Takkitutkielma
8 59
Muistatteko, kun aiemmin syksyllä uskaltauduin valokuvaaja Nadi Hammoudan linssin eteen? Nadi oli tuolloin jo pitkään kärttänyt lupaa saada joskus kuvata minua ja oli tyytyväinen, kun vihdoinkin olin suostunut. Samalla hän totesi tuon kuvaustuokiomme aikana, että aikoo muuten kuvata minua joskus vielä toistekin, kun oli kerran nyt saanut jalkansa oven väliin. Hiljattain hän ottikin minuun uudelleen yhteyttä ja ehdotti, josko kokeilisimme taas jotakin kuvausprojektia yhdessä. Olin niin innoissani siitä ensimmäisestä kuvasarjasta ja yhteistyö Nadin kanssa oli muutenkin mutkatonta, joten tällä kertaa suostumista ei tarvinnut epäröidä. Suoraan sanottuna olen vieläkin vähän mykistynyt niitä kuvia katsellessani siitä, miten uudenlaisia kuvakulmia ja puolia osaava kuvaaja on kasvoistani saanut esille. Siitäkin huolimatta, että vitsailin tuolloin kuvasarjan olleen tutkielma vasemmasta poskestani. ;) Jostain syystä vasen puoli kasvoistani vain sattuu olemaan kuvauksellisempi – tämän totesi jopa Nadi eli kyse ei ole vain jostain omasta päähänpinttymästäni, haha.

Siinä missä edelliset kuvat oli otettu kotonani luonnonvalossa ja tunnelma oli sellainen herkkä ja intiimi, niin tällä kertaa kokeiltiin jotakin ihan muuta! Kiikutin kassillisen takkejani ja kaulahuivejani Kallioon ja tällä kertaa kokeiltiin sitten kuvaamista studiossa. On hauskaa päästä kokeilemaan tällaisia juttuja, joten siellä sitten minä mallailin takkeja, huiveja ja virittelin hiuksia sekä meikkiä, kun Nadi tuumasi puolestaan valaistusta ja kuvakulmia. En taida itsepäisyydessäni olla mikään maailman helpoin kuvattava, mutta kyllä se yhteinen sävel löytyi jälleen lopulta. :D Jos se viime kertainen kuvaussessio oli tutkielma vasemmasta poskestani, niin tämä on sitten tutkielma vasemmasta poskestani ja talvitakeistani. ;) Nämä ovat siis ihan vain tällaisia kokeilullisia testikuvia, mutta mitäs tykkäätte? Jos kiinnostaa nähdä lisää Nadin ottamia valokuvia, niin niitä voi tsekkailla Nadi Photography -nettisivuilta tai Facebookista.
Kiitos taas Nadi hauskasta kuvaustuokiosta ja huipuista otoksista!


Photos: Nadi Hammouda / Nadi Photography
Tags: höpötyksiä, Muu muoti, photography