17/09/13

For the broken hearted

10 82 fitzsimmonscrow.jpg

Olen niin onnekas, kun minulla on mahtava joukko samanhenkisiä tyyppejä siellä ruudun toisella puolen. On kivaa päästä jakamaan kiinnostavia juttuja teidän kanssanne, mutta saan  monesti myös teiltä vähintään yhtä loistavia vinkkauksia takaisin päin. :) Etenkin musiikki-vinkkauksista olen kovasti kiitollinen ja niitä ilolla tsekkailen. Pari päivää sitten yksi lukija lähetti minulle Spotifyssa amerikkalaisen rauhallista ja melodista indie-folkia tekevän William Fitzsimmonsin levyn, josta arveli minun pitävän. Ja pidinhän minä. :) Jopa siinä määrin, että haluan jakaa tätä hyvää teille muillekin.

Kuuntelen aina ensisijaisesti musiikissa melodiaa ja sanoitukset tulevat siihen sitten plussana päälle. Kiinnostun sanoituksista yleensä vasta, jos olen ensin jo ihastunut melodiaan. William Fitzsimmonsin mielettömän kauniit melodiat veivät heti mennessään ja herättivät kiinnostuksen kuunnella tarkemmin myös lyriikoita. Ja huh, siinä sitä sitten olikin! Aika heviä settiä ainakin näin hiljattain eronneelle, sanoisin. Fitzsimmons on käsitellyt levyillään hyvin henkilökohtaisia aiheita kuten ensin Goodnight-levyllä vaikeaa rakkauttaan ja avio-ongelmiaan, ja sitten muutama vuosi myöhemmin The Sparrow And The Crow -levyllä avioeroaan. Olen kuunnellut lähinnä tuota jälkimmäistä ja vaikea siitä on kuivin silmin selviytyä. Biiseissä käydään ikään kuin vuoropuhelua pariskunnan välillä ja osuvasti kuvataan juuri niitä kaikenlaisia ristiriitoja ja surun tunteita, joita rakkaasta ihmisestä eroamiseen liittyy. Vuoropuhelun vaikuttavuutta lisää vieraileva enkeliääninen naisvokalisti, jonka nimeä ei ainakaan Spotifyn tiedoissa mainita. Osa levyn biiseistä on vähän liian pliisuja omaan makuuni, mutta nämä kaksi postaukseen liittämääni biisiä osuvat kyllä jonnekin syvälle. Suosittelen oikeasti kuuntelemaan ajatuksella myös sanoja. Ja etenkin sydänsurujen kanssa painiskelevat, ottakaa nenäliinapaketti viereen jo valmiiksi.

Tags:

Categorised in: Musiikki

10 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Priscilla Ahn on tuo enkeliääninen artisti, mutta hänelläpä vasta hempeitä lauluja onkin…

  • Ah, William on maaginen! Näin herran pari vuotta sitten livenä Korjaamolla – olin keikalla, muuten, serkkusi kanssa. :) Haikean musiikin takaa löytyy tyyppi, jolla on myös mahtava huumorintaju. Ja olihan aikamoinen fiilis, kun jo valmiiksi tunnelmallisen keikan päätteeksi William tuli alas lavalta ja veti viimeisen biisin akustisesti siinä lattialla yleisön ympäröimänä.

    Oon haaveillut, että tekisin joskus koreografian johonkin Williamin biisiin… mutta jotenkin en uskalla tarttua niihin, kun pelkään, etten saavuta liikkeellä samaa tunnelmaa.

  • Vierailija

    Oi, William Fitzimmons oli juuri se artisti, jota kuuntelin käydessäni itse eroa läpi tuossa pari vuotta sitten. Nyt jo biisejä pystyy useimmiten kuuntelemaan vollottamatta, mutta hirveästi tunteita ja muistoja niihin liittyy.

  • -

    Priscilla Ahn on kyseinen nainen :)

  • Vierailija

    oi miten hienon kuuloista, pääsee omallekkin kuuntelulistalle! en tiedä oletko jo kuunnellut, mutta voisit pitää myös Damien Ricesta :) hieman synkeää ja melankolista kyllä, mutta huiman kauniita melodioita ja tulkintoja! mm. Amie, Cold Water, Elephant, The Animals Were Gone ja The Blower’s Daughter hienoja kappaleita :)

  • Ihana että pidit lähettämästäni löydöstä, ja jaoit sen täälläkin -kenties mahdollisimman moni muukin löytäisi tiensä tuon upean musiikin luokse! Kauniin melodian lisäksi ajattelin, että varsinkin nuo lyriikat iskisivät sinuun -ja toivottavasti auttaisivat käsittelemään kipeää asiaa. Voimia! ♡

  • Koo

    Ah, kiitos tästä! Kuuntelin viime keväänä oman eroni aikoihin repeatilla I Don’t Feel It Anymorea, mutta se unohtui kokonaan kesän aikana. Ihana biisi, onneksi löysin sen nyt uudestaan blogisi kautta :)

  • katie t.

    Jos kaunis (ja raastavakin) indie-folk-rock kolahtaa, kannattaa tutustua myös jenkkibändiin nimeltä Phosphorescent! Tuttuni soittaa kokoonpanossa, ja bändi veti elokuussa todella koskettavan keikan Tavastialla; harmi että ensisijainen kohderyhmä taisi olla paria päivää aiemmin loppuneen Flow’n ja masentavan ilman uuvuttamana kotosalla. Olin kuunnellut musiikkia toki etukäteenkin, mutta keikka teki todella vaikutuksen. Phosphorescentin biiseissä on Fitzsimmonsia enemmän hieman reippaammallakin poljennolla eteneviä kappaleita sekä selkeitä country- ja psykedeelisiä (!) elementtejä, mutta jos tykkää toisesta, niin toinenkin luultavasti uppoaa!

    Mitä tulee alkuperäisen postauksen eroteemaan, siihen sopii Phosphorescentin kappaleista monikin, mutta erityisesti Song for Zula: http://www.youtube.com/watch?v=ZPxQYhGpdvg

  • manna-ari

    Oi! Minusta on aina täydellistä, kun mahdollisimman mon ihminen löytää kyseisen laulajan! Kuuntelin sitä paljon pari vuotta sitten. Musiikki oli niin kauniin raakaa että lähes toivoin joskus eroavani, jotta voisin ymmärtää sitä paremmin. No en tietenkään oikeasti. :D Mutta niin siinä lopulta kävi. Onneksi on sentään Fitzsimmons.

  • musafriikki

    Siis muistuttaa aivan järjettömän paljon Sufjan Stevensin musiikkia, ihan lauluääntä myöten! En tosiaan tiedä, mikä musa on sulle jo tuttua tai mistä tarkemmin pidät, mutta kokeile toki seuraavia jos ei vielä ole hallussa: Sufjan Stevens (esim. To Be Alone With You), Damien Rice (kuten jo yllä suositeltu), laulaja-lauluntekijöiden kuningas Bon Iver (esim. Skinny Love).

    Sit koska eromusiikki tuli esille, mun uusin sydänsärky-genren suosikki on Daughter (esim. Landfill tai elektronisempi Youth). Tekevät oikeasti todella alakuloista musiikkia ja lyriikoiden teemasta varoittaakin toistaiseksi ainoan albumin nimi ”If You Leave”. (Ja kappas vaan, William Fitzsimmons listattu ekana related artistina!)

    Ja miksei Once-elokuva soundtrackeineen. :) Mahdollisesti jo tuttu. Tätä listaa vois jatkaa loputtomiin!

    Enjoy! :)

Related posts