Ah Oui!
3 67
Jos minun pitäisi valita yksi maailman kaupunki, jonka naisten tyyliin samaistun eniten, se olisi ehdottomasti Pariisi. Jotenkin pariisilaisnaisten tyylissä on sellaista rennon huoletonta eleganssia pienillä boheemeilla runotyttö-viboilla höystettynä, että en voi kuin ihastella. Moni ranskalaisnainen näyttää aina siltä kuin olisi noussut aamulla suoraan sängystä, laittanut ensimmäiseksi käteen osuneet vaatteet päällensä – ja onnistuu silti näyttämään tyrmäävän upealta. Ehkä se juttu on juuri se, että usein ranskalaisnaisten tyyli ei näytä liian viimeistellyltä ja loppuunsa hiotulta, eikä pukeutumisessa yritetä kikkailla liikoja. Ja sitten niillä on ne hiukset.

Yksinkertaisuus puree meikäläiseen ja tuo pienellä ripauksella boheemiutta maustettu rennon naisellinen eleganssi näkyy myös monien ranskalaismerkkien muotokielessä ja tyylissä. Ei siis yllättäne ketään, että suosikkisuunnittelijoideni joukossa sinne kärkisijoille kuuluvat Isabel Marant, Vanessa Bruno, Céline ja Chloè. Reilu vuosi sitten Berliinistä bongaamani ranskalaismerkki Sessùn on astetta edullisempaa kategoriaa, mutta puhuttelee silti wannabe-pariisitarta sisälläni. Inspiroiduin älyttömästi tämän syksyn lookbookista, joka vilisee huoletonta koulutyttö-fiilistä neuleiden alta pilkottavien kaulusten myötä. Tykkään mielettömästi myös aivan super-simppeleistä suorat housut ja neule -komboista. Miten noin yksinkertainen voikin näyttää noin hyvältä? Puhumattakaan noista mekoista! Onkohan se niillä ranskalaisnaisilla jotenkin geeneissä…? :D














Photos: Sessùn Lookbook Automne-Hiver 2013-2014
Tags: Inspiraatioita, muoti, Muu muoti, suunnittelijat, Trendit
Categorised in: Muoti