Kirpparihaukka ja stilettokorot
24 69
Olen nyt parina päivänä käyttänyt eilisessäkin asupostauksessa vilahtaneita ihania stiletto-nilkkureitani ja tykästynyt niihin niin kovasti, että tekisi mieli vetää ne jalkaan joka päivä. Nyt on juuri täydellinen hetki käyttää noita kenkiä, koska sileät pohjat ja mokkanahan voi unohtaa räntäsateiden myötä taas puoleksi vuodeksi, kunnes kevät sulattaa tiet jälleen. Kuten totesin jo eilisessä postauksessa, kengät ovat aivan uskomattoman hyvät jalassa, vaikka ulkonäkö voisi antaa ymmärtää jotakin ihan muuta. Löysin kengät joskus 2,5 vuotta sitten kirpparilta ja oikeastaan vasta nyt olen uskaltautunut käyttämään niitä – pitää vain varoa mukulakiviä ja eteisritilöitä. :)

Niin stiletto-nilkkurit kuin moni muukin tämän asun osasista ovat kirpparilöytöjä, joten siitä tuo otsikko. :) Rakkaan kauhtana-neuletakkini olen pelastanut jostain euron laarista liki kuusi vuotta sitten Jyväskylän Fidasta ja se on yhä yksi lempparivaatteistani. Läpikuultava Acnen sifonkipaita puolestaan on löytö Raflan muutaman vuoden takaiselta Fashion-kirppikseltä. Boyfriend-farkkujen ja kulahtaneen villatakin sekä naisellisten stiletto-korkojen ja sifonkipaidan ristiriitainen yhdistelmä toimi minusta tosi hauskasti kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sopivan suloisessa sekasotkussa naisellista ja maskuliinista, renttua ja hienostoleidiä. ;) Takki on H&M:n sample parin vuoden takaa ja pipo tuliainen taannoiselta Tukholman reissulta. Olalla keikkuu 2OR+BYYATin vetskarilaukku. Oli matkassa myös kaulahuivi ja hansikkaat, mutta ne jätin kuvasta pois eli ei syytä huoleen, en huitele tuolla kaula paljaana. ;) Ja housujen allakin on ihonväriset sukkahousut, joten tuuletusaukoista pilkottava iho ja paljaat nilkat eivät onneksi pääse paleltumaan. Tämä vilukissa pukee yleensä päälleen enemmänkin liikaa kuin liian vähän.

Ja hei, tämä huulipuna on muuten ERI kuin se aiemmissa jutuissani näkynyt luumysävy – samaan sarjaan kuuluu nimittäin KOLME erilaista luumusävyä! Lupaan testata kaikki ja pääsette sitten vertailemaan. Mutta itse asiassa tykkään tästä jopa ehkä vielä enemmän kuin siitä edellisestä. Siinä missä se aiemmin esittelemäni sävy on vähän sellainen viininpunaisen ja luumun sekoitus, tämä on puhtaampi luumusävy. Kaikki nämä ovat kyllä jo myynnissä, että Yves Rocherin myymälässä voi käydä testailemassa itsekin. Mutta kokeilin siis tänään tuota toista uutta luumupunaa ensimmäistä kertaa ja tosiaan tämä on melkeinpä minusta vielä parempi kuin se aiempi. :)

Takki H&M (sample), villatakki second hand, sifonkipaita Acne / second hand, boyfriend-farkut H&M, korkonilkkurit Zara / second hand, pipo & Other Stories, nahkalaukku 2OR+BYYAT, huulipuna Yves Rocher (saatu blogin kautta)







Photos: Wikke / Luukku
Tags: 2nd hand, Hatut ja hiuskoristeet, Huulipuna, kengät, laukut, Päivän asut, Päivän tyyli
Categorised in: Muoti