24/05/13

Tarinoita lapsuudesta

28 54 jaimemoore1.png

Lilyn puolella käydään hulvatonta keskustelua siitä, millä nimillä vauvoja on kutsuttu niiden ollessa vielä mahassa. Tästä muistui mieleeni hauska ”työnimi”, joka oli pikkuveljelläni ennen syntymäänsä. Vanhempani keksivät syntymättömälle vauvalleen huvittavan lempinimen, joka sopi mainiosti sekä tytölle että pojalle, koska sukupuoli ei ollut vielä tiedossa. Vauva sai aikakauden poliitikon mukaan lempinimekseen Ulpu-Iivari. :D

jaimemoore2.png

Keskustelun rönsyillessä tuolla vauva-postauksen kommenttiosiossa päädyin muistelemaan omaa lapsuuttani ja muistin sieltä aika huvittavan tarinan. En muista, olenko jakanut tämän jo aimminkin, mutta kerrotaan nyt uudelleen, kun on tämä sen verran legendaarista settiä, haha. Jostain syystä inhosin lapsena nimeäni ja tästä syystä esiinnyin sujuvasti erilaisissa tilanteissa väärillä identiteeteillä. 4-vuotiaana alter egojani olivat muun muassa Leena Tossavainen, Sanna Vuorimaa, Leila sekä Minna. :D Olen kuullut tarinan, että marssin joskus postissa jonkun vieraan naisen luo ja esittelin itseni Sanna Vuorimaaksi. Tämän jälkeen kerroin iloisena, että tässä on pikkuveljeni Kalle. Vielä puhetaidoton veljeni ei kyennyt puolustautumaan ja kertomaan, että oikeastihan hänen nimensä oli Ossi. Ja äitiä hävetti! :D Pidin kuulemma myös tiukasti kiinni näistä keksimistäni nimistä, enkä suostunut tottelemaan mitään muuta kuin aamulla äidille itse ilmoittamaani nimeä. Oli turha huudella Jenniä, jos olin sinä päivänä päättänyt olla Leila. Äiti-parka.

Nämä kaikenlaiset lapsuustarinat ovat niin hauskoja, että laittakaahan omannekin jakoon! :D

jaimemoore3.png

Jutun kuvat ovat valokuvaaja Jaime Mooren projektista ”Not just a girl”, jossa hän kuvasi 5-vuotiasta tytärtään historian merkittävien naisten inspiroimana. Valokuvasarjalla hän halusi osoittaa, että tytöille löytyy muitakin roolimalleja kuin Disneyn prinsessat ja Barbie-nuket – ihan ne oikeat, hienoja asioita saavuttaneet naiset. Lisää kuvia ja tarinaa kuvasarjan taustalta löydätte Jaime Mooren nettisivuilta. :)

Tags: , ,

Categorised in: Elämä

28 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Ilsa

    Itsekin inhosin lapsena omaa nimeäni. Keksin kertoa koulussa, että vanhempani olivat ympäripäissään ristiäisissäni ja antoivat siksi minulle niin tyhmän nimen. Oikeastihan perheeni oli uskovainen ja kaikki myös tiesivät sen pikkukylällä. Kerroin tarinaa monissa yhteyksissä eteenpäin, sillä nautin sen aiheuttamasta järkytyksestä.

    Koko juttu tietenkin kantautui äitini korviin luokkakavereideni vanhempien kautta, ja jouduin tilille tekosistani. Myöhemmin olemme nauraneet tälle monta kertaa, mutta aikanaan ei kuulemma kauheasti huvittanut.

  • Me vedettiin hoitolasten kanssa nuken alkkarit päähän ja leikittiin kommandoja! :D Ei mitään käryä muuten koko leikistä, mutta kommandoja oltiin.
    Ja syötiin myös koristeomenapuun marjoja, koska niistä sai supervoimat ja meistä tuli Zorroja.

  • Mun leikit oli pikkusena tosi raakoja. Muistan kerran, kun leikin yksin Barbeillani. Ensin Ken oli naimisissa erään naisen kanssa. Tämä nainen kuitenkin kuoli traagisesti ratsastusmatkallaan – jäi hevosen tallomaksi. Ken ei vähästä hätkähtänyt vaan meni uusiin naimisiin. Tämä nainen tippui kalliolta alas. Seuraavaksi oli amputoitu nainen, eli nukkeni, jonka jalat olivat lähteneet omille teilleen.
    Tuossa leikissä taisivat kaikki Barbini saada loppujen lopuksi surmansa tavalla tai toisella. Nyt jälkeen päin ajateltuna todella raaka leikki, mutta eihän pienenä ajatellut mitään verta ja suolenpätkiä leikeissä. Silloin vain kuoltiin ja jouduttiin takaisin lelukoppaan odottamaan seuraavaa kertaa.

  • padelium

    ite vedin junnuna kuopion sokoksella sellaset itkupotkuraivarikilarit että vartijat tulivat kysymään äidiltä onko vaunuissa oleva riivattu kakara oikeasti hänen tyttärensä.

    samaisella sokoksella n. 15v myöhemmin olin edellisestä illasta vielä sen verta maistissa että kävelin lakkaiskuvia kehityksestä haettaessa päin seiniä.

    poloiset äidit ja mitä he ovat joutuneetkaan kestämään :D

  • K

    Päiväkoti-ikäisenä äidin tullessa hakemaan kotiin selitin kovaan ääneen, päiväkodin ”tätien” ja muutamien muiden vanhempien kuullen, miten ”me ollaan niin köyhiä, että me aina ollaan vaan kotona eikä ikinä lähdetä minnekään”. Kyse oli kuitenkin vanhempieni sinä vuonna saamista valtavista mätkyistä – olimme joka vuosi sitä ennen ja sen jälkeen käyneet vähintään yhdellä ulkomaanmatkalla vuodessa :D Näköjään oli herkkä paikka se ja äitiä nolotti, perhe kun taloudellisesti pärjäsi hyvin.. heh.

  • Halusin kuulemma pienenä vaihtaa nimeni Tiinaksi. :D Onneksi en vaihtanut, koska nykyään en oikein pidä siitä nimestä..

  • Emmi L.

    Mun pikkuveljen työnimi oli Omppu, suuri järkytys oli kun Omppu olikin poika, koska se on kuulemma tytön nimi. Mun äidillä ei oo ehkä ollut maailman parhaat tuntemukset vauvan sukupuolesta, koska mut oli taas jo ennen syntymään nimetty Topiksi. Kas kummaa kun synnytyslaitoksella mahasta putkahtikin tyttövauva niin joutuivatkin miettimään nimen uudelleen :D

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

  • Miity

    Itse olen tarhassa kertonut olleeni kesälomalla ulkomaanmatkalla. Ja tietysti kun tarhantädit ovat udelleet että missä ollaan käyty olen kertonut että olemme olleet Tjäreborilla.
    Kaikki kaverit olivat olleen ulkomaanmatkoilla ja minä kanssa tietysti pienenä halusin myös ja olinkin ovelana TV:stä bongannut mainoksen Tjäreborilta ja tehnyt asiasta omat johtopäätökseni :)

  • Satupauliina

    Äiti ja isä olivat kertoneet minulle, että jos eksyy joskus kauppareissulla (tai muualla), niin pitää etsiä joku aikuinen, ja kertoa että on eksynyt vanhemmistaan. Samana päivänä kaupassa ennen kuin vanhempani olivat ehtineet ostoskäryjä ottaa niin jo kuulutettiin: ”Satu Kimuli Kamuli on eksynyt vanhemmistaan ja odottelee info pisteellä” Kotona minua välillä kutsuttiin kimuli kamuliksi. :D Vieläkin naureskellaan tuolle…

  • sanni

    Olimme perheen kanssa Kanariansaarilla, kun olin n.4 vee. Äiti, isi ja pikkuveli lähtivät hakemaan hotellin ravintolan buffetista ruokaa ja jättivät minut yksin pöytään. Siinä sitten istuskelin ja aloin miettimään, että miltäköhän toi juoma mitä äiti ja isi juo maistuu. Siinä sitten kulauttelin puoli lasillista punaviiniä, kunnes naapuripöydän nainen huomasi ja kävi äkkiä sanomassa vanhemmille :D pahinta oli että tiesin kyllä, että ei pitäisi, mutten tietenkään miksi, mutta kun teki mieli koittaa jotain kiellettyä niin olihan se pakko :D

  • Upeasti poseraa 5-vuotias noissa kuvissa!

    Barbiesta oli viime sunnuntain Hesarissa Annamari Sipilän kolumni otsikolla ”Hui, Barbie-nukke pelottaa”. Ajatuksia herättävä, pilke silmäkulmassa kirjoitettu kolumni on luettavissa myös Hesarin verkkosivuilla.

    Antaa siis prinsessakruunujen loistaa, silkin hohtaa ja pitsien piristää päivää!

  • Mer

    Hei Sanna Vuorimaa ja terveisia Kallelle,
    en ole aikoihin purskahtanut nauruun kun luin naita
    otteita elavasta elamasta.. voisin lukea loputtomiin.
    ”Minua kutsuttiin ”silmaksi ja korvaksi” nain ja kuulin kaiken ja mita sopimattomilla hetkilla sitten ”paljastin totuuden”.
    Satu Kimuli Kamulille myos mukavaa kesaa ;-))

  • karita

    Mun se kuuluisa tarina jonka äiti kertoo kaikille mahdollisille poikaystävehdokkaille (tämän takia ne yleensä jäävätkin vain ehdokkaiksi) sijoittuu aikaan kun olin neljä vuotias.
    Isovanhempani asuivat järven rannassa, oli jokin huhtikuinen aamu kun jalkaani oli eksynyt ainakin kolme kokoa liian suuret nokialaiset kumisaappaat. Lampsin ponnekkaasti jyrkkää mäkeä alas kohti rantaa ja tokaisin että ”jumankauta ku lähti jäät äkkiä tänä vuonna! ” :D Tosiaan kolmen kevään vankalla kokemuksella….

  • Amy

    Heh, oma tarinani jolle usein tulee naurettua sijoittuu 4-5 vuotiaan aikaan. Olin isän kanssa kesällä lounaalla kantapaikassa jossa käytiin aina kesälomalla. Isän tuttu tuli sitten vastaan ja kysyi pikkutytön kuulumisia. Minä reippaana tyttönä vedin mekon hameen ylös ja ylpeänä esittelin uusia hienoja pikkuhousujani! Olen ihan muutaman kerran saanut vanhemmiltani kuulla tästä…

  • Krista

    Ihan paras! Oli pakko käkättää yksikseen! :)

  • Mä vaadin lapsena, että mua kutsutaan Jenniksi :)

  • ingrid

    :—D nyt on kyllä pakko sanoa, että aivan mahtavaa! naurupuuska ryöpsähti ihan hurjasti tämän luettua!

  • Iidas

    Olin muutaman vuoden ikäinen, kun vihasin yli kaiken sukkahousujen pukemista. Kerran sitten kun olisi pitänyt ne sukkikset pukea päälle, paiskoin niitä päin seinää ja huusin samalla: ”Tää on niin tyhmää, niin tyhmää… melkein v*ttua!”

    Mistä lie olin tuon ikäisenä tollasen sanan oppinut, kun ei mun vanhemmat oo varmasti tollasta mun kuullen käytteet (ainakaan tahallaan) :DD

  • Marianne

    Olisin pienenä halunnut ehdottomasti olla nimeltäni Anastacia, idean inspiraationa mahdollisesti se Disneyn satuversio sen Venäjän prinsessan kohtalosta ? ::D:D Lisäksi olin sitä mieltä, että oma toinen nimeni oli niin ”harvinainen” ja ”outo”, että jos muut tietäis sen niin mua pidettäisiin ihan friikkinä (huusin kerran, että ”mun maine menee jos joku saa tietää mun nimen !!” hmm well, mikä maine ? olin 3 vee, siinäpä sitä mainetta onkin ehtiny kertyä) … Itseasiassa mun vanhemmat ennustivat trendin, sillä nykyään tää muka ”harvinainen” ja ”outo” nimi on muodikas pikkulasten keskuudessa, jostain lehdestä luin että seitsemänneksi yleisin tyttövauvojen nimi viime vuonna ? Ja se nimi siis on Helmi. Nyt tykkään kyseisestä nimestä, vaik pienenä en sietäny sitä ollenkaa.

    Ja mun omituiset tempaukset pienenä … Tästä tulee kyl pitkä tarina vaik kerron vaa pari esimerkkiä ! Äiti yritti suostutella mua pitämään kypärämyssyä, mä julistin että ”mä en haluu näyttää teletapilta !” ::–D Ja sit ehkä 4 tai 5 -veenä olin oulun stockalla mummin kans ja bongasin siel sellasen osaston jonka yläpuolella luki ”take away food” ja sit siel oli jotai valmiita ruokapakkauksia ja mehupulloja ja kaikkee sellaista. Meikäpä sit päätteli fiksuna tyttönä, että koska take away food meinaa periaatteessa ”vie pois ruokaa”, ajattelin että ne ruuat saa oikeasti VIEDÄ sielt ilman että ostaa niit ! Me oltiin just lähtemässä, ja nappasin siis mukaani mehupullon (mummini ei huomannut joten ei estänyt mua). Kun suunnattiin kohti ovia nii yhtäkkiä sielt syöksyy joku myyjä ja nappaa multa sen mehupullon ja sit ku selitän sile myyjälle ja mummille että miks mä otin sen nii ne vaa nauraa iha kympillä ! Vedin sit siinä kauhean draamakuningatar -shown koska olin nii pettyny ku se ei ollutkaa ilmainen se mehupullo ja mun mielestä mua oli huijattu. :D:D

  • Jenna

    Itse olin pienenä tyttönä kova karkailemaan ja piiloutumaan. Eräänäkin kesäisenä päivänä mummolassa (suuri maatila), kun isä korjasi meidän autoa, mä leikin kaikessa rauhassa hiekkalaatikolla. Isä sitten vilkaisi että hyvä, Jenna on siellä missä pitääkin, meni auton alle pariksi minuutiksi ja kun tuli sieltä taas pois, ei mua näkynyt missään.
    Täähän käynnisti ”mittavat” etsintäoperaatiot: Mua etsittiin koko lähisuvun voimin, kun kaikki sattuivat sillon mummolassa olemaan. Äitiä ja kummitätiä huoletti, josko olisin pudonnut pihassa olevaan kaivoon, sen kansi kun ei ollut mistään vankimmasta päästä.

    Pienen hetken jälkeen oli sitten kummisetä ja iskä kuulleet kanalan takaa mun rallattelua. Ja siellähän mä istuin, kanalan siellä ulkotarhassa kanankakkakasan päällä ja lappasin sitä tavaraa suuhuni. Oli varmaan todella hyvää, varmuudella en voi sanoa koska olin vasta 1,5-vuotias :-D Vieläkin on silkka mysteeri, miten mä olen sinne päässyt.

    Tämä on myös semmonen tarina, joka porukoiden on aina ollut pakko kertoa niin ystäville kuin sukulaisillekin, tiedä häntä vaikka äiti möläyttäisi tästä tulevissa yo-juhlissaki jotain .. :-D

  • En todellakaan tiedä, mistä olin keksinyt tämän, sillä mua ei tosiaan ole koskaan kotona lyöty, mutta joskus pihalla isän mua komentaessa (neljä vuotiaana) olin heittäytynyt maahan ja huutanut sydäntä särkevästi ”isä älä enää lyö”.

    Nyt naurattaa isääkin, mutta silloin naapureiden katseiden alla kuulemma ei.. :D

  • Satupauliina

    :D haha. Toinenkin tarina tuli mieleen. Olin 5 vuotiaana sukulaisteni häissä ja kävelin tohkeissani uusissa lakerikengissäni. Vanhempi sukulaismies totesi: ”Satulla on kyllä varmasti tämän suvun hienoimmat kengät!” Totesin vain: ”Mulle on ihan sama, mitä vanhat miehet musta ajattelee.”

  • Satupauliina

    :D :D Kuin myös!

  • Taija

    Heh, mäkin nauroin ääneen tälle! Mahtava! :)

  • enna

    Kun olin neljävuotias, oli tiedossa isot sukujuhlat. Äitini ja isosiskoni lähtivät kaupungille ostoksille juhlavaatteita etsimään. Isä jäi kotiin vahtimaan minua ja kolmevuotiasta pikkusiskoani. Tuolloin tuli telkkarista jääkiekkomatsi, jota isä katseli olohuoneessa. Minä ja pikkusiskoni saimme idean lastenhuoneessa: leikkiä parturikampaamoa (ehkä tuleviin juhlien vuoksi) ja keittiösakset alkoivat viuhua. Isä oli tyytyväinen, kun leikimme tosi rauhallisesti eikä lastenhuoneesta kuulunut tappelun ääniä. Noh; äitini ja isosiskoni tulivat kotiin ostoksilta ja järkyttyivät. Minä olin taiteillut pikkusiskoni kultakutreista siilitukan. :D Minun tukkani oli vielä tallella, sillä emme olleet siskoni kanssa vielä ehtineet vaihtaa leikin rooleja. Äiti oli järkyttynyt, juhlat olivat tulossa seuraavalla viikolla ja hän käytti pikkusiskoani oikeassa kampaamossa yrittäen pelastaa sen, mitä pelastettavissa olisi. Kampaaja kertoi, että olin leikannut siskolleni juuri sen aikaisen miesten trenditukan. :D Juhliin mentiin seuraavalla viikolla, mutta jäivät pikkusiskoltani käyttämättä ne ihanat hiuslenkit ja -koristeet, joita äitini oli ollut tuon epäonnisen jääkiekkomatsin aikana ostamassa. Hah!:D

  • Roosa

    Ollessani reilu 2 vuotias odotti äitini pikkuveljeäni. No kun ei ollut tietoa, että onko masussa oleva vauva siukku (sisko) vai veikka (veli) tuli masuasukista siukkuveikka. Mun mielestä se on jotenki söpö nimi :D Kuulostaa korvaan tosi ihanalta!

  • cola

    ei jessus kun lahosin tälle. Sinulla on varmasti loistava immuniteetti?

    itse olen lapsena vaipoissa mennyt eteiseen, laittanut äidin kengät jalkaan, vetänyt pelkän takin siihen päälle ja kailottanut: ”Mää lähen nyt ulos!!!”

  • Heta

    Aikoinaan olin perheeni kanssa lomamatkalla Kyproksella ja paluumatkalla äitini poimittiin turvatarkastukseen. Noh, minä sitten reteänä tyttönä pamautin tarkastajien pöytään oman hiekkaämpärini ja totesin: ”tutkikaa nämäkin sitten!” Oli kuulemma kaikkilla pokassa pitämistä :)

    Itse olen aina pitänyt nimestä, sitä kun ei ollut kellään muulla. Tosin ala-aste ikäisenä sain aina hävetä, kun kaverini pikkusisko ei vaan osannut sanoa nimeäni oikein, hänelle olin aina Hätä.

Related posts