14/11/13

The Old And The Young

4 54

Olen elänyt musiikkirintamalla vähän hiljaista aikaa viime aikoina, koska en ole ehtinyt tai jaksanut kaivella uutta musiikkia, mutta tällä viikolla kolahti kovaa. :) Olen aiemminkin tykännyt Midlakesta (etenkin Roscoe kuuluu lemppareihin), mutta jotenkin olin onnistunut missaamaan, että bändiltä on hiljattain ilmestynyt uusi levy. Yksi asia, jossa tunnen suurta sielujen sympatiaa Wannabe Ballerinasin koreografin Hennan kanssa on se, että meillä on kyllä musiikillisesti todella samankaltainen maku. Olen fiilistellyt yhden jos toisenkin kerran WB-treeneissä loistavia biisejä – joskus tuttuja, joskus uusia. Henna on jo tottunut siihen, että minulta tulee treenien jälkeen viestejä tyyliin ”Mikä se oli se lämmittelyiden aikana kuunneltu kolmas biisi, oli miestä ja kitaraa ja sellaista kaiku-soundia?” :D Ja sitten se raukka yrittää muistella, että mitäköhän on meille soittanut. <3

Tällä viikolla, kun minun osaltani alkoivat jälleen WB-harkat (joulushow on tulossa!), soimaan pärähti heti ensimmäisenä lämmittelybiisinä kappale, josta oli pakko viestitellä Hennalle jälkikäteen. Kyseessä oli Midlaken uudelta Antiphon-levyltä löytyvä The Old And The Young -biisi, jossa on jotenkin ihan kaikki kohdallaan. Repeat-putki menossa täällä taas. :) Ehkä teilläkin kohta? Tällä rullaavalla biitillä lähtee hyvin ja määrätietoisesti päivä käyntiin!

PS. Minulle saa aina oikein mielellään vinkkailla kivoista artisteista ja biiseistä, joista arvelette, että voisin tykätä. :) Uutta musaa etsiskelen jatkuvasti ja monilta teistä on tullut oikein hyviä vinkkauksia aiemminkin!

PPS. Jos Midlake kolahti yhtä kovasti kuin meikäläiseen, niin tiedoksi, että bändi on tulossa maaliskuussa Helsinkiin keikalle :)

Tags: ,

Categorised in: Musiikki

4 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Rosaaa

    Heippa Jenni! :)

    Tykkäätköhän sä PMMP musiikista? En yhtään tiedä. :)

    Olin heidän jäähyväiskeikalla, mikä oli aivan huippu ja minulle jäi sieltä vahvasti mieleen ne biisit joista Paula ja Mira olivat tehneet hieman erilaiset versiot vanhoista kappaleistaan. Sitten muistin, että hehän ovat tehneet albumin nimeltään ” Matkalaulu ” mihin he ovat tehneet heidän vanhoista tutuista kappaleista kakkosversiot.
    Ja ne kkakosversiot on aivan huippu hyviä ja en ole oiken muuta edes kuunnellutkaan, kuin tätä levyä sen keikan jälkeen.

    Ajattelin, että jos vaan haluat ja kiinnostusta riittää niin kuunnella Spotifyssä Matkalaulu albumia ja katsoa jos sieltä vaikka joku kappale kolahtaisi sinullekkin. Osa kappaleista on ihanan iloisia, osa taas ihanan harmonisia ja melankolisia. :) ( Etenkin oo siellä jossain mun on ehdoton suosikki! )

  • Laurraa

    Oletko kuunnellut australialaista Snakadaktalia? Bändi soittaa sellaista vähän unenomaista indie poppia ja olen tosi ihastunut varsinkin heidän uusimpaan Sleep In The Water -levyyn, jolta löytyy aika maalailevia ja kauniita tunnelmia, mutta monet biisit saa silti tanssijalankin vipattamaan! Minulle Snakadaktalia suositteli kaverini, joka tiesi jo Washed Out -innostuksestani, joten ehkä tämä toimisi myös sinulle? ;) Aloittaa voi vaikka biiseillä Feel The Ocean Hold Me Under tai Deep :)

  • Indie girl

    Jos tykkäät Midlakesta, niin tykkäisit varmaan parists muustakin Bella Unionin -listoilla olevasta artistista… :-) Onko John Grant tuttu? Itse tykkäsin Queen of Denmark levystä ehkä jopa enemmän kuin Pale Green Ghost:ista, joska on uudempi ja näyte siltä tässä, It doesn’t matter to him: http://youtu.be/JvM3D4XE9qM
    (Ehdoton suosikkini siltä levyltä on GMF, jossa on hauska video. En nyt kehtaa laittaa linkkiä tähän koska GMF on lyhenne sanoista the Greatest MotherFucker… ) :-D
    Aika erilainen artisti (Bella Unionin tallista myös) on Jonathan Wilson, jonka uusin levy Fanfare tuli ulos kuukausi sitten, ja kriitikot ovat aivan yhtenä miehenä/naisena valitsemassa sitä vuoden levyksi. Rakastuin Jonathan Wilsonin ekaan levyyn, Gentle Spiritiin ja samoin kävi myös Fanfaren kanssa. <3 Tässä näyte Fanfarelta, Future Vision: https://soundcloud.com/jonathanwilson/future_vision

    Tutustustumisen arvoinen on myös Father John Misty (alias Joshua Tillman).

    Toivottavasti jokin noista tärppäsi! ;-)

  • hanne_tasteofhoney

    No kyllä kolahti! Jotain hyvin Coldplaymaista soundia olin kuulevinani hetkittäin. Kiitos taas!

Related posts