Uudet aurinkolasit nenällä
15 64
Olen vähän sellainen tyyppi, että aurinkolaseja ei koskaan voi olla liikaa. Pääasiassa omistan halpislaseja, mutta kaapista löytyvät myös muutamat vähän arvokkaammat designer-aurinkolasit. Varjelen silti kaikkia rillejäni yhtä suurella hellyydellä, oli hintalapun lukema yksi- tai kolmenumeroinen. :) Uusin hiukan arvokkaampi tulokas aurinkolasikokoelmassani on Ray-Banin Clubmaster. Kiitos tästä kuuluu Ray-Banille itselleen, koska sieltä ystävällisesti haluttiin lahjoittaa minulle uudet aurinkolasit. Kun ryhdyin tekemään valintaa, vaihtoehtoina oli aika vaikuttava kolmikko: Wayfarer, Aviator ja Clubmaster. Suurin osa teistä taitaa tietää pelkkien nimien perusteella automaattisesti, minkä mallisista laseista puhutaan – ja se on muuten aikamoinen onnistumisen merkki aurinkolasibrändiltä! Itse en taida osata nimetä ainoitakaan aurinkolasja miltään muulta merkiltä…

Pohdin asiaa aikani, mutta lopulta valintani oli muutama vuosi sitten uuteen supersuosioon nousseiden Wayfarerien hiukan tuntemattomampi pikkuveli Clubmaster, jonka suosio puolestaan on ehkä jäänyt enemmän underground-asteelle siinä missä Wayfarereitä on nähty uuden tulemisensa jälkeen vähän jokaisen nokalla. :) Wayfarerit taitavat peräti olla maailman myydyimmät aurinkolasit, mikäli Wikipediaa on uskominen.

Luulin itse asiassa ensin, että Clubmaster on Wayfareria vanhempi malli, mutta se onkin vain 80-luvulla syntynyt mukaelma 50-60-luvuilla erityisessä suosiossa olleesta mallista, jota on kutsuttu nimellä browline glasses. Wayfarer puolestaan on peräisin jo 50-luvulta ja legendaariset Ray-Banin Aviator-lasit jo 20-luvulta. Ja montako loistokasta comebackia kukin legendaarinen lasimalli on jo ehtinyt historiansa aikana jo tehdä? Aika monta.

En jostain syystä aiemmin itse tykännyt Clubmastereista. Kun kaverini joskus vuosia sitten mainitsi, että ne voisivat sopia minulle, olen jopa sanonut, että ne eivät todellakaan ole minun juttuni. Ja tässä sitä taas nähdään, että vannomatta paras. Kun nimittäin nostin ne nenälleni ja kokeilin, jouduin toteamaan, että nehän ovat nimenomaan minun juttuni. :D Ostin aluksi joskus vuosia sitten Gina Tricot’n halpisversiot noista oikeista Clubmastereista, mutta unohdettuani ne joihinkin kekkereihin, miespuolinen kaverini oli ominut ne itselleen. Tyyppi käytti laseja niin onnellisena, etten hennonnut vaatia niitä takaisin, koska minulla oli kuitenkin useammat mieluisat aurinkolasit. Monesti olen kuitenkin miettinyt, että perhana, kun piti mennä lahjoittamaan ne pois. No nyt on sitten vihdoin ihan oikeat ja ikiomat! :) Tykkään kyllä itse noista kaikista Ray-Banin klassikkomalleista, mutta mikäs niistä on teidän muiden suosikki?

Näissä valitsemissani Clubmastereissa on mallinsa lisäksi toinenkin juttu, joita olen ehtinyt elämässäni isosti karsastamaan. En nimittäin yleensä voi sietää sitä, jos aurinkolaseista näkyvät silmät kovin selvästi läpi. Nämä minun Clubmasterini ovat – mitäpäs muutakaan kuin – täysin läpinäkyvät. :D Olen joutunut siis näiden kyseisten kakkuloiden kohdalla pyörtämään aiemmat mielipiteeni jo useammastakin asiasta. Never say never, näemmä.

Napsimme ystäväni Cindyn kanssa sunnuntaina kuvia myös näistä uutukaisista laseista ja hitsi vie, noissa on kyllä jotenkin ihan mahtava kesän tunnelma ja valo. Cindy osaa hommansa ja taas oli maailman vaikeinta valita vain muutama kuva, joten jälleen kerran luvassa yliannostus meikäläisen pärstää. :D Pahoitteluni niille, jotka juuri toivoivat postauksiin vähemmän kuvia. ;)






Kasvokuvat: Cindy Riera
Tags: asusteet, Aurinkolasit & silmälasit, Löydöt, Muu muoti
Categorised in: Muoti