20/11/13

Vastauksia lukijoiden kysymyksiin, osa 2

13 69

Vielä olisi tulossa pari erää vastauksia lukijoiden kysymyksiin sekä myöhemmin sitten muutama ihan joillekin aiheille omistettu postauksensa. Ehdinkin tosiaan jo aiemmin tehdä pari postausta koulutuksestani, työhistoriastani ja nykyisistä työkuvioistani, mutta moni tuntui olevan kiinnostunut myös kouluajoistani, joten nyt on luvassa kaikenlaista sekalaista vastaussettiä koulujuttuihin, harrastuksiin, mielenkiinnon kohteisiin ja muutamiin muihin aiheisiin. Kysymyspostausten viimeisessä osassa on sitten luvassa vastauksia niihin henkilökohtaisempiin kysymyksiin. Unohtui myös eilisten bloggaamiseen sekä vaate- ja tyylijuttuihin liittyvien vastausten joukosta pari, joten ne tulevat nyt tässä setissä sitten. :)

Mikä tai mitkä oli sun lempiaineita lukiossa? :) Entä inhokki?

Hmm, lukiossa pidin eniten äidinkielestä, psykologiasta, englannista ja kuvaamataidosta. Vähiten tykkäsin fysiikasta, kemiasta ja matematiikasta. Kirosin itseni moneen kertaan siitä hyvästä, että menin valitsemaan pitkän matematiikan, mutta koska en ole luovuttaja-tyyppiä, sitkuttelin sen loppuun asti hampaat irvessä ja kirjoitin vielä yo-kokeissakin. :D En myöskään ollut uskonnon suurin fani, koska meillä oli sellainen todella vakaumuksellinen ja iäkäs opettaja, joka tuputti omia hyvin konservatiivisia näkemyksiään totuuksina harva se tunti. Kerran lähes koko luokka marssi mielenosoituksena ulos huoneesta, kun opettajamme esitti erittäin loukkaavia mielipiteitä homoseksuaaleista.

miten sulla meni yo-kirjotukset?

Yo-kirjoitukseni menivät ihan hyvin. Olin aina hyvä koulussa, mutta todellisuudessa melko laiska oppilas. Tein kyllä läksyt, mutten koskaan oikein jaksanut lukea kokeisiin. En harjoitellut yo-kokeisiin mitään muuta kuin pitkää matikkaa, koska sen osalta oli vaarana, että en välttämättä pääsisi harjoittelematta läpi. :D Olin samaan aikaan melko laiska ja kunnianhimoinen, mikä on vähän kummallinen yhdistelmä. Kirjoitin varsin monta ainetta ja olemattomaan harjoitteluun nähden kirjoitukset menivät kuitenkin yllättävän hyvin: äidinkieli L, englanti E, ruotsi E, venäjä (lyhyt) E, ranska (lyhyt) M, reaali M ja pitkä matematiikka C. Olikohan kaikki siinä? Ehkäpä siitä läksyjen tekemisestä vuosien varrella oli jotain hyötyä. :)

mitä tykkäsit jyväskylästä opiskelukaupunkina?

Tykkäsin Jyväskylästä tosi paljon opiskelukaupunkina. En tiennyt koko kaupungista oikeastaan mitään sinne muuttaessani, mutta viihdyin siellä hyvin. Parasta Jyväskylässä oli ehkä se, että se on todella selvästi opiskelijakaupunki. Lähes puolet väestä on nuoria ja opiskelijoita, ja se todella näkyy katukuvassa. Tekemistä ja kaikenlaista tapahtumaa on jatkuvasti ja yöelämäkin on vilkasta. Kaupunki kävi minulle kuitenkin nopeasti pieneksi ja opiskelijavaihdosta palatessani tiesin, että haluan jonnekin isommille apajille. :)

Oletko enemmän kielellisesti vai matemaattisesti lahjakas?

Ehdottomasti enemmän kielellisesti. En ole koskaan ollut matematiikassakaan ihan toivoton, mutta sen kanssa olen joutunut tekemään aina huomattavasti enemmän töitä kuin kielten. Äidinkieli olikin yksi lemppariaineistani koulussa ja kielioppijutut ovat aina tuntuneet minusta melko helpoilta ja loogisilta. Olen myös kokenut, että hyvästä kirjoitustaidosta on ollut todella monessa muussakin kouluaineessa hyötyä. En ole mitenkään luova kirjoittaja enkä osaa keksiä tarinoita päästäni, mutta asiapitoisten tekstien kirjoittaminen on aina ollut minulle helppoa. Huomasin, että monien reaaliaineiden kokeet lukiossa selvitin varsin vähillä tiedoilla, kun osasin vain pukea sen hyvin vähäisen osaamiseni tekstillisesti niin asiantuntevan kuuloiseen ja hyvin jäsenneltyyn muotoon. Mietin joskus, että on vähän sääli, että joku historiasta tosi paljon tietävä tyyppi ei välttämättä saanut historian kokeesta juurikaan parempaa arvosanaa kuin minä, koska ei vain ollut kirjoittajana kovin hyvä ja järjestelmällinen. 

Vad tycker du om skolsvenskan i Finland? Ska den vara obligatorisk eller inte? Tack/kiitos för en trevlig blogg!

Oma ruotsini on vähän ruosteessa, vaikka olenkin varsin ylpeä siitä, että luin viime talvena ruotsiksi kirjan. ;) Minulla ei oikein ole tähän asiaan selkeää kantaa. Olen aina ollut sitä mieltä, etten näe mitään haittaa ruotsin opiskelussa ja mitä useampaa kieltä osaa, sen suurempi rikkaushan se on. Tunnen useita suomenruotsalaisia ja myös oman isoäitini äidinkieli oli ruotsi, mutta enpä kyllä itsekään ole ruotsia kauheasti joutunut käyttämään elämässäni. Aiemmin olin tosi vahvasti sen puolella, että ruotsi pitäisi säilyttää koulussa pakollisena aineena, mutta tällä hetkellä en oikein tiedä, mitä asiasta ajattelen – olen kuullut niin hyviä kannanottoja sekä puolesta että vastaan.

Kielitaitosi?

Suomi on äidinkieleni ja englanti on ainoa vieras kieli, jota puhun sujuvasti. Ruotsia ymmärrän, luen ja kirjoitan jotenkuten, mutta puhun melko huonosti. Ranskaa olen opiskellut pitkään ja osaan lukea sitä kohtalaisesti, mutta puhuttu ranskani on aivan surkeaa. Olen opiskellut myös venäjää ja espanjaa, mutta niitä en ole koskaan päässyt käyttämään käytännössä, joten nekin vähät taidot ovattainnet unohtua. Venäjän ja espanjan osaamiseni on siis sitä tasoa, että osaan kysyä kelloa, jne. :D

Mitä tykkäsit opiskelusta ja elämästä Brysselissä? Tuliko Belgian erilainen kulttuuri shokkina vai osasitko varautua? Missä päin Brysseliä asuit? Muistatko vielä lempikauppojasi sieltä?

Tykkäsin asua Brysselissä tosi paljon. Opiskelu nyt oli vaihto-opiskelijalle vähän sivuseikka, haha. Kävin kyllä kursseilla ja osa niistä oli tosi antoisia, osa vähemmän – se riippui paljolti opettajasta. En koskaan kokenut, että Belgiassa kulttuuri olisi ollut niin erilainen Suomeen verrattuna, että olisin varsinaisesti sen takia joutunut kokemaan mitään kulttuurishokkia. Pääasiassa pidin tunnelmasta ja ihmisistä tosi paljon. Asuin Brysselissä ihan siinä keskustassa, kivenheiton päässä Bourselta ja Manneken Pisiltä. Lempparikauppoja en enää oikein muista, mutta blogin alkuaikojen postauksia selailemalla voi hyvin saada vähän vinkkiä. :)

Mitä tykkäsit Brysselissä asumisesta? Mitkä oli sun lempipaikkoja Brysselissä?

Tykkäsin kyllä tosi paljon asua Brysselissä ja haaveilen jatkuvasti siitä, että pääsisin käymään siellä taas. Mitään erityisiä lempipaikkoja ei juuri nyt tule mieleen kuin Da Kao -niminen vietnamilaisravintola, jossa söin lähes päivittäin. :D

Olen itse muuttamassa lähes vuodeksi Brysseliin ja kovin mielelläni lukisin postauksiasi Belgian ajoilta!

Selailehan blogini alkuaikojen postauksia, niin sieltä löytyy myös Bryssel-aiheisia juttuja. Ne ajat ovat kyllä minulle jo niin kaukaisia, että tällä hetkellä en kyllä Brysselistä osaisi kirjoittaa mitään. Viime visiitistäkin on ehtinyt vierähtää jo yli 6 vuotta. :/

Minua kiinnostaisi tietää REVS -lehdestä. Oletko enää mukana sen tekemisessä? Jos et, niin miksi päätit luopua siitä? Miten lehdellä ylipäätään menee?

En ole enää REVS-lehden tiimissä mukana. Se projekti oli todella antoisa sen aikaa, kun olin siinä mukana, mutta se yksinkertaisesti vain työllisti minua lopulta liikaa. Start-up-projektit harvoin tuottavat ainakaan alkuun niin paljon rahaa, että yrityksillä olisi varaa maksaa palkkaa (ellei projektia rahoiteta apurahalla), joten käytännössä paiskin hommia jossain vaiheessa lähes vuorokauden ympäri, kun ensin tein päivät töitä REVSin parissa ja sitten ”vapaa-ajalla” vielä palkkatyöt. Se koitui vain liian kuormittavaksi minulle ja jostain oli pakko luopua. En ollut valmis luopumaan itselleni tärkeimmistä jutuista kuten blogista ja raha-asiatkin oli otettava huomioon, joten REVS oli siinä kohtaa ainoa vaihtoehto.

Koko projekti oli alun alkaenkin oikeastaan ystäväni unelma, jossa ilolla ryhdyin häntä auttamaan. Mutta jossain vaiheessa oli mietittävä, kuinka paljon minä olen valmis uhraamaan jonkun toisen unelman tähden. Olen oikein hyvissä ja lämpimissä väleissä lehden tiimin kanssa edelleen ja REVS menestyy hienosti etenkin ulkomailla. Rahoitusjutut ovat aina itsenäisillä medioilla haastavia ja tämä printtimedian kriisitilanne näkyy toki myös tuollaisen pienen julkaisun tekemisessä. Tällä hetkellä tyypit ovat kuitenkin New Yorkissa kuvaamassa ja en voi kuin toivoa kaikkea parasta REVSin jatkolle. :) Olen todella ylpeä, että olen saanut olla mukana perustamassa ja tekemässä tuollaista julkaisua.

Minuakin kiinnostaisi peruspäiväsi. Ja se pidätkö normaalisti viikonloput vapaina bloggailusta ja laitat tuolloin juttuja tulemaan ajastuksella?

Tämäkin vastaus olisi tainnut sopia paremmin teemansa puolesta sinne eiliseen vastaussettiin, mutta tulee nyt. :) Olen tehnyt bloggaajan peruspäivästä hiljattain jutun ja sen voi kurkata TÄÄLTÄ. Olen tosi huono tekemään blogijuttuja ennakkoon valmiiksi, joten useimmiten viikonloppuisin pidän ihan vain vapaata tai jos innostun postaamaan, on jutut yleensä myös kirjoitettu viikonloppuna. Useimmiten laitan postauksen tai pari ulos myös viikonloppuisin, mutta joskus sallin itselleni vapaapäiviä.

Kierrätätkö? Lajitteletko roskat? Oletko jonkin hyväntekeväisyysjärjestön kuukausilahjoittaja? Kiinnostaako sinua ostamiesi tuotteiden alkuperä? Onko sinulla ajokortti ja mitä mieltä olet yksityisautoilusta? Siinä tuli nyt aika monta kysymystä mutta hei, annoit luvan :)

Kyllä kierrätän ja lajittelen roskat, varsin tunnollisesti vieläpä. Omassa kotona lajittelen paperit, kartongit, metallit, lasin, kierrätyspullot, energiajätteen, biojätteen ja sekajätteen sekä tietysti ongelmajätteen. Jotenkin nuo tulevat vain niin luonnostaan jo nykyään, ettei tarvitse juuri edes miettiä, että mihin pömpeliin laittaa mitäkin. Lahjoitan kuukausittain rahaa Punaiselle Ristille – olen tehnyt niin jo melkein 6 vuotta. Minua kiinnostaa ostamieni tuotteiden alkuperä tiettyyn pisteeseen asti. Se ei ole ainoa kriteerini ostoksia tehdessä. Pyrin miettimään valintojani, mutta en jaksa aina ottaa kaikesta selvää itse, jos tieto ei ole helposti saatavilla.

Ajokorttia minulla ei ole ja itse pärjään Helsingissä yleensä mainiosti julkisen liikenteen turvin. On toki joskus tilanteita, joissa autosta on hyötyä, mutta onneksi lähipiiristä löytyy muutama kortillinen ja autollinen kaveri, jotka yleensä voivat jeesata tarpeen tullen. Yksityisautoilu ei noin periaatteessa ole minusta mikään maailman kamalin asia, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että esimerkiksi Helsingin kaltaisessa kaupungissa, jossa julkisen liikenteen verkosto on todella hyvä, pitäisi pyrkiä vähentämään yksityisautoilua merkittävästi. Minua ihmetyttää se, että kaupunkisuunnittelua tehdään edelleen autoilijoiden ehdoilla, vaikka olisi paljon järkevämpää tukea pyöräilyä, kävelyä ja julkista liikennettä. Lisäksi on aivan järjetöntä, että monessa tapauksessa kaukoliikenteen lippuhinnat ovat niin kalliita, että yksityisautoilu tulee halvemmaksi kuin julkinen liikenne. Se ei varsinaisesti kannusta yksityisautoilijoita miettimään muita vaihtoehtoja.

Mikä oli eka toiveammattisi?

Ihan ensimmäinen toiveammattini oli balettitanssija. Siksipä onkin erityisen kivaa, että nykyään harrastan balettia – otti aikansa, mutta tässä ollaan. :) Ammattilaisuus tosin ei ole haaveena enää, haha.

Harrastatko jotain muutakin kuin balettia? Mitä? Mitä haluaisit harrastaa, jos olisi lisää aikaa?

Harrastan baletin lisäksi racketballia, joka on siis samantyyppinen laji kuin squash, mutta vähän helpotettu versio siitä. Yritän käydä pelaamassa sitä kerran-pari viikossa, mutta nyt vakio-pelikaverini kanssa emme ole moneen viikkoon saaneet aikatauluja matchaamaan, höh! Jos olisi enemmän aikaa, haluaisin varmaan opetella tekemään taas käsitöitä, lukea enemmän ja ehkäpä opetella jonkun ihan kokonaan uuden taidon. Olisi myös kivaa käydä enemmän kaikenlaisissa näyttelyissä.

Ois tosi kiva, jos voisit tehdä postauksen urheilustasi. Lajit mitä harrastat ja jossa esittelisit myös urheiluvaatteesi ja jalkineesi. Ois huippu!

Tällä hetkellä lajejani ovat aikuisbaletti ja racketball. Laitetaan tuo urheilujuttutoive korvan taakse! :)

Löysin blogisi vasta nyt, ja kiinnostuin heti! :) Kuinka paljon käyt teattereissa, oopperoissa, baleteissa, museoissa ym? Mitä opiskelet?

Olen tänä vuonna käynyt pari kertaa baletissa ja kerran oopperassa. Voisin kyllä käydä enemmänkin. Museoissa ei tule käytyä niin usein, mutta kaikenlaisissa näyttelyissä käyn aina silloin tällöin. Opiskelutaustastani voit lukea lisää TÄÄLTÄ.

tykkäätkö laulaa? ootko HYVÄ laulaa? ;)

Oikeastaan voisin sanoa, että suorastaan rakastan laulamista. :) Olen ihan hyvä laulamaan – en mikään virtuoosi tai erityislahjakas, mutten yhtään hassumpi. Voitin ala-astella laulukilpailun ja sain laulustipendinkin, ja piru vie, jouduin sen takia laulamaan koulun kevätjuhlassa kaikkien ihmisten edessä yksin. Ehkä elämäni pelottavimpia kokemuksia. :D Olen todella TODELLA kova esiintymisjännittäjä laulun suhteen, enkä yleensä suostu laulamaan julkisesti kenenkään kuullen. Vain kaikkein lähimpieni seurassa voin laulaa jännittämättä.

Olen joskus yrittänyt laulaa karaokessa selvin päin ja meinannut suunnilleen halvaantua pelosta. Exäni voi todistaa, kuinka vapisin ja tärisin baarin nurkassa niin paljon, että minun oli nojattava seinään ja puristettava mikrofonia kaksin käsin, eikä siitä laulustakaan meinannut jännityksen takia tulla yhtään mitään. En pelkää montaakaan asiaa tässä maailmassa yhtä kovasti kuin julkisesti laulamista, mutta se on kyllä vähän sääli, koska todellisuudessa rakastan laulamista. Kotona laulan lähes koko ajan. :) Ehkä se onkin vähän sellainen salainen haaveeni, että uskaltaisin joskus laulaa julkisesti vailla tuota aivan kammottavaa ja lamauttavaa jännitystä.

Moou! Tykkääks suomalaisten räppäreiden musiikista, esim. Tuomas Kauhanen, Redrama yms.? :D

Nyt täytyy myöntää, että esimerkiksi Tuomas Kauhasesta en ole kuullut koskaan. :D Redrama sentään on tuttu nimi. En kuuntele kyllä suomiräppiä laisinkaan nykyään, mutta joskus teininä tykkäsin kyllä Asasta (joka tosin silloin teki musiikkia nimellä Avain). Hänellä oli biiseissä hyvät melodiset taustat ja sanoissa jotain sisältöäkin. Kirjoitin jopa ylioppilasaineeni suomiräpistä, itse asiassa nimenomaan Avaimesta, ja sain siitä L:n. Haha!

Onko sulla koskaan ollut lemmikkejä?

Halusin lapsena aivan kuollakseni jonkun lemmikin, mutta tulen allergiaperheestä, johon ei voitu ottaa mitään karvaista elukkaa. Koirat olivat suurin rakkauteni lapsena, mutta kun päähäni oli taottu se fakta, että koiraa en koskaan saisi, ryhdyin haaveilemaan muistakin eläimistä. Minulle olisi kelvannut varmaan melkein mikä tahansa karvainen otus, mutta jossain vaiheessa muistan unelmoineeni ainakin lemmikki-papukaijasta ja myöhemmin lemmikkiliskosta, kun karvat JA höyhenet oli julistettu pannaan. Kilpikonnia meillä oli muutama hetken aikaa ja myöhemmin sitten ihan vain akvaariokaloja. Pyydystin myös ala-asteikäisenä ojasta jotain vesiliskoja ja pidin niitä lemmikkinä kesän ajan ihan onnessani. Syötin niille kastematoja ja liskot vain pulskistuivat, haha. Äiti on varmaan ollut innoissaan tästä eläinvillityksestäni…

Lempieläin?

Ei minulla taida olla mitään yhtä lempieläintä. Norsut ovat aika sympaattisia kyllä. Muistan kerran nähneeni unta, jossa sain paijata vauvanorsua, minkä jälkeen heräsin sellaiseen ylitsepursuavaan onnentunteeseen. :D

Lempivuodenaikasi?

Kaikissa vuodenajoissa on puolensa, mutta jos pitäisi valita vain yksi, niin se olisi ehdottomasti alkusyksy, kun lehdet ovat alkaneet jo vähän kellastua ja säät viiletä, mutta lämpötila huitelee silti vielä päivisin 18 asteen tietämissä ja aurinko paistaa. Olen ehdottomasti lämpimämpien vuodenaikojen ystävä, kun luonto on vehreimmillään eikä tarvitse palella. 

Pidätkö viilistä? Oletko koskaan ollut PartyLite-kynttiläkutsuilla? :D

Haha, en pidä viilistä. En ole koskaan pitänyt siitä. Se on jotenkin liian hapanta ja se venyvä koostumuskin on minusta ällöttävä. :D En ole myöskään koskaan ollut PartyLite-kutsuilla.

Muisteli, että sinulla on Lindexin farkut. Mitä olet tykännyt niiden laadusta? :) sopivasti sattui kysymyspostaus, niin tuli kysyttyäkin

Minulla on Lindexin farkuista vähän ristiriitaisia mietteitä. Omistan kahdet vähän samantyyppiset siniset pillifarkut, joista toiset ovat aivan mielettömän loistavat – ehkä lempparini kaikista. Toiset taas ovat muuten oikein hyvät, mutta lörpähtävät aina käytössä tosi nopeasti ja niitä pitää sen takia pestä tosi usein. Sanoisin siis, että parhaimmillaan ne ovat hinta-laatu-suhteeltaan ihan loistavat, mutta laatu on vähän vaihteleva.

Mistä se sun ihana mintunvihreä kalenteri on peräisin? :)

Se ihana mintunvihreä kalenteri on rakkaan ystäväni Annan tekemä. Tein siitä aikanaan blogijutunkin ja se löytyy TÄÄLTÄ.

Lilyssä näyttää olevan Pupulandian postauksia vain vuosilta 2011-2013. Tulevatko vanhat tänne luettaviksi vielä? :)

Vanhoja postauksia saatiin tosiaan odotella siirtyviksi hyvän aikaa, mutta nyt ne ovat kaikki siirtyneet tänne Lilyn puolelle. Kommenttien siirto on vielä kesken ja joistakin videoita sisältäneistä vanhoista postauksista ovat embed-koodit kadonneet, mutta pääosin vanhat jutut ovat nyt jälleen luettavissa. Löydät ne tuolta blogin sivupalkin arkisto-kohdasta.

P7262629.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä

13 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Roosaaa

    Kerroit, että sun Lindexin farkut tahtoo löystyä aina käytössä nopeasti ja joudut pestä sen takia niitä usein. Oletkohan ikinä yrittänyt laittaa niitä farkkuja yöksi pakastimeen?
    Itse en ole tätä metodia kokeillut, mutta kuulemma toimii. ;)

    Se ei myöskään kuluttaisi farkkuja niin paljoa kuin jatkuva pesu, jos siis huomaat että se pakastin juttu toimisi. :)

    Itselläni ei siis ole kokemusta, mutta kannattaa kokeilla. Kun otat ne yön jälkeen pakkasesta pois, anna kuivua päivän ja katso ovatko ne yhtään tiukemmat.

    Itse on myös pakko kokeilla tätä!

  • Jenniii

    Hmm, no pitääpä testata tuota! Näin periaatteessa kuitenkin koen, että noin nopeasti löystyvät farkut ovat laadultaan vähän huonot. Toisissa Lindexin farkuissani ei samaa ongelmaa ole, joten käytännössä ongelma on ratkennut niin, että käytän enemmän niitä toisia. :D Mutta on tuo pakastin-kikka ainakin kokeilemisen arvoinen.

  • Miiiii

    Haluaisin antaa sellaista palautetta, että nautin blogistasi nyt entistä enemmän, kun olet tehnyt päätöksen käyttää kirjoituksissasi pääasiassa itse ottamiasi kuvia. Ihan uskomattoman kauniita kuvia olet saanut otettua noinkin yksinkertaisista jutuista. Upea visuaalinen ilme postauksissa, kiitos siitä!

  • Jenniii

    Kiitos tosi kivasta ja kannustavasta palautteesta. :) Nämäkin kuvat on kaiveltu omista arkistoista, joten kyllä siellä paljon kuvasatoa on vuosien varrella kertynyt. Mukava joka tapauksessa kuulla, että itse ottamistani kuvista tykätään. :)

  • mju

    Mistä noi ikkunan edessä olevat ihanat eläintaulut ovat? :)

  • Jenniii

    Ne ovat julisteita Marimekon lasten osastolta. :) Bongasin ne viime keväänä pressipäivästä ja ihastuin itsekin!

  • Jesh, aina kiva kuulla muistakin aikuisista ajokortittomista :) Kotiseudulla käydessä ilman korttia (saati omaa autoa) ei kylläkään mistään tule mitään, ja turhauttaa olla muiden kyydittävänä. Mutta totta puhut, Helsingissä ja muissa suuremmissa kaupungeissa julkisilla pärjää yleensä paremmin kuin hyvin – mikä pistää kummastelemaan sitä automäärää, joka siellä seassa silti on.

  • Minä vain

    Minäkin olen ehdottomasti enemmän kieli- kuin matikkaihmisiä; olen suorastaan surkea matikassa! Tätä oli kiva lukea. :)

  • Katih

    Heh, minäkin kirjoitin L:n arvoisen yo-aineen suomiräpistä armon vuonna 2003. Ilmankos olen aina tuntenut jonkinlaista sielunsukulaisuutta sinua kohtaan. ;-)

  • Jenniii

    Aaahahahaaa! :D Aivan mahtavaa! Välitön sielunsiskous-viba syntyi täälläkin päässä saman tien. Mikäs oli teikäläisen kulma aiheeseen? Jos nyt siis edes enää muistat? :D

  • jmp

    Mitä lajia tuo ikkunalaudalla oleva huumaavan kaunis kasvi/oksa/marjapuska on? :D Ihanan malliset lehdet ja muutenkin varsin hurmaava olemus! Kiitos :)

  • Katih

    En valitettavasti muista siitä aineesta enää oikein mitään, harmittaa. :D Muistan vain, että puolustin jollain lailla suomiräpiä ja keksin siitä niin paljon positiivista sanottavaa, että yllätyin itse. En olisi nimittäin alun perin arvannut tarttuvani sellaiseen aiheeseen, koska olen enemmän rockihmisiä. Olisi hauskaa, jos voisi lukea sen aineen uudelleen.

  • Jenniii

    Kyseessä ovat marjaomenapuun oksat ja eukalyptuksen lehdet. Tästä vanhasta postauksesta löytyy lisää tarinaa noista: http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/syksy-maljakossa

Related posts