Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Ystävyydestä: parhaat kaverit, bestikset vai jotain muuta?
78 82
Sivusin hiljattain blogissani ystävyyssuhteita ja totesin, että niiden päättyminen on suorastaan jonkinasteinen tabu, josta ei juurikaan puhuta. Kyselin, olisiko ihmisillä kiinnostusta lukea aiheesta enemmänkin, jos intoutuisin pohdiskelemaan tätä syvemmin ja todella moni kertoi kokevansa samoin kuin minä, ettei aiheesta puhuta tarpeeksi ja toivoi minun ottavan teeman käsittelyyn. Olin tätä juttua tehdessäni aikeissa kirjoittaa juuri tuosta aiheesta, mutta ajauduinkin huomaamattani pohtimaan ihan toista näkökulmaa ystävyyssuhteisiin liittyen. Palaan siis tuohon ystävyyden päättymiseen vielä jossain vaiheessa myöhemmin ja heräsipä tässä pohdiskellessa vielä muutama muukin ystävyyssuhteisiin liittyvä ajatus, mutta pureudutaan nyt tällä kertaa enemmänkin siihen, miten ihmiset määrittelevät ystävyyssuhteitaan, sillä huomasin, että etenkin käsite bestis hämmentää minua välillä kovasti.
Maria Veitola kirjoitti taannoin Trendin kolumnissaan minusta hyvin siitä, kuinka erilaisilla ystävillä on erilaisia merkityksiä ihmisen elämässä. Ihan kaikkien kanssa ei ole edes kiinnostusta jakaa niitä kaikkein syvimpiä tuntoja, vaan jotkut ovat esimerkiksi enemmänkin vain viihdyttävää seuraa. Ystävyys ei mielestäni välttämättä tarvitse mitään erityisiä määrittelyitä, vaan jokainen ystävyyssuhde saa olla omanlaisensa. Olen silti miettinyt esimerkiksi omia ystävyyssuhteitani ja niiden laajaa skaalaa. On sydänystäviä, sielunsiskoja, läheisiä ystäviä, keveämpiä ystävyyssuhteita, kavereita ja tuttuja…
Minulla on sydänystäviä, joiden kanssa jaan lähes kaiken ja joiden kanssa pidän hiukan muita tiiviimmin yhteyttä. Toisaalta minulla on myös sydänystäviä, joiden kanssa ei tule pidettyä niin usein yhteyttä, mutta joiden vain tiedän ja tunnen pysyvän siellä elämänmenossa mukana, vaikka välissä ehtisi olla pitkiäkin aikoja ilman yhteydenpitoa. Tällaiset ystävät eivät koskaan loukkaannu siitä, jos minusta ei ole kuulunut, koska jotenkin yhteytemme on sellaisen yläpuolella ja molemmilla riittää ymmärrystä sille, että aikuisen ihmisen elämässä on monenlaisia kiireitä ja velvoitteita, joiden välillä sitä yrittää tasapainoilla. On sielunsiskoja, joiden kanssa välillämme vain vallitsee jonkinlainen mystinen yhteisymmärrys vähän kaikesta – osa sydänystävistäni on tällaisia, osa ei.
Läheisimpien ystävyyssuhteiden ohella on sellaisia kevyempiä ystävyyssuhteita, jotka ovat minulle tärkeitä ja periaatteessa osa näistä ihmisistä voisi olla vieläkin läheisempiä, mutta yhteistä aikaa esimerkiksi ei ole vielä löytynyt riittävästi, jotta ystävyys olisi edennyt syvemmälle asteelle. Toisaalta sitten on myös niitä ystäviä, jotka ovat jossain vaiheessa olleet todella läheisiä, mutta joiden kanssa suhde on taantunut hiukan etäisemmälle tasolle ilman mitään sen kummempaa dramatiikkaa. Ja sitten on kavereita, jotka ovat mukavia tyyppejä, mutta joiden kanssa tavataan ehkä vähän harvemmin tai tuttuja, joihin törmätään usein sattumalta jossakin.
Olen joskus miettinyt naisten tarvetta sille, että pitäisi olla yksi ystävä yli muiden. Minusta tuntuu jotenkin hassulta, että vielä aikuisiälläkin monet naiset pitävät todella tärkeänä mainita jonkun ystävänsä kohdalla, että tämä on se paras kaveri tai bestis. Ymmärrän kyllä, jos kyseinen parivaljakko todella on selvästi läheisempi keskenään kuin muiden ystäviensä kanssa, mutta erityisen hassulta se tuntuu, jos ympärillä on useampi todella läheinen ystävä. Ehkä olen outo, mutta minä jotenkin miellän tuollaiset määrittelyt sellaisiksi kouluaikojen jutuiksi, kun oli enemmän tarvetta sellaiseen ”me ja muu maailma”-henkeen. Niihin aikoihin elettiin toisinaan kuin symbioosissa, oltiin kuin paita ja peppu, ja tehtiin kaikki yhdessä, mikä ei aikuisiällä ole enää oikeastaan tarpeen tai mahdollistakaan. Olen itse ehkä onnekas, että minulla on monta tosi läheistä ystävää, mutta totta puhuen en edes osaisi arvottaa omia rakkaimpiani ystäviä mihinkään tärkeysjärjestykseen. Olisi kiinnostavaa kuulla teidän muitenkin mietteitä tästä!
On ihmisiä, joilla ei koskaan ole ollut bestistä ja se voi tuntua aika raastavaltakin. Etenkin nuorempana tuntui, että oli kamalan tärkeää olla se joku yksi erityinen, jonka kanssa voisi jakaa asioita aivan erilaisella tasolla kuin muiden kavereiden. Sitä tunsi toisinaan jopa olonsa vähän ulkopuoliseksi, jos sellaista yhtä ystävää ylitse muiden ei sillä hetkellä elämässä ollut. Aikuisuuden myötä tuo tarve on jotenkin vähentynyt, mutta vieläkin mietin joskus, että haluaisinko tulla kutsutuksi jonkun ihmisen parhaaksi ystäväksi. Sehän on vähän kuin kunnianimi – tuo ihminen on nostanut minut jalustalle, jolla seison tärkeämpänä kuin yksikään muu hänen ystävänsä.
Joskus tällainen määrittely voi jopa loukata, jos itse kokee jonkun ihmisen läheisimmäksi ystäväkseen, mutta tämä jatkuvasti puhuukin jostakusta ihan toisesta parhaana ystävänään. Tämä kuulostaa suorastaan naurettavalta, mutta en usko sen loppujen lopuksi olevan kovin epätavallista. Myönnän itsekin joskus pahastuneeni hiukan siitä, että yksi minun parhaista ystävistäni jaksaa aina korostaa erästä toista ystäväänsä bestiksekseen. Tiedän olevani tämän ihmisen kanssa aivan yhtä läheinen tai jopa läheisempi kuin tämä hänen ”paras ystävänsä”, mutta koska tämä toinen ihminen on ehtinyt astua ystäväni elämään vuosia aiemmin, hän on aikanaan ansainnut parhaan ystävän kunnianarvoisan aseman. Loppujen lopuksi asialla ei ole mitään merkitystä, mutta huomaan silti joskus harmistuvani, kun ystäväni esimerkiksi jonkun kolmannen osapuolen läsnäollessa puhuu tästä parhaasta ystävästään, sillä siitä herkästi tulee tunne kuin se laskisi minut automaattisesti johonkin ”vähäpätöisempien ystävien” kategoriaan. Fiilikseni olisi ehkä eri, jos tietäisin ystäväni olevan tuon toisen kaverinsa kanssa selvästi läheisempi kuin minun. Totuus kuitenkin on, että olemme ystäväni kanssa kuin perhe toisillemme, niin läheisiä. On selvää, että minulla on aivan erityinen asema hänen elämässään ja hän jakaa kanssani varmaan lähes kaiken. Siksi tuntuu hassulta, että hän edelleen pitää kiinni tästä yhden yli muiden nousevan bestiksen käsitteestä. Ehkä tämän koko asian miettiminen on naurettavaa ja kertoo vain omasta pikkumaisuudestani, mutta siitä huolimatta jaksan välillä ihmetellä asiaa. Miksi ei voisi puhua parhaista ystävistä monikossa? Miksi on oltava se yksi ja ainoa Paras?
Kuten sanoin yllä, en osaisi itse määritellä läheisimmistä ja rakkaimmista ystävistäni yhtä jotenkin tärkeämmäksi kuin muita, vaikka toki rakkaimpienkin ystävieni kanssa jokainen suhde on yksilöllinen. Ehkä olen onnekas, mutta olen löytänyt ympärilleni ainakin 5 ihmistä, joista jokainen voisi täyttää parhaan ystävän tuntomerkit. Toisaalta on varmaankin ihan ymmärrettävää käyttää bestis-termiä, jos todella ystäväpiirissä on vain yksi erityisen läheinen ihminen.
Miten te muut määrittelette ystävyyssuhteitanne? Onko teillä joku yksi ainoa Erityisen Tärkeä Bestis vai kuuluuko lähipiiriinne useita yhtä erityisen tärkeitä ystäviä? Onko siellä joku, jolla ei ole koskaan ollut bestistä? Miltä se tuntuu tai on tuntunut? Entä onko kukaan muu harmistunut siitä, ettei olekaan itse saanut joltakulta tuota bestiksen titteliä? Heräsikö jotain muita ajatuksia ystävyydestä tai ystävyyssuhteista yleensä? Sana on vapaa ja olisi tosi kiinnostavaa päästä lukemaan teidän mietteitänne. :)
Kuvat: PULL & BEAR SPRING 2011 CAMPAIGN BY TXEMA YESTE
Tags: Ajattelin tänään, höpötyksiä, Mietteitä elämästä, Oma elämä, Ystävät & perhe
Categorised in: Elämä
Prosenttilukuja elämästä
78 82
