Slow dancing in a burning room
5 51
Kirjoittelin jokin aika sitten John Mayerin loistavasta Paper Doll -biisistä ja kyseisen kipaleen soitua levylautasellani repeatilla noin viikon, intouduin tsekkailemaan muutakin Mayerin tuotantoa. Yksi biisi sykähdytti heti ensikuulemalla aivan erityisesti, vaikka fiilikseltään kyse onkin ihan erilaisesta kappaleesta kuin tuo Paper Doll. Melodialtaan mielettömän kaunis ja sanoituksiltaan riipivän surullinen Slow Dancing in a Burning Room sopisi erinomaisen hyvin aiemmin vinkkaamieni William Fitzsimmonsin biisien jatkeeksi samalle sydänsuruisten soittolistalle. Tätäkään en oikein pysty kuivin silmin kuuntelemaan eli suosittelen jälleen varaamaan nenäliinan valmiiksi, jos tuntuu, että näin sunnuntai-iltana on mieli herkkänä.
Pakko muuten todeta, että John Mayer taitaa muusikkona olla aika aliarvostettu kaveri. Tai en oikeastaan siitä arvostuksesta tiedä, mutta herra tuntuu harmi kyllä olevan enemmän otsikoissa sotkuisten naissuhteidensa kuin musiikkinsa takia, vaikka ehdottomasti ansaitsisi tulla noteeratuksi minusta nimenomaan viimeksi mainitun ansiosta. Todella hienoja melodioita ja koskettavia sanoituksia.
Tags: Musiikki, Suosittelen
Categorised in: Musiikki