12/11/13

Herrainkenkiä rakastavat tytöt, huomio!

29 70 PB126270.JPG

Olen joskus kirjoitellut suomalaisesta Saint Vacant -kenkämerkistä, joka on tähän asti tehnyt kenkiä vain miehille. Ja siis ihan hemmetin tyylikkäitä kenkiä. :) Olen tässä vuosien varrella tutustunut merkin suunnittelijaan Janne Laxiin ja joka käänteessä kärttänyt, voisiko Saint Vacant ryhtyä tekemään myös naisten kenkiä. Janne on aina luvannut miettiä asiaa, mutta lopulta pitkään jatkunut maanittelu tuotti tulosta, sillä ensi kevään mallikappaleita suunnitellessaan hän oli tehnyt myös pari kenkämallia naisille. Asia tuli puheeksi, kun taas törmäsimme viime viikolla pressipäivässä, jossa hän oli esittelemässä kevään mallistoaan.

PB126269.JPG

Saint Vacant tekee siis todella tyylikkäitä ja laadukkaita pukukenkiä, nilkkureita, tyylikkäitä vapaa-ajan nahkakenkiä sekä tennareita miehille. Joskus tennareista on ollut saatavilla myös naisten kokoja, mutta koska en erityisemmin ole tennarityttöjä, olen sen sijaan haikaillut naisille sopivia kokoja tuollaisista herrainkengän tyyppisistä malleista. Ilo oli siis suuri, kun Janne paljasti, että viimein toiveeni on kuultu. Ikävä kyllä sain tämän iloisen paljastuksen jälkeen kuulla tympeämpiä uutisia: yksikään jälleenmyyjistä ei ole uskaltautunut ottamaan naisten herrainkenkiä myyntiin. Näin ollen naisten mallisto ei vieläkään tule saataville. :( Janne kutsui minut kuitenkin työhuoneelleen kurkistamaan noita uusien mallien näytekappaleita ihan livenä – minähän niitä nimenomaan olen jo vuosia häneltä pyytänyt. Tänään sitten pistäydyin Saint Vacantin toimistolla Kruununhaassa tutkimassa uusia malleja ja napsin siinä sivussa aikamoisen määrän kuviakin. 

PB126282.JPG

Saint Vacantin kengät siis suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Portugalissa. Tuttavapiirissäni on useita merkin nimiin vannovaa miespuolista kenkien ystävää ja olenpa jopa kuullut eräältä heistä, että Saint Vacantin kengät ovat olleet parhaat kengät, joita hän on koskaan jalassaan pitänyt. Janne onkin kertonut panostavansa suunnittelussa erityisesti lestiin, jonka valmistuksessa on otettu huomioon kaikenlaisia pieniä juttuja jalkaterän muodossa. Monet valmiskengäthän ovat sisältä varsin symmetrisiä, vaikka jalkaterä ei sitä olekaan. Laatuunsa nähden hinta ei kuitenkaan näissä kengissä ole mitenkään mahdoton, joten uskon, että merkillä on ehdottomasti kasvupotentiaalia entisestään. Kenkien ohella Saint Vacantin mallistossa on myös laukkuja. Ja toivottavasti pian myös niitä naisten kenkiä – ihan myynnissä asti. :)

PB126286.JPG

Nyt kun kevään mallistoesittelyt ovat oikeastaan jo ohi, Janne tuumasi tämän päiväisen keskustelumme myötä, että nuo samplet voisi ihan hyvin laittaa myyntiin. Ja se kävikin ripeästi, sillä tuossa iltapäivän tunteina hän ehti jo lisätä uudet mallit verkkokauppansa Oddities-osioon, josta löytyy siis vähän kaikenlaista kuten mallikappaleita ja muita erikoisuuksia. Sain itse matkaan myös yhdet tuollaiset kaunokaiset. Kengät ovat minulle hiukan suuret, mutta Janne oli sitä mieltä, että kaiken sen vuosien ruinauksen jälkeen minun on nyt otettava ne. Haha! No mahtuupahan paksumpikin sukka väliin. ;) Kengät ovat suunnilleen kokoa 38-38,5 ja tuo sample-hinta verkkokaupassa on vain 80 euroa (norm. 199-219 e), joten jos herrainkengät inspaavat ja koko osuu kohdalleen, niin suosittelen ehdottomasti. Ja ovatpa nyt sitten vielä aika uniikit laatuaan, kun myyntiin näitä ei siis ainakaan vielä keväällä tule. Kuvat kaikista sampleista voitte kurkata tekstin lopusta.

PB126258.JPG

Tällä hetkellä Saint Vacant myy siis tällä hetkellä vain miesten kenkiä, mutta painakaahan nimi mieleen. :) Syysmalliston kenkiä näkyy tuossa ylläolevassa kuvassa. Jälleenmyyjinä merkillä ovat tällä hetkellä oman verkkokaupan lisäksi esimerkiksi vaatturiliike Sauma, Design Forum, Frenn-liike Kiseleffin talossa sekä Stockmann. Yksi merkittävä askel on se, että ensi keväänä merkin kenkiä aletaan myymään myös kansainvälisessä Zalando-verkkokaupassa. Aika hieno juttu! Jos himoitset joitakin noista sample-kengistä ja haluat sovittaa niitä jalkaan tai suunnitelmissa on kiikuttaa poikakaverisi kenkäostoksille, niin kaikkia malliston kenkiä ovat tuolla Saint Vacantin työhuoneella Krunassa eli sinne saa myös mennä piipahtamaan arkisin 10-17 välillä, jolloin Janne useimmiten on paikalla. Tai toinen vaihtoehto on soittaa ennakkoon ja sopia käynnille aika. Janne on maailman mukavin mies, joten sinne menemistä ei kannata ujostella. :) Vaikka työhuoneella ei siis ole virallista putiikkia, niin siellä on kuitenkin maksupääte eli ostokset voi halutessaan tehdä myös siellä. Siinä sivussa pääsee myös kurkkaamaan upeita käsintehtyjä kitaroita, sillä Janne jakaa työhuoneensa sisustusarkkitehdin kanssa, joka sivutoimenaan tekee myös kitaroita. :) Aika kiehtova paika kaiken kaikkiaan!

PB126296.JPG

Olen itse ehdottomasti herrainkenkä-tyttöjä, joten uskon vahvasti siihen, että tällaisille laadukkaille ja tyylikkäille naisten kengille voisi myös olla kysyntää. Toistaiseksi näiden uusien naisten mallien kohtalo on kuitenkin vielä epäselvä, sillä nyt kevään myyntiin niitä ei tosiaan ole tulossa. Vaikka minä siis uskonkin kenkien potentiaaliin, olisi kiva tietää tästä myös teidän näkemyksiänne. Voisi olla nimittäin Jannelle arvokasta tietoa jatkoa ajatellen, että onko teillä kiinnostusta tällaisia naisten sirompia malleja kohtaan. Eli kiinnostavatko herrainkengät? Jos käytätte tämän tyyppisiä kenkiä jo ennestään, niin mistä olette omanne hankkineet tai suositteko jotain tiettyä merkkiä? Onko jotain erityistä, mitä tällaisilta kengiltä kaipaisitte? Entä onko esimerkiksi joitakin tiettyjä värejä, joissa haluaisitte tällaisia simppeleitä kenkiä hankkia? Olisitteko kiinnostuneita ostamaan näitä Saint Vacantin herrainkenkiä, jos niitä tulisi myyntiin (hinta 200 euron paikkeilla)? Palautteenne olisi tosi arvokasta Jannelle, ja minuakin kiinnostaa, koska näkisin niin mieluusti nämä kovasti odottamani mallit myös kauppojen hyllyillä jossain vaiheessa. Tässä alla näkyvät siis kaikki naisten herrainkenkä-samplet, muutamat naisten tennarit sekä muuta kuvasatoa työhuoneelta. :) Mitkäs arvelette minun valinneen? Kaikkia sample-kenkiä on kaksi paria, joten verkkokaupassa näitä kaikkia on vielä saatavilla.

PB126260.JPG

Tätä mallia on ollut olemassa myös mustana, mutta samplet ovat jo ehtineet löytää ottajansa, joten mustasta väristä en saanut kuvaa. 

PB126261.JPG PB126262.JPG PB126264.JPG PB126265.JPG PB126266.JPG PB126267.JPG PB126271.JPG

Tämä kuva havainnollistaa hyvin, miten pienillä suunnittelullisilla kikoilla kengästä saa aivan eri näköisen. Oikeanpuoleisen kengän muoto näyttää paljon pidemmältä kuin vasemman, vaikka koko on tismalleen sama ja mallikin lähes identtinen – vain koristelut ja nauhoitus ovat erilaiset. Pienillä kengän poikki kulkevilla leikkauksilla ja koristeluilla sekä nauhoituksen syvyydellä saa luotua todella suuren eron kenkien välille.

PB126284.JPG

Janne oli juuri kunnostanut omat kenkänsä uuteen uskoon kenkärasvalla ja pohjamaalilla. 

PB126291.JPGPB126293.JPG

Kengät ja kitarat elävät työhuoneella sulassa sovussa. :)

PB126272.JPG

Saint Vacantin mallistoon kuuluu myös kangas- ja nahkalaukkuja. 

PB126273.JPG

Tässä laukussa on hauska malli, sillä pidemmän hihnan saa kiinnitettyä myös repun olkaimiksi pujottamalla sen laukun alareunassa näkyvän lenkin läpi.

PB126274.JPG PB126277.JPG PB126278.JPG PB126279.JPG PB126281.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , , ,

Categorised in: Muoti

29 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Winnie

    Kysäisepä Jannelta, onko kenkiä tarjottu jo myyntiin Herrainpukimoon? :) http://herrainpukimo.fi/ ps. sieltä voi kyllä herraintyyliä rakastavat neitosetkin tehdä ostoksia.

  • Jenniii

    Kiitos vinkistä! :) Välitän tiedon Jannelle! Veikkaan tosin, että tilauksia tarvittaisiin hiukan enemmän, jotta naisten mallistoa olisi mielekästä ryhtyä tekemään, sillä esimerkiksi kokojen skaalaus on aika suuritöinen homma. Mutta ehdottomasti tällaiset vinkkaukset ovat loistavia. 

  • Hosuli

    Siis herrainkengät on just ihania! Ja vielä Portugalissa valmistettuja, jee jee. Onpa kurjaa, etteivät jälleenmyyjät ole innostuneet, mutta kiva, että edes miesten mallisto pärjää. Pitää vinkata kenkähullulle puolisolleni.

    Voi olla, että pistäisin yhden noista naisten pareista tilaukseen heti, jos olisin vain varma koosta… Minun jalkani ovat kokoa 38,5 tai joskus jopa 39, joten nuo saattavat olla ihan pikkuisen liian pienet. Hmm. Nahkakengät kyllä venyvät, mutta jaksaisi ryhtyä venytysoperaatioon taas, kun juuri venytin yhden parin sopivaksi (http://hosuli.blogspot.fi/2013/10/el-naturalista-jumitus.html)…

  • Jenniii

    Vinkkaa ehdottomasti puolisollesi! :) Näitä ovat monet miehet ylistäneet kovasti. Ja mikäli sinulla on mahdollista päästä käymään tuolla Kruununhaassa toimistolla, niin kipaisepas sinne sovituskierrokselle. Toinen vaihtoehto on kilauttaa huomenna Jannelle tai laittaa sähköpostia ja kysäistä vaikkapa kengät sisäpohjan mittaa, niin voit verrata jalkasi kokoon. Tuo koko oli minun ja Jannen silmämääräinen arvio meikäläisen jalan pohjalta, joten voi hyvin olla, että mahtuisi sinullekin. :)

  • Irushka

    Kävin kurkkaamassa noita naisten kenkiä ja nyt harmittelen miksi mulla on pari numeroa liian pieni jalka. Itelleni etsin kenkiä kirppareilta ja säännöllisesti vanhoja suomalaisia herrainkenkätyylisiä popoja tulee siellä vastaan eli kirpparit voivat olla inspiraation lähde. Olisi kiva, jos kenkiä tehtäsiin pienempänä kuin 38 ja laajemassa kokovalikoimassa, kuten 36 ja 36,5 jne. mutta kuitenkin niin, etteivät ole malliltaan liian kapeita lättäjaloille. Pieni korko voisi olla kiinnostava erilainen lisä samoin vieläkin maskuliinisempi tai ronskimpi ulkonäkö. Värit olivat kivoja, niitä kannattaa pitää jatkossakin mukana.

  • RiiRa

    Todella kauniita kenkiä. Olisin ehdottomasti valmis hankkimaan nimim. vannoutunut herrainkenkä-fani.
    Omani haluaisin mustana ja ruskeana ja ”klassisena”. Ja minä toivon omiini paksuhkoa, kunnollista pohjaa. Tällä hetkellä minulla on Vagabondin mustat ja Pollinin ruskeat kengät. Haaveilen myös musta-valkoisesta klassikkoparista. Ja tuollaiset simppelit nilkkurit, jotka parissakin kuvassasi vilahtavat ovat toive/ostoslistalla myös.
    Myös laukut näyttävät houkuttelevilta!

  • Amamba

    Ehdottomasti ostaisin tuollaiset! Klassiset mustat voisi olla fiksuin valinta, kun kävisivät sitten kaiken kanssa. Jos värejä olisi tarjolla, niin joku päheä sininen tai hillitympi harmaa olisi hauska. :)

    Valitettavasti protokengät ovat liian isoja, muuten olisin jo klikannut kengät ostoskoriin. 80 € noin tyylikkäistä (ja mukavista, jos puheet pitävät paikkansa) kengistä ei ole hinta eikä mikään. 

  • Jenniii

    Sample-kengät ovat aina vain yhtä ja samaa kokoa, mutta ilman muuta kokoja olisi enemmän, jos näitä ryhdyttäisiin valmistamaan mallistoksi asti. Mallisto tuotetaan kuitenkin vain, jos kysyntää/jälleenmyyjiä on tarpeeksi, sillä ei ole järkeä tehdä kenkiä vain varastoon. :) Näissä Saint Vacantin kengissä on kyllä hyvä lesti, joten pitää nyt toivoa, että jatkossa jälleenmyyjätkin innostuisivat. Elättelen myös toiveita, että jos täällä tosi moni herrainkenkien ystävä intoutuu kommentoimaan, jo se voisi toimia rohkaisijana jälleenmyyjille ottaa näitä myyntiin. :)

  • iduska

    Minä olen tennarityttö ja nuo konjakinruskeat ovat ihanat!! Herrainkengistä silmää miellytti eniten se hiekan värinen malli (morgan sand leather), luulen että tyttömäisen värinsä vuoksi. Kaipaan herrainkenkiin kumminkin vähän sellaista naisellista otetta. Toivottavasti saisivat naisten puolenkin pyörimään! 200€ on kyllä tennareista kova hinta mutta hyvät kengät ovat aika iso osa hyvää elämää :).

    … oivoi, huomasin juuri että tennareita on alessakin….

  • Mahtava postaus, taas kerran! Toivotaan tosiaan, että myös naisten mallisto päätyisi myyntiin! Nuo ovat upeita kenkiä.

  • Vierailija

    Ehdottomasti ostaisin, jos olisi naisten malleja! Kotimaisuudesta iso plussa, ja kengät ovat kauniita.

  • paulahelena

    on kyl hienoja kenkiä, myyntiin!

  • eleoa

    Ihania kenkiä! Olen aika herrainkenkäfani. Minulla on tällä hetkellä neljä paria, mutta niistä yhdet on jo niin kärsineet, etten oikein kehtaa enää käyttää niitä. Niinpä hakusessa onkin ollut jo jonkin aikaa musta klassinen malli. Sopivaa ei ole vielä sattunut kohdalle, vaikka mustia herrainkenkiä onkin myynnissä siellä täällä. Mutta se on tarkka homma ;)

    Ostaisin kyllä noista heti yhden parin, jos olisi kokoani. Harmi, että jalkani on pari kokoa liian pieni noihin. Voisin myös ostaa ihan kaupastakin, jos myyntiin tulisivat. 200 euroa on kyllä opiskelijan budjetille vähän suolainen hinta, mutta sinänsä se ei ole mielestäni liikaa laadukkaista ja kauniista kengistä :)

  • Tiinanen

    Oih ja voih, olisin heti tilannut, jos jalkani ei olisi kanootti mallia 41 ;) Ehdottomasti myyntiin lisää näitä kaunokaisia!
    Herrainkenkiä löytyy tällä hetkellä yhdet ruskeat, mutta olen etsiskellyt kiiltonahkaisia mustia. Menneisyydessä on tullut käveltyä perusruskeiden ja mustien lisäksi punaisissa ja hyvin hennon pastellinpinkeissä herrainkengissä.
    200 euron hintakaan ei ole mielestäni kova hyvin tehdyistä nahkakengistä.

  • juulimaa

    Ra-kas-tan noita kenkiä! Kuulitteko kaikki jälleenmyyjät! Minä ainakin ostan!!

  • minna

    Ooh, mustavalkoiset ”gangsterikengät” ovat todella kauniit! Harmi, ettei osunut koko samplejen kanssa kohdilleen.

  • Myrttinen

    Herrainkengät on just kivoja, haalisin mielelläni useammankin parin :) tuo 200€ on kyllä opiskelijalle turhan suolainen, mutta ei kai sitä loppuelämää olla opintotuen varassa… ;)

  • JonnaK

    TODELLAKIN! Herrainkengät sekä naisten tennarit iskee ja kovaa! Todella harmi jos ei jälleenmyyjiä näille ole löytynyt. Uskon kyllä että monessakin paikassa näille menekkiä löytyisi, varsinkin jos hinta on suhteellisen alhainen tällaisiin laatukenkiin. Itse ainakin olisin valmis investoimaan enemmänkin tällaisiin laadukkaisiin, kauniisiin ja varmasti kestäviin kenkiin.

  • Victory

    Täällä yksi leveää lestiä kaipaava, herrainkenkien ystävä! Meni tuossa toissa vuonna ikuisuus herrainkenkien metsästämiseen, kun ei tahdo mahtua! Löysin yhdet aivan mahtavat, mutta lesti venyttää sen verran, että sen kohdalla olevat saumat alkavat irvistelemään hieman. Jos ne suutarilla korjaantuisi.. Mutta lisää hyviä herrainkenkiä markkinoille hoi! Miksiköhän jälleenmyyjät eivät ”uskaltaneet”?

  • tiia_

    Hep, täällä myös mieskenkien käyttäjä – sekä ns. kuvainnollisesti (istuvat omaan tyyliini kuin nenä päähän) että joskus myös kirjaimellisesti: mulla on sen verran iso jalka, että miesten kengistä saattaa löytyä mulle koko, jos lesti on kapea. Itse maksaisin mukisematta 200€ täydellisistä mieskengistä! :)

  • ippi

    Joo! Tällaista on kaivattu, hyvälaatuisia siistejä kenkiä. Varmasti olisin valmis hankkimaan, jos vain tulisivat myyntiin. Harmillisesti minullakin on liian iso jalka noihin sample-kenkiin.

  • raSa

    Itselläni on yhdet Clarksin herrainkengät ja ne on kivat ja hyvät! Nämä ovat hiukan liian maskuliinisia omaan maukuuni.

  • harmaan harmaa

    UPEITA! Ostaisin heti itselleni parin tai kaksi, jos kokoja olisi 36-37.
    Pienijalkainen kun ei helposti herrainkenkiä löydä. Sävyt myös ihania.

  • VLMA

    Kerrassaan täydelliset. Näkisin sekä kengät että laukutkin ehdottomasti omassa käytössäni. Mielestäni parhainta on, että naisten kengät ovat ilmeisesti täysin samanlaiset kuin miestenkin. Olisin valmis maksamaan jo pelkän postauksen perusteella kenkäparista 200€ ja huomionarvoista on, että olen äärimmäisen tarkka rahankäytöstäni, joten hintavamman tuotteen pitää toden teolla vakuuttaa minut ennen kuin lähden edes harkitsemaan sen ostoa.

  • Minä vain

    Itse en oikein noille kengille lämmennyt, mutta noi laukut.. Varsinkin tuo viininpunainen.. <3

  • sisak

    Ei ei ei ei eikä miten täydellisiä! Nimimerkillä: etsin jatkuvasti kissojen ja koirien kanssa täydellisiä herrainkenkiä (edelliset ovatkin jo niin puhkikäytetyt ettei niitä enää korjata). Jälleenmyyjille huomio, naiset pitävät muistakin kengistä kuin korkkareista.

  • L-Oti

    Mä ihastuin noihin laukkuihin, joista saa tehtyä repun, mutta en löytänyt niitä verkkokaupasta. Onko niitä jossain saatavilla?

  • Jenniii

    Laitahan Jannelle Saint Vacantin Facebook-sivujen tai nettisivujen kautta viestiä. :) Hän osaa parhaiten vastata tähän!

  • Hulmuhelmahumanisti

    Apua, miten ihania kenkiä. Tämän talouden miehellekin varmasti kelpaisivat – varsinkin nuo värikkäämmällä pohjalla varustetut, mutta harva valmistaja tekee kokoa 45 suurempia asiallisia kenkiä. Urheilukenkä- ja tennaripuolelta löytyy, mutta kuka nyt bleiserin seurana lenkkareita käyttää? Vinkvink Saint Vacantille: vähän isommillekin pareille on taatusti kysyntää. :)

Related posts