15/10/13

Kävikö pahasti?

8 52 kaviko-pahasti.jpg

Luin tänään hienosta kampanjasta, joka sai alkunsa siitä, kun Lentoaskeleita-blogin kirjoittaja Rosanna joutui todistamaan ikävää tapahtumaa ruuhkabussissa: vanha mies kaatui bussin käytävällä, eikä kukaan Rosannan lisäksi tarjoutunut auttamaan. Postauksessa jaettu tarina poiki vilkasta keskustelua siitä, mihin nykypäivänä arkinen välittäminen muista ihmisistä on kadonnut. Keskustelun myötä syntyi idea kampanjalle, jonka avulla heräteltäisiin ihmisiä jälleen huomaamaan muut ja auttamaan lähimmäisiä. Sosiaalinen media näytti mahtinsa, kun hetken päästä Rosanna ja Ilman sinua olen lyijyä -blogin Phocahispida pyöräyttivät pystyyn ”Kävikö pahasti?” -kampanjan logoineen päivineen. 

Olen itse todistanut lukemattomia samantyyppisiä tilanteita, joissa en ole voinut kuin ihmetellä kanssaihmisten välinpitämättömyyttä. Olen itse kaatunut liukkaalla kadulla niin, ettei kukaan monista lähellä olevista ihmisistä ole tarjoutunut auttamaan. Olen todistanut julkisissa kulkuvälineissä tilanteita, joissa vanhukselle, liikuntarajoitteiselle tai lastenvaunujen kanssa liikkuvalle ei ole luovutettu omaa paikkaa, vaikka oma kyky pysyä pystyssä liikkuvassa kulkuvälineessä olisi toista paljon parempi. Puhumattakaan siitä, että autettaisiin ovien avaamisessa, laukkujen nostamisessa matkatavarahyllylle, lastenvaunujen kampeamisessa ratikkaan, jne. On surullista, että huomaavaisuus muita ihmisiä kohtaan tuntuu olevan katoava luonnonvara nykypäivän kiireisessä maailmassa. Siksi tätä kampanjaa tarvitaan. Minulla tuli oikeasti itku lukiessani Rosannan postauksen kommenteista ihmisten kertomuksia tilanteista, joissa he olivat kohdanneet välinpitämättömyyttä joko omakohtaisesti tai sivullisena. Itkettää itse asiassa vielä tätä kirjoittaessakin. Pidetään huoli siitä, että emme itse ole enää tästä päivästä eteenpäin koskaan niitä, joilla on liian kiire huomatakseen jotakuta avun tarpeessa olevaa tai liian kiire pysähtyäksemme muutamaksi sekunniksi auttamaan tuttua tai tuntematonta. Koskaan ei pitäisi olla liian kiire ollakseen kohtelias ja huomaavainen muita ihmisiä kohtaan. 

Lentoaskeleita-blogin sanoin:

Aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille. Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus. 

Osallistu mukaan kampanjaan postaamalla ”Kävikö pahasti?” -logo blogiisi ja vaikka ylläoleva tekstipätkä tai tiivistä asia omin sanoin: tyyli on vapaa, asia tärkeä.  Voit linkittää alkuperäisen tarinan ja kommentit, tai kertoa postauksessa myös omia kokemuksiasi auttamistilanteista tai törmäämistäsi auttamatta jättämis-tilanteista, tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua. Jos sinuakin kiukuttaa ihmisten välinpitämättömyys, niin sinulla ei tarvitse olla blogia osallistuaksesi, sillä voit jakaa kampanjan viestiä eteenpäin myös sen Facebook-sivujen kautta.

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä

8 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • rewind and play again

    mikä kullanarvoinen kampanja.

    pikkukaupungin tyttönä mua on monta kertaa vihlaissut sydämestä se, miten visusti ihmiset pitävät huolen vain omista asioistaan. onneksi joukkoon kuuluu heitäkin, jotka auttavat kaatuneen mummon ylös ja pysähtyvät maassa makaavan juopon luo. lähimmäisen rakkaus tuntuu kuitenkin olevan kuihtuva luonnonvara, mikä pitäisi saada kylvettyä tuleviin sukupolviin. toivottavasti tämä kampanja saa itse kunkin ajattelemaan :–)

  • Mindeka

    Hienoa Jenni, että olet mukana! Iso sydän!

  • Rosanna

    Kiitos Jenni että olet tullut mukaan tähän huomaavaisuuden ja hyvän mielen kamppikseemme! <3 Toivon niin paljon, että tälläinen pieni asian puolesta pauhaaminen toisi edes jonkinlaisen särön tähän ”kiireen” ja välinpitämättömyyden ilmapiiriin. On ollut kyllä myös aivan ihanaa lukea myös niitä tarinoita auttamisesta!

  • Nelly

    Ihan järkyttävä tilanne ollut bussissa, mutta valitettavasti taitaa todellakin olla auttamattomuus nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. :/
    Useimmat pitävät kyllä ovea auki kaupoissa, kun on rattaat mukana, mutta on tullut vastaan näitäkin sankareita, jotka puikahtavat itse äkkiä ovesta ettei vahingossakaan tarvitsisi pitää ovea muille auki. Pari kertaa ollut jopa keski-ikäinen nainen kyseessä, mikä on mielestäni jollain tavoin ihme.. Toisinaan sisään päästyäni kyllä kovaan ääneen ihmettelen mukana olleelle miehelleni jotain asiasta, esim jotain oven raskaudesta naiselle. Tulee muuten pahoja katseita perään. :D

  • paalali

    Joskus joku Suomessa jo jonkin aikaa asunut amerikkalainen nainen puhui tästä auttamattomuus-ilmiöstä, joka on valitettavan yleinen Suomessa. Tosin eipä siinä, olen itse pyörtynyt kahdesti Saksassa Berliinissä, täydessä metrossa ja vilkkaalla metroasemalla, ja yksikään ihminen ei tehnyt mitään auttaakseen tai edes kysynyt, mikä meininki. Suomessa samassa tilanteessa auttavia ihmisiä taas oli runsain määrin, mutta tämä nyt ei liity pointtiini mitenkään.
    Eli tämän amerikkalaisen naisen mukaan tavallisimmin ei ole kyse varsinaisesti välinpitämättömyydestä vaan siitä, että ei haluta saattaa tätä esimerkiksi liukastunutta tai kaatunutta henkilöä noloon tilanteeseen. Mielestäni tämä selitys kuulostaa ihan ’järkevältä’ ja voisin kuvitella, että monesti näin saattaakin olla. En tosin nyt uskalla sanoa, kuinka totena sen voi ottaa, koska en tosissaan muista, oliko nainen itse tutkinut asiaa vai mitä. Muistaakseni oli kuitenkin joku non-verbaalisen viestinnän asiantuntija tai vastaavaa.

    Mutta hienoa, että olet mukana (:

  • Minä vain

    Emmikin kertoi tästä kamppiksesta blogissaan, ja kommentoin sinnekin, että mikä mahtava kampanja! Kannattaa muistaa, että muut – varsinkin pienet lapset – ottavat mallia muista. Eli kaikki lähtee itsestä.

    Kerroin juuri viime viikonloppuna poikaystävälleni, miten joskus viitisen vuotta sitten tullessani töihin huomasin, kun suloinen mummeli kaatui rullakelkallaan. Tietysti riensin nostamaan hänet ja kelkan pystyyn. Mielessäni ei edes käynyt, että olisin jättänyt hänet siihen makaamaan!

    En ymmärrä välinpitämättömiä ja itserakkaita ihmisiä. Miten sellaisia voi edes olla?

  • Eniira

    Tuli tämmöinen video tästä keskustelusta mieleen. Muistetaan aina auttaa!

    http://truthseekerdaily.com/2013/10/one-of-the-most-powerful-videos-you-will-ever-see/

  • Tämä kampanja on hyvä herätys meille kaikille – riippumatta siitä, autammeko jo toisia vastaavanlaisissa tilanteissa vai emme. Aina voi parantaa ja välittää enemmän – oli se sitten kaatuneen auttaminen pystyyn, istuinpaikan tarjoaminen raskaana olevalla naiselle tai hymy sille kassantädille.

    Itsekin kirjoitin aiheesta blogiini, haluan omalta osaltani levittää tätä kampanjaa ja välittämistä.

Related posts