Menovinkki viikonlopuksi: Korjaamon Designmarkkinat
66
Hei ajattelin vinkata teille yhdestä kivasta tapahtumasta, mikäli liikutte lauantaina tai sunnuntaina Helsingin suunnalla ja ohjelmassa on vielä vapaata. :) Kulttuuritehdas Korjaamolla Töölössä nimittäin järjestetään pitkästä aikaa taas Designmarkkinat, mutta tällä kertaa myyjäistouhujen lisäksi luvassa on myös muuta kiinnostavaa sisältöä. Inspiroivaa viikonloppua vietetään siis 9.-10.11.2013 muodin, muotoilun ja ruokaherkkujen merkeissä ja designmarkkinat kokoavat yhteen kotimaista piendesignia asusteista sisustustuotteisiin. Mukana tapahtumassa on noin 30 näytteilleasettajaa, esimerkiksi Lumi Accessories, Miia Magia Design, Paloni, Mifuko, Funky Homo sapiens, Kaipaus, Yo Zen ja Borneo Colors.
Ostosten ohella tällä kertaa mukana on tosiaan myös hauskaa ohjelmaa, sillä Tarton Paino- ja paperimuseo järjestää workshopin, jossa kierrätyspaperista pääsee loihtimaan designesineitä. Viikonlopun kohokohtiin kuuluu kuitenkin ehdottomasti luovien ajatusten äärelle virittelevä Design Forum Finlandin järjestämä muotoilun miniseminaari, jossa keskustellaan toimittaja Liisa Jokisen johdolla kotimaisen muodin maailmanvalloituksesta. Kotimarkkinat eivät yksin elätä suomalaista suunnittelijaa, mutta kuinka kansainvälistä on suomalainen muoti ja miten sen kansainvälistymistä voisi edistää? Mukana aiheesta keskustelemassa ovat Ivana Helsingin Paola Suhonen, suunnittelija Daniel Palillo sekä Royal Majesticsin toimitusjohtaja Henri Kulvik. Suomimuoti maailmalla -miniseminaaria vietetään Korjaamon vintillä lauantaina 9.11. klo 14-15.30 ja tapahtumaan on vapaa pääsy, mutta paikka kannattaa varmistaa ilmoittautumalla ennakkoon mahdollisimman pian TÄÄLLÄ.
Lisäksi viikonlopun markkinatunnelman täydentävät Korjaamon baari & keittiön rento viikonloppubrunssi (klo 11-15, hinta 15 euroa) sekä vohvelibaari. Myös Sushibar + Wine Korjaamo palvelee laajennetuin aukioloajoin markkinoiden ajan. Itse ilmoittauduin jo tuonne seminaariin, joten ehkä törmätään siellä? :) Lisätietoa tapahtumasta löydätte Korjaamon nettisivuilta sekä FB-tapahtumasivulta.
Tags: design, Helsinki, kulttuuri, menovinkit, muoti, Muu muoti, Newsflash, Shoppailuvinkit, sisustus, Suosittelen
Categorised in: Koti, Kulttuuri, Muoti