21/08/13

Pinkkinspiraatio

25 62 pink2.jpg

Tämän syksyn yksi hittiväreistä on vaaleanpunainen ja henkilökohtaisestihan olen karsastanut lapsuusvuosien lemppariväriä koko aikuisikäni säännönmukaisesti. Räväkämpiä pinkin sävyjä käytin joskus opiskeluaikoina ja huulipuna-rintamallakin olen löytänyt vaaleanpunaiset sävyt muutama vuosi sitten, mutta ei pinkki edelleenkään niitä helpoimpia värejä minulle ole. Sain joskus viime talvena 2OR+BYYAT-merkiltä oikein hailakan vaaleanpunaiset housut ja niihin kyllä tykästyin kovasti – jotenkin se hempeä vaaleanpunainen ei tuntunut ollenkaan niin huonolta ajatukselta, kunhan se sävy ei ollut lähellä kasvoja. Mustaan, harmaaseen ja viininpunaiseen yhdistettynä siitä tuli jopa aika kivoja yhdistelmiä. Ja nyt pääni pursuilee syksyksi jo kivoja ideoita, miten yhdistellä vaaleanpunaisia pöksyjäni uusin tavoin. Veikkaan kuitenkin, että monelle muullekin vaaleanpunainen on vähän vaikea väri, joten kokosin Stockholm Street Stylen arkistoista teille inspiraatioksi kokoelman tyylejä, joissa on mielestäni kivalla tavalla osattu käyttää syksyn trendiväriä. :) Jos vaaleanpunaisen tai pinkin yhdistäminen muihin väreihin tuottaa ongelmia, niin kokeile sen kanssa edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi jotakin näistä: toffeenruskea, oranssi, kirkkaanpunainen, vihreä, voimakas keltainen tai violetti.

Minkäslainen suhde teillä muilla on vaaleanpunaiseen? Inhon väristyksiä vai ihastuksen huokauksia? Vai jotakin siltä väliltä?

pink1.jpg

Musta nahkarotsi, maiharit ja supertumma huulipuna vievät kyllä ajatukset kauas hempeilystä, vaikka asussa onkin babypinkkiä.

pink3.jpg

Oranssin ja pinkin yhdistelmä näyttää raikkaalta. Kokeile pinkkiä myös kirkkaanpunaisen tai vihreän kaveriksi. :)

pink4.jpg

Muuten hillityn sävyisessä kokonaisuudessa vaaleanpunainen voi olla juuri sopivan pirtsakka väriläiskä.

pink5.jpg

Jos pinkki väri tuntuu kauhistukselta kokonaisissa vaatekappaleissa, sitä voi ottaa mukaan omaan tyyliin myös asusteissa kuten kengissä, laukuissa, koruissa tai vaikkapa huulipunassa.

pink6.jpg

Myös keltaisen ja pinkin liitto toimii hämmästyttävän hyvin – rohkeutta mukaan värikokeiluihin siis! Jos kuitenkin yhdistät montaa voimakasta väriä, pidä muuten kokonaisuus simppelinä.

pink7.jpg

Graafinen printtikuosi vie vaaleanpunaisesta väristä pois asteen verran hempeyttä.

pink8.jpg

Kokeile myös erilaisia vaaleanpunaisen sävyjä, jos räikeä pinkki tai vauvanvaatteista muistuttava hempeä vaaleanpunainen eivät tunnu omilta.

pink9.jpg

Tummansininen rauhoittaa kummasti mitä tahansa väriä.

pink10.jpg

Kirppareilta voi löytyä aika päheitä vaaleanpunaisia college-paitoja, vaikka tämä luomus tuskin kirpparilöytöjä onkaan.

pink11.jpg

Kyllä vaaleapunaisen värin kanssa voi myös reilusti hempeillä, jos se istuu tyyliin. Tämä look ainakin on aika hurmaava. :)

pink13.jpg

Meleerattu harmaa toimii oikeastaan minkä tahansa värin parina ja rokahtavat asusteet toimivat kivana kontrastina tyttömäiselle takille.

Photos: Stockholm Street Style

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

25 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Hosuli

    Minulla on kaksi pinkkitraumaa. Ensimmäinen lapsuudesta, koska äiti puki minut jatkuvasti vaaleanpunaisiin ja valkoisiin vaatteisiin. Toinen teini-iästä, jolloin rakastin mustan ja kirkkaan pinkin yhdistelmää. Lähinnä jälkimmäisen trauman ja värin yltiötyttömäisyyden vuoksi vierastan sitä edelleen. MUTTA viime aikoina pinkki on alkanut näyttää herkulliselta esimerkiksi meleeratun harmaan parina. Tämän postauksen asuista tykkään eniten ekasta, jossa söpö vaaleanpunainen yhdistyy maskuliinisiin elementteihin. Ilmeen perusteella asun kantajalla näyttäis olevan oikea asennekin. :)

  • Lilla Gumman

    Mielestäni vaaleanpunainen on vähän sellainen kapinallinen väri. Se on niin ällösöpön tyttömäinen, että vaatii vähän itseironiaa tempaista jotain sen väristä päälle. Tykkään muutenkin pukeutumisessa sellaisista totaalisen ”epäkatu-uskottavista” elementeistä, on niin tylsää yrittää olla cool. Mielestäni vaaleanpunainen sopii hyvin esim. rispaantuneiden vaaleiden farkkujen kaveriksi. 

  • Myyy

    Itse pidän vaaleanpunaisesta nykyään kynsilakassa, huulipunassa ja pienissä asusteissa, kuten kengissä. Tuntuu, että vaaleanpunaiset vaatteet jotenkin sotivat oranssinpunaista tukkaani vastaan. Omistan kuitenkin yhden vaaleanpunaisen paidan, joka mielestäni jopa sopii minulle. Ehkä sen sävy on tarpeeksi murrettu, mene ja tiedä.

  • Victory

    Mä oon aika vasta ihastunut todellla hentoon vaaleanpunaiseen vaatteissa, samalla kun löysin valkoisen ja puuterin. Tekisi mieli hankkia hirveästi kaikkea hennon rosaa. Se näyttää todella ihanalta punaisten hiuksieni rinnalla. Pinkki taas on löytänyt tiensä kynsiin ja huuliin ja ostin juuri tänään kaksi vaaleanpunaista huulipunaa.

  • Konnakartanon Konna

    Myös minulla on teini-iän traumoja pinkistä, mutta viimeaikoina olen päässyt siitä aika hyvin ylin. Ensin tuli ”puuteriroosa”, joka hurmasi hempeydellään olematta kuitenkaan traumapinkki tai vauvavaaleanpunainen, vähän perässä ”vanha roosa”, jonka värisen ihanan jakun omistan. Sitten ostin rehellisen vaaleanpunaisen/lohenpunaisen paidan, joka näyttikin aika söpöltä vaaleansinisen ja vaaleanharmaan parina. Nyt omistan myös kaksi rehellisen pinkkiä paitaa, jotka ovat kovassa käytössä. Pinkkiä on näkynyt myös kynsissä ja huulissa. Myös sisustuksessa olen hurahtanut vaaleanpunaiseen Iittalan lohenpunaisten tuikkujen ja aaltomaljakkojen myötä… Etenkin yhdistäminen vaalenavihreän kanssa saa minut huokailemaan ihastuksesta.

    Vaaleanpunainen muuntautuu tottavie moneksi, ja olen iloinen että olen päässyt yli teini-iän traumastani. Nyt osaan sentään yhdistellä paremmin ja mielikuvituksellisemmin kuin silloin teininä (pinkki toppi + pinkki kangasvyö + pinkki pompula + mustat farkut + musta neuletakki = TRAUMA) Vaaleanlilaa sen sijaan karsastan edelleen – lapsena se olikin yksi lempivärini. Tosin, laventelin värinen Mariskooli näyttää kyllä aika kivalta…

  • Hemmuli

    Tykkään vaaleanpunaisesta kovasti, mutta koen sen vaikeaksi käyttää koska olen pienikokoinen ja näytän huomattavasti ikäistäni nuoremmalta. Esimerkiksi vaaleanpunaisessa paidassa tulee helposti vähän liiankin baby doll-look, mutta asusteissa väri kyllä toimii!

  • Minä vain

    Rakastan vaaleanpunaista ja kaikkia sen sävyjä – mm. pinkkiä ja fuksiaa. Olen yhdistänyt pinkit Conssini niin beigeihin housuihin kuin sinisiin farkkuihinkin. Mustankin kanssa se sopii tietysti aina yhteen.

    Mitä mieltä muuten olet? Jos on pinkit Conssit jalassa ja pinkki huivi asusteena, voiko mielestäsi niiden kanssa käyttää turkoosia laukkua..? Minua vähän vieroksuttaa käyttää pastellisävyjä yhdessä..

  • :-)

    ps. vaaleanpunainen silmäcollege on daniel palillon ;-)

  • MadamWhite

    En ehkä sanoisi, että mulla on pinkki-trauma, mutta värinä se ei suurina pintoina, kuten vaatteena ollessaan sovi itselleni lainkaan. Ihoni on erittäin vaalea ja pohjasävyltään punertava, joten pinkin ja ihan erityisesti kylmempien pinkkien kanssa yhdistettynä tulos on lähinnä Nasu :D Sen sijaan oranssilla taitetut sävyt kuten esim. tuon alimman kuvan lohenpunanainen/koralli(?) jakku kelpaisi mulle any day :) Pinkki onkin ehkä väreistä aika vaikea joillekin ihon sävyille, mutta nuo kuvien naiset eivät kyllä tällaisista ongelmista kärsi. Keltainen ja pinkki, mikä yhdistelmä, aivan huikea!

  • Mapsu

    Pinkkihän on ihana väri. Olen huomannut sen sopivan mulle,ihooni jne. Lohenpunainen niinikään. Ei olleskaan äitelää sopivasti käyettynä.

  • Minskii

    Multa löytyy vaatekaapista aika paljonkin vaaleanpunaista, vaikken sitä tietoisesti ole sinne haalinut. Jotenkin vaan vaalea roosa / murrettu vaaleanpunainen sopii mun ihon sävyyn ja on siksi tuntunut luontevalta hankinnalta kun oon vaateostoksilla käynyt. Kirkas pinkki ja puhdas vaaleanpunainen sitten taas eivät tunnu yhtään omilta! Onneksi jokaisesta väristä kuitenkin aina löytyy ne sävyt, joita itse voi käyttää :)

  • Jenniii

    Veikkaan, että aika monilla on pinkkitraumoja lapsuudesta. ;) Minä taas rakastin vaaleanpunaista yli kaiken, mutta äiti ei luojan kiitos suostunut kuorruttamaan meikäläistä pinkillä. :D Ja samoja teinitraumoja liittyy räikän pinkin ja mustan yhdistelmään, vaikka en itse kyseistä värikomboa juuri käyttänytkään. On kiva nähdä, miten vaaleanpunaista yhdistellään syksyn muodissa tosi raikkaasti, joten ainakin ne omat vaaleanpunaiset housuni pääsevät varmasti ahkeraan käyttöön nyt syksyn mittaan. :)

  • Jenniii

    Hyvin sanottu! :) Kapina ällösöpöyden keinoin, hihii! Minulla onkin itsellä jo pari vaaleanpunaista vaatekappaletta kaapissa, joten pääsen toteuttamaan syystrendiä niiden kera. :)

  • Jenniii

    Se onkin juuri niin näppärää, että aina noita väritrendejä ei tarvitse toteuttaa suurina pintoina. Mutta itse asiassa minusta vaaleanpunaisen ja oranssinpunaisen yhdistelmä on ihan mahtava, joten haastan sinut rohkeasti kokeilemaan myös pinkkejä vaatteita. ;) Sellainen hieman korallisempi vaaleanpunaisen sävy tai sitten tosi puhdas vähän tummempi vaaleanpunainen voisi toimia – kokeilehan!

  • Jenniii

    Puuterisävy on kyllä sopivasti tasoittanut tietä muille hempeän vaaleille väreille. :) Olen itse myös innostunut noista vaaleanpunaisista huulipunista. Sellainen Tuksu-pinkki ei minulle sovi, mutta hiukan tummempi vaaleanpunainen näyttää yllättävän raikkaalta. :)

  • Jenniii

    Hauskaa lukea näitä kommentteja ja tajuta oikeastaan jo noiden lukijoiden käyttämien termien kautta, miten paljon eri vaaleanpunaisen sävyjä on olemassa – ja miten pienestä voi olla kiinni, mikä sävy sopii kenellekin. Minulle puolestaan ei sovi sellainen murrettu vanha roosa ollenkaan – jotenkin selkeämmät sävyt passaavat paremmin. Lohenpunainen ja koralli iskevät meikäläiseen myös. :)

    Minä pidin myös joskus nuorena vaaleanlilasta, mutta kehitin itselleni siitä trauman hyvin varhain. Liittyneekö kenties vaaleanlilaan ribbi-napapaitaan, jonka omistin joskus 11-vuotiaana? :D Sanoin pitkään, että kyseinen väri ei vaatteissa sovi YHTÄÄN KELLEKÄÄN, paitsi ehkä tummaihoisille tai selkeästi muuten tummahipiäisemmille naisille. Sittemmin olen varovaisesti alkanut pyörtää tuotakin, vaikka itselleni en edelleenkään osaisi kyseistä väriä pukea.

  • Jenniii

    Aivan! Enpä tullut tuotakaan ajatelleeksi, että vaaleanpunainen saattaa kyllä nuorentaa ennestään nuoren näköistä ihmistä. Mutta kokeile esimerkiksi korallia tai lohenpunaista ja yhdistä se nimenomaan joihinkin tekstissä mainittuihin väreihin, niin uskon, että pikkutyttö-vibat katoavat. :)

  • Jenniii

    Minun mielestäni ihan hyvin voi käyttää turkoosia laukkua, vaikka asussa olisikin pinkkiä, jos itse siis tykkää väriyhdistelmästä. :) Ehkä turkoosin ja pinkin yhdistelmästä tulee vähän sellainen 80-luku-viba, mutta voi se hyvin toimiakin. Kokeile ja tuumaa itse!

  • Jenniii

    Yhyy, jostain syystä en saa noita linkkejä auki. :/

  • Jenniii

    Haa, kiitos tiedosta! :) Enpä arvannutkaan, että kyse oli suomalaisdesignista. ;)

  • Jenniii

    Vaaleanpunaiset sävyt ovat tosiaan vaaleaa suomalaisihoa vasten usein vähän haastavia, mutta tosiaan eri sävyjä kokeilemalla voi löytyä se omaankin ihon väriin sopiva pinkki. :) Ja joo, innostuin tuosta pinkin ja keltaisen yhdistelmästä itse myös!

  • Jenniii

    Joo, näissä jutuissa kyllä pienilläkin sävyeroilla voi olla suuri vaikutus. :) Kivaa, että olet löytänyt itsellesi sopivat sävyt!

  • Jenniii

    Tässä se nähdään, että pienillä sävyeroilla on suuri merkitys. Minulle sopivat selvästi parhaiten sellaiset vähän koralliset vaaleanpunaisen sävyt, kun taas sellainen kalpea haaleanvaalea roosa ei oikein toimi. Toisaalta sellaisen haaleanvaaleanpunaiset housutkin käyvät, kun väri ei ole heti kasvojen lähellä. :) Alaosissa voi käyttää melkein mitä värejä tahansa, kunhan kasvojen lähellä olevat sävyt toimivat.

  • Pinkkinspiraatio oli niin inspiroiva, että minun piti ihan omaakin blogia päivittää piiiitkästä aikaa aiheen tiimoilta, hiukkasen harhaanjohtavalla otsikolla tosin : ) Harhaanjohtavalla sikäli siis, että vaaleanpunainen kaikkine sävyvariaatioineen on mun suosikkivärejäni.

    Toi eka asu on muuten aivan mahtava, miksei itselle koskaan tule mieleen yhdistää noin montaa väriä.

Related posts