26/11/13

Duunistöis

13 126

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Etera

Joku teistä onkin saattanut nähdä White Trash Disease -blogista tutun Natan varsin vaikuttavan jutun omasta työhistoriastaan. Tai ainakin minä vaikutuin – noin ahkeraa ja aikaansaavaa ihmistä sopii ihailla! :) Ite puin –blogin Tiiti puolestaan pohdiskeli, mitä muita hyviä puolia työssä käymisessä on palkan lisäksi – vai onko niitä? Natan ja Tiitin postaukset liittyivät eläkevakuutusyhtiö Eteran Nuoret työssä -kampanjaan, jonka kautta halutaan herätellä keskustelua siitä, miten nuoret otettaisiin työpaikoilla paremmin osaksi työyhteisöä. Myös minut haastettiin mukaan jakamaan omia mietteitäni työnteosta ja muisteloitani nuoruuteni työpaikoista. Vähän olen opiskelu- ja työhistoriaani ehtinytkin raottaa täällä blogin puolella joskus aiemmin, mutta nyt sukelletaan vielä kauemmas historiaan.  Luvassa on aika pitkä tarina, joten varatkaahan vaikka teekuppi ja iltapalaa lukuhetkenne ratoksi. ;) Kuvituskuvina ihastellaan jo menneen ruskan värejä.

Natan juttua lukiessani samaistuin vahvasti hänen asenteeseensa työntekoa kohtaan. Olen myös itse ollut aina kova tekemään töitä ja olen ehtinyt elämäni aikana tehdä jos jonkinlaista hommaa, vaikka työhistoriani kalpeneekin Natan erittäin vaiherikkaan CV:n rinnalla kepeästi. ;) Tulen perheestä, jossa rahan arvo on haluttu opettaa lapsille pienestä pitäen ja vaikka joskus nuorena tympäisikin, että oma viikkoraha oli murto-osa monien kavereideni saamista summista, olen myöhemmin todennut, että vanhempien oppi rahan arvosta meni kyllä takuuvarmasti perille. Niinpä olen tehnyt kaikenlaista hommaa jo nuorena koulun ohella, jotta ansaitsisin itselleni taskurahaa. Kaikki työ ei todellakaan ole ollut unelmieni työtä, mutta en ole koskaan nirsoillut töiden suhteen silloin, kun olen töitä oikeasti tarvinnut. Ja kaikista työpaikoistani olen saanut paljon eväitä tulevan elämän ja tulevien työpaikkojen varalle, vaikka sitä ei aina juuri sillä hetkellä osaisikaan ajatella. Tässä siis ensin vähän läpileikkausta työhistoriaani ja sitten yleisempää pohdintaa työnteosta ja omista kokemuksistani osana työyhteisöä.

Ensimmäinen kesätyöni oli puiden istutusta Pudasjärvellä ja palkka maksettiin urakkapalkkana istutettujen taimien mukaan. Vaikka työ sinänsä olisi voinut olla ihan leppoisaa, olimme veljeni kanssa ehkä vähän kilpailuhenkisiä ja kumpikin halusi tienata toista enemmän, joten poljimme taimia penkkaan kuin heikkopäiset. :D Oman lisämausteensa urakkaan toi se, että vaikka aurinko paahtoi täydellä teholla, metsikössä oli niin järjettömästi hyttysiä ja mäkäräisiä, että t-paidassa ei voinut edes kuvitella hilluvansa. Olimme vuorautuneet päästä varpaisiin parhaamme mukaan, jotta säästyisimme puremilta ja pistoilta. Ranteet silti välillä vilkkuivat hanskojen ja takinhihojen välistä sen verran, että mäkäräiset pääsivät iskemään paljaalle iholle. Minulla oli vielä seuraavanakin kesänä ranteessa arpia niistä puremista, auts. Toinen varhainen kesätienestini oli hillojen poimiminen mökillä. Itse en ole koskaan välittänyt hilloista, mutta tiesin, että niistä maksetaan suhteellisen hyvin, joten tarvoin suolla äitini seurassa ämpäri kainalossa ja poimin marjoja talteen myymistä varten – hyttysten armoilla jälleen, tietenkin. Mitään erityisen hehkeitä kokemuksia nuo ensimmäiset kesäduunit eivät siis olleet, mutta ei siinä tullut nirsoiltua, kun rahalle oli tarvis.

Olin siinä mielessä onnekas, että muutamana myöhempänä kesänä pääsin kesätöihin isäni työpaikalle, jonne otettiin paljon työntekijöiden lapsia hommiin. Itse tein tuolloin kaikenlaista arkistointi- ja toimistohommaa, mikä oli sellaista melko tylsää asiakirjojen järjestelyä ja organisoimista. Muistan vain saaneeni jatkuvasti käskyjä tehdä vähän hitaammin, kun tein kuulemma töitä liian vauhdilla ja varsinaiset työntekijät olivat huolissaan, että koko kesätyökaudeksi ei riittäisi töitä, jos jatkaisin samaa tahtia. :D Kovin tiiviisti emme tehneet töitä vakituisten työntekijöiden kanssa, vaan arkistointihomma oli melko itsenäistä puuhaa. Onneksi minulla oli toinen kesätyöläinen jeesaamassa, koska yksin homma olisi ollut todella puuduttavaa.

Yhtenä kesänä hommasin itselleni toisenkin työpaikan, kun huomasin koulun seinällä ilmoituksen kesätyöpaikasta lounasravintolassa. Kyseessä oli sellainen parin viikon ”tienaa tonni”-tyyppinen juttu – ja ennen kuin innostutte, niin nyt puhutaan siis markka-ajasta nuoret eli euroissa tuo tonni lienee jonkun 170 euroa. ;) Työskentelin siis varsinaisen kesätyöni päätyttyä (se kesti vain kuukauden) vielä jonkin aikaa lounasravintolassa ja olin varmaankin maailmanhistorian surkein tarjoilija. Onneksi lounasravintolassa à la carte -annoksia tilattiin varsin harvoin ja muuten asiakkaat noutivat ruokansa itse buffet-pöydästä. Ravintolan omistajan lempeän huomautuksen mukaan hajotin kaikkein eniten laseja kaikkein lyhimmässä ajassa koskaan verrattuna aiempiin kesätyöläisiin. :D Muuten työnteossani ei kuulemma ollut kyllä moitteen sijaa.  Sain lohdutukseksi myöhemmin kuulla tuosta lasien rikkomisennätyksestäni, että hajotettujen lasien kokonaissaldo jäi silti keskiarvon tienoille – olin vain ollut erityisen tuhoisa ensimmäisinä työpäivinäni. Ehkä tarjoilu ei silti ole minun bravuurejani.

Ehdin lukioaikoina tehdä myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta lapsenvahtitöitä ja minulla olikin useita vakkariperheitä, joiden naperoita hoidin säännöllisin väliajoin. Palkka oli aivan surkea (muistaakseni 4 e/h), mutta useimmiten lasten leikittäminen oli kuitenkin aika hauskaa hommaa. Oli myös maailman parasta saada pikkutyypeiltä aitoa ja rehellistä palautetta. Tai harvemmin he sitä minulle suoraan antoivat, mutta monilta vanhemmilta kuulin myöhemmin, että kukaan muu hoitotäti ei kelpaa kuin Jenni. <3 Niisk! On ollut muuten ihan kreisiä törmätä nyt tyyliin 13 vuotta myöhemmin niihin ”naperoihin”, jotka ovat nykyään jo aikuisia ihmisiä. Tulee jokseenkin vanha olo. :D

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen löysin itselleni ensimmäisen pysyvämmän työpaikan ruokakaupasta, jossa olin täyttämässä hyllyjä ja kassalla. Silloin pääsin oikeastaan ensimmäisen kerran kunnolla osaksi varsinaista työyhteisöä, koska tein 4 kuukauden yhtenäisen jakson töitä ja opiskeluiden alettuakin jatkoin samaa hommaa vielä loma-aikoina. Minusta meihin nuoriin suhtauduttiin työpaikalla tosi myönteisesti, mutta huomasin myös, että vakinaisten työntekijöiden kunnioitus minua kohtaan kasvoi sitä mukaa, mitä parempi työntekijä osoitin olevani. Työyhteisössä kun hommat tuppaavat kasautumaan muiden harteille, jos joku lusmuilee tai hutiloi. Olin työpaikalla pidetty tyyppi ja sainkin vakkarityöntekijöiltä monenlaisia luottamuksen osoituksia esimerkiksi sitä kautta, että minulle annettiin monesti vähän vastuullisempia työtehtäviä kuin monille muille nuorille. Minulle on aina ollut kunnia-asia tehdä työni hyvin ja työpäivätkin kuluvat nopeammin ahkeroidessa kuin peukaloita pyöritellessä.

Opiskelukaupungista oli vaikea saada töitä, sillä tuhannet muutkin opiskelijat olivat kärkkymässä samoja osa-aikaisia ilta- ja viikonloppuduuneja, joten jatkoin tällä systeemillä jonkin aikaa. Kun rahat kävivät vähiin, tein satunnaisia narikkakeikkoja yliopiston tilaisuuksissa. Käteen 4 tunnin hommasta saattoi jäädä verojen jälkeen alle 20 euroa, mutta opiskelijalle sekin oli iso raha.

Etsiskelin töitä ahkerasti ja lopulta onneksi tärppäsi. Tosin tilanne alkoi siten, että olin viemässä hakemustani ruokakaupan pomolle, joka näytti tylysti kahta liitoksistaan pursuilevaa mappikansiota ja totesi, että tässä ovat tähän mennessä tulleet kesätyöhakemukset. Ja papatti samaan hengenvetoon, että tänä kesänä ei todennäköisesti uusia kesäntyöntekijöitä edes otettaisi, sillä suurin osa aiemmin töissä olleista todennäköisesti tulisi jatkamaan tänäkin kesänä. Tilanne näytti jokseenkin epätoivoiselta, mutta päätin vielä sinnikkäästi yrittää vakuutella tyyppiä omasta erinomaisuudestani. Huomautin kiireesti, että minulla on työkokemusta ennestään saman kauppaketjun liikkeestä ja kas kummaa, pomo kiinnostui heti ja kysäisi tarkemmin, missä toimipisteessä olin työskennellyt. Ja kävipä niin onnekkaasti, että tuon kyseisen kaupan johtaja sattui olemaan tämän herran opiskelukaveri. Ääni muuttui kellossa välittömästi ja pääsinkin kertomaan työhistoriastani kauppaketjun palveluksessa tarkemmin.  Yhtäkkiä minulle myös kerrottiin, että mahdollisesti yksi edellisvuoden kesätyöntekijöistä ei välttämättä olisikaan tulossa takaisin tänä kesänä vaihto-oppilasvuotensa takia. Loikkasin lopulta täysin toivottomasta tilanteesta varsin toiveikkaaseen, kun kauppias lupasi pitää minut mielessään, mikäli paikka vapautuisi. Luonnollisestikaan en antanut tyypin unohtaa minua, vaan soittelin perään useita kertoja, kun heti ei alkanut kuulua. Ja lopulta sain kuin sainkin sen paikan – ja siitä alkoi opintojen ohella kolme vuotta kestänyt työura, jonka ansiosta kesätyöt oli turvattu ja lisäksi pääsin tekemään myös säännöllisesti iltaisin ja viikonloppuisin töitä.

Mitä tästä voi oppia? Pyri AINA viemään hakemus paikan päälle henkilökohtaisesti, jos siihen vain suinkin on mahdollisuus. Ja yritä mielellään samalla päästä juttusille sen henkilön kanssa, joka työntekijävalinnoista lopulta päättää. Jos et pääse tapaamaan tätä henkilöä kasvotusten, voit aina myös yrittää soittaa jälkikäteen ja tarkistella, että hakemuksesi on tullut perille (ja siinä sivussa tietysti yrittää tehdä unohtumattoman vaikutuksen). Älä luovuta, vaikka saisit aluksi kieltävän vastauksen. Olen itse tosiaan puhunut itseni sisään kahteen työpaikkaan, vaikka olen ensin saanut kieltävän vastauksen. Kannattaa siis olla sinnikäs, jos itse tietää, että olisi oikeasti hyvä tyyppi juuri siihen pestiin. Tärkeintä on juuri erottua siitä hakijoiden massasta jollain tavalla. En ole itse varmaan koskaan päässyt pelkän hakemuksen perusteella edes haastatteluun, mutta olen saanut lähes kaikki työpaikat, joita hakiessani olen päässyt juttelemaan työnantajan kanssa joko puhelimessa tai kasvotusten.

Eteran kampanjassa halutaan herätellä keskustelua etenkin siihen liittyen, miten nuoret saataisiin paremmin osaksi työyhteisöä. En ole itse kokenut töissä koskaan jääneeni työyhteisön ulkopuolelle, mihin on varmaan parikin syytä. Olen ollut töissä paikoissa, joissa on ollut paljon nuoria töissä, joten porukkaan pääseminen on jo sitäkin kautta ollut helppoa. Näissä työpaikoissa vakituiset työntekijät ovat vähän tottuneetkin siihen, että nuorta verta on joukossa ja ihmiset vaihtuvat aina silloin tällöin. Toisaalta olen myös itse aktiivisesti pyrkinyt osaksi työyhteisöä ja ymmärtänyt, että toisinaan vanhempien työntekijöiden kunnioitus pitää ensin ansaita, ennen kuin he hyväksyvät sinut osaksi porukkaa.

Yksi tärkeä juttu työporukkaan pääsemisessä on myös se, että tekee työnsä hyvin ja hyvällä fiiliksellä. Positiivinen, ahkera ja oma-aloitteinen ihminen on paljon helpompi hyväksyä osaksi porukkaa kuin sellainen, jonka työnjälkeen ei voi luottaa tai joka ei vaikuta kunnioittavan työtään. Uskon, että itse olen nuoruuteni työpaikoissa ansainnut kunnioitusta iästäni huolimatta juuri sen ansiosta, että olen osoittanut olevani kova tekemään töitä ja pyrkinyt pitämään asenteeni työpaikalla myönteisenä. Tärkeä juttu minusta työpaikalla viihtymisessä on myös työkavereilta saatu palaute – on älyttömän mukavaa saada kokeneemmilta työntekijöiltä positiivista palautetta. On helpompi tuntea itsensä osaksi joukkoa, jos saa aidosti kiitosta työpanoksestaan ja kannustusta työkavereilta.

Etenkin osa-aikaisissa töissä voi olla vaikeaa päästä mukaan työpaikan porukkaan, jos aikaa työpaikalla suhteiden luomiseen ei käytännössä oikein ole. Huomasin itse esimerkiksi juuri ruokakaupassa työskennellessäni, että hitsauduin kesätyöjaksojen ja yhtenäisempien arkityöjaksojen aikana tiiviimmin osaksi porukkaa, kun työkavereita tuli oikeasti nähtyä lähes päivittäin. Voi olla vaikea päästä jyvälle rutiineista ja tavoista sekä tutustua muihin työyhteisön jäseniin, jos työvuoroja on vain harvoin. Toisaalta usein sellaisissa työpaikoissa, joissa on totuttu osa-aikaisiin työntekijöihin, tällaisiin satunnaisempiinkin sankareihin osataan suhtautua positiivisemmin.

Olen ehdottomasti kokenut helpoimmaksi työyhteisöön pääsemisen sellaisissa työpaikoissa, joissa työkavereina on ollut paljon muitakin nuoria. Vaikka osa-aikaisten työntekijöiden joukolla ei useinkaan ole kovin paljon yhteisiä työvuoroja, ryhmähenkeä on toisinaan kohotettu myös työajan ulkopuolella järjestämällä porukalla esimerkiksi jonkinlaisia illanviettoja, joissa ihmisiin voi vapaammin tutustua. Työajallakin yhteiset juttutuokiot ja kahvitauot ovat olleet tärkeä osa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Parhaimmillaan työkavereista saa älyttömästi voimaa ja hyvää fiilistä jaksaa töissä. Myös kaikenlaisista sisäpiirin hölmöilyistä ja vitseistä tuli omassa entisessä työpaikassani tärkeä osa työpäivien positiivisen hengen luomista.

Yksi tärkeimmistä asioista omalla kohdallani työpaikalle sopeutumisessa on ollut kunnon perehdytys. On kaikille osapuolille helpompaa, kun jokainen oikeasti tietää ja tuntee työtehtävänsä – ja tietää myös, keneltä pyytää apua, jos tarvitsee neuvoa. Toisaalta pidempään mukana olleella henkilökunnalla pitäisi olla myös ymmärrystä nuorta ja kokematonta työntekijää kohtaan siinä mielessä, että kaikki ei välttämättä heti ensiyrityksellä suju täydellisesti ja uusien juttujen omaksuminen ja muistaminen sekä talon tavoille oppiminen voi viedä hetken. Minua itseäni on helpottanut se, että kokeneemmilla työntekijöillä on aina ollut kovin avulias asenne nuoria ja kokemattomampia kohtaan, etenkin jos nämä itse ovat aktiivisia ja haluavat oppia. On myös ollut kiva huomata, että työnantaja on kohdellut sekä nuorempia että vanhempia työntekijöitä samalla tavalla. Esimerkiksi tuossa opiskeluaikojen työpaikassani työntekijöitä palkittiin usein esimerkiksi bonuksilla palkan yhteydessä, jos kauppa oli tehnyt hyvää tulosta ja toisinaan tulospalkkio-kiitoksena meitä muistettiin myös hauskoin pienin yllätyksin. Ja näissä asioissa kaikki työntekijät olivat osa tiimiä, riippumatta siitä, kuinka monta työtuntia viikossa kullakin on tai työvuotta takana historiassa. Tällaiset pienet yhteiset jutut, ilonaiheet ja juhlahetket toivat paljon positiivista tunnelmaa työpaikalle.

Hassua sinänsä, että monia noita juttuja en ole koskaan aiemmin edes ajatellut aktiivisesti, koska lähes kaikissa nuoruusaikojeni työpaikoissa on ollut aika hyvä yhteishenki. Olen ollut onnekas, että olen päässyt mukaan sellaisiin työpaikkoihin, joissa minua nuorena työntekijänä on kohdeltu hirmuisen tasa-arvoisesti ja kunnioittaen. Millaisia kokemuksia teillä muilla on ollut nuorena työntekijänä? Millaisissa työpaikoissa olette itse nuorena työskennelleet? Onko teidät hyväksytty osaksi porukkaa? Miten asioita olisi voinut tehdä vieläkin paremmin? Olisi tosi kiinnostavaa päästä lukemaan teidän kokemuksianne, niin hyviä kuin huonompiakin ja etenkin ajatuksia siitä, miten juuri tuota työyhteisön henkeä voisi buustata nuorten näkökulmasta. Entä mitä nuori itse voisi tehdä päästäkseen paremmin osaksi työporukkaa? Vai onko mielestäsi vastuu enemmän kokeneemmilla työntekijöillä? :) Sana on vapaa eli tarinoita jakoon ja vinkkejä kehiin!

Näistä jutuista keskustellaan myös Eteran FB-sivuilla, missä viikon väite on ”Ei terve ruumis työtä kaipaa.” Oletkos samaa mieltä? Käy äänestämässä ja kurkkaa kiinnostava keskustelu työelämään liittyen myös sieltä. :) Kampanjasta lisätietoa löytyy myös Eteran omilta nettisivuilta

P9220429.JPG

Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä

13 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Meimi

    Sain ensimmäisen työpaikkani vasta 22-vuotiaana, osana mielenterveyskuntoutusta. Olin tavaratalon puutarhaosastolla, missä viihdyin todella hyvin. Olin avoin omasta taustastani ja minuun suhtauduttiin alussa vaihtelevasti: osa holhoavasti, osa varovaisesti, suurin osa kuitenkin ihan mukavasti. Työni laadussa ei ollut moitteen varaa, joka varmasti pitkälti esti potentiaalisen konfliktin. Paikka toki oli kuntoutujalle räätälöity ja järjestetty, joten esimerkiksi perehdytys ja suhde esimieheen olivat varmaan täksikin keskivertoa paremmat.

    Viimeisin työkommennukseni oli pohjoinorjalaisessa lomakylässä, jossa minut otettiin kirjaimellisesti osaksi omistajan perhettä, olin siellä fjärde barn. Siinä kalpenivat kaikkien muiden mahtavat työyhteisöt.

    Itselläni on ollut hyvä tuuri vähäisten työpaikkojeni suhteen, mutta tiedän että noin yleisemmin mielisairaiden tai muuten vääränlaisten on todella vaikeaa saada tai edes hakea töitä, etenkin niitä ensimmäisiä. Usein töihin päästyäkin on voi olla hankala sopeutua joukkoon tai jaksaa töissä, ellei väki ole sitten jotenkin erityisen vastaanottavaista. Kuten minulla.

  • Roosaaa

    Itse olen opiskelija tällä hetkellä ja olen 17 vuotias. Minua harmittaa että kesätöitä on todella vaikea saada kun ikää ei ole riittävästi.. Minulla ei ole vielä minkäänlaista työkokemusta muuta kuin työharjottelut joita koulun ohella on tullut tehtyä. Olen ollut päiväkodissa viisi viikkoa työharjottelussa ja siellä mun ohjaaja oli mielestäni vähän liian vaativa jo liian alkuun. Se loi mulle tietynlaisia paineita. Tottakai saa vaatia ne perusjutut mutta liika on aina liikaa. No kyllä se muuten ihan hyvin meni, tulin todella iloiseksi kun sain jälkeen työharjottelun vielä soiton ohjaajaltani että päiväkodissa lapsien vanhemmat olivat halunneet ostaa minulle yhdessä Stokkalle lahjakortin! :) Se tuntui todella hyvältä!
    Nyt olen työharjottelussa monipuolisessa palvelutalossa vanhusten osastolla. Kaikki on siellä niin uutta ja jännittävää että minua jännittää koko ajan minkä takia multa myös tuppaa unohtumaan välillä perusasioita… Kyse ei ole mistään pienestä jännityksestä vaan ihan sellaisesta, että välillä tuntuu että taju lähtee..
    Muuta työkokemusta mulla ei ole ja se harmittaa, niin paljon jo kun haluaisi saada edes kesätöitä tai keikkatöitä!
    Osa tuolla vanhusten osastolla ottaa mut hyvin huomioon ja muistaa huomioida että olen opiskelija ja vasta oppimassa asioita kun taas osa ei ymmärrä sitä… Mutta nyt vain mennään sinnikkäästi tämä jakso loppuun asti! :) olen oppinut suunnattoman paljon tuolla vanhusten osastolla, laittamaan insuliinia, ottamaan verensokerin, ottamaan verenpaineen ja laittamaan katetrin. Näistä olen ylpeä, että olen oppinut tekemään näitä juttuja!

  • RoosaO

    Itse aloitin työurani mansikanpoimijana ja silloin sitä tehdessäni ajattelin, etten ikinä tee tätä hommaa enää. Kuitenkin se pari viikkoa, mitä urakkapalkalla tehtiin, oli varsin opettavaista hommaa ja moni työnantaja on arvostanut juuri tuota työkokemusta – olen osoittanut, etten ole nirso töiden suhteen. Tämän pestin jälkeen olen toiminut leiriohjaajana, seurakunnan kesätyöntekijänä hautausmaalla, jäätelönmyyjänä. Tällä hetkellä olen ollut reilu kolme vuotta samassa työpaikassa asiakaspalvelussa ja työsuhde jatkuu vaan. Muitakin tuntitöitä on löytynyt kun on ollut vain koulun harjoitteluissa aktiivinen ja tehnyt työnsä hyvin. Tosin itse toivon pian löytäväni jo oman alani töitä, kun kohta varmistun.

    Mutta joo, pointtini siis se, että töitä löytyy, jos ei ole nirso töiden suhteen! Mansikanpoiminnasta on vaikka hyvä lähteä, vaikka se ei hehkeältä työltä kuulostakaan. Kun saa jo yhden työkokemuksen ns. vähän huonommasta paikasta, antaa se positiivisen kuvan tuleville työnantajille :)

  • Jenniii

    Mahtavaa, että osallistuit keskusteluun! :) Ja onpa hienoa, että olet löytänyt positiivisia työelämän kokemuksia tilanteestasi huolimatta. Voin kuvitella, että monesti ihmiset ovat melko ennakkoluuloisia, mutta on todella ilahduttavaa kuulla, että sinulla on pääasiassa myönteisiä kokemuksia työelämästä, ja että olet saanut tehdä töitä. Kertomuksessasi nähdään minusta nimenomaan se työyhteisön merkitys nuoren työntekijän sopeutumisessa – oli taustalla sitten jotakin tällaista erityisempää tai ei. Valtavasti tsemppiä ja onnea myös tuleviin työpaikkoihisi!

  • Nii

    Mun eka työpaikka oli 14-vuotiaana seurakunnan leiri-isosena. Sen jälkeen oon ollut matkailuyrityksessä oppaana ja äidin ravintolassa töissä 17-vuotiaaksi saakka (matkailuhommissa pari kesää ja äidillä kesät, viikonloppuja ja lomia). Yhden joulusesongin ehdin lukiovuonna tehdä toisessa matkailuyrityksessä. Yo-kirjoituksien jälkeen pääsin S-ryhmän ruokakauppaan kevääksi ja kesäksi, se oli ihan huippu työpaikka! Opiskeluaikana tein pari leiriä kotiseurakunnassa ja sitten pääsin ekaan oman alan kesätyöhön kunnan nuoriso-ohjaajaksi. Toisen opiskeluvuoden syksyllä sain lottovoiton, kun pääsin 20-vuotiaana ihan oikeisiin aikuisten töihin nuorisosihteeriksi. Siitä työstä jäin äitiyslomalle ja nyt vuoden alusta aloitin kielikylpyryhmiksessä. Ensi viikolla aloitan saman ”firman” toisen toimipisteen esimiehenä. Että aivan jees työhistoria 23-vuotiaalle, jonka koulutus jäi yo-lakkiin amk:n jäätyä kesken :) Vuodenvaihteen jälkeen alan taas opiskella, tällä kertaa sitä kaikkein ominta juttua. Samalla olen sitten töissä.

    Mulle työnteko on ollut tietyllä tapaa aina itsestäänselvyys. Tai siis, ennen jo oikeaa työsopimusta 14-vuotiaana oon tehnyt äidin ravintolassa tiskaushommia, hoitanut lapsia, ollut koiravahtina, lenkittänyt koiria, siivonnut, tehnyt lumitöitä ja sen sellaista ihan jostain 10-vuotiaasta saakka. Ihan samallalailla mulle on ollut itsestäänselvyys se, että töihin mennään ajoissa ja työ tehdään huolella. Osansa on varmasti yrittäjä-äidillä, ja olen kyllä kiitollinen tuosta asenteesta. Oon ehtinyt tehdä monenlaista hommaa ja mun CV alkaa olla jo aika vaikuttava, varsinkin näin nuoren ihmisen CV:ksi. :) Työhistorian lisäksi sitä värittää erilaiset kurssit (EA, hygipassi, musiikkikoulutus, opaskoulutus jne) sekä luottamushommat (amk-opintoihin liittyvät tutorvastaavuudet sun muut sekä parin eri yhdistyksen hallitusjäsenyydet ja sihteeriys). Hommaa on ollut paljon ja kavereiden viettäessä villiä ja vapaata opiskelijaelämää mä oon tehnyt töitä, mutta nyt se sitten maksaa takaisin kun saan olla hyvässä työpaikassa ja viettää palkallista lomaa.

  • Jenniii

    Tuo on juuri monilla nuorilla se haaste, että mistä ylipäänsä löytäisi töitä ja mihin kelpaisi työntekijäksi nuorella iällä ja vailla työkokemusta. Jos liian monta kertaa jää esimerkiksi vaille kesätöitä, siitä kehittyy helposti sellainen ikävä kierre, että uuttakaan mahdollisuutta ei saa, kun ei ole näyttöä aiemmasta työkokemuksesta. :/ Kuten alla kommentoinut neuvoikin, niin kannattaa nuorena ottaa vastaan vähän mitä tahansa töitä, mitä löytää – vaikka se olisi sitten vain mansikanpoimintaa tai mitä vain. Työnantajat arvostavat aina sitä omaa yritteliäisyyttä ja tuollaiset hanttihommatkin osoittavat CV:ssä, että et pelkää tarttua hommiin. :)

    Uskon, että monen nuoren kohdalla ongelma uudessa työssä on juuri se, että odotetaan vähän liikoja, eikä muisteta, että nuori on vasta opettelemassa ja harjoittelemassa työelämän taitoja. Hienoa joka tapauksessa, että sait lasten vanhemmilta noin kannustavaa palautetta työpanoksestasi! Mitä tulee tuohon jännitykseen, niin se varmasti helpottaa ajan kanssa, kun rutiinit tulevat tutuiksi. Tärkeintä on ehkä yrittää suhtautua työpaikalla asiaan niin, että ei ole maailmanloppu jos joskus kaikki ei aina mene ihan putkeen. Jos osa vanhuksista ei ymmärrä sitä, että olet vasta harjoittelemassa, niin yritä olla ottamatta asiaa henkilökohtaisesti (vaikka tiedän sen olevan vaikeaa). Heidän turhautumisensa ei todennäköisesti johdu kuitenkaan pohjimmiltaan sinusta, vaan he ovat mahdollisesti tyytymättömiä moniin muihin asioihin elämässään. Sinä olet vain helppo kohde purkaa tuota pahaa mieltä. Niin ei tietenkään saisi tehdä, mutta yritä suhtautua asiaan niin, että et anna kritiikin mennä liian syvälle. Olet selvästi jo saanut kovasti itsevarmuutta lisää noiden oppimiesi uusien asioiden kautta, joten ole ylpeä itsestäsi ja kyllä se rutiini lähtee siitä sujumaan, kun saat ensin vähän kokemusta! :) Ja tämä kokemuksesi päiväkodissa ja vanhustenhoidon parissa varmasti auttavat sinua saamaan töitä myös jatkossa. Jos kuitenkaan juuri tuollaista toivomaasi työtä ei ole aina tarjolla, kannattaa ottaa vastaan muutakin, sillä tulevat työnantajat arvostavat varmasti yritteliäisyyttä. :)

  • Jenniii

    Minä olen välttynyt noilta mansikanpoimintahommilta, mutta ehkä nuo metsän istutuspuuhat ja hillojen poimiminen menevät vähän samaan kategoriaan. ;) Muistan joskus Jari Sarasvuon sanoneen jossakin haastattelussa, että hän arvostaa työnhakijassa ihan minkälaista työkokemusta tahansa, vaikka se ei olisi muuta kuin lehtien haravoimista pihalta, koska se osoittaa, että ihminen ei pelkää tarttua työhön ja on yritteliäs. Ja juuri tätä ajatusta haluaisin itsekin välittää nuorille, että sillä ei loppujen lopuksi ole kamalan paljon väliä, minkä työn parissa sitä työkokemusta nuoruusvuosina kartuttaa, koska kaikesta työstä oppii jotain ja siinä vaiheessa työnantajat arvostavat ylipäänsä sitä, että jonkinlaisia töitä on tehty. :) Eli tosi hyviä pointteja sinulla, kiitos!

  • aliisaaaa

    Olen yhdeksännellä luokalla ja olin juuri kahden viikon tet-jaksolla alueen lehdessä. Olimme ainoat nuoret joita lehdessä sillä hetkellä oli ja työntekijöistäkin nuorin oli noin 30. Pääsimme silti todella hyvin mukaan työyhteisöön jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Kaikki olivat supermukavia, heitimme läppää ja löimme vetoa muiden kanssa. (Yksi toimittajista oli meille lopulta limut velkaa :D) Olen iloinen siitä, että saimme tehdä oikeita töitä ja tutustua lehtitaloon sen sijaan, että meidät olisi laitettu esim siivoamaan. ( Tärkeää työtähän se on, mutta koska halusimme tutustua toimittajan ammattiin lähemmin, se ei juuri olisi vastannut toiveitamme…)
    Saimme kirjoittaa yhteensä 20 julkaistavaa juttua ja se tunne oli mahtava, kun näki itse kirjoitetun artikkelin lehdessä! Teimme juttuja laidasta laitaan kahdelle eri lehdelle; galluppeja, tänään-palstoja, haastatteluita, normaaliartikkeleita ja kolumnin. Lisäksi otimme kaikki kuvat juttuihimme itse ja pääsimme ”oikean” toimittajan ja kuvaajan matkaan.
    Mahtavat kaksi viikkoa kruunasi paras mahdollinen tet-todistus ja työtarjous lehden avustajana. Kesätöiden saannista en voi olla niin varma, sillä uutispäällikön mukaan lehteen on otettu kesätoimittajaksi täysi-ikäisiä sen takia, että autolla on helpompi liikkua, mutta kun kaverin kanssa perustelimme, että kesällä kulkee pyörälläkin kolmen kunnan alueella vaivatta, hän kehotti meitä ehdottomasti hakemaan.
    Toisella viikolla lehtitaloon ilmestyi toinenkin tettiläispari. Me olimme ilmeisesti kaverini kanssa hakeneet aiemmin tai syynä oli se, että soitimme suoraan päätoimittajalle ja soittelimme aktiivisesti tettipaikan perään, mutta toinen parivaljakko haravoi pihalla lehtiä miltei koko viikon.
    En olisi halunnut palata takaisin kouluun, sillä viihdyin niin hyvin töissä. Opin kuitenkin tetissä paljon työelämästä ja myös itsestäni. Tajusin, että vaikken vielä varmasti tiedä mikä minusta tulee isona, toimittajan työ voisi olla pieni mahdollisuus, ja mikä parasta, tetin aikana tein samalla myös näyttöä juuri kesätöitä ym varten.

  • emmylou

    Tällä hetkellä on 20-vuotias amk-opiskelija, ja työkokemusta taitaa olla kertynyt kuuden vuoden ajalta. Sitä ennen myös kotoa, koska olen yrittäjäperheestä jossa työntekoa arvostetaan yli kaiken. Kotona siivoilin matkailuyrityksemme huviloita ja lakaisin maatilamme siiloja, ajelin pehkuja traktorilla ja tein ruokaa työntekijöille (kuulostanpa 1950-luvun tyttöseltä!)

    Ensimmäinen työpaikkani oli 14-vuotiaana lomakylän siivoojana, sinne menin myös seuraavana kesänä. Opin paljon siivoamisesta ja sen, etten enää ikinä tee töitä pimeänä. Taikka jää työpaikkaan jonka pomo on kauniisti ilmaistuna irstas. Ei mitkään mukavimmat kaksi kesää, mutta sain kipeästi kaipaamaani kodin ulkopuolista työkokemusta ja omaa rahaa, koska kotona ei jaettu viikkorahaa, vaan rahaa sai töitä tekemällä. Vaikka työpaikka olikin kamala, siitä ansaittu raha tuntui hyvältä (jota näin jälkeenpäin ajateltuna sain järkyttävän vähän!)

    15-vuotiaana ryhdyin seurakunnan kerhonohjaajaksi. Ohjasin kerran viikossa lasten ja varhaisnuorten kuvataidekerhoa, ja niiltä ajoilta on suorastaan itkettävän hyvät muistot. Se liikauttaa jotain sisimmässä, kun koulukiusattu lapsi halaa sinua ja sanoo että tää on miun viikon lempipäivä koska on kerho. Palkkakin oli hyvä, mutta olisin tehnyt sitä työtä ilmaiseksikin. Pääsin myös ensimmäistä kertaa osaksi työyhteisöä, eli seurakunnan kerhonohjaajien ja nuoristotyön porukkaa. Viihdyinkin tässä upeassa työpaikassani kolme vuotta, aina lukion kakkosen loppuun asti. Tämän lisäksi toimin seurakunnalla myös kaksi kesää isosena siivoustyön ohessa.

    Kolmas työpaikkani olikin sitten hotellisiivoojana, jossa olen ollut nyt kolme kesää 17-vuotiaasta saakka. Rakastan sitä paikkaa, työporukan upeaa henkeä ja asennetta työhön (pidän siivoustyöstä, mitä lähes kaikki tapaamani ihmiset ihmettelevät)! Aion mennä hotellille töihin ensi kesänäkin, ellen saa tavoittelemiani oman alan hommia.

    Ehkä kaikken ylpein olen viime kesän työpaikastani pankki-vakuutusyhtiön harjoittelijana, sain oman alan töitä heti ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen, yhtiöstä johon ei edes haettu kesätyöntekijöitä. Hain vain sitkeästi, soittelin ja kerroin että olen hemmetin hyvä.Tästäkin työyhteisöstä pidin paljon, ja harkitsen hakevani samaan paikkaan uudestaan töihin. Harjoittelijan homman sivussa tein edellämainitsemassani hotellissa viikonloppuisin vuoroja.

    Edellisten, kaikkein tärkeimmiksi kokemien työpaikkojen lisäksi olen tehny opiskelujen ohessa puhelinmyyjän hommia (never again), ja tällä hetkellä työskentelen lentokonesiivoojana silloin kun koululta ehdin. Lisäksi CV on täyttynyt luottamustoimista yläasteen ja lukion oppilaskunnissa, nuorisofoorumissa ja opiskelijajärjestöissä. Arvostan työntekoa ja kaikkea työtä todella paljon, ehkä tulen tässä yrittäjävanhempiini

  • Jane C.

    Itse olen nirso töiden suhteen – varsin hedonistisena luonteena tahdon tehdä sitä, mistä aidosti pidän.

    Ensimmäisen oikean työpaikkani sain 19-vuotiaana (eli tänä kesänä) suljetulta osastolta, jossa suoritin myös mielenterveys- ja päihdehoitotyön erikoistumisharjoittelun. Tässä työpaikassa heitän keikkaa yhä epäsäännöllisen säännöllisesti sen mukaan, miten heillä tarvitaan sijaisia. Työyhteisö on omaan makuuni juuri sopivan vinksahtanut ja omituinen: kaikki ovat omia persooniaan, mukaan mahtuu niitä, joiden kanssa tulee juttuun tosi hyvin ja niitä, joiden kanssa hoidetaan vain välttämättömimmät asioinnit. Tähän asti mua ei ole katsottu nenänvartta pitkin kertaakaan, vaan aina on oltu tosi reiluja ja neuvottu jos en ole itse osannut tehdä. Tällaisella perfektionistilla (jonka pitäisi omasta mielestään osata kaikki heti täydellisesti) on ollut kyllä kova harjoitteleminen sen kanssa, että osaa pyytää apua eikä tuntea huonommuuden tunteita siksi kun ei nyt muistanutkaan tai osannutkaan (:

    Vastuu työyhteisöön mukaan pääsemisestä on niin nuorilla kuin vanhoillakin työtekijöillä. On ihan turha olettaa, että pääsee hyvin porukkaan mukaan jos on se, joka istuu hiljaa kahvipöydän nurkassa ja syö aina erikseen, vaan mukaan pitäisi lähteä rohkeasti – jokaisen mielipidettä ja työpanosta tarvitaan, jopa niiden paljon parjattujen nuorten… (: Ja taas kortin kääntöpuolena se, jos muut suhtautuvat omiin porukoitumisyrityksiin nihkeästi, niin ei paljoa kiinnosta olla edes töissä: hoitoalalla hyvä työporukka on just se kaiken A ja O, jonka avulla jaksaa pitkät ja raskaat päivät.

    Mitä tulee työllistymiseen koulun jälkeen, mun mielestä ammattikoululaisilla on selkeä etulyöntiasema. Melkein kaikkeen tarvitsee nykyään koulutuksen, ja vähintäänkin kesätyöpaikan saa aika hyvin työssäoppimissuhteilla (kuten itse tein), vaikka se työllistyminen ei amislaisillekaan ole mikään itsestäänselvyys (ei edes lähihoitajille, omasta mielenterveys- ja päihdehoitotyöryhmästä vain pari pääsi erikoistumista vastaaviin työtehtäviin).

    Nykyisin työntekoa värittää kauhea ristiriitaisuus. Ei oikeestaan ole enää mitään pikkuduuneja, jota voisi puuhastella koulun jälkeen ja viikonloppuisin, vaan heti pitää olla vino pino koulutuksia ja tutkintoja, pitää olla nuori, pitää olla pitkä työkokemus ym. Eihän sitä kokemusta saa, jos ei mihinkään pääsekään sillä perusteella, ettei ole kokemusta…

  • Vierailija

    Itse olin riparin jälkeen viisi kesää isosena. Sosiaaliset taidot ainakin kehittyi ja johtaminenkin sujuu. ;) Kaksi kesää olin kaupassa töissä ja viime kesänä pääsin Alkoon ja vaikuttaa vahvasti siltä että pääsen ensi kesänäkin sinne, odotan innolla. Alko on aivan huippu paikka olla töissä. Kauppaan pääsin vähän niinkuin suhteilla ja Alkoon iha haastattelun kautta, vaikka olinkin varma että haastattelu meni penkin alle. :D

  • Minä vain

    Asun sen verran pienellä paikkakunnalla, että työpaikat ovat tällä hetkellä kiven alla. Olen kyllä nyt työelämässä, mutta määräaikainen työsopparini päättyy tammikuussa – eikä jatkoa näillä näkymin ole luvassa.. Muutto isommalle paikkakunnalle on käynyt mielessä, mutta valitettavasti sekään ei ole tässä elämäntilanteessa ole mahdollista..

    Pysyn kuitenkin positiivisena, ja toivon, että joskus minäkin saan vakkarityön! :)

  • xHenna

    Olipas jännä lukea sekä tätä postausta että sen kommentteja, jotka olivat pääasiassa nuoremmilta lukijoilta! Mielenkiintoinen aihe!

    Itse olen kolmikymppinen ja ollut vakituisesti työelämässä jo 6,5 vuotta. Olen kotoisin maatilalta pieneltä paikkakunnalta, joten kesätyönäni on ollut nurmikon leikkuuta, puiden istutusta ja autotallin siivousta ym. Varsinaisesti ensimmäinen ”oikea” työpaikka oli Tukholmassa ensimmäisenä opiskelukesänä laivasiivoojana. Tämän jälkeen olen tehnyt töitä opiskelujen ohessa ja kesäisin niin paikallisessa puhelinyhtiössä, pankissa, yliopistolla kuin kaupassakin hyllyntäyttäjänä. Ensimmäisen vakituisen työpaikan sain heti valmistuttuani, toki sen vuoksi jouduin muuttamaan Helsinkiin (mikä ei kyllä haitannut ollenkaan :)).

    Jennin kokemuksien vastaisesti olen saanut kaikki työpaikkani pelkällä hakemuksen lähettämisellä. Niinkin voi siis edelleen saada töitä! :) Ja kaikissa työyhteisöissä sekä nuorena että nyt vähän aikuisempanakin minut on otettu hyvin vastaan, ehkä senkin takia, että kaikissa työpaikoissani on ollut aiemminkin kesätyöntekijöitä, harjoittelijoita tai uraansa aloittavia nuoria. Minulla on jäänyt useista työpaikoista myös todella hyviä ystäviä. Hyvä työyhteisö on myös yrityksen näkökulmasta kannattava asia, koska se sitouttaa työntekijöitä yritykseen. Perehdytysohjeet ja kummitoiminta ovat tähän loistavia välineitä. Nykyisessä työpaikassani myös erilaiset vapaa-ajan kerhot nostattavat hienosti yhteishenkeä ja auttaa verkostoitumaan isomman yrityksen sisällä.

Related posts