Lihaton lokakuu ja muita ruokajuttuja
36 79
Moni teistä varmaan tietääkin, mihin postauksen otsikko viittaa. Madventuresin pojat tekevät nykyään Ylelle Docventures-sarjaa ja hiljattain esitetyn Food Inc. -dokumentin yhteydessä studiovieraana ollut Luontoliiton puheenjohtaja Leo Stranius haastoi makkaransyöjänä tunnetun Riku Rantalan kokeilemaan lihatonta ruokavaliota kuukaudeksi. Riku suostui kokeiluun ja haastoi siinä samalla myös muut suomalaiset mukaan lihattomaan lokakuuhun, joko jättämään lihansyönnin kuukaudeksi kokonaan tai ainakin vähentämään sitä merkittävästi. Tuo Food Inc. -dokkari on muuten katsottavissa vielä huomisen ajan Yle Areenassa, jos jotakuta kiinnostaa. :)
Omaan elämääni lihaton lokakuu ei juurikaan vaikuta, sillä olen elänyt hyvin vahvasti kasvispainotteisella ruokavaliolla jo noin kymmenen vuotta. En ole täysin kasvissyöjä, vaan voin satunnaisesti syödä myös siipikarjanlihaa tai riistaa ja joskus äärimmäisen harvoin (puhutaan nyt muutamasta kerrasta vuodessa) muuta punaista lihaa. Monet pääasiassa kasvisruokaa suosivat syövät myös kalaa ja äyriäisiä, mutta minä en syö niitä (allergiaa ei ole koskaan testattu, mutta äitini kanssa olemme epäilleet lapsesta asti minun olevan allerginen). Päätökseni taustalla olevia syitä ovat etupäässä omat makumieltymykseni sekä ekologiset seikat. Kasvispainotteinen ruokavalio on minulle jotenkin vain luontainen valinta, joka tuntuu hyvältä.

Soija- ja muista kasvipohjaisista tuotteistaan tuttu Alpro haastoi minut hiljattain kokeilemaan elämää viikon verran niin, että korvaisin tutut maitotuotteet heidän valikoimistaan löytyvillä kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla. Minusta kokeilu kuulosti kiinnostavalta ja päätin suostua haasteeseen, sillä olen pitkään miettinyt, että tekisi mieli kokeilla, mutta jotenkin sitä arjessa tulee helposti valittua niitä tuttuja ja turvallisia tuotteita. Niinpä lähetti kantoi minulle kylmäkassillisen Alpron tuotteita jääkaappiin ja tässä sitä nyt sitten ihmetellään, että mitä niillä on tarkoitus tehdä. :D No siis syödä ja juoda tietenkin, mutta myönnän olevani noiden uudenlaisten tuotteiden edessä hiukan hämmentynyt. Ajattelin kuitenkin, että kun tänään starttasi tuo lihaton lokakuu, niin voisin aloittaa tuon maitotuotteisiin liittyvän viikon kokeilujaksoni myös tänään. Lihattoman lokakuun ajan pyrin siis elelemään samaan tapaan kuin ennenkin ja ehkä miettimään syömisiäni hiukan tarkemmin, mutta sen lisäksi kokeilen nyt sitten viikon verran korvata maitotuotteita noilla kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla.
Sinänsä ”maidoton” viikko ei ole minulle kamalan vaikea toteutettava, koska en ole koskaan ollut mikään maailman innokkain maitotuotteiden ystävä muutenkaan. En tiedä, mistä mahtaa johtua, mutta jostain syystä hyvin harvat eläinperäiset ruoka-aineet ovat kiinnostaneet minua. Ja näin on siis ollut ihan lapsesta asti. En ole oikeastaan koskaan äidinmaidon jälkeen juonut maitoa ja muistakaan maitotuotteista en erityisemmin välitä. Laktoosi-intoleranssia minulla ei ole, enkä ole saanut koskaan maitotuotteista mitään oireita tai epämiellyttäviä tuntemuksia, joten siitä ei ole kyse. Jostain syystä olen vain luontaisesti kokenut, etten tarvitse tai halua käyttää niitä juurikaan. Maitotuotteista käytän säännöllisesti oikeastaan vain luonnonjogurttia, voita ja toisinaan juustoja. Ja jätskiä tietysti, mutta sitä tulee syötyä varsin harvoin. Satunnaisesti käytän ruoanlaitossa kermaa ja smetanaa sekä sipsien kera tykkään syödä kermaviilidippiä. En siis usko, että ilman maitotuotteita eläminen sinänsä tulee olemaan minulle kovin vaikea juttu, mutta enemmänkin haluaisin nimenomaan kokeilla hyödyntää noita kasvipohjaisia juomia ja ”kermoja” ruoanlaitossa. Ja ehkäpä siinä voisi sivussa myös saada vähän uutta intoa ruoanlaittoon, sillä myönnän, että yksin muutettuani olen kokannut itse todella vähän.

Mitä suhtautumiseeni ruokaan ja syömiseen yleisellä tasolla tulee, niin en ole millään muotoa mikään ruokasnobi, vaan pidän ihan tavallisesta ja arkisesta hyvästä ruoasta. En ole koskaan ollut ruoka-asioissa fanaatikko mihinkään suuntaan, eikä sellainen minulle sopisikaan. Olen sellainen kultaisen keskitien kulkija, joka sallii itselleen oikeastaan mitä vain, mutta pysyttelee kohtuudessa. Välillä tuntuu, että länsimaissa syömisestä tehdään nykypäivänä niin älyttömän iso juttu: joko ihmiset syövät liikaa tai sitten he eivät syö tarpeeksi (vaikka ruokaa siis olisi tarjolla) tai sitten noudatetaan raivokkaan tiukasti jotakin absoluuttista ruokavaliota. Minulle ruoka on hyvän olon ja ravintoaineiden lisäksi myös makunautintoja, enkä osaisi rajoittaa itseäni millään ehdottomalla dieetillä, ellei oma hyvinvointini sitä vaatisi. En tietenkään tuomitse ketään toisin toimivaa ja jokainen tehköön niin kuin hyvältä tuntuu, mutta halusin vain vähän selventää omaa filosofiaani syömisteni ja valintojeni taustalla. :)
Aloitin itse testiviikkoni luomu-soijajogurtilla cashewpähkinöiden ja marjojen kera. Hiukan erilaiseltahan se maistuu kuin tavallinen jogurtti, mutta ihan hyvää oli! Olisi kiinnostavaa kuulla teidän lukijoiden suhteesta ruokaan ja etenkin tietysti lihaan ja eläinperäisiin tuotteisiin. Millaiset ruokatottumukset teillä on? Kuinka moni aikoo osallistua tähän lihaton lokakuu -haasteeseen? Minä tietysti haluan haastaa teidät myös siihen mukaan, joten kuka on messissä? :) Olisi myös kiinnostavaa kuulla, onko muilla kokemuksia tällaisesta maitotuotteettomasta elämästä? Ja tietysti kaikki lisätieto näistä aiheista valistuneemmilta lukijoilta otetaan ilolla vastaan, itse kun en ole erilaisiin ruokavalioihin perehtynyt niin perusteellisesti. Myös hyviä kasvisruokareseptejä saa laittaa jakoon sekä vinkkejä näiden kasvipohjaisten ”maitotuotteiden” käyttöön ruoanlaitossa. Tottumattomana hiukan ihmettelen, että mitä kaikkea niistä voikaan tehdä! :) Kerron sitten viimeistään viikon päätteeksi mietteitäni kokeilujaksosta, mutta voi olla, että muitakin ruoka- ja ravitsemusjuttuja tulee tässä lähiaikoina, jos inspis iskee.

Tags: Ajattelin tänään, höpötyksiä, I love food, Liikunta & ravinto, Ruoka & juoma, yhteistyö
Categorised in: Elämä