentällä: JULJA
6 64
