Levikset repee
6 60
Tänään ilmestyvän tuoreen elokuun Trendin Tyylihaukka-palstalla sukelletaan revityn denimin maailmaan. Muistan vieläkin ensimmäiset mielikuvani revityistä farkuista. Olin varmaan ensimmäisellä luokalla ja naapurissa asui yläaste- tai lukioikäinen tyttö, joka oli mielestäni NIIN cool. Kävelin kerran kouluun tytön perässä ja tuijotin silmät pyöreinä hänen aivan repaleisiksi revittyjä farkkujaan. 90-luvun alkuun kuuluneen tyylin mukaisesti pakarat suunnilleen vilkkuivat sieltä repaleiden välistä. :D Se muisto on jäänyt mieleen, vaikka revityt farkut eivät 7-vuotiasta natiaista kiinnostaneetkaan kuin muiden yllä. Eivätkä ne oikeastaan kiinnostaneet vielä seuraavaan 22 vuoteenkaan, mutta nyt jokin on päässäni naksahtanut ja jostain syystä revitty farkku näyttää houkuttelevalta.

Ihan riekaleiksi riivittyjä farkkuja tuskin kovin moni tänä päivänä suosii, mutta pari reikää housujen polvessa tai reidessä on ihan ok. Hassua sinänsä, että minulla meni niin kauan innostua tästä jutusta. :) Erityisen hyvin tuo revitty look sopii minusta boyfriend-farkkuihin ja innostuinpa ajatuksesta jopa niin paljon, että nykyään sellaiset repaleiset boyfriend-farkut löytyvät jo omasta kaapistakin. Olin pitkään jo etsiskellyt sopivia boyfriend-mallisia farkkuja ja kun sellaiset tulivat vastaan vähän repaleisen homssuisena versiona, niin tuumasin, että miksipä ei. Ja mietin samaan syssyyn, että kylläpä tämä on tehty helpoksi, kun ei tarvitse edes itse farkkujaan millään raastinraudalla ja hiekkapaperilla ryhtyä hinkkaamaan. ;) Esittelyyn päässevät vähän myöhemmin – viimeistään, kun saan luottokuvaajani kesälomilta kotiin! Mitenkäs te muut? Lämpenettekö revitylle farkkutyylille vai onko housujen hajottaminen silkkaa hulluutta? :D
PS. Mainio DIY-ohje vanhojen farkkujen tuunaamiseen ja täydellisen revityn lookin loihtimiseen löytyy ihanasta Little Black Salmiak -blogista. :)


Yritin kovasti tihrustaa, että onko tuolla housunpolvessa reikä. :D Mutta kyllä minä nyt kivenkovaan väitän, että vasemmassa polvessa joku reiäntapainen on – ihan vain jo siksi, että saan hyvällä omallatunnolla laittaa tämän ihanan tyylin tähän postaukseen!










Kuvat: Antoni Ruiz Aragó / Estrop
Tags: #teetrendia, Inspiraatioita, katumuoti, Muu muoti, Trendi, Trendit
Categorised in: Muoti