2/12/13

Esittele lempikenkäsi ja voita 100 euron lahjakortti!

23 63

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Galleria Esplanad ja Nilson

Hullua, että nyt on jo joulukuu! Mihin se syksy oikein hurahti? Pupulandian puolella ei availla varsinaisesti joulukalenterin luukkuja, mutta muutamia hauskoja yllätyksiä olen varannut teille joulun odotuksen tunnelmiin. :) Ja yksi niistä olisi tarjolla nyt! Galleria Esplanad -yhteistyön tiimoilta fiilistellään tällä kertaa kenkiä ja luvassa olisi jälleen pientä kilpailuakin, mutta tällä kertaa osallistumisessa puhaltavat ihan uudet tuulet – kannattaa lukea ohjeet huolella. Mutta sitä ennen kurkistellaan vähän Nilsonin syksyn (vai pitäisikö jo sanoa talven?) kenkävalikoimaa. Vierailin tänään liikkeessä ja kuvasin teille inspiraatioksi omat lempparikenkäni Nilsonilta. Olipa ihana huomata, että kenkärintamalla näyttää vihdoin olevan vähän käytännöllisempää jalkinetta tarjolla myös Suomen talveen, sillä tosi monissa kivoissa kengissä oli kerrankin kunnollinen paksu karvavuori! Ei tarvitse siis varpaitaan palelluttaa näteissäkään kengissä. 

PC026700.JPG

Olen itse talvi- ja syyskengissä melko yksinkertaisen tyylin ystävä kuten ottamistani kuvistakin voi päätellä. Tällä hetkellä eniten innostavat tukevat tolppakorot, klassiset ratsastuskengät, maiharimallit sekä vähän buutsityyliset nilkkurit. Oma kenkägarderobini on aika hyvässä jamassa enkä koe tarvitsevani sinne täydennystä, mutta kieltämättä tuollaiset käytännölliset karvavuorilliset nilkkurit alkoivat vähän houkutella. Olenko elänyt jossain tynnyrissä vai onko niin, että tällaisia nättejä ja siroja nilkkureita ei aiemmin oikeasti ole ollut kunnon talvivuorilla saatavilla? Itse en muista aiemmin nähneeni, mutta voipa olla, että olen katsonut väärästä paikasta. :)

PC026713.JPG

Mutta ehkä nyt on aika loikata siihen kilpailuun, jossa tosiaan on tällä kertaa vähän uudenlaisia kuvioita luvassa. :) Tällä kertaa nimittäin TE pääsette jakamaan omia kenkäkuvianne! Ideana on, että haluaisin teidän esittelevän tämän hetken omat lempparikenkänne. Ovatko tämän hetken lempparisi kimaltelevat pikkujoulukorkkarit, ihanan lämpimät talvisaappaat, arkea piristävät korkonilkkurit, mukavat tennarit, varpaita hellivät tohvelit vai jotakin ihan muuta? Uutta kisassa on myös se, että tällä kertaa osallistuminen tapahtuu nimittäin ensisijaisesti Instagramin puolella. Mutta ei syytä huoleen, jos sinulla ei ole Instagram-tiliä, koska olen keksinyt myös vaihtoehtoisen osallistumistavan, jonka avulla osallistua voi myös täällä blogin puolella. Jaossa palkintona on siis yhdelle onnelliselle 100 euron lahjakortti Galleria Esplanadin Nilsonille. Osallistumisaikaa on viikon verran eli ensi viikon maanantaihin 9.12.2014 klo 24 asti. Ja nyt lukekaahan huolella osallistumisohjeet alta:

Osallistu kisaan Instagramissa:

1. Nappaa kuva tämän hetken lempparikengistäsi.

2. Lisää kuva Instagramiin ja merkitse hashtageihin #nilsonpupulandia. Seuraa Galleria Esplanadia Instagramissa @galleriaesplanad.

3. Osallistumisaikaa on 9.12.2014 klo 24 asti.

JOS sinulla ei ole Instagram-tiliä, tässä tulee vaihtoehtoinen osallistumistapa:

1. Nappaa kuva tämän hetken lempparikengistäsi.

2. Rekisteröidy Lilyn käyttäjäksi (ellet siis ole jo), sillä rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kommentteihin myös kuvia.

3. Kommentoi tähän postaukseen ja liitä kommenttiin kuva lempikengistäsi sekä toimiva sähköpostiosoitteesi.

4. Osallistumisaikaa on 9.12.2014 klo 24 asti.

Odotan innolla, että pääsen tutkimaan inspiroivia kenkäkuvianne! :) Minut löytää siis Instagramista nimellä @jennipupulandia ja Galleria Esplanadia voi seurata Instassa nimellä @galleriaesplanad. Onnea kisaan!

PC026722.JPGPC026699.JPG PC026701.JPG PC026702.JPG PC026704.JPG PC026707.JPG PC026709.JPG PC026710.JPG PC026711.JPG PC026715.JPG PC026717.JPG PC026721.JPG PC026726.JPGPC026725.JPG PC026729.JPG PC026730.JPG PC026733.JPG PC026735.JPG PC026736.JPG PC026737.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

23 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Mimosa.

    Meikän kaikkien aikojen lempparikengät on ehottomasti punaiset Reinot, jotka sain vuosia sitten mieheltäni synttärilahjaksi. Nämä olivat ensimmäiset Reinoni ja nykyään pääsevät jalkaan vain tarkasti harkittuihin tilaisuuksiin.

    [[{”fid”:”267700″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”4000″,”width”:”3000″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

    mimosa.mammikoura@gmail.com

  • Hosuli

    [[{”fid”:”267702″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”2136″,”width”:”3216″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

    Ne ovat El Naturalistan nilkkurit, jotka just esittelin täällä: http://hosuli.blogspot.fi/2013/10/el-naturalista-jumitus.html :) Mukavat, simppelit, tyylikkäät, sopivat kaiken kanssa.

    hosuliblogi(ät)gmail.com

  • sss

    Haittaako, jos lisää hashtagin vähän vanhempaan kuvaan Instagramissa, vai pitääkö osallistua varta vasten kisaa varten upatulla kuvalla? :)

  • Jenniii

    Voi osallistua myös aiemmin lisätyllä kuvalla, kun lisäät vain kommentteihin tuon hashtagin. :)

  • Mirja H

    Hei Jenni! Muistatko minkä merkkisiä kuvien 10,11 ja 12 kengät ovat? :) Kiitos!

  • Jenniii

    Enpäs nyt kyllä muista, mutta kannattaa kurkkia Nilsonin nettisivuilta, josko löytyisi sieltä tarvittava info. :) 

  • Nyt on hashtagi laitettu mun rakkaussaappaihin :D Instagramista minut löytää myös nimimerkillä irinainanaa

  • Mirja H

    Hahaha, olinpa hölmö kun tuo ei tullut heti mieleeni! :D Kiitos! ;)

  • liby

    Oot ihan oikeessa Jenni, tai ainakin olen itse kiinnittänyt ihan samaan asiaan huomiota: tänä talvena on ekaa kertaa todellista valikoimaa kauniista talvikengistä, joissa on monissa lampaanvillavuori ja useissa lisäksi pohja, jossa on kunnolla pitoa!!!!

  • Sini-Maria

    Lempparit ovat näin talven tullen ehdottomasti vuosi sitten ostetut eccot. Ihan vain siksi, että ne ovat niin älyttömän hyvät kävellä. Kävelen useita kilometrejä päivittäin, eivätkä näissä kengissä jalat väsy. Varpaatkaan eivät ole vielä 30 asteen pakkasessakaan palelleet. Ja on sitä rumempiakin kenkiä nähty. [[{”fid”:”268092″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”2401″,”width”:”1963″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

     

  • Emilia M

    [[{”fid”:”268106″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”2560″,”width”:”1440″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

    Tämän hetken lempparit on nämä punaiset ihanuudet. Olin haaveillut punaisista kengistä vuosikaudet, sitten nämä kävelivät vastaan. Juuri sopivan mittainen korko, hyvät kävellä, mukavat jalassa ja saavat hymyilemään :) emjume (sejuttu) utu.fi

  • Rils

    [[{”fid”:”268152″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”472″,”width”:”650″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

    Olen erityisen ihastunut uusiin ja ensimmäisiin lyhytvartisiin Conversen tennareihini :)

    itsallgoingnineteen(at)gmail.com

  • xxx

    ”tässä tulee vaihtoehtoinen osallistumistapa”

    +1 tästä.

    Instash.. kun on fb:n omistuksessa, ei voi hyväksyä.

    Koskahan suomimediat saisi käyttämään Google+:aa..

  • Anne.kan

    Hei Jenni, halusin vain tulla kiittämään esimerkillisestä tavasta suhtautua mainontaa ja yhteistyöhön blogeissa. Kiitos että teet panostuksellasi mainonnasta läpinäkyvää, tämä osoittaa että aidosti arvostat lukijoitasi. Olet ihana!

  • sininenlotus

    [[{”fid”:”268521″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”653″,”width”:”490″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]
    Lempparit ovat nämä kunnon talvibootsit. Lämpimät, yksinkertaisen tyylikkäät ja kestävät. Kirppikseltä :)

    saara_lejon89 [at] hotmail.com

  • hämeen lanka oy

    Mustat sile nahkaiset perus Dr- Martens kengät (varren pituus 6 nauhan reikää). Oon jo pitkään haaveillu niistä ja noin kuukausi sitten ostin ne. TÄYDELLISET. En pysty liittämään kuvaa koska ei löydy kaapelia, jolla saa yhdistettyä kameran ja koneen.

  • Jenniii

    Sanoisin näin, että Facebook pysyy voitolla niin kauan kuin suurin osa ihmisistä käyttää sitä. On turha viedä toimintojaan jonnekin, missä ihmiset eivät käytännössä vielä ole. Mutta en nyt ihan ymmärtänyt pointtiasi? Tässähän tosiaan siis tarjottiin tuo vaihtoehtoinen osallistumistapa, jota varten ei tarvitse Facebookia tukea. Et halua kuitenkaan osallistua tällä vaihtoehtoisella tavalla? :)

  • TyttiH

    Heippa,

    Olisin kysynyt, että muistatko/tiedätkö noiden postauksesi ensimmäisessä yksittäiskenkäkuvassa olevien mustien nepparinilkkureiden merkkiä? Yritin etsiä niitä Nilsonin sivuilta enkä löytänyt.
    Ovat nätit :).

    Kiitos.

  • annaandandyathome

    Vince Camuton nahkaiset bikerit on ihanan tyttömäiset kultaisten yksityiskohtien takia ! Tilasin netistä ja jännitin mitä tulee, mutta todella viimeistellyt ja laadukkaat + hyvät jalkaan ![[{”fid”:”269614″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”375″,”width”:”500″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

  • Nadia

    Koko syksyn ehdottomat lempparit ovat olleet nämä Chie Miharan ihanuudet. Kengät ovat huippuhyvät jalassa korkeista koroista huolimatta. Jalkojen päällä vietettyn työpäivän jälkeen jaksaa vielä tanssahdella kotiin. Kova käyttö näkyy jo klommoina ja naarmuina. Kissa kynsineen tuli kuvaan vaanimaan sukkahousuja… nadia@lasipalatsi.fi

    [[{”fid”:”270739″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”341″,”width”:”341″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

  • Pingviini

    Olin haaveillut säänkestävistä ratsastushenkisistä kengistä jo pitkään, kunnes tänä syksynä vihdoin löysin mieleisen parin. Kengät ovat Aigle-merkkiä eli siis oikeat ratsastuskengät. Erityisesti pidän kenkien tukevasta pohjasta, helposti hoidettavasta pinnasta sekä siististä olemuksesta. 
    Sähköpostiosoitek.pingviini@outlook.com

    [[{”fid”:”270744″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”3000″,”width”:”4000″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

     

  • Pingviini

    Hmph,
    sähköpostiosoite siis:
    k.pingviini@outlook.com

Related posts