Rakkautta & Anarkiaa tulee taas: 27 x Pupulandian suositus
8 43
Moni teistä on varmaan asian jo huomannutkin, mutta leffafestari Rakkautta & Anarkiaa starttasi viime viikolla ja jatkuu vielä 29.9.2013 asti. Rakastan leffa- ja dokumenttifestareita, sillä niiden aikana pääsee usein näkemään elokuvia ja dokkareita, jotka eivät muuten pääse Suomen elokuvateattereissa levitykseen. Moni R&A-elokuvista on ehtinyt jo viime viikon lopulla hurahtaa ohi, mutta selailin hyvän tovin tolkuttoman laajaa valikoimaa ja poimin sieltä sekä vinkeiksi teille että muistutukseksi itselleni elokuvia ja dokumentteja, jotka vaikuttavat tsekkaamisen arvoisilta. Otsikoiden linkkien kautta pääsee kurkkaamaan varsinaiset kuvaukset leffafestareiden sivuilta. Ja otan ilolla suosituksia vastaan teiltäkin, jos jokin kiinnostava leffa tulee mieleen!
Luin muuten sähköpostiin kolahtaneesta tiedotteesta, että Rakkautta & Anarkiaa -festareiden aikana Veikkaus yllättää kotimaisen elokuvan ystäviä ja jakaa 50 kappaletta ilmaislippuja 19.9. Bio Rexissä ja 50 kpl festivaalin muina päivinä kaikilta R&A:n omilta lippuluukuilta ensimmäisille onnekkaille – siis yllärinä ja ilmaiseksi. Eli saattaapa hyvin olla, että jotakuta teistäkin potkaisee onni lippuluukulla. Veikkaus on itse asiassa osaltaan mahdollistamassa koko R&A-festivaalia, sillä Suomen elokuvasäätiön myöntämä kymmenientuhansien festivaalituki tulee kokonaan Veikkauksen tuotosta. Jotain hyvää koituu lottoamisestakin siis, vaikka ei jättipotti napsahtaisikaan kohdalle. :)
Kongolaisen pakolaisperheen sopeutuminen Suomeen ei käy ihan mutkitta. Millaisia haasteita pakolaisleiriltä Suomeen lennätetty perhe kohtaa arjessa?
Pienessä amerikkalaiskaupungissa syntyneen homopojan kasvutarina kertoo hyväksynnän etsimisestä, vanhempien ennakkoluuloista ja päähahmo Jamesin pakomatkasta etsimään valoisampaa tulevaisuutta.

Pukudraamojen maailmoihin hullaantunut Jane panee kaikki säästönsä (ja toiveensa) kaimansa kirjojen mukaan luotuun Austen-teemaiseen kartanolomaan Englannissa. Romanttisen ja nokkelan elokuvan pääroolissa nähdään Felicity-sarjasta tuttu Keri Russell.
Tuhdisti Fucking Åmålista tuttua teiniangstia, ripaus améliemaista mielikuvituksellisuutta, aimo annos unelmia ja hieman Sinkkuelämää-sarjasta ammennettuja New York -haaveita – niistä on Bitch Hug tehty.
Moderni Lumikki-tarina sijoittuu Espanjaan ja härkätaisteluiden maailmaan. Espanjassa lukuisia elokuva-alan palkintoja kahminut leffa on ammentanut tyyliään 1920-luvun mykkäelokuvista ja onnistuu olemaan yhtäaikaa goottinen ja humoristinen sekä klassinen ja moderni.
Ruotsalainen mallityttö Elin palaa Pariisista perheensä pariin sukujuhliin kotimaahansa. Kulissien takana kuohuu ja yleisölle luvataan sekä naurua että itkua.
Sattuma heittää yhteen tanskalaisen Ibenin ja slovenialaisen Tinan, joiden välille syntyy lämmin ja läheinen ystävyys kielimuurista huolimatta.
James Galdolfinin viimeiseksi jäänyt näyttelijäntyö nähdään romanttisessa komediassa Enough Said. Galdolfinin lisäksi leffan päärooleissa nähdään esimerkiksi Seinfeldistä tuttu Julia Louis-Dreyfus.

Dokumentti siitä, miksi miljoonia ihmisiä on kuollut AIDSiin vielä 2000-luvulla, vaikka lääkkeitä on jo saatavilla. Lääkeyhtiöille tärkeämpää on rahan tahkoaminen, ei ihmishenkien pelastaminen.
Newyorkilainen Frances on kaksikymppinen ajelehtija, jonka ura modernin tanssin parissa ei tunnu lähtevän lentoon. Woody Allenmaisia viboja ja The Girls -sarjasta tuttuja tunnelmia sisältävä leffa on saanut kehuja erityisesti erinomaisesta päätähdestään Greta Gerwigistä.
Paljon mediahuomiota herättänyt Hilton!-dokumentti kertoo syrjäytyneistä helsinkiläisnuorista. Jos missasit tämän leffateattereissa, nyt dokumetin näkemiseen on R&A-festareilla uusi mahdollisuus.
Tavallisten ihmisten vähäpätöisistä murheista ja niiden paisuttelusta kertova tarina herättää ensin huvitusta ja sitten ymmärrystä. R&A kuvailee elokuvaa näin: Suuren tästä pienestä elokuvasta tekee se, että se kertoo ihmisistä, joita me kaikki joka päivä tapaamme ja joita itse olemme.

Kahden georgialaistytön ystävyydestä kertova kasvutarina, jota on kuvailtu sanalla lumoava. Sydäntä särkevän kaunis tarina sekä visuaalisesti että kerronnallisesti.
Leea Klemola tekee roolin transseksuaalisena siivoojana, jonka viattomasta valheesta syntyy melkoinen ihmissuhdesoppa. Kovasti kehuja saanut draama on mahdollista päästä näkemään nyt uudelleen, jos sen missasi aiemmin elokuvateattereissa.
Pariskunnan avioerosta kertova elokuva avautuu moniulotteisena vyyhtinä, jonka salaperäisten käänteiden selvittely vie tarinan aivan uusiin ulottuvuuksiin. Pääosassa nähtävä Berenice Bejo sai roolistaan Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän pystin.
The National -fanien must-dokumentti! Bändin laulaja Matt Berninger ottaa High Violet -kiertueelle mukaansa veljensä Tomin, joka puolestaan ottaa mukaansa videokameran. Näistä elementeistä syntyy sympaattinen kuvaus veljessuhteesta sekä miehestä elämänsä käännekohdassa.

Shakespearen komediaan Paljon melua tyhjästä perustuva elokuva siirtää 1500-luvun tarinan nykyaikaan ja kalifornialaiselle luksushuvilalle. R&A kuvailee elokuvaa vuoden pakko nähdä -komediaksi.
Matt Damonin tähdittämä elokuva kertoo tarinaa talouskriisin riuduttamasta amerikkalaiskylästä ja pureutuu siinä sivussa monenlaisiin moraalikysymyksiin. Elokuva on saanut kehuja erityisesti moniulotteisista henkilöhahmoistan ja näyttelijöidensä loistavista roolisuorituksista.
Starlet on tarina ystävyydestä ja siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan. Elokuvassa parikymppisen Janen ja 80-vuotiaan Sadien välille syntyy ystävyys, joka muuttaa molempien elämän. Janen roolissa nähdään mallinakin tutuksi tullut Dree Hemingway.
Näyttelijä-ohjaaja Sarah Polley tutkiskelee ensimmäisessä dokumenttielokuvassaan omaa perhettään. Nuorena äitinsä menettäneelle Sarahille on kerrottu jatkuvasti, kuinka hän ei näytä lainkaan isältään eikä muistuta luonteeltaan äitiään. Myöhemmin on selvinnyt, että tytön isä onkin joku aivan muu.

Petri on tullut jätetyksi ja ostellut luottokorttinsa tappiin asti tavaroita. Kolme vuotta myöhemmin nuorta miestä ahdistaa yhä, joten hän tunkee tavarapaljoutensa varastoon ja antaa itselleen luvan hakea vuoden ajan varastosta yhden esineen päivässä. Mutta tarvitseeko sitä tavaraa sittenkään niin paljon?
Israelin poliittista tilannetta osuvasti kuvaava draama kertoo palestiinalaismiehen tarinaa ristiriitoineen. Rauhaa rakastavan Aminin vaimoa syytetään itsemurhapommi-iskun tekemisestä. Elokuva kiinnostaa minua erityisesti siksi, että isäni asui kaksi vuotta Jerusalemissa ollessaan YK-tehtävissä. Mediassa käyty keskustelu Israelin ja Palestiinan tilanteesta on usein varsin yksinkertaistettua todellisuuteen nähden – siksi olen utelias näkemään libanonilaisohjaajan näkemyksen aiheesta.
Yhtä aikaa riipaiseva ja naurattava elokuva kertoo argentiinalaisesta Carlosista, joka uskoo olevansa jälleensyntynyt Elvis. Taloudellisiin hankaluuksiin ja parisuhdevaikeuksiin ajautunut Carlos joutuu päättämään seuratako unelmaansa vai kantaako vastuu perheestään.
Rosemarie DeWittin esittämä hieroja Abby kavahtaa ihmisten koskettamista siinä missä tämän veli Paul puolestaan parantaa ihmisiä maagisella kosketuksellaan. Ihmisiä elämänsä taitekohdissa, vaivihkaisia oikkuja ja yllättäviä käänteitä – lupaa R&A:n kuvaus elokuvasta.

Toivoton romantikko Laura haluaisi rakastua palavasti, mutta sopivia kandidaatteja ei ole osunut kohdalle. Kunnes sopivia miekkosia tuleekin sitten vastaan kaksin kappalein. Arkipäivän realismia ja koomisia sattumuksia vilisevä elokuva ei sorru ennalta-arvattaviin juonenkäänteisiin, vaan yllättää katsojansa.
Julian Assangen tarinaa kertova tarina kuvaa Wikileaks-sivuston syntyä ja kasvua. Tiedän, että lukijoiden joukossa on monta Benedict Cumberbatch -fania, joten tämä on erityisesti teille, sillä hänet nähdään Assangen roolissa.
Paljon elokuva-alan palkintoja kahminut Wadjda kertoo 10-vuotiaan tytön haaveesta saada oma polkupyörä hinnalla millä hyvänsä. Unelman tiellä vain ovat Saudi-Arabian naisilta pyöräilyn kieltävä laki sekä äidin kireällä olevat kukkaronnyörit.

Tags: Elokuvat, kulttuuri, leffat, Newsflash, Suosittelen, Uutiset & yhteiskunta
Categorised in: Kulttuuri