19/07/13

Sininen hetki

16 65 P6300671.JPG

Tänään on ainakin Helsingissä aivan ihmeellinen sää, aurinko paistaa ja vettä sataa – vuoronperään sekä yhtä aikaa. Sateen tullen on vilu ja auringon pilkistäessä lämmin. Niinpä saa koko ajan vekslata vaatetta päälle ja pois. Yhdet rakkaimmista vaatteistani ovat viimeisen puolen vuoden ajan olleet Arelalizzan farkkusininen kashmirneule, jonka ostin joulun jälkeisistä alennusmyynneistä sekä Lindexin hiton hyvät perusfarkut. Tuumailin jo jokin aika sitten, että olen aivan erityisen mieltynyt denim-siniseen ja olen viime aikoina pukeutunut paljon siniseen ihan päästä varpaisiin. Jotenkin tuossa yksivärisessä univormussa on vain mukava ja turvallinen olo – vähän kuin olisi naamioitunut, vaikka en tuossa sinisyydessäni varsinaisesti maastoudukaan kovin sujuvasti mihinkään. 

Onko teillä muilla koskaan tapana pukeutua yhteen väriin päästä varpaisiin? Ja mustaa ei nyt lasketa – se on niin tavallinen univormuväri. ;)

P6300656.JPG

Kashmirneule Arelalizza, pillifarkut Lindex, puuterinväriset korkokengät Marc by Marc Jacobs, aurinkolasit Lindex, huulipuna MAC

P6300683.JPG P6300660.JPG
P6300688.JPG
P6300664.JPG P6300661.JPG

Kuvat: Cindy Riera

Tags: , ,

Categorised in: Muoti

16 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • pip

    Tosiaankin muutama vuos sitten oli tapana joskus…ja väri oli juurikin tuo sama :). Saatoin laittaa justiinsa farkut ja saman sävyisen paidan ja sitten pidin vielä sinistä takkia ja reppua :)

  • Eerika 11.

    Tämän hetkisten lempivaatteideni perusteella ei ihan heti uskoisi, että joskus olen inhonnut sinistä väriä lähes sydämeni pohjasta. Tumman denimin väriset farkut, kirkkaansininen t-paita ja sininen takki on yhdistelmä jossa minut voi aika useasti nähdä. 

  • Lola.

    Juu, siniseen maastoutuva ilmoittautuu!
    Olen todellakin yksi niistä mustiin pukeutuvista, koska tunnen eräänlaista itsevarmuutta kun kuljeskelen kokomustassa kaupungilla (ja eikä millään tylsällä tavalla kokomustaa kuitenkaan – vaan yritän yhdistää mahd. paljon erilaisia ’tekstuureja’).

    Sininen ja erityisesti tumma sellainen on todella iso osa minun vaatekaapin sisältöä ja jossain talven lopussa aloin käymään ”kokosinisessä” silloin tällöin. Joskus tapahtuu että olen ollut kokobeigessä, -valkoisessa tai -harmaassa, mutta sellaista piristän aina (punaisella tai marjaisalla tai jollakin muulla raikkaalla) huulipunalla.

    PS: Cindylle ja sinulle pisteet hyvistä kuvista!

    PSS: Noi Jacobsin korkkarit ovat vaan niin ilahduttavat!

  • Toober

    Hei! Kaunis asukokonaisuus! Mistä olet aurinkolasit hankkinut?

  • juulimaa

    Huomasin viime talvena, että olin vahingossa hankkinut kokosinisen talviunivormun itselleni. Minulla sattuu olemaan juuri tuon sävyinen toppatakki ja kesällä ostetut reppu ja salikassi olivat samaa sävyä. Siihen vielä farkut lisäksi, niin univormu on valmis :D Itse tunnen oloni vähän kiusaantuneeksi, jos koko asu on samaa sävyä, joten talvella farkut vaihtuivat enimmäkseen mustiin housuihin ja laukkunakin tuli käytettyä enemmän omaa nahkalaukkua.

    Sun yhdistelmäsi on ihanan harmoninen ja tuon asun voisin kyllä kuvitella itsellenikin. Tuo neulepaita on niin ihana, että aloin juuri odotella arelalizzan syyskokoelmaa, josko ostaisin itsellenikin jonkun laadukkaan neuleen ensi talveksi :)

  • paulahelena

    on kyllä tosi hyvännäköset farkut! onneks synnytyksen jälkeen säätkin ehkä viilenee niin pääsen heti nauttimaan pillihousuista ja -farkuista koko 9 kuukauden edestä (krhm, jos vielä mahdun vanhoihini…)

  • kamikaze

    Nuo farkut näyttävät hyvältä. Koska olet ne ostanut? Ja oletko sattumalta huomannut, että niitä olisi edelleen valikoimassa? :) Ja vielä yksi kysymys, pitävätkö ne muotonsa?

  • Ihana neule! Ja tykkään noista laseistasi, melkein ostin itsekin samanlaiset.

    Itse tykkään eniten turkoosiin tai minttuun taipuvista sinisistä ja käytän kokomustaa hyvin harvoin, en itseasiassa edes omista mustia housuja. värit ovat ihania! Keltaiseen, oranssiin tai liilaan päädyn itse aika usein, murrettuna tai ei. Mustat housut pitäisi ehkä kyllä hommata.

  • A.H.

    Mä en taas osaa käyttää sinistä missään muualla kun farkuissa ja tumma laivastonsininen menee takissa. Harmi sinänsä, koska kirkkaampi sininen näyttää noin freesiltä, mutta en vain osaa :D

  • maini

    Jotenkin itse vierastan samaan väriin pukeutumista päästä varpaisiin. Turhaan näemmä, hyvältä näyttää. Sovitaanko, että saan tässä mainita mustan: en nimittäin käytä mustaa yläosana kuin kesäisin vain. Kesällä tai juhlissa kokomustassa siis :)

  • tiinapetriikka

    Aivan upeat korkkarit!  Ja muutenkin kiva asu. :)

  • Roosajuliaa

    En tosin ole vielä itse kokeillut, mutta koko valkoinen asukokonaisuus jotenkin kiehtoo. :) Siinä on jotain sellasta herkkyyttä! Jos arastelee ihan koko valkoista asua päästä varpaisiin, voihan sitä laittaa juuri eri väriset kengät ja vaikka joku eri värinen kaulahuivi! :)

    Ja sun asu jälleen kerran on ihana! :)

  • Vierailija

    Katselin sun kuvias ja tuli mieleen, että mahdatko Jenni itsekään ymmärtää, miten kaunis profiili sulla on?

  • Jenniii

    Aurinkolasit ovat Lindexiltä. :) Kannattaa aina kurkkia tuon varsinaisen tekstin alla oleva kuvateksti, jossa kerrotaan kaikkien vaatteiden alkuperä. Veikkaan, että näitä laseja ei enää ole liikkeissä, mutta verkkokaupasta sai ainakin vielä jokin aika sitten!

  • Jenniii

    Kiitos! :) Hitsi, en ihan muista, milloin ostin nuo farkut – ehkä nyt tuossa keväällä? Kannattaa käydä liikkeistä katsomassa, koska ei mitään hajua, mahtavatko vielä olla myynnissä. Olen ostanut parit samantyyppiset farkut Lindexiltä ja nämä kyseiset pitävät TODELLA hyvin muotonsa eivätkä lörpähdä, mutta ne toiset puolestaan lörpähtävät aina tosi nopeasti. Joten vähän tuuripeliä taitaa olla. :/

  • Maimu

    Mahkee asukokonaisuus, pidän erityisesti neuleesta <3 Itsekkin havahduin sinisten vaatteiden käyttöön tässä kesällä, varsinkin juuri denimin sininen tuntuu sopivan tosi monelle upeasti. Ite käyttäny kans kokonaan sinistä asuyhdistelmää pari kertaa, vaikka ennen en ole oikein sinistä pitäny mulle sopivana värinä. Oot Jenni muuten tosi kaunis(saat varmaan kuulla tästä paljon, mutta sanompa silti myös) Noissa kuvissa solisluusi varsinkin tulevat ihanasti näkyviin, me likey! Älä ihmettele, mulla on joku solisluukompleksi ku ne on aina niin ihanan näkösiä ihmisillä :)

Related posts