28/10/13

Kaunis ystäväni Anna

24 61 P1291072.JPG

Jotkut teistä saattavat muistaa toissakesäisestä postauksestani ihanan ystäväni Annan. :) Mielettömällä tyylitajulla varustettu kaunokainen vilahti blogissani yhden tyylipostauksen verran, kun nappasin hänestä suloisia kuvia Berliinin reissullamme. Olette saaneet satunnaisesti ihastella myös graafisena suunnittelijana ja kuvittajana työskentelevän Annan kädenjälkeä, ja avasipa hän ovet kauniiseen kotiinsakin vuoden alkupuolella. Hän oli tuolloin lähdössä maailmalle määrittelemättömäksi ajaksi ja halusimme ikuistaa hänen kotinsa ennen kuin hän joutui luopumaan siitä muuton vuoksi.

P1292737.JPG

Sittemmin ystäväni on jo palannut maailmalta takaisin koto-Suomeen, mutta löysin arkistojeni kätköistä tässä yhtenä päivänä kivoja kuvia, joita otin hänestä alkuvuonna ennen kuin hän muutti San Franciscoon. Olen aina ihastellut Annan tyylitajua ja visuaalista silmää sekä persoonallista kauneutta, joten ajattelin, että olisi kiva laittaa nämä kuvamuistot viime tammikuulta jakoon myös teille. Hauskaa muutenkin esitellä täällä blogissa välillä oman naamataulun lisäksi muitakin. :) Ja pusuja ihanalle Annalle!

PS. Huomasin, että joissakin vanhoissa blogijutuissa pystykuvat ovat taas kellahtaneet kumoon kyljelleen. Asiasta on infottu ylläpidolle ja katsotaan, saadaanko sille jotakin tehtyä. :)

P1292689.JPGP1292643.JPG
P1291024.JPGP1292823.JPG
P1292752.JPGP1292783.JPGP1290974.JPGP1291045.JPG
P1292831.JPGP1292678.JPG P1292725.JPG P1292757.JPGP1292742.JPG P1292907.JPGP1292900.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä, Muoti

24 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Mrs. K.

    Kävin kurkkaamassa niitä piirustuksia, mielettömän kauniita kuin Annakin.

  • Laurelius

    Upeat silmät!

  • Hosuli

    Vau mikä tyyppi! Persoonallisen kaunis, tosiaan.

  • SinniL

    Todella kaunis! Ja niin oot säkin! :) musta teissä on samaa näköä, aika paljon jopa! UPEITA molemmat :) <3

  • iduska

    Voi mikä kaunotar!! Korvikset on myös kivat, osaatko sanoa mistä ne on?

  • Marje

    Itsellänikin on lähes tuollaiset: ostin ne aWa:lta!
    Ovat olleet ahkerassa käytössä ja ihailun kohteena!

  • Maya

    Minulle käy usein niin, että jos postauksessa on monta hyvin samankaltaista kuvaa, selaan ne pikakelauksella läpi. Ystäväsi Annan kuvien kohdalla jaksoin pysähtyä ja ihastella! Persoonallisuus on kaunista! : )

  • am_

    Vau, suosikkejani ovat hymykuvat ja etenkin kuvasarjan keskipaikkeilla oleva nauravainen kuva! Ystäväsi on tosiaan erittäin viehättävä nainen :)

  • ekl

    Upea ja karismaattisen näköinen nainen!

  • Aisha J

    Voi kun kaunis :)! Kuvien välittämä tyyli kolahtaa minuun valtavasti.

  • juliia

    Oi miten ihanat poskipäät! Annalla taitaa olla venäläiset juuret, vai kuinka? :)

  • Jenniii

    Näin usein luullaan, mutta itse asiassa Annalla ei ole laisinkaan sen suuntaisia sukujuuria. :)

  • Tiina K

    Wau! Kämppiksen upeat korviksethan ne siinä!! Kaikille upeita korvakoruja kuolaaville vinkkkinä: https://www.facebook.com/pages/aWa-design/185856861461630, tykätkää ja tilatkaa :) terveisin Ylpeä seinänaapuri

  • Embu

    Vau, mä niin tykkään tällaisista persoonallisista kasvoista :) Hän muistuttaa hieman Terhi Kokkosta, joka on musta tosi kaunis nainen!

  • Samuli-

    Ihanan ilmeikäs :) Ja mikä upea tyyli, vaatteissa ja sisustuksessa! Sinkku???

  • Jenniii

    Hahaa, välitän terveiset. ;) Ja kyllä, sinkkutyttö on kyseessä!

  • Samuli-

    Kiitos :) Täytyy yrittää löytää jostain hänet :)

  • Tuuli R

    Ihanan ilmeikkäät ja persoonalliset kasvot. Kertakaikkiaan upea nainen!

  • Jenniii

    Nuo nauru- ja hymykuvat ovat minunkin lemppareitani! :) Mutta sanonpahan vain, että näkisittepä hänet livenä – kuvat eivät edes tee oikeutta. ;) <3

  • Jenniii

    Hassua. :) Et ole ensimmäinen, joka sanoo noin, mutta itse emme kyllä huomaa samaa näköä. Toisaalta, olemme muuten kyllä kovin samankaltaisia monessa mielessä, joten ehkä se jotenkin paistaa läpi? :D

  • Sophia1

    Paljon Lara Fabiania hänessä. Silmät sen tekee. :)

  • jmp

    Mielettömän kaunis ihminen. Etenkin nuo taianomaiset silmät.
    Hän tuo mieleeni Troian Bellisarion, joka näyttelee Spencer Hastingsia PLL:ssa. Yksi kauneimpia näyttelijöitä, mitä tiedän.

  • Vierailija

    Ihan samaa katsoin, että teissä on samaa näköä!

Related posts