8/12/13

Postikortteja Milanosta

8 42 PC036753.JPG

Joku kyseli Milanon matkakuvien perään ja ehdin minä tosiaan ikuistaa kamerani muistikortille vähän sellaisia perinteisiä turistitunnelmointejakin tuolta reissultani. Saapumispäivänä meillä oli muutama tunti vapaata aikaa ennen iltatilaisuutta, joten suuntasimme ruotsalaisen Sanian ja Zalandon suomalaisen Maijan kanssa kaupungille kiertelemään. Hotellimme sijaitsi aivan Milanon ytimessä, ihan kivenheiton päässä Duomo di Milanolta eli Milanon tuomiokirkolta, joka on kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä, joten ensimmäisenä otimme suunnaksi kuuluisan kirkon. Milanon kaltaisissa vanhoissa kaupungeissa sitä ei voi kuin ihmetellä ja ihastella, miten paljon aikaa ja vaivaa arkkitehtuurin eteen on joskus nähty. Valtavan suuret rakennukset ovat niin viimeistä piirtoaan myöten yksityiskohtaisesti suunniteltuja ja kaikki on niin kaunista ja taitaen koristeltua. Aika toisenlainen on meno nykypäivänä, kun kustannustehokkuus tuntuu olevan ykkössijalla taloja suunnitellessa…

PC036738.JPG

Duomon vieressä sijaitsee toinenkin todella jylhä rakennelma: Vittorio Emmanuele II:n entiseen palatsiin (!) rakennettu kauppakeskus, joka onkin yksi maailman vanhimmista. Upea katettu käytävä on täynnä kaikenlaisia mielettömiä yksityiskohtia, mosaiikkikoristeluita sekä kaiverruksia, maalauksia ja muuta taidetta. Melkoisen hulppeat puitteet kauppakeskukselle, sanoisin. Tosin kyllä nuo käytävän varrelle keskittyneet liikkeetkin olivat sieltä ylellisemmästä päästä, joten eivät taida kauppapaikat tuolla sijainnilla olla ihan halpoja. Käytävän läpi kuljettuamme lähdimme vaeltelemaan Via Monte Napoleonen suuntaan, missä suuri osa erilaisista luksusputiikeista sijaitsee. Tyydyimme ihailemaan putiikkien tarjontaa nenät liimautuneina näyteikkunoihin, joissa niissäkin kyllä riitti katseltavaa. Esimerkiksi Salvatore Ferragamon näyteikkunassa nähty kultaisten eläinpatsaiden kavalkadi oli aika huikea. Casadein kenkiä kävimme fiilistelemässä sisällä liikkeessä asti ja saipa vaivihkaa napattua pari kuvaakin. Kertakaikkisen kaunista kenkäsuunnittelua, ei voi muuta sanoa. :)

PC036739.JPG

Kiertelyn jälkeen tuumasimme, että olisi aika ennen hotellille lähtöä vielä nauttia vähän italialaisen keittiön antimista. Sania halusi ehdottomasti syödä lounaansa upeaa Duomoa katsellen, joten etsimme ravintolan kirkon läheisyydestä ja istahdimme hetkeksi syömään – mitäs muutakaan kuin pastaa. Tosin saimme todeta, että italian taidoissamme olisi petrattavaa, sillä vaikka kaikki kolme olimme suunnitelleet ottavamme pastaa, vain yhden lautaselta sitä lopulta löytyi. Ja tämä oli siis silkka vahinko ja väärinkäsitys. Kaikki nimittäin luulimme saavamme pastaa. :D Nooh, hyvää oli joka tapauksessa, mutta tällä Italian visiitillä ei siis pastalla herkuteltu. Riittäisikö tämä syyksi mennä pian takaisin? ;)

PC036740.JPG

Kirkon liepeillä on tällä hetkellä ihana joulutori kojuineen ja ravintolassa istuessamme Sania bongasi torilta jonkun kojun, jossa oli kuulemma aivan järjettömän kokoisia donitseja. No suuria niiden arvatenkin oli oltava, jos ne kerran pystyi niin kaukaa näkemään ja vieläpä erottamaan donitseiksi. Ja kyllä vain, tsekkasimme asian aterian jälkeen ja jättiläisdonitsit olivat totta. Pakkohan sellainen oli ostaa! Tuhosimme sitten sen superdonitsin vaniljakreemeineen porukalla, koska yksin ei olisi tainnut meistä kukaan siihen pystyä.

PC036751.JPG

Illalla kävimme vielä ihastelemassa kaupunkimaisemaa iltavalaistuksessa ja La Rinascente-kauppakeskus oli ainakin jo saanut komean jouluvalaistuksen. Keskellä aukiota nökötti myös suuri joulukuusi, mutta ilmeisesti sen valmistelu oli vielä kesken, koska valoja ei ollut vielä asennettu tai kytketty päälle. Tällä reissulla jäi nyt se hakailemani 10 Corso Como näkemättä, mutta ehkä ensi visiitillä sitten. Liike ei sijaitse ihan ydinkeskustassa ja meillä oli niin vähän vapaata aikaa, ettei ollut järkeä lähteä seikkailemaan sinne asti. Tiedoksi muuten muillekin, että kyseisellä liikkeellä on muuten myös jokin outlet-myymälä, jonka sijaintia voi tiedustella tuolta varsinaisesta liikkeestä. ;)

PC036759.JPG

Vaikka reissu oli tosi lyhyt, niin tapasin matkan varrella ihania uusia tyyppejä ja sain roppakaupalla inspiraatiota sekä työtä että omaa elämääkin ajatellen. Sanoisin siis, että tosi onnistunut matka ja joskus lyhytkin aika riittää antoisaan matkakokemukseen kuten tällä kertaa. :) Ja bonusta annan vielä hitsin mahtavista näkymistä, joita saimme ihastella lentokoneen ikkunasta!

PC036767.JPGPC036760.JPG PC036777.JPG PC036778.JPG PC036781.JPGPC036780.JPG

Meille tuli näistä laukuista mieleen eräät vihaiset linnut… :)

PC036783.JPG

Huh, noita Casadein kenkiä!

PC036784.JPG PC036785.JPG PC036787.JPG PC036788.JPG

Tässä pannussa ei vastoin ennakko-odotuksia ollutkaan pastaa. :D Noooh, sellaista sattuu!

PC036789.JPG

Jättiläisdonitsi!

PC036934.JPG

La Rinascenten kaunis jouluvalaistus erottui upeasti illan hämärässä. :)

PC036935.JPG PC036936.JPG PC046937.JPG

Jylhää alppimaisemaa ja hattarapilviä – kyllä näitä näkymiä kelpasi lentokoneen ikkunasta tiirailla. :)

PC046942.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Matkat, Muoti

8 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Vierailija

    En yleensä ole mikään kielipoliisi, mutta nyt on pakko hieman oikaista, kun niin monessa kohdassa lukee D’uomo. Se on Duomo di Milano tai suomeksi Milanon tuomiokirkko.

  • Jenniii

    En tiedä, mistä olen tuon nimen napannut! :D Olisiko joku kaveri viitannut kirkkoon D’Uomona, enkä tullut sitten tarkistaneeksi kirjoitusasua, joten my bad. Mutta kiitos korjauksesta, fiksasin tekstiin. Duomoksi tuota kai kuitenkin suomeksi usein lyhyemmin kutsutaan. :)

  • Aisha J

    Voi kun kaunista!! Tuli kyllä hinku lähteä Milanoon.. Tuollaiset valtavat, vanhat kirkot ovat ihan huikeita.  

  • Kauris

    Tai sitten olet lukenut D’uomon jostain miestenvaateliikkeestä, uomo on nimittäin mies ja di-prepositio tarkoittaa genetiiviä ; )

  • mju

    Juttua lukiessa ymmärsi, kuinka tärkeää on joko elävä kuvailu tai sitten kauniit kuvat (ainakin itselleni). Kun kuvat eivät olleetkaan heti kuvailun edellä tai jäljessä, niin ajatteli, että noh, kuka nyt ulkomailla niitä ruoka-annoksia kuvailee koko ajan, tämä on nyt tämmöinen raportti.
    Jäi kuitenkin sellainen olo, että olisi ollut kiva nähdä, kuinka iso se donitsi nyt oli, miten nätit ne kengät olikaan jne. :) Eli ihanaa, kun nekin kuvat löytyivät jutun lopusta! :D

  • Juuri tällaisia kuvia kaipasin! Suurkiitokset! I <3 Milano! Vaikka olen siellä pari vuotta ehtinyt asua (n. viisi vuotta sitten viimeksi, snyft) niin en saa kaupungista tarpeekseni! Kai kävit tallaamassa härän palleja Vittorio Emmanuele II:n kauppakeskuksen lattiassa? Sehän kuuluu paikallisiin tapoihin :D

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • Hosuli

    Tuo viimeinen kuva voisi olla sanakirjassa rauhan kohdalla.

  • Miiza

    Oih! Hyviä muistoja pulpahti kuvista mieleen :) Milano on kyllä käymisen arvoinen kaupunki!

Related posts