Dokumenttisuositus: Kumaré
12 46
Nyt tulee dokumenttisuositus, sillä kuulin, että yksi hyvä dokkari on näytetty Docventuresissa jokin aika sitten ja on edelleen katsottavissa Yle Areenassa. En siis omista telkkaria, joten koko juttu oli mennyt minulta sivu suun, mutta onneksi tämä kyseinen dokumenttielokuva tuli juuri viime viikonloppuna puheeksi ja minulle kerrottiin, että se on näytetty jo telkkarissakin. Kyseessä on siis Vikram Gandhin ohjaama dokumentti Kumaré, jonka itse kävin katsomassa muutama vuosi sitten Docpoint-festareilla. Leffa teki minuun tuolloin lähtemättömän vaikutuksen ja jäi mieleen pyörimään pitkäksi aikaa, joten tätä haluan ehdottomasti suositella!
Yksinkertaistettuna dokkarin idea on, että intialaista syntyperää oleva mutta Jenkeissä kasvanut Vikram Gandhi on kasvanut intialaisten uskonoppien keskellä ja kiinnostunut uskonnoista sekä siitä, miten ihmiset löytävät uskon ja mihin he uskovat. Siinä sivussa hän on myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten ihmisten hyvää tahtoa ja tarvetta uskoa johonkin käytetään myös hyväksi. Niinpä hän päättää tehdä eksperimentin ja luo itsestään feikkigurun nimeltä Kumaré. Hänen tarkoituksenaan on kokeilla, miten helppoa tai vaikeaa uuden uskonnon perustaminen voi olla. Dokumentin moraalista ja eettisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta lopputulos on joka tapauksessa todella mielenkiintoinen. Loppujen lopuksi Kumarén opeissa ja toiminnassa teeskenneltyä on vain guru-henkeen sopiva ulkoasu sekä feikattu intialainen aksentti. Dokumentti on niin mielettömän hyvin suunniteltu ja toteutettu, ettei voi kuin hämmästellä. Ja Vikram Gandhi on miettinyt guru-hahmonsa viimeistä piirtoa myöten niin hyvin, ettei hänen toimintaansa osaa lopputuloksen valossa edes ajatella varsinaisesti huijaamisena – hänen opeissaan kun loppujen lopuksi onkin totuuden siemen.
Dokumentti on todella mielenkiintoinen tarina siitä, kuinka monilla ihmisillä on luontainen tarve uskoa johonkin. Uskosta saadaan lohtua, viisautta ja voimaa kestää elämän käänteitä, mutta loppujen lopuksi se kaikki viisaus ja voima taitaa koko ajan piillä meissä itsessämme, kunhan löydämme vain siihen yhteyden. Kaiken kiinnostavan sanomansakin keskellä dokkari on todella hauska, joten voin lämmöllä suositella. Kumaré on katsottavissa Yle Areenassa vielä 9 päivän ajan, joten tsekatkaahan! :) Jos haluatte esimakua dokumentista, niin tästä alta löytyy leffan traileri.
Tags: Elokuvat, höpötyksiä, kulttuuri, leffat, Suosittelen, Syvällistä
Categorised in: Elämä, Kulttuuri