28/11/13

Sukka-konservatiivi kääntää kelkkansa

25 111 Happy-Socks-by-David-LaChapelle-3.jpg

Olen joskus tunnustanut täällä blogissa kauan sitten olevan sukka-konservatiivi. Ainoa oikea väri sukille on musta ja en voisi kuvitellakaan käyttäväni eriparisukkia. :D Intouduin pohtimaan asiaa, kun huomasin kaverini suhtautuvan sukka-asioihin varsin hälläväliä-meiningillä ja tajusin siinä samassa olevani itse aivan toisenlainen. Okei, sukat voivat olla valkoiset tai vaikka pinkit noin niinkuin tehostemielessä, jos niitä haluaa oikein erikseen korostaa vaikkapa vilauttamalla nilkkaa vähän herrainkengän ja housunlahkeen väliseltä kaistaleelta, mutta en voisi kuvitellakaan, että kirjavat sukat harkitsemattomasti vilkkuisivat jostain housunpuntista vahingossa. Minun elämässäni maailman ihanteellisin tilanne olisi, että omistaisin vain yhdenlaisia mustia sukkia, mikä edesauttaisi sitä, että ikinä ei myöskään tarvitsisi lajitella niitä pyykinpesun jälkeen. Ehkä siellä voisi joukossa olla parit urheilusukat ja parit erikoissukat eli ehkä muutamat valkoiset tai muut yksiväriset asujen tietoiseksi tehostukseksi. Tuttavani oli tehnyt niin, että heitti kaikki vanhat sukkansa menemään ja ostin ison määrän yhdenlaisia mustia sukkia, minkä jälkeen ei enää koskaan tarvinnut murehtia parittomista sukista tai pyykinpesun jälkeisestä sukkashowsta. Nerokasta, sanon minä.

Happy-Socks-by-David-LaChapelle-1.jpg

Olen kuitenkin viime aikoina alkanut huomata sisäisen sukka-konservatiivini hieman hellittävän. En voisi edelleenkään kuvitella käyttäväni eriparisukkia (paitsi EHKÄ jos molemmat ovat samanväriset), mutta olen jotenkin alkanut lämmetä ihan kreiseille kuviosukille ja värikkyydelle. Jostain syystä olen tästä tylsästä sukkaluonteestani huolimatta tykännyt aina Happy Socksin iloisista ja värikkäistä sukista siitä lähtien, kun törmäsin niihin ensimmäistä kertaa joskus vuosia sitten. En tietenkään olisi itse voinut kuvitella sellaisia käyttäväni, mutta ne kuitenkin ovat jotenkin salaa silti tuntuneet vähän houkuttelevilta. Olen nyt selvästi ottanut viime aikoina vaikutteita ympäriltäni, sillä vieraillessani Saint Vacantin työhuoneella pari viikkoa sitten, näin merkin suunnittelijalla Jannella juuri Happy Socksin iloisten sukkien pilkahtavat kenkien ja lahkeesta käärittyjen housujen välistä – ja pidin näkemästäni. Huomasin yhtäkkiä tuumivani, että voisin ehkä sittenkin harkita laajentavani erikoissukkien käsitteen koskemaan myös tuollaisia kirjavia yksilöitä. Muistin saaneeni joskus jossain pressikassissa yhdet Happy Socksin sukat ja kuinka ollakaan, viime viikonloppuna käänsin kelkkani ja puin ne tyytyväisenä jalkaani – vedin sukanvarret peräti oikein leggingsien PÄÄLLE, jotta kaikki varmasti huomaisivat iloiset sukkani. Muuten pidin tyylini varsin konservatiivisena, jotta sukat saivat olla Se Juttu. 

Happy-Socks-by-David-LaChapelle-2.jpg

Yksi inspiraationi syistä saattoi olla myös se, että näin joskus aiemmin syksyllä jossain netin syövereissä mahtavan valokuvan, jossa joukko alastomia ihmisiä poseeraa riemukkaasti vain pelkät sukat jalassaan. Myöhemmin sain tietää, että kyseessä oli nimenomaan Happy Socksin kampanjakuva, jonka taustalla on provokatiivisesta tyylistään tunnettu valokuvaaja David LaChapelle. Vuonna 2008 perustettu ruotsalainen sukkafirma palkkasi nimittäin valokuvaajan tekemään heille hyvin vapaamuotoisen valokuvaprojektin ja lopputuloksena syntyi yhdeksän valokuvan sarja sekä lyhytelokuva. Ja kävipä vielä niin hauskasti, että ihan hiljattain sähköpostiini kolahti tiedote, jossa kerrottiin, että Happy Socks on perustanut vuoden loppuun asti Helsingin Iso Roobertinkatu 4:ään pop up -putiikin, jossa näiden värikkäiden sukkien ohella saa ihastella noita valokuvateoksia. Eli käykäähän kurkkimassa, jos riemukkaat sukat puhuttelevat tai kaipaatte pukinkonttiin jotakin astetta hauskempaa. :) Ja tietysti kiinnostaisi myös kuulla, että millaisia sukkaihmisiä te muut olette? Löytyykö muita sukka-konservatiiveja? :D Tosin meikäläinenhän on nyt tässä vähän kääntämässä kelkkaansa, joten ties vaikka jossain asukuvassa lahkeensuista pilkottaisikin jotain aivan muuta

Happy-Socks-by-David-LaChapelle-4.jpg Happy-Socks-by-David-LaChapelle-5.jpg

Photos: David LaChapelle for Happy Socks

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

25 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Sanph

    Minäkin olen sukkakonservatiivi, ainakin suurimman osan ajastani. Minulla on poikaystäväni kanssa sama sukkakoko (39-42), niin olemme tässä jo vuoden päivät puhuneet, että heittäisimme kaikki sukat pois ja hommaisimme iiison läjän mustia sukkia, niin ei tosiaan tarvitsisi lajitella niitä sitten pesun jälkeen (ärsyttävintä hommaa). Minulla on muutamat vähän hauskemmat sukat mm. leopardikuvioiset, mutta näitä erikoisempia käytän sitten huutomerkkeinä muuten vaikkapa mustassa asussani. Eli välillä ryhdyn hulluttelemaan ja silloin nämä Happy Socksin sukat toimisi juuri passelisti :)

  • Hosuli

    Minä olen sukista tarkka, mutta kovin konservatiivisesti en niihin suhtaudu. Sukkien pitää tietysti sopia asuun. Esim. yksiväristen housujen ja yksivärisen paidan kanssa pilkulliset sukat toimivat tosi hyvin. Raidallinen paita + yksiväriset housut + raidalliset sukat ja niin edelleen. :)

    Parit värikkäät Happy Socksitkin on kaapissa. Ne ovat mukavan pehmeät, tykkään.

  • Dessi

    Itse käytän oikestaan vain valkoisia varrettomia sukkia, nyt työn takia olen joutunut hankkimaan niitä myös mustana. Olen tosi tarkka, että sukkapari pysyy yhdessä! Välillä resoreissa on eroa ja käytön myötä kuluu eri tavalla. Pedantin elämäni pelastaja on Supi-sukkapidike! (http://www.help-tuote.fi/supi/) Aivan mieltön tuote, napsautan sukat toisiinsa kiinni samalla kun laitan ne pyykkikoriin ja pidikkeessä olevasta koukusta sukat on superhelppo ja -nopea ripustaa kuivumaan. Suosittelen lämpimästi :)

    Klassisesti pukeutuva avomies on jo hetke haikaillut värikkäiden sukkien perään ja Happy Sockseista innostuneena tilasin heidän nettisivultaan neljän sukan lahjapakkauksen jouluksi, uskon että on mieluinen lahja!

  • EmiliaMaria

    Sukkakonservatiivi ilmottautuu! Eriparisukat ovat painajainen pahimmillaan, mutta olen tottunut käyttämään mustia sukkia, joissa varressa saa olla joku kuvio. Olen myös edellämainitun supi-sukkapidikkeen suuri puolestapuhuja. Pysyy sukat parillisina ja tallessa. Nerokasta. 

    Valkoisia sukkia, ei koskaan jalkaan ikinä. 

    Tänään pitäisi mennä ostamaan miehelle punaiset sukat erääseen tilaisuuteen, voi olla aika hemmetin haastava tehtävä, kun mustien perussukkien kohdallakin on aina pienoinen stressi. Tuota 47-49 kokoa kun on aika hintsunlaisesti kaupassa. 

  • Roosaaa

    Voi ihana Jenni, tuli jotenkin ihana fiilis kun luki tätä postausta :D

    Kyllä minäkin vannon perus mustien sukkien nimeen. Mutta Lindexin nuo Holly & White merkin sukat on poikkeus, ne on aivan ihania. :)

    PS. Pakko vinkata että oletkohan ikinä kuullut Iisan – Perjantai kappaletta? Voisit tykätä siitä ;)

  • Vierailija

    Olipas hauska piristys päivään! :D Täältä taitaa löytyä sitten sellainen sukka-liberaali! Jos parit on hukassa ja kiirus, niin jos toinen sukka on raidallinen ja siinä on vaikka pinkkiä niin pariksi kelpaa yksivärinen pinkki sukka. :)

  • TainaK

    Käytän ainoastaan Marimekon raitasukkia (no jumpassa ja lenkillä omiaan) ja toinen osapuoli käyttää kanssa erilaisia raidallisia sukkia. Tykkään siitä, että housunlahkeen ja kengän väliltä vilkkuu jotain hauskaa. Ei siellä siis saa olla mikään nyppyyntynyt sukka makkaralla, vaan siistit vaikkapa raidalliset varret :) Eihän kaikista kengistä sukat edes näy kenellekään ja monena päivänä jalassa on sukkahousut.
    Toinen juttu on tämä sukkien parittomuus ja ”sukkarumba”, mikä ilmiönä aiheuttaa suuren kysymysmerkin. Mihin ne sukat hukkuvat? Omien sukkien selkeät värierot tekevät sukkien parien löytämisestä helppoa, mutta en ole ennen Marimekko-sukkainnostustanikaan koskaan joutunut etsimään pareja. Itselleni sukkien parien ”löytäminen” on non-issue.

    Happy Sockseja olen kyllä itsekin katsellut jo pitkään, saatanpa innostua nyt hankkimaankin. Olisi hauska tietää niiden värinkestosta, sillä se on huipputärkeä kriteeri:)

  • Meeeri

    Muutin viime syksynä poikaystävän kanssa ekaan ”omaan” kämppään, ja silloin tein tuon sukkalaatikon uusinnan. Oon sitten ostanut vain H&M:n mustia sukkia, ja kyllä on helppoa kun ei tarvitse lajitella sen kummemmin :) Ja tietenkin kiristin poikaystävän tekemään saman jutun!

    Valkoisia sukkia ei mun sukkalaatikkoon tule kyllä ikinä, yih! Mutta jotkut raidalliset ja pilkulliset voisi olla kyllä tosi kivoja :)

  • SMM

    Hassua – en nimittäin todellakaan uskonut että leikkisäksi kuvittelevani Pupulandian Jenni olisi sukkakonservatiivi!

    Itse olen ehkä enemmänkin Peppi Pitkätossu sitten; jossain vaiheessa luovutin, kun sukat oli aina hujan hajan ja vinksin vonksin, ja päätin, että MITÄ VÄLIÄ – sukka kun sukka! Nykyään kuljen siis aivan vallattomissakin pareissa, ja minusta se on vain hauskaa. Ehkä tietysti, jos jotkut juhlat tai bileet ovat kyseessä, yritän löytää sopivan mustan parin :-D. Joskus saatan pitää eriparivillasukkiakin, jotka kyllä kengistä näkyvät.

    Olen huomannut, että ihmiset reagoivat eriparisukkiin vähän eri tavoin: osa naureskelee, osa pyörittelee silmiään ja tuntuu, että jotkut jopa paheksuvat moista. Itse en ehkä jaksa kauhean vakavasti ottaa sukkajuttuja, enkä ikinä heittäisi hyväkuntoisia sukkia pois vain siksi, ettei niille löydy paria. Mitä haaskausta :-)

  • .Tiia

    Normaalit sukat kelpuutan ainoastaan mustana, ja varrettomat sukat puolestaan valkoisina. Muut värit ovat ehdoton nou nou!

    Ainoan poikkeuksen tekevät villasukat, sillä villiksiä minulla on ties missä väreissä :D.

  • Vierailija

    Itse olen itselleni järkeillyt, että turha vakavuus niin vähäpitoisessa asiassa kuin sukissa on turhaa. Näin ollen omistan mustia sukkia ainoastaan urheilusukkina. Värikkäiden sukkien koordinointi asukokonaisuuden jonkin osan kanssa antaa itselle hiljaisen hyrinän, vaikka kukaan muu ei sitä huomaisikaan/kommentoisikaan.

  • Happy Socksit on ihanat :D

  • santses

    Meitsin sukat on kyllä aina pareittain jalassa, muuten olen kyllä melko liberaali, jopa hullu, mitä sukkiin tulee. No joo, onhan mulla pari paria tylsiä mustia, mutta mieluiten käytän jotain villejä kuoseja, enkä tarkoita pelkästään peruspalloja ja -raitoja, vaan esim. örkkejä ja dinosauruksia. Leikkimieliset sukat sopii hyvin muuten niin tylsään uniformuun, farkkuihin ja perus trikoopaitaan. Happy socksit näyttivät ihanilta, mutta opiskelijalle ovat kyllä vähän turhan tyyritä. Lempparit on ostettu Topshopista, harmaat joissa on vihreitä, pinkkejä ja oransseja dinorauruksia. Terveisin Sanna 26vee

  • vraa

    Voisin niin hyvin kuvitella sulle jotkut pastelliset sukat pienellä kukkakuviolla pilkottamasta herrainkenkien ja farkkujen välistä! Pieni tyttömäinen yksityiskohta muuten suht maskuliinisessa asussa.
    Heh ja pakko kommentoida myös toisesta asiasta blogisissasi, sillä sisäinen kielipoliisi heräsi :D Sukkakonservatiivi, ei sukka-konservatiivi :P Toki yhdysmerkki luo typografista selkeyttä, mutta ei ole oikein suomen kielessä, molemmat sanat kun ovat jo vakiintuneet osaksi suomea :P Kielinatsi kuittaa.

  • kata_eric

    Hehe, minä oonkin sitten varmaan sukkaliberaali :D mulla ei meinaan ole yhtikäs mitään väliä minkälaiset sukat on jalassa, kunhan ne on sukat. Aamuisin ongin vaatekaapista ekat mitkä löytyy, ehkä kerran viikossa sattuu samanväriset, samaa paria tuskin koskaan. Oon kyllä miettinyt myös kaikkien parittomien pois heittämistä.

  • Pitkään aikaan en oo enää pitäny eri pari sukkia, mutta muuten niillä ei oo niin väliä. Mulla on enemmän värikkäitä ja kuviollisia sukkia, ku normi mustia tai valkosia :)

  • Vierailija

    Jennin tekstissä näitä yhdysviivoja eksyy aina mitä kummallisimpiin sanayhdistelmiin. Tämä kielinatsi on vain päättänyt jättää välittämättä.

    Mutta kun aihe kerran avattiin: Olen jo pari viikkoa muhinut mielessäni kun kirjoitit yhdessä kysymyspostauksessa suomen kielen yhteen. Varsinkin kun melkein samaan hengenvetoon ilmoitit, kuinka loogisia kielioppisäännöt mielestäsi ovat. Kyllä, menetin yöuneni. :D

  • Jenniii

    Hahaha, älä nyt yöuniasi menetä! :D Minua saa ilman muuta korjata – en ole opiskellut suomen kieltä (!) lukion jälkeen ja joskus ajatusvirheitä sattuu itsestäänselvyyksiinkin, etenkin pitkissä teksteissä. Minulla ei aina ole aikaa oikolukea joka juttua ja toisinaan sitä tulee niin sokeaksi omalle tekstilleen, että virheitä ei enää edes huomaa, vaikka tekstin lukisikin kertaalleen uusiksi. 

    Yleisesti ottaen näkisin, että äidinkieleni on melkoisen hyvällä tolalla, mutta en ole täydellinen. Jokunen virhe silloin tällöin siis sallittakoon? Yhdysviivat ovat omalla kohdallani usein vähän tietoista kapinaa, koska tiedän, että moni noista sanoista kuuluisi kirjoittaa ilman viivaa. Minusta se vain helpottaa lukemista niin paljon pitkien tai epätavallisten sanayhdistelmien osalta, että käytän viivaa, vaikka se kieliopillisesti ei olekaan täysin oikein. :)

  • Jenniii

    Terkuin takkinsa kääntänyt sukka-konsevatiivi ja kielioppi-kapinallinen. ;) Hohhoo!

  • anki anki anki

    Taidan olla jonkinlainen sekasikiö sukkakonservatiivin ja -liberaalin väliltä. Olen tarkka siitä, että pareittain käytetyt sukat menevät pareittain myös pesukoneeseen, kuivaustelineelle ja sukkalaatikkoon. (Mieheni ei välitä siitä, jos jonkun sukan pari jää kelkasta ja ehtii vasta seuraavaan pesuun.) Sen sijaan paritan leskeksi jääneet sukat iloisesti keskenään, ja käytän siis eriparisukkia. Mustien sukkien parittaminen keskenään pesun jälkeen ärsyttää minua, sillä jostain syystä haluan niiden osuvan pareittain. Useimmat mustat sukat ovat mieheni, ja jätänkin ne monesti parittamatta, koska ärsyynnyn siitä hommasta. Tämä ongelma (todellinen first world problem) helpottui, kun ostin miehelleni läjän iloisen raidallisia sukkia. Nyt hänellä on niin iloisen värinen sukkalaatikko, että olen vähän kateellinen! Näitä kyseisiä sukkia myydään valitettavasti vain miesten koossa.
    Eräs ystäväni käyttää aina värikkäitä eriparisukkia, jotka mielestäni näyttävät mahtavilta. Luulen, että hän ei ollenkaan parita sukkia pesun jälkeen. Meidän eromme on siis, että minä käytän vakiintuneita eriparisukkia (paritettuja leskiä) ja hän uskoakseni muodostaa eriparin aamulla valitessaan sukat jalkaansa.

    Tulipas kirjoteltua, hauska aihe!

  • Jema

    Sisko ja äiti on haukkunut, että mulla on maailman huonoin sukkamaku :-D Olen juurikin sellainen sukkien hälläväliä-käyttäjä. On ruutuja, palloja, leopardia, raitoja, kukkia, rusetteja ja kaikkia eri värejä. Ja useimmiten pari hukassa. Kotona mulla onkin usein toisessa jalassa pinkkisiniraitainen-sukka ja toisessa leopardikuvioinen. Kaikista eniten saan negatiivisia huomautuksia siskolta ja äidiltä mun sinapin värisistä sukista, mitkä kuuluu mun lemppareihin! :-D

    Mutta ulos mennessä käytän aina mustia sukkia. Ellen sitten juuri halua pukeutua niin, että juuri sukat ovat ne asun väripilkku.

  • Jenniii

    PS. Vielä yksi lisäys! :D Joskus teen otsikoihin tarpeettomia väliviivoja siksi, että Google-optimointi toimii paremmin, kun sanat ovat erikseen kirjoitettuina – varsinkin jos kyse on jostakin vähän epätyypillisestä sanaparista. :) Olen suoraan sanottuna itsekin vähän yhdyssananatsi (katsokaa nyt miten hölmöltä ja silmissä vilistävältä tuokin näyttää yhteen putkeen kirjoitettuna: yhdyssanananananatsi) ja pahinta on minusta kirjoittaa ilmi selvät yhdys sanat erikseen. Ylimääräiset viivat eivät siis minua häiritse muidenkaan teksteissä, koska silloin kuitenkin sana on kirjoitettu yhteen kuten kuuluukin. 

  • Tästä postauksesta on jo aika kauan, mutta se muistui taas mieleeni, kun olin itse kirjoittanut aiheesta omaan blogiini. On pitänyt tulla kommentoimaan ja laittamaan linkkiä jo aiemmin, mutta aina se on jääny.
    Mun vaatekaapin sukkavalikoima on kaiken kirjava, jotta kaikkiin asuihin löytyy sopivat! Sukilla saa helposti piristystä asuun kuin asuun.

    http://huonomminmuistan.blogspot.fi/2013/12/vuoden-variniksi.html

  • mun juttu ovat naisten nilkkasukat, polvisukat ja ylipolvensukat. Naisissa katson aina ekaksi kasvojen jälkeen sukkiin, sitten muutoin. Raitasukat ovat ykkösjuttu, sitten kaikki polvisukat ja valkoiset yms nilkkasukat. Ne ovat tosi hieno juttu. Myös seksuaalisesti herättävät kipinöitä minussa. Olen ostanut monilta naisilta erilaisia kiinnostustani herättäviä sukkia vuosien aikana. Asun Ruotsissa ja meillä on hiukan avarampi mieli sellaisessakin. Hauska oli aiheenne. Kiitos kun sain osallistua.

  • Ripa Ruotsista

    Sukat ovat jalassa naisillakin a&o. Mustat sukat naisella ovat tosi tylsät eivätkä anna kummoistakaan kuvaa naisesta. Paitsi laiskasta naisesta joka ei jaksa lajitella sukkiaan ja pitää värejä (katsoa millaiset sukat mihinkin sopii.) Valkoiset sukat esimerkiksi sopivat monien värien kanssa kuten mustat. Sukkahousuissa ymmärrän mustat mutta en sukissa. Miehiä ylipäätään yleensä kiinnostaa ja joitakin taitaa jopa hiukan kiihottaa sukkien värit. Raita ja valkoinen sekä vaaleat värit mm. pinkki ovat upeita ! Käyttäkää ihmeessä värillisiä sukkia ja mielellään sukkiksiakin ! Miehille mustat sukat sopivat hyvin mutta ei naisille !

Related posts