14/05/13

Pupulandia 6 vuotta

66 45 BalloonPolkaDotPink.png

Tuntuu aika uskomattomalta itsellenikin, mutta Pupulandia juhlii tänään 6-vuotissynttäreitään! :) On tultu aika pitkälle siitä, kun opiskelijatyttö aloitti suomen kieltä kaivatessaan Brysselissä blogin keväällä 2007. Harmittomasta harrastuksesta on noiden vuosien aikana kasvanut työ ja tuosta tytöstä aikuinen. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: rakkaus tätä hommaa kohtaan. Tuntuu, että lähes jokaisessa pidempään olemassa olleessa blogissa on joskus pohdintaa blogin jatkosta ja mahdollisesta lopettamisesta, ja osa suosituista bloggaajista on ehtinyt jo kirjoittaa useampaakin blogia. Voin valehtelematta sanoa, että en itse ole kertaakaan koko tämän kuuden vuoden aikana edes miettinyt blogini lopettamista. Se tuntuu suorastaan kummalliselta ihmiselle, joka keskimäärin kyllästyy asioihin melko nopeasti. Kaipa se kertoo jotan sitä, miten paljon nautin tästä. :)

Haluan tässä kohtaa myös kiittää teitä ihania lukijoita, jotka olette pysyneet matkassa mukana tai liittyneet iloiseen joukkoon jossain vaiheessa näiden kuuden vuoden varrella. Ei tämä samalta tuntuisi ilman teitä, enkä oikeastaan osaa edes kuvitella, millaista tätä blogia olisi kirjoittaa ilman niitä huikeita keskusteluita, kiinnostavia mietteitä, hauskoja sattumuksia ja koskettavia tarinoita, joita olette kanssani jakaneet. Kiitos!

Minulla on usein ollut blogin tai omien synttäreideni kynnyksellä tapana pyytää teitä kertomaan jotain itsestänne ja niitä kommentteja on ollut aina niin ihana lukea, että teenpä saman tempun jälleen kerran. :) Sana on vapaa: voitte kertoa aivan mitä mieleen juolahtaa? Keitä olette, mistä tulette? Miten olette löytäneet tänne blogiin ja miksi palaatte tänne aina uudelleen? Oletteko pysyneet matkassa alusta asti vai löytäneet tänne vasta lähiaikoina? Millaisia ruusuja haluaisitte 6-vuotiaalle Pupulandialle antaa? Entä risuja? Ideoita, toiveita, ehdotuksia? Millaisia aiheita toivoisitte postauksiin mukaan? Mitä muuta tänään mielessä pyörii? Mitä teille kuuluu? Olen onnellinen muutamastakin sanasta eli nyt on teidän vuoronne! :)

Kuva: täältä

Tags: , ,

Categorised in: Elämä

66 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Iida

    Löysin sun blogin ehkäpä puolitoista vuotta sitten. Ensin tuntui tosi vaikeelta alkaa seurata sellaista blogia, jota kirjoittaa täysin tuntematon ihminen – olin tottunut lukemaan vain ystävieni ja tuttavieni blogeja. Aluksi olin lisännyt Pupulandian lukulistalleni, mutta skippasin tekstit todella usein, sillä niitä tuli ”liikaa”. Tällä hetkellä seuraan paria kymmentä blogia ja tuntuu, että postauksia tulee liian vähän… :D

    Pidän kuitenkin tosi paljon sun blogin kuvista ja sun tyylistä kirjoittaa, ehkä jopa hieman kadehdin :) Nykyään odotan innolla, mitäköhän Pupulandiassa tänään tapahtuu ja olen muutamia vinkkejäkin, pukeutumiseen, meikkeihin ja hiuksiin ainakin, täältä ottanut.

    Ja nyt varsinkin, kun kevät on ollut täynnä sisustusta ja sisustusideoita, täällä ruudun toisella puolella olen kuola valuten katsellut kaikkia ihania pieniä sisustusliikkeitä, joita täälläpäin Suomea ei oikein ole.

    Kiitos ja onnea Pupulandia!

  • Katja

    Onnea Pupulandia! Löysin blogisi Voicen aamuohjelman kautta, en nyt muista kuinka monta vuotta siitä on. Vierailit säännöllisesti aina Nivalan&co haastateltavana ja koska kuuntelen aina töissä Voicea, niin sitä kautta kiinnostuin seuraamaan Pupulandiaa. Pupulandian ohella seuraan 5 muuta blogia.
    Blogisi on ihanan raikas ja inspiroiva. Kiitos siitä!

  • Olen lähdössä hiusmalliksi vartin päästä ja mulle on ajan kuluessa muotoutunut tavaksi, etten lähde minnekään ennen kuin olen tsekannut suosikkiblogieni uudet postaukset. Ja tietysti pukenut päälleni. :D

    http://www.nymfimaatti.blogspot.fi

  • Marjaani

    Löysin Pupulandian ehkä reilu puol vuotta sitten, ja sinnehän se päätyi muiden lukemieni blogien listaan :)

    En osaa selittää, mutta mun mielestä tämä koko blogi tuntuu aina niin raikkaalta, ja oon tykänny tosi paljon :) Kiitos!

  • sonjjja

    Mä en muista tarkkaan millon aloin lukemaan Pupulandiaa, mut väittäisin että jo vuonna 2007, ollessani 14-vuotias :D Pupulandia on yks ekoista blogeista joita aloin lukemaan. Oon käyny kaikenmaailman blogikirppareilla ja sun kanssa on pari sanaa tullu vaihdettuakin :)

    Nyt oon siis ”jo” kakskymppinen naisenalku, joka tuskailee edelleen opiskelukuvioita välivuoden jälkeenkin ja odottelee pääsykoetuloksia. Poikaystävä on armeijassa ja itse kulutan viikkojani töissä, odotellen kesää :)

    Onnea 6-vuotiaalle Pupulandialle! <3

  • Epe

    Minäkin löysin Pupulandian Voicen kautta muutamia vuosia sitten tosin silloin luin harvakseltaan. Nyt olen runsaan vuoden verran ollut aktiivilukija (ja semiaktiivi kommentoija ;) )

    Tämä on ehdottomasti lemppariblogini, tyylisi kirjoittaa on miellyttävä, kiva lukea.

    Olet inspiroinut minua kokeilemaan uusia juttuja, esim. huulipunaa en ennen osannut/uskaltanut käyttää mutta nykyään sitä yhä enenevässä määrin sipaisen huulilleni.

    Muutenkin sinulla on hyvä tyyli niin sisustuksellisesti kuin pukeutumisenkin osalta. Haluaisin itsekin osata ja uskaltaa enemmän ja ehkä uskaltaudunkin enemmän pukeutumisen saralla… piristämään perusarkivaatetusta ehkä pienellä määrällä blingblingiä ;)

    Kiitos Jenni kivasta blogista. Odotan aina innolla uusia postauksia, niin niitä pinnallisempia kuin syvällisempiäkin.

  • Neela

    Minä olen seurannut blogiasi ehkä vajaat kaksi vuotta. Enkä suoraan sanoen muista, mistä löysin blogisi. Pidän eniten sisustusaiheisista teksteistäsi sekä tietysti asukuvista. Meillä on hieman erilainen pukeutumistyyli, olen ehkä jonkin verran klassisempi pukeutuja, mutta on silti kiva seurata, mitä keksit seuraavaksi.

    Onnea Pupulandialle! Ja vielä yksi kysymys lopuksi: Mistä keksit nimen blogillesi?

  • Karoliina

    En tiedä olenko jo aiemmin kommentoinut tätä, mutta kun aloin seuraamaan blogeja Blogilistan kautta vuonna 2008 en varmaankaan vuoteen edes avannut koko blogiasi vaikka se top-listan kärjessä keikkuikin, koska olin ihan varma että Pupulandia-nimen taakse kätkeytyy pinkkiin pukeutuva vetyperoksidiblondi :D Kun sitten viimein blogiisi kurkkasin, oli yllätys positiivinen ja sille tielle jäin!

  • Snuu

    Parin vuoden ajan olen blogiasi seurannut. Selkeä tapasi kirjoittaa ja inspiroivat kuvat ovat koukuttaneet. Sinusta on välittynyt kuva varovaisesta (harkitsevaisesta?), mutta yhtäaikaa rohkeasta naisesta, joka hyödyntää valinnoissaan niin intuitiota kuin järkeä. Toisinaan tuntuu, että nykyään pitäisi olla päällepäsmäri menestyäkseen elämässä, joten blogisi kautta on ollut hienoa seurata tarinaa rauhallisesti, mutta määrätietoisesti etenevästä ja selkeät arvot omaavasta naisesta.

  • Täältä Tampereelta kimpullinen onnitteluruusuja Pupulandialle! Blogisi kuuluu päivärutiineihini, vierailen täällä päivittäin ja kerta toisensa jälkeen ihastun blogiisi yhä uudelleen; herkkiä, kauniita postauksia ja ainutlaatuista asuinspiraatiota! :)

  • Ellis

    Onnittelut piristävän raikkaalle Pupulandia-blogille! Olen seurannut blogiasi jo vuosikaudet, varmaan 4-5 vuotta. En edes muista enää miten tänne löysin, luultavasti seikkailin tuolloin tutustuen ensimmäistä kertaa blogimaailmaan ja blogisi jäi heti mieleen.

    On ollut tosi ihana seurata sekä blogin että sen emännän kasvutarinaa tyttösestä naiseksi. Kosketat mielestäni tosi hienosti elämän aiheita niin laajasti, Pupulandiassa on just sopiva sekoitus estetiikkaa ja ajatusta.

    Me olemme törmänneet reilu vuosi sitten yksillä blogikekkereillä ja jäit silloin mieleen tosi ihastuttavan iloisena tyyppinä, olit juuri sellainen aito ja iloinen neitokainen luonnossa kuin mitä blogisi välityksellä voi kuvitella. :)

    Minulle kuuluu tänään oikein hyvää, valmistaudun huomiseen työmatkaan kun lähden Kööpenhaminaan päiväksi. Se on yksi lempikaupungeistani joten on kiva päästä sinne vähän haistelemaan kevään (ja ehkä jopa kesänkin?) tuulia töiden lomassa. Ja tänään haaveilen myös että saisin tartuttua itseäni niskasta kiinni ja kaivaisin pyörän esiin, huoltaisin sen ja alkaisin kulkea kaunista 7 kilometrin maisemareittiä töihin pyörällä auton sijaan. Kyllä se tästä vielä tapahtuu, nämä kauniit säätkin osaltaan motivoi kovasti!

    Kaikkea parasta sinulle Jenni ja pitkää ikää myös blogille! :)

  • Mira

    Löysin blogimaailman ja samalla Pupulandian vasta viime vuonna. Olen ”jo” 36v helsinkiläisnainen eli ilmeisesti hieman ”kypsempi” lukija, mutta nautin kovasti blogistasi. Seuraan useita blogeja aktiivisesti, mutta sinun blogisi on suomalaisista blogeista suosikkini erään toisen ohella. Pidän blogissasi ennen kaikkea siitä, että se ei käsittele vain muotia ja pukeutumista, vaikka juuri sitä kautta blogisi löysinkin, vaan myös sisustusta ja matkailua sekä syvällisempiäkin pohdintoja. Juttusi Pariisin-matkastasi taannoin oli aivan ihastuttava, ja kuvasi niin vaatteista, sisustuksesta, matkoilta ja kukista (hih!) ovat ihania. Blogisi on inspiroiva ja kuuluu vakiolukemisiini.

    Onnea Pupulandialle!!!

  • Nana

    Minäkin olen seurannut blogiasi alkuajoista saakka. :) Tuntuu tuo kuuden vuoden ikä näin lukijastakin vähän hassulta mutta hirmuisen hienolta! Sinun kirjoituksiasi on ja on ollut aina ilo lukea – olet niin sympaattisen oloinen! Kaikkea hyvää tuleviin Pupulandia-vuosiin. :)

  • emppu

    Onnea!
    Olen lukenut nyt 4 vuotta tätä blogia ja tämä on lemppariblogini. Blogi on aito ja hyväntuulinen. Sellainen päivän piristäjä :) Tsemppiä jatkoon!

  • Mii

    Hurjasti onnea 6-vuotiaalle! Olen pysytellyt mukana melkeinpä ihan alkuajoista asti, sillä aloitin blogien seuraamisen Preciousgirlin aikaan (missäköhän päin maailmaa kyseinen tytsy nykyään matkaa?). Oma fanityttöilyni on tapahtunut tosin taka-alalla pysytellen, sillä tämä on varmaan kolmas tai neljäs kerta kun ikinä edes kommentoin tänne. Minulla oli yhdessä vaiheessa tapana tallentaa asukuviasi koneelle ja käyttää niitä apuna niinä aamuina, kun mikään vaatekappale tai -kokonaisuus ei tuntunut hyvältä. Muistan erityisen hyvin erään Gina Tricotin neuletakin, joka piti lopulta käydä ostamassa Helsingistä asti kun se vilahteli niin usein asukuvissasi :D Voi olla että se on vieläkin jossain tallessa.

    Vaikka olenkin hiljainen lukija, niin käyn silti päivittäin katsomassa uudet postaukset ja palaan tänne kerta kerran jälkeen hakemaan inspiraatiota ja ihastelemaan kotiasi/asujasi/ihan vaan sinua. Kiitos että jaksat pitää blogiasi vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Olet huipputyyppi.

  • Ninni

    Lämpimät onnitteluhalaukset Pupulandialle!

    Olen tutkaillut blogiasi enemmän tai vähemmän noin kolmen vuoden ajan. Viimeiset pari vuotta olen seurannut kirjoituksiasi päivittäin, sillä ulkomailla asuessani on ihanaa nähdä kuvia myös Suomesta ja lukea kotikieltä. Kaipuu kotiin kun iskee ajoittain.

    Alunperin eksyin blogisi pariin sattumoisin google-haun avulla. Luultavasti etsin jotain sisustukseen liittyvää (ei mitään muistikuvaa hakusanasta) ja muistan päätyneeni Pupulandiaan. Ihanat kuvasi ja tapasi kirjoittaa jäivät mieleeni, vaikken tällöin vielä blogiasi säännöllisesti lukenutkaan. On mahtavaa, että jaksat yhä nähdä niin paljon vaivaa esimerkiksi blogisi kuvitukseen ja taustatyöhön.

    Erityisesti blogissasi seuraan sisustukseen liittyviä teemoja, toki myös matkailu ja muoti kiinnostavat. Myös taannoiset kirjoituksesi taiteesta ovat olleet mielenkiintoisia. Odottelenkin innolla tulevia kuvia uudesta ihanasta asunnostasi! Olen kateellinen nuista asuntosi ikkunasyvennyksistä, sellaisista kun olen aina itse unelmoinut :)

  • Seuraan blogimaailmaa hyvin aktiivisesti ja kävin tätäkin blogia selailemassa aina silloin tällöin jo vuosia sitten. Mikäköhän siinä sitten oli, jotenkin sitten vasta tänä keväänä lisäsin blogisi ’vakkariblogilistalleni’, jonka käyn läpi päivittäin. Tykkään sun tyylistä hirmuisesti ja Pupulandia henkii sellaista fiksua tyylikkyyttä ja laadukasta kirjoittamista. Onnea 6-vuotiaalle! :)

  • Ilsa

    Mietin itse asiassa muutama päivä sitten, kuinka kauan olen Pupulandiaa lukenut. Päädyin siihen, että olen ollut lukijasi nelisen vuotta. Joka tapauksessa pitkän aikaa.

    Näiden vuosien aikana olen saanut valmiiksi kaksi tutkintoa, mennyt naimisiin, vauvakuumeillut ja nyt kirjoitan tätä kommenttia kaksikuukautinen pikkutyllerö kantorepussa nukkuen. Kaikissa elämänvaiheissani olen saanut iloa ja piristystä blogisi kautta, olet virtuaalisesti kulkenut rinnallani.

    Olet ihanan positiivinen ja aito, kiitos siitä. Vauvantuoksuinen onnitteluhalaus blogisynttäreiden johdosta!

  • Tiinanen

    Olen seurannut Pupulandiaa sieltä Brysselistä lähtien :) Silloin Suomalaisia muotiblogeja oli vain kourallinen ja seurasin varmaan kaikkia, joita silloin kirjoitettiin. Sittemmin moni niistä blogeista on lopettanut tai menettänyt mielenkiintonsa, mutta Pupulandiaan olen aina tullut uudestaan. ja jos sinulla ei ole käynyt mielessä blogin lopetus, niin ei mullakaan ole kertaakaan tullut sellaista oloa, että voisin lopetaa blogisi seuraamisen.

    Tässä kuuden vuoden aikana olen itse ehtinyt valmistua, aloittaa opiskelut uudestaan, saada ihanan tyttären ja tehdä töitä. Vuosiakin kertyy tänä vuonna täyteen 30. Tässä hektisen arjen pyörityksessä on ihanaa kun voin välillä tulla katsomaan, millaisia kukkia olet ostanut (olet innoittanut minutkin ostamaan kukkia kotiin aina siivouspäivänä (: ), mitä uutta ensi kauden muoti tarjoaa, millaisia asuja itselläsi on tai lukemaan pitkiä mielipidepostauksia. Harvoin tulee kommentoitua, mutta joka päivä tulen vilkaisemaan, oletko postannut uutta.

    Ei ole risuja annettavaksi, mutta ruusuja sitäkin enemmän! Kiitos että olet nämä kuusi vuotta blogiasi kirjoitellut ja ahkerasti päivittänyt. Olen saanut täältä monet naurut ja muutamat kyyneleetkin on silloin tällöin tullut tirautettua. Kirjoituksistasi välittyy iloa, kauneutta ja positiivisuutta, asioita joita tässä elämässä ei voi koskaan olla liikaa.

  • Mer

    Huomenta ja Onnea 6-vuotiaalle !
    Tuossa edellinen kommentoija sanoi olevansa hieman ”kypsempi” lukija.. noh.. josko mina sitten kuulun siihen ”ylikypsaan” lukijakuntaan, olenhan parikymmenta vuotta kypsempi..hahaaa.
    Olen vuosia lukenut indiedays blogeja.. ja sielta siiviloityi kaksi ihanaa naista jotka jakavat aamukahvit kanssani. Olen tyokseni ollut muodin maailmassa, eika siita paase koskaan irti. Sisustaminen on myos juttu johon olen juuttunut. Ystavieni tutut ovat halunneet tulle katsomaan, joku halusi ottaa yhteytta x-sisustuslehteen ja kuvaamaan kotiani (sita en halunnut) . Joka kerta siivouksen jalkeen huonekalut vaihtavat.. paikkaa jopa kerrosta. Taalla Espanjassa taas kyselevat DIY-juttuja.. aina on joku projekti.. ja ovat ottaneet vinkkeja.
    Puutarhasta puhumattakaan ;.p
    Keep It Up Girl… Olet oikealla tiella.
    ” Hasta luego ”

  • SannaT

    Onnea synttärisankarille!

    En ole ennen kommentoinut mutta nyt kevät- (vai uskaltaisiko jo sanoa kesä-) auringon innoittamana päätin ryhdistäytyä! Olen liittynyt lukijaksi jossain vuoden 2009 tienoilla ja blogin lukeminen on pysynyt mukana kuvioissa siitä lähtien. Välillä vierailut blogiin keskeytyvät viikoiksikin työn ja kahden lapsen vuoksi, mutta aina yhtä innoissani palaan blogin pariin ja ahmin kerralla kaikki väliin jääneet kirjoitukset. Toisinaan, kuten nyt äitiyslomalla pikkupojan kanssa, tulee blogia selailtua toisinaan useampaankin otteeseen päivässä ja vällillä inspiraatiota arkistoista hakien.

    Kiitos siis ihanasta piristyksestä päiviin ja valloittavaa kevättä sinulle (ja toki myös muille lukijoille)!

  • Huh huh, onpa aikaa kulunut :) Itse liityin mukaan lukijoihin jo vuoden 2007 lopulla, jolloin aloin seuraamaan blogeja. Pupulandia on pysynyt, vaikka muuten tuo lukulista vaihtelee. Blogien lukeminen alkoi leppoisasta aulatyöstä, jossa piti saada aikaa tapetuksi ja kirjoja ei saanut lukea. Tänä aikana olen valmistunut, muuttanut ehkä miljoona kertaa, löytänyt ihanan miehen ja perustanut omankin blogini.

    Oon samanikäinen ja asustelen itseasiassa vanhoilla kulmillasi. Kerran vinkkasit Haagan rodo-puistosta ja poikaystävän kanssa kävimme ihastelemassa kukkia ja kivaa aluetta ajatuksella ”Täälläpä olisi mukava asua”. No, puoli vuotta myöhemmin palattiin muuttokuorman kanssa.

    Kiitos siis siulle ja onnea kohta kouluikäiselle :)

  • Hei vaan Jenni. Minä oon tainnut seurailla Pupulandiaa vuodesta 2008-2009, en ole aivan varma. Tyyli, sekä blogin että kirjoittajan, on kuitenkin muuttunut kovasti tänä aikana, vain parempaan suuntaan. :)

    Minä olen 23-vuotias tekniikan yo, alana tietotekniikka. Luen hämmentävän paljon muotiblogeja, vaikka oma tyylini on päivästä toiseen farkut ja Threadlessin t-paita. Minulla on kaksi koiraa, joiden kanssa harrastaminen on suurin intohimoni. Tällä hetkellä kirjoitteleen yhteen kollektiiviblogiin, jonka aiheena on laihdutus & liikunta. Harrastan telinevoimistelua aikuisten alkeisryhmässä ja mm. siitä kirjoittelen.

    Hyvää alkavaa kesää sinulle!

  • Johanna

    Minä olen vasta ihan uusi lukija. Päädyin tänne täysin vahingossa joskus maaliskuussa – googlasin tietoa Melissan ja Vivienne Westwoodin yhteistyönä tekemistä kumisaapikkaista ja päädyin tänne. :D Se postaus oli kai jostain vuosien takaa. Ostin sitten nuo saappaatkin kommenttiesi rohkaisemana, ovat mainiot täällä Englannin sateissa. Sen jälkeen olenkin lukenut blogia aktiivisesti. Olin selkeästi sitä ennen täysin pihalla blogimaailmasta (miten lie sekin mahdollista). :)

    Tykkään aivan tosi paljon kirjoitustyylistäsi, Jenni. Koska asun nykyään ulkomailla ja kuulen/puhun pääasiassa englantia, minusta on ihanaa lukea kaunista ja huoliteltua suomea. Pidän positiivisuudestasi ja ystävällisestä ja avoimesta asenteestasi. Pidän myös siitä, että kirjoitat muodin lisäksi myös sisustuksesta – olen saanut muutamia mainioita ideoita täältä blogista – ja taiteesta ja kaikenlaisista muistakin asioista.

    Pupulandia on minulle hyvän mielen ja inspiraation lähde. :)

  • Ilona

    Pupulandiassa on tullut piipahdettua lähes joka päivä viimeisten parin kolmen vuoden aikana. Viimeistelty kieliasu ja laadukkaat kuvat vetoavat minuun (vaikka tärkeintä on tietysti tapasi kirjoittaa ja tuoda asiat esiin). Tänne tullessa tulee aina hyvälle tuulelle, suurkiitos siitä!

    Niin, ja minä olen kolmekymppinen ulkomailla asuva nainen :)

  • Elina

    Olen lukenut blogiasi puolen vuoden ajan, ja ihaninta siinä ovat laadukkaat, tunnelmapitoiset valokuvat ja ennen kaikkea aivan ihanan positiivinen asenteesi elämään. Itsekin pyrin katselemaan maailmaa joka päivä tuorein silmin ja iloitsemaan ja riemuitsemaan kaikesta näkemästäni, kokemastani ja tuntemastani. Kiitos siitä, kun jaat tällaista elämänoppia lukuisille lukijoillesi vähän vaivihkaa ”pinnallisempien” (mutta ihanien) juttujen lomasta! :) <3

  • Heippa Jenni! Oon seurannut sun blogia ainakin 4 vuotta jos en pitempäänkin :). Tykkään sun tavasta kirjoittaa ja tykkään sun tyylistä vaikka en itse pukeudukkaan samalla tavalla :) Oon ollut onnellinen sun rakkaudesta ja surin kun suhteesi kaatui :(, mutta sellaista elämä välillä on! Ihanaa kun uskallat kirjoittaa syvemmistäkin asioista eikä blogisi perustu siihen että koko ajan pitäisi olla ostamassa jotain tai vastaavasti sinä ostelisit koko ajan jotain ja esittelisit niitä sitten meille. Jatka samaan malliin ja muista säilyttää herkkyytesi, ihanaa että on vielä bloggaaja joka on ”ihminen” :) :) *halaus*

  • t

    Aloin seurata Pupulandiaa vuonna 2007 ja tämä oli ensimmäisiä blogeja joita luin. Vuonna 2007 kirjotin ylioppilaaksi ja muutin itsekin ulkomaille vuodeksi, joten oli jännittävää seurata toisenkin ”ulkosuomalaisen” juttuja. Olen saanut täältä paljon tyyli- ja musiikkivinkkejä vuosien varrella :)

    Paljon on tapahtunut kuuden vuoden aikana, mutta Pupulandian lukeminen kuuluu edelleen joka päiväiseen dataustuokioon :D

  • Anna-Maija

    Onnea Pupulandia ja Jenni! Itse olen lukenut blogiasi 3-4 vuotta, tarkalleen en muista, enkä muista edes sitä miten tänne löysin. Noh, tälle tielle jäin seurailemaan! :) Pidän selkeästä kirjoitustyylistä, laadukkaista kuvista ja etenkin pohdiskelevista teksteistä. Joskus tosin saatan skipata taidejutut, ne ei vaan ole minulle. :) Matkajutut ovat kivoja, koska silloin pääsen itsekin virtuaalimatkalle!

  • Pirtsu

    Paljon onnea Pupulandialle! En ole vielä koskaan kommentoinut mitään enkä edes ole kauan seurannut blogiasi…Tutustuin blogiisi vasta, kun olit kertomassa siitä Huippumalli haussa-ohjelmassa. Vaikutit herttaiselta ja blogisi oli oikeastaan ensimmäinen blogi johon kunnolla tutustuin :) olin siis vähän jäljessä tässä blogi-innostuksessa.. Olet tuonut moniin päiviini iloa ja vaikka olen Pupulandian jälkeen yrittänyt löytää muita hyviä blogeja, ei mikään ole vielä Pupulandiaa päihittänyt! :) paljon onnea ihanalle Jennille ja ihanalle blogille!:)

  • Elina

    Olen 20-vuotias nainen pohjoisesta ja aloittelemassa syksyllä toivottavasti hammaslääkärin opintoja. Olen lukenut sun blogia jo muutaman vuoden ja aina saa hymyn huulille kun näkee, että olet kirjoittanut uuden postauksen. Tuntuu, että olet mun ystävä, koska mulla ei niitä muuten kauheasti ole :)
    Ihana kuulla, ettet ole ajatellut lopettaa blogiasi. Kiitos Jenni kaikesta!

  • P

    Moi! Olisko tässä pari vuotta mennyt. Ainut blogi, jota seuraan säännöllisesti. Blogin suosio perustuu persoonaasi. Blogia seuratessa tulee välillä hassu olo niin kuin olisit tuttu ja sitä ihan oikesti välittää siitä, mitä sinulle kuuluu. On paljolti Pupulandian ansiota, että tällaisesta ei todellakaan internet/some-intoisesta ihmisestä on tullut ajoittain aktiivinenkin keskustelija kommenttiboksissa. Keskustelu on ollut niin mielenkiintoista, että on vaan imenyt mukaan. Ja tosiaan minäkin olen säännöllisesti hämmästellyt miten hyviä tyyppejä tätä lukee.
    Taannoin välittyi blogistasi, että olit stressaantunut ja tokihan puhuit siitä suoraankin. Silloin tunsin myötätuntoa ja nyt on ihanaa, kun välittyy seesteisempi, rennonpi väre. Vaikkemme ”oikeasti” tunne sinua, tulet jakaneeksi paljonkin itsestäsi ja kokemuksistasi. Kiitos siitä.

  • Anne

    Olen seuraillut blogiasi taustalla varmaankin pari vuotta, enkä ole koskaan saanut aikaiseksi kommentoida mitään. Nyt ryhdistäydyin. :)

    Lueskelen monia blogeja eri aihepiireistä, mutta sinun blogisi on yksi minunkin suosikeistani. Tärkein syy on varmaankin täällä jo mainittukin: blogisi on niin hyvin kirjoitettu. Teksti on huoliteltua ja samoin koko blogin ulkoasu kuvia myöten. Tekstin taustalla tuntuu olevan fiksu ja harkitsevainen nainen.

    Sitä paitsi on kiva lukea suunnilleen samanikäisen henkilön kirjoittamaa tyyliblogia (sinuun yhdistän ehdottomasti sanan tyyli, en sanaa muoti!), kun aihepiiristä tuntuvat yleensä bloggaavan nuoremmat kirjoittajat. :)

  • Myy

    Olen nuori neitokainen Helsingistä. Eksyin blogiisi ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Ensimmäinen kirjoitus, jonka luin, liittyi ihoon ja itsetuntoon.Kärsin silloin aknesta ja minulla tosi huono itsetunto, vaikka näin päivittäin ihmisiä, jotka kärsivät paljon pahemmista iho-ongelmista. Kaverini sanoivat minulle monesti, ettei ihoni ole niin paha kuin luulen. Posiitivista palautetta on kuitenkin vaikea ottaa vastaa, jos itse ole tyytyväinen omaan peilikuvaansa. On vaikeaa, jos oma itsetunto on huono, mutta vielä hankalampaa on, jos pitää esittää olevansa okei.

    Nykyisin saan ihoni pienet virheet piiloon meikkioppiesi avulla :)

    Tulin vierailemaan blogissasi aina uudestaan erilaisten linkkien ja vinkkien kautta uudestaan ja lopulta päätin jäädä. Yksikään vierailu ei ole ollut turha, mukaan on aina tarttunut hyvä mieli ja usein paljon muutakin. Erityisesti haluaisin kiittää jutuistasi, jotka käsittelevät tärkeitä aiheita. Olet kirjoittanut meille vaikeistakin asioista, mikä osoittaa rohkeutta ja taitavuutta. Kun sana on hallussa ja asiat kiinnostavia, blogisi tarjoaa mitä mainioimman oleskelupaikan pitkän koulupäivän jälkeen. Yleensä kyllästyn asioihin parin kuukauden aikana, mutta sinun blogisi on pitänyt suosituimman sivuston paikkaa jo pitkään.

    Risuja en keksi, joten keep doing what ever you are doing. :)
    Paljon onnea ihanimmalle bloggaajalle ja ihanalle blogille!

  • noora

    Lukijana olen ollut nyt ehkä vuoden verran (? hankala arvioida) ja täytyy sanoa, että sinun blogisi on yksi suosikeistani. Helppolukuinen ja jotenkin niin piristävä.

    Mutta nyt haluan erityisesti kertoa siitä, miten suurta lohtua olen saanut blogistasi. Oma lähes kuusivuotinen seurustelusuhteeni päättyi äskettäin ja itselleni täysin yllättäen (ja vastentahtoisesti). Jotenkin olen tästä sinun elämäntilanteestasi ja asennoitumisestasi siihen saanut voimaa omaankin suruuni. Tuntuu hassulta, että jonkun vieraan ihmisen kokemukset voivat niin paljon vaikuttaa, mutta näin se vain taitaa mennä. :)

  • Moi, olen Erika! :) Olen seurannut blogiasi aktiivisesti varmaan pari vuotta, mutta valitettavasti en kuollaksenikaan muista, miten aikoinaan löysin blogisi..

    Jäin hengailemaan tänne, koska vaikka sulla on ihan erilainen tyyli kuin mulla, sulla on kivoja juttuja. Sulta saa hyviä vinkkejä pukeutumisen suhteen, ja pidän myös siitä, että esittelet aina uusia suunnittelijoita / bändejä ym. :) Pidän myös siitä, miten syvällisesti kirjoitat välillä; sulla on kivoja ajatuksia, jotka joskus käy yksiin minunkin ajatuksieni kanssa! :)

  • Myy

    Olen nuori neitokainen Helsingistä. Eksyin blogiisi ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Ensimmäinen kirjoitus, jonka luin, liittyi ihoon ja itsetuntoon.

    Kärsin silloin aknesta ja minulla tosi huono itsetunto, vaikka näin päivittäin ihmisiä, jotka kärsivät paljon pahemmista iho-ongelmista. Kaverini sanoivat minulle monesti, ettei ihoni ole niin paha kuin luulen. Posiitivista palautetta on kuitenkin vaikea ottaa vastaa, jos itse ole tyytyväinen omaan peilikuvaansa. On vaikeaa, jos oma itsetunto on huono, mutta vielä hankalampaa on, jos pitää esittää olevansa okei. Nykyisin saan ihoni pienet virheet piiloon meikkioppiesi avulla :)

    Tulin vierailemaan blogissasi aina uudestaan erilaisten linkkien ja vinkkien kautta uudestaan ja lopulta päätin jäädä. Jokaiselta vierailulta on tarttunut iloinen mieli ja usein myös muuta mukavaa. Erityisesti haluaisin kiittää jutuistasi, jotka käsittelevät tärkeitä aiheita. Olet kirjoittanut meille vaikeistakin asioista, mikä osoittaa rohkeutta ja taitavuutta. Kun sana on hallussa ja asiat kiinnostavia, blogisi tarjoaa mitä mainioimman oleskelupaikan pitkän koulupäivän jälkeen.

    Yleensä kyllästyn asioihin parin kuukauden aikana, mutta sinun blogisi on pitänyt suosituimman sivuston paikkaa jo pitkään.
    Risuja en keksi, joten keep doing what ever you are doing. :)
    Paljon onnea ihanimmalle bloggaajalle ja ihanalle blogille!

  • Nekku

    Hei Jenni,
    Olen lukenut blogiasi säännöllisesti noin vuoden päivät. Tykkään siitä, että käsittelet monenlaisia teemoja blogissasi ja se kai syynä siihen, että olen jäänyt koukkuun. Lisäksi päivität blogiasi niin usein, että olet päässyt mun päivittäin tsekattavat -listalleni. :) siinäkin on jotain kivaa, että liikutaan usein samoilla hoodeilla, se antaa blogin kiinnostavuudelle jonkun lisäarvon. Mä oon 31-vuotias nuori rouva Etelähelsingistä.

  • Löysin blogimaailman aivan sattumalta googlaillessani jotain leffaa 2008 kesällä. (Huh, että siitä onkin kauan!) En ollut kuullut blogeista aiemmin, ja kesti hetken saada selville, mistä koko hommassa on oikein kyse. Koukussa olin kuitenkin saman tien.

    Aloin seurailla blogisia samoihin aikoihin, eli pitkään on oltu matkassa. Vaikka esimerkiksi vaatetyylini poikkeaa kovasti omastasi, hyvän mielen blogiasi on aina ollut ilo lukea ja se on aina pysynyt listallani. :) Paljon vaaleanpunaisia ruusuja siis!

  • m

    Aloin seuraamaan blogeja varmaan noin 5 vuotta sitten, lukiolaisena. Demin keskustelupalstat alkoivat tuntua jo ohimenneeltä jutulta, joten halusin löytää jotain uutta. Aluksi seurasin räväkän tyylin omaavia blogeja ja blogilistalla keikkunut Pupulandia vaikutti liian seesteiseltä ollakseen kiinnostava. Sittemmin blogimakuni on muuttunut ja nykyään seuraan blogeja jotka inspiroivat ja ovat enemmän minunlaisiani.

    Jossain vaiheessa Pupulandiasta tuli yksi suosikeistani ja nykyään en ymmärrä miten tämä muka tuntui joskus tylsältä :D Sisustuspostaukset ovat silkkaa timanttia ja asupostaukset inspiroivat kehittämään omaa vaatetyyliä. Sinulla on mahtava tyyli kirjoittaa elämän pienistä sattumuksista. Niistä tulee niin hyvä mieli! En keksi montaakaan tyyppiä joka osaisi pukea niin kauniisti sanoiksi sen että tuntematon ukkeli tulee juttelemaan ratikassa.

  • Sulla on tosi ihana blogi ja se on ehdottomasti yks mun suosikeista. :) Mun oma blogi täyttää vuoden tasan kuukauden päästä.

  • Mia

    Blogisi on valehtelematta ainoa, jota olen seurannut täysin säännöllisesti siitä lähtien kun löysin blogien ihmeellisen maailman, noin viisi vuotta sitten. Kaikki muut ovat jääneet, joitakin seuraan vielä harvakseltaan, mutta Pupulandia pitää lukea aina. Olet varmaan harvinaisen ihana ihminen, muuta en keksi! Toki samanlainen maku ja tyyli osaltaan selittävät asiaa ;) Blogistasi välittyy positiivisuus, arjen pienien kauniiden juttujen merkitys (Kukat! Ihanaa!) ja järkevyys. Sillä tarkoitan sitä, että blogisi ilmapiiri on keskusteleva ja hyvällä tavalla asiallinen.

    Hassua, tajusin että viimeksi kun olin korkkariostoksilla ja sovitin ihan yliövereitä kenkiä jotka eivät oikeastaan olleet edes tyyliseni, ajattelin, että ”Pupulandia-Jennikin ihan varmasti ostaisi nämä kengät, ihan vaan siksi että nää on niin överit!” – ja sitten ostin kengät, jotka ovat ihan lempparit tätä nykyä. :D Olen siis oppinut sinulta, että välillä pitää repäistä, tehdä jotain oman mukavuusalueen ulkopuolella olevaa, olkoon se sitten vaikka kenkävalinta, ja siitä tutusta poikkeavaa. Kiitos Ihana Jenni :)

    Muuten, sisustuspostauksesi ovat tätä nykyä lemppareitani! Niitä saa aina olla enemmän. :D Johtunee siitä, että olen tässä pari vuotta sitten muuttanut omaan kämppään asumaan. Silloin viisi vuotta sitten asupostaukset olisivat olleet niitä ihan ykkösjuttuja. Huomaan siis muutoksen itsessänikin: ennen selasin asukuvat ja tuskin luin tekstejä, nykyään tekstit taitavat olla pääasia. Ehkäpä tämä riittää tällä kertaa, Onnea Pupulandia 6 vee!:)

  • Julia

    Onnea paljon! :) Mä löysin sun blogin silloin, kun olit Suomen Huippu Malli- haussa sarjassa vierailemassa ja siitä lähtien olen ihaillut sinun blogia. Aina kun tulen kotiin koulusta menen Pupulandiaan ja luen innolla uusia postauksia. :) On ollut ihanaa löytää tämä blogi. Mä olen lähihoitaja opiskelija ja mulla on ollut jännä päivä, kun olen joutunut tänään ensimmäistä kertaa pistämään oikeaa ihmistä! Mutta mahtava fiilis, kun se onnistui hyvin. :) Ihailen ja tykkään sun tavasta kirjoittaa ja pidän niin paljon sun tyylistä, jatka samaan malliin!! :)

  • Essi

    Löysin tän blogin kerran katsottuani tv:stä jonkin ajankohtaisohjelman, jossa teikäläinen istui tiilisessä toimistohuoneessa valkoisen työpöydän ääressä kertomassa blogistaan. (Pari vuotta sitten?) En heti rynnännyt nettiin etsimään sitä, vaan muistelin tätä ”tosi jännän nimistä blogia” (se oli muistisääntöni sen löytämiseen) pari päivää sen jälkeen.
    Siitä päivästä eteenpäin pupulandiasta on tullut päivärutiini!

    Olet siitä ehdottoman ihana bloggaaja, että joka päivä tulee jotain, lähes poikkeuksetta, iso kiitos siitä! On ihanaa lukea blogia joka -paitsi ollessaan kaikin puolin sisällöllisesti täydellisyyttä hipova, on myös mielekäs ja raikas ja rakkaudella tehty! En voisi keksiä parempaa blogia luettavaksi! (Siksi en kai sitten mitään muita luekaan).

    Kiitos, kumarrus ja toivottavasti jatkat vielä seuraavat kuusi vuotta! (Tai ainakin ensimmäisiin pyöreisiin asti, niitä olisi hienoa olla juhlistamassa!)

    Kiitos Jenni tästä ihanasta blogista; olet aurinkoinen, esikuvallinen, nuori, itsenäinen nainen! Jihuu, keep going! :)

  • S.J.

    Olisi kiva, jos tekisit blogisi synttäreiden kunniaksi sellaisen pienen ”historiikkipostauksen”, jossa olisi esim. kuvia miten tyylisi on vuosien varrella muuttunut tai muuta tämän tapaista. Se olisi tosi mielenkiintoista! :) Onnea 6-vuotiaalle Puppelille!

  • Ursula

    Haluan ojentaa Pupulandialle sylillisen tulipunaisia ruusuja! Blogin lukemisesta on tullut jokapäiväinen tapa. Toivoisin enemmän muoti-, vaate- ja stailausjuttuja, kun oma mielikuvitus loppuu välillä kesken…

  • Sonja

    Aloin lukea Pupulandiaa vuoden 2012 Oscar-gaalan jälkeen. Tykkään Pupulandiassa selkeästä hyvästä kielestä ja ihanista kuvista. En keksi mitään parannettavaa :) Onnea Pupulandialle hurjan paljon!

  • Minni

    Kiitos tästä blogista ja onnea Pupulandialle! :) 6 vuotta on pitkä aika! Itse olen blogiasi seuraillut suunnilleen kolme vuotta. Blogisi on ihanan positiivinen ja laadukas yhdistelmä vakavampia aiheita ja muotijuttuja. Sinulla on upea tyyli ja tykkään seurata asujasi, vaikka oma tyylini onkin aika erilainen. :) Aina sitä silti saa jotain pieniä vinkkejä omaan pukeutumiseen!

    Olen 23-vuotias helsinkiläinen, joka vaihtaa näillä näppäimillä statusta opiskelijasta kokopäiväisesti työntekijäksi. :) Jänniä hetkiä siis eletään täällä päin.

    Aurinkoista kevään jatkoa ja vielä onnea! :)

  • Tiia

    Hevoseni viettää 7-vuotis syntymäpäiväänsä tänään :)) tärkeä päivä tämä 14.05 :) kiitos ihanasta blogista jenni!

  • Johanna

    Sellaisia terveisiä olen jo jonkin aikaa ajatellut lähettää, että sinun blogisi takia päädyin Bio Sculpturen kynsiteknikoksi kun vuosi sitten harkitsin, minkä merkin koulutukseen hakeutuisin, ja se oli oikein hyvä päätös. Se, että omaan arkeen saa erilaisia vinkkejä ja uusia asioita, onkin suurin syy, miksi luen lifestyle-blogeja. Arvostan sitä, että kirjoitat positiivisesti ja fiksusti aiheistasi, ja terveisiä myös puheviestijältä toiselle. :)

  • S

    JEEONNEA!

    Harvemmin kommentoin, muistaakseni kuitenkin viime vuonna jätin myös merkkini synttäripostaukseen sitä pyydettyäsi. Ihan hassua, ja tyhmääkin, ettei tule muuten kommentoitua, mutta niin se vaan menee. Voisin toki yrittää parantaa tapani ja kommentioda useamminkin. :)

    Pupulandian matkassa olen ollut mukana arviolta ainakin 4 vuoden ajan. Ja aion pysyä jatkossakin. Kiitos tasaisen hyvästä blogista!

    Tänään on minulla ollut todella huono ja pitkä päivä. Nyt illalla kun pääsin istahtamaan sohvalle ja lukemaan lempiblogejani, alkaa elämä taas pikkuhiljaa voittaa.

    Ei mulla muuta. :)

  • Iidda

    Onnea kuusivuotiaalle blogille ja ansioituneelle bloggaajalle. Olen vasta viimeisen vuoden aikana alkanut seurata tiiviimmin Pupulandiaa, ja nyt edustat lempibloggaajaani. Pari vuotta karstoin pelkkää nimeä, luulin blogin olevan enemmän hömppää. Täällä kuitenkin nimenomaan keskitytään olennaiseen; uusiin trendeihin (mutta ei kaikkiin överimuotihömpötyksiin), laadukkaisiin muotipostauksiin, estetiikkaan, elämän totuuksiin. Et avaa itsestäsi enempää kuin tarvii, etkä hehkuta itseäsi/kavereitasi/elämääsi kuten monilla bloggaajilla on tapana. Tyylisi on kaunis, esteettinen ja tyylikäs. Olen huomannut ajattelevani aamulla vaatekaapilla ”mitähän Jenni laittaisi näistä päälle”, ja puen itsevarmemmin omia mieleisiä vaatteitani. Olet inspiroiva. Yleensä en kommentoi blogeihin, mutta halusin sinulle antaa palautetta ja kiitosta.

    Minä olen 23-vuotias, ammatiltani toimintaterapeutti. Muutin vastikään Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen, muutimme poikaystäväni kanssa yhteen. Tapasimme toissa vuonna keväthangilla Levillä, ja kaukosuhde päättyi nyt onnellisesti yhteiseen kotiin ja arkeen. En olisi ikinä uskonut olevani näin rohkea. Nyt olen tyytyväinen, että uskalsin heittäytyä elämään.

  • Jennni

    Heippa,
    oon lukenu sun blogia jo pitemmän aikaa.. tykkään erityisesti sun asukuvista ja ”pohdinta”-teksteistä, siis postauksista, joissa otat kantaa erinäisiin asioihin tai kerrot elämästäsi syvemmin :) toki taide sun muut jutut ovat kivoja. hauskaa, että oma syntymäpäiväni sattuu juuri samalle päivälle 14.5, blogisynttäreittesi kanssa! :)

  • Ulla

    Onnea 6-vuotiaalle Pupulandialle!
    Itse olen tullut seuraajaksi muutama kuukausi sitten. Lueskelen netissä paljon kaikkea ja täältä sitten bongasin Trendin blogit ja tämä Pupulandia tempaisi mukaansa. Mikään muu blogi ei ole ollut näin kiehtova ja monipuolinen. Tykkään todella!
    Olin tykkääjissä fb:ssa myös,mutta nyt olen sulkenut koko fb-tilini,niin en siitä syystä ole enää tykkääjissä siellä puolella.
    Työni takia olen tällainen yökyöpeli täällä kotonakin vapaalla ja tämä blogin lukeminen on ihanan rentouttavaa ja hiljaista puuhaa näin yöaikaan ))
    Pupulandia on tiiviisti osa elämääni. Kiitos!

  • PS

    Onnea! 6 vuotta on pitkä aika, erityisesti blogivuosina laskettuna.

  • Milli

    Moi Jenni!

    Olen lukenut blogiasi KAUAN :D! Muistan löytäneeni muotiblogit ylipäänsä 2007 ja tämä oli yksi ensimmäisistä. Siitä asti olen seurannut ja on blogisi kyllä kehittynyt ihan älyttömästi.

    Olen jo aikaa sitten kyllästynyt niihin ostosblogeihin ja luen enää noin kolme blogia, joista tämä on yksi. Pidän Pupulandiassa kaikesta! En osaa eritellä kunnolla. Kauniista kuvista, hyvin kirjoitetusta tekstistä, että aiheet on laidasta toiseen ja etenkin ettet ruoki tätä älytöntä kulutushysteriaa. Sinulla on kaunis tyyli ja vaikutat olevan fiksu, rohkea ja jalat maassa seisova nainen :) Ilohan tätä on lukea.

    Itse olen 22-vuotias Jyväskyläläinen opiskelija. Harmittaa kun en silloin Forumissa kerennyt käydä moikkaamassa!

  • handy

    Viimeiset neljä, viisi vuotta olen mukana seurannut, juurikin blogisi elämänmakuisuuden ja positiivisen fiiliksen vuoksi. Mielenkiinnolla luen etenkin matka- ja sisustusjuttuja, sekä ajatuksia herättäviä nostojasi sosiaalisesta mediasta ja elämän ilmiöistä. Ihailen myös tapaasi käsitellä elämääsi blogissa, hienovaraisesti, mutta avoimesti. Se, että aidosti omien valintojensa takana ja rehellinen etenkin itselleen – se on luonteenpiirre jota ihailen ihmisissä eniten. Arjen rohkeus ja itsensä tunteminen huokuvat sinusta kauniisti. Tavallisten päivien tavalliset, pienet kauniit asiat ja niihin tarttuminen on myös vaan niin parasta :) Sylintäydeltä onnitteluja!

  • Noora

    Isot onnittelut synttäreiden johdosta! Aloin seuraamaan blogiasi kun parisen vuotta sitten olit Voicella jutustelemassa ja lähetys näkyi tv:ssä. Ihastuin samantien symppismäiseen luonteeseesi ja positiiviseen asenteeseesi ja kävin katsastamassa blogiasi. Siitä päivästä lähtien on tullut käytyä lukemassa ajatuksiasi. Eipä muuta kun aurinkoa päivääsi, toivottelee parikymppinen tyttö pääkaupunkiseudulta :)

  • Madde

    Heippa Jenni! Onnittelut ja kiitokset näistä kuudesta vuodesta:)

    Löysin blogisi aivan sattumalta tuolloin joskus kuusi vuotta taaksepäin googlettaessani jotain koulutyöhön liittyvää, ja olen siitä asti pitänyt blogisi välilehdissä ja suosikeissa. Olin silloin yläasteella ja olen viettänyt siis niin sanotut teinivuoteni lukien blogiasi, ottaen oppia asioista laidasta toiseen: Ihmissuhteet, ulkonäkö, sisustus…

    Olet ihanan itsevarma nainen, ja uskon todella että sinulla on ollut vaikutusta siihen kuinka näen itseni ja kuinka näen ympärilläni olevia asioita. Olen aina hämmästellyt kuinka nokkelasti ja viisaasti saat minut uskomaan omiin unelmiini ja niiden toteuttamiseen, sekä uskomaan siihen että olen juuri hyvä tälläisenä kuin olen. Kehonkuva varsinkin teini-iässä on suuri mysteeri monelle, mutta jos kuulee tarpeeksi usein luottamuksen arvoiselta henkilöltä olevansa kaunis ja upea, on sillä vaikutusta.

    En tunne sinua, enkä ole koskaan puhunut taikka kirjoittanut sinulle ennen tätä hetkeä, mutta haluan kertoa sinulle kuinka paljon olet antanut minulle vain kirjoittamalla blogiasi säännöllisesti ja taidokkaasti. Kiitos! Postauksesi saavat Tampereella hymyn huulille:)

  • Norway

    En yleensä osallistu blogikommenttikeskusteluun, mutta nyt ajattelin kirjoittaa pari sanaa synttäreiden kunniaksi. :)
    En muista mitä kautta blogiisi eksyin, mutta varmaankin yli vuoden olen jo tänne palannut aina silloin tällöin. Blogisi on harvinaisen monipuolinen, minkä takia itse jaksan seurata sitä säännöllisesti. Useimmiten kyllästyn blogeihin, joiden postaukset toistavat samaa kaavaa ja käsittelevät aina samoja aiheita. Matkakertomukset, tapahtumavinkit, sisustusaiheet, musiikki, kulttuuri ynnä muut käsittelemäsi teemat piristävät huomattavasti. Itse en niin välitä kosmetiikka-arvosteluista, muotinäytösten kuvista tai suunnittelijoiden vaateluomuksista, joten on mukavaa, että teksteissäsi ja kuvissasi esiintyy muutakin. Kirjoitat usein myös ajankohtaisista aiheista, mikä on kiva.
    Tsemppiä jatkoon!

  • Sweety Pie

    Onnea 6sta vuodesta! Hassua, kun ajattelen niin oonki tainnut lukea sun blogia jo varmaan 4-5 vuotta! Ja syy miks tänne palailen on se positiivisuus mitä tässä blogissa on, kivoja muoti ja sisustus juttuja ja oot mun yks lempi pukeutujia!! :) Ja sua lueskelee tyttö joka tällä hetkellä asustelee Lontoossa työharjoittelun takia, mutta Glasgowssa asustelen muuten :)

  • Iidas

    Suuren suuret onnittelut Pupulandialle! :)

    Aloin seuraamaan blogiasi muutama vuosi sitten, tarkkaa aikaa en muista. Aluksi kiinnostuin siitä nimen perusteella, sillä olen todella kova pupu-fani, itselläni on pieni harmaa yli 8,5 – vuotias kanipapparainen :) En jäänyt blogisi lukijaksi heti ensimmäisellä kerralla, mutta pian huomasin palaavani blogiisi aina uudelleen ja uudelleen. Lopulta lisäsin sen sitten suosikkeihini. Ja siitä jonkin ajan kuluttua blogilistalle, jonka kautta aloin blogeja enemmän seuraamaan. Mielestäni blogisassi on parasta superkauniit kuvat ja inspiroivat asukuvat :)

    T: 24-vuotias kuopiolainen :)

  • lotta

    mä oon 21 vuotias tyttö ja puoli vuotta sitten muutin ekan kerran omilleni. oon ylioppilas, mutta pidän nyt toista välivuotta opiskeluista. en tykkää sanasta välivuosi, koska musta se kuulostaa jotenkin siltä että nyt en oo tuottoisa yhteiskunnalle ja tuhlaan aikaa jne. oon ollu vuoden töissä prismassa ja siellä jatkan vielä toistaiseksi. haen suuntaa elämälle.
    en muista milloin aloin lukea tätä blogia, mutta oon ehkä lukenu jo ainakin kaksi synttäripostausta :D. sun blogi erottuu mun mielestä muista jollakin tapaa ja siksi tätä on kiva seurata. kun näitä postauksia lukee niin tulee sellanen jännän hallittu olo. jotenki että elämä on simppeliä ja niin.. en oikeen osaa selittää. mutta tää on vähän kun kehto joka tuudittaa hetkeksi omaan maailmaansa. :)

  • Koska olen edelleenkin se maailman surkein kommentoija, niin mulla on sulle haaste blogissani -se kertokoon mun terkkuni sulle! :-)

  • Jenni

    Voi kiitos ihana Elizabeth! Kylläpä piristi harmaata maanantaipäivää tuo ”lahjasi”! :)

  • Ollos hyvä vain -se on varsin pieni hinta siitä, miten sä itse piristät niitä meikälääsen päiviä! :-)

Related posts