Jättiläistakin uumenissa
17 73
Kun tein hiljattain H&M:n kanssa yhteistyötä tuon ensi viikolla myyntiin ilmestyvän Isabel Marant -malliston tiimoilta, sain kiitokseksi valita kolme mallikappale-vaatetta mallistosta jo ennakkoon omakseni. Olin alun perin kuvitellut valitsevani ihan muita juttuja kuin mitä lopulta mukaan sitten päätyi, mutta ylisuuri villakankainen muhkutakki oli haaveissa jo ensimmäisistä lookbook-kuvista lähtien. Ja onnentyttönä sen myös omakseni sain. Lupaan esitellä piakkoin vielä muutkin valintani, mutta nyt ensiesiintymiselleen blogissani pääsee tämä maailman ihanin villakangastakki, joka on ollut nyt tästä viikosta lähtien yllä joka päivä.

Rakastan tuon takin ylisuurta muotoa – se luo hauskaa kontrastia, kun jalassa ovat kapoiset pillifarkut. Olen joutunut nyt kenkien suhteen käyttämään luovuutta, kun ne lemppari-nilkkurini ovat suutariin menevässä kassissa. Kaivelin kenkäkaappiani ja uskaltauduin laittamaan jalkaani nämä aikanaan kirpputorilta löytämäni piikkikorkoiset nilkkurit. Vaikka ei ulkonäöstä uskoisi, nuo kengät ovat todella hyvät ja tukevat jalassa. Olen silti hiukan arkaillut käyttää niitä juuri siksi, että Helsingin mukulakivikaduilla, ratikoiden portaissa ja eteisritilöissä piilee melkoisia riskejä piikkikorkojen kannalta – jos en kaadu rähmälleni, niin korko saattaa kolhiintua melko helposti. Nyt olen kuitenkin käyttänyt noita jo pari kertaa tällä viikolla ja tykästynyt niihin älyttömästi. Jotain hyötyä siis siitäkin, että lempikengät ovat hetkellisesti out of order. ;)

Näen jo sieluni silmillä tämän takin vaikka millaisissa asuyhdistelmissä, mutta oikeastaan simppeli takki on jo itsessään niin näyttävä ilmestys, ettei kaipaa ympärilleen kauheasti mitään erikoista. Tänään kietaisin vain kaulaan viininpunaisen kääntöhuivin, sudin huuliin samansävyistä punaa ja nappasin kainaloon Lumin syksynpunaisen laukun väriä tuomaan. Kummasti vielä kuvia piristävät nuo syksyn viimeiset sitkeästi puissa sinnittelevät lehdet.

Jos jotakuta teistä kiinnostaa tämä Isabel Marant -yhteistyömallisto, niin sen verran voin kertoa, että materiaalit tässä ainakin ovat kohdallaan. Vaatteet ovat hyvin pitkälti villaa ja silkkiä. :) Kokojen puolesta mainittakoon, että olen yleensä näissä H&M:n yhteistyömallistoissa ollut kokoa 34 ja tämä takki koossa 36 minulle vielä himpun verran enemmän oversize kuin ehkä kuuluisi, mutta tuumasin, että väliäkös tuolla, kun joka tapauksessa kyse on oversize-mallista ja laskettu hartialinja ei saa takkia näyttämään huonosti istuvalta olkapäiltä. Mahtuupahan vieläkin astetta paksumpi villapusero alle talvipakkasissa. Jos siis teette ostoksia tästä mallistosta verkkokaupassa, niin kokovalintoja helpottamaan tiedoksi, että ainakin tälle hoikalle 165-senttiselle koko 34 on sopivin sekä ylä- että alaosissa. Lilou’s Crush -blogista löytyy vielä lisäselontekoa tämän mallisto kokoasioista. :)
Kiitos kuvista taas suloiselle Wikelle!

Villakangastakki Isabel Marant pour H&M (saatu blogin kautta), pillifarkut Lindex, korkonilkkurit Zara (second hand), laukku Lumi Accessories (saatu blogin kautta), kaulahuivi Monki, aurinkolasit Ray-Ban Clubmaster (saatu blogin kautta)






Photos: Wikke / Luukku
Tags: Huulipuna, kengät, Löydöt, Päivän asut, Päivän tyyli, uutta vaatekaapissa
Categorised in: Muoti