9/05/13

Esteetikon kylppärissä

14 68 P5065490.JPG

Nyt kun minulla on tämä oma koti, jota laittaa ja sisustella, olen huomannut olevani entistäkin tarkempi siitä, mitä tänne haluan. Ja mitä puolestani en. Kyse ei ole siitä, että olisin kotini suhteen kauhea nipottaja, vaan enemmänkin siitä ilosta, että kauneus voi ulottua pieniin mitättömiltäkin tuntuviin yksityiskohtiin. Koti on kaikella tapaa vielä keskeneräinen ja tulee varmasti olemaan sitä vielä pitkään, mutta olen monien pikkujuttujen kanssa ryhtynyt viimein tuumasta toimeen. Yksi tällainen omalta osaltani usein vähän sivurooliin jäänyt tila kotona on ollut kylpyhuone. Sinne on tungettu siivousvälineitä, ämpäreitä, sekalainen kokoelma mistä lie kertyneitä pyyhkeitä, jne. Tänne uuteen kämppään muutettuani päätin, etten halua kylppärini olevan siivousvälineiden varasto tai epämääräinen sekasotku, vaan myös se voisi olla osa kaunista sisustusta. Vaikka itse kylppärikin on vielä hiukan työn alla, olen jo ottanut pieniä askeleita kohti kauneutta. :)

P5065495.JPG

Olen aina haaveillut sellaisesta kauniista lasisesta saippuapullosta, eikä mikään ole minua estänyt ennenkään sellaista hankkimasta, mutta jostain syystä sain vasta nyt todellisen sysäyksen sellaisen ostamiseen. Niin naurettavalta kuin se ehkä kuulostaakin, minulla oli jossain vaiheessa käytössä jostain saatu melko ruma pumppupullo-saippua ja minua ärsytti joka kerta vessassa käydessäni se ruma pullo. Odotin vain, että se hiton saippua loppuisi, jotta saisin hyvällä omalla tunnolla viskata ruman pullon roskikseen ja hankkia tilalle jotakin nätimpää. Päätin, että tässä kämpässä en halua ärsyyntyä rumista saippuapulloista. :D Ja myönnettävä se on, tuo kaunis lasipullo ilahduttaa minua joka kerta, kun pesen käteni. Tottakai käytän myös tuotteita, joiden pakkaussuunnittelu ei ole mielestäni, jos itse tuote toimii. Mutta jos nyt voin noin pienellä asialla tehdä itseni onnelliseksi, niin miksipä en sitä tekisi. :)

Olen myös huomannut itsessäni myös sellaisen huvittavan piirteen, että jos tuote tulee oikein kauniissa pakkauksessa, en joskus raaski käyttää sitä. Siis mitä ihmettä? Saahan sitä kaupasta lisää, jos se kuluu loppuun. :D Sain ystävältäni synttärilahjapaketin, jossa oli tuo ihastuttava Patykan suihkusaippua ja se nököttää edelleenkin käyttämättömänä hyllyn päällä, sillä pakkaus on niin kaunis, etten jotenkin raaski kajota siihen. Myöntääkö kukaan muu sortuvansa samanlaiseen sekoiluun? :D Ja onko siellä muita kylppäri-esteetikkoja linjoilla?

P5065501.JPG

Tags: , ,

Categorised in: Elämä, Kauneus, Koti

14 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • JOO! Täällä yksi sekoilija ilmoittautuu :’D

  • Itsellänikin on se ongelma, etten raaski käyttää mitään kauniiseen pakattua tuotetta :D Ja vaikka olenkin suklaariippuvainen, on tuossa pöydällä ollut jo pari kuukautta niin kauniit käsintehdyt suklaat, JOITA EN RAASKI SYÖDÄ :D

  • erika törmä

    Mä teen sillain, et ostan kerran sen kalliin esim. loccitanen saippuapullon ja kun se loppuu niin ostan superhalpaa saippuaa 5litran purkissa ja täytän sitä siihen hienoon pulloon! 2 in 1! Halpaa ja kaunista<3

  • Ihanaa että saa luvan kanssa tehdä kodistaan juuri sellaisen kuin haluaa ilman kompromisseja ja laajentaa esteettistä näkökulmaa pieniinkin (hyvää oloa tuoviin) yksityiskohtiin. Huomaan itsessänikin aika ajoin piirteen joka estää kajoamasta joihinkin rasioihin, paketteihin tms. jotka on kauniisti pakattu. Sitä haluaa säästellä jotenkin sitä hyvää oloa joka tulee avaamattomasta paketista. Onhan se kyllä vähän huvittavaa (nauretavaa??) kun sitten ajattelee että saisi ostettua uuden kaupasta. Asia erikseen ovat tietysti lahjat, jotka on tuotu jostain kaukaa,jolloin se paketti/juttu ei ole noin vain korvattavissa. Mistähän tämmöinen piirre juontaa juurensa…?! :P

  • heidi

    Mä olen ihan mahdoton hajuvesien kanssa. Kun ne pullot on niin nättejä niin ei niitä viitsi käyttää, sillä ei ne ole niin nättejä puolityhjinä. Joten mulla on melkoinen määrä niitä hajuvesiä kylppärin hyllyllä koristeena ja aina yksi tai kaksi käyttöhajuvettä. :D

  • nupsi

    Heips, pakko kysyä millä kameralla kuvaat (yhä olympoksen PEN?) :)

    ja pakko myöntää, itsekään en raaskisi käyttää söpöissä pakkauksissa olevia tuotteita.. :D

  • Haha tuttua hulluutta. Mutta tajusin, että sen kauniin pullon voi aina täyttää uudelleen! Vaikkapa sillä halpissaippualla. Säästyy rahaa ja visuaalisuus ei kärsi. ;)

  • Ihan sama saippua on täälläkin! Ja kieltämättä sillä on aina pieni suuri ilo pestä kädet. :) Tosin olen miettinyt vähän samaa kuin Erika yllä: ehkäpä tuon pullon tyhjennyttyä pihistelen ja täytän sen jollain perus- Lacto Linella…

  • Emmi L.

    Mulla on kanssa tuollainen kaunis saippuapullo, jonka ostin hulluilta päiviltä. Olin kanssa tähän asti kärsinyt rumista saippuapulloista, mutta nyt kun se oli alennuksessa niin raaskin ostaa :D

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

  • Elli

    Hah hah! Juuri eilen ihastelin hotellin kaunista vessapaperia! Ihanan yksinkertaista pientä ruutukuviota :) Ajattelin, ettei kukaan voisi ymmärtää mua, paitsi Pupulandian Jenni.

  • Miksi tuotteita pitää pakata niin nätteihin pakkauksiin! Jäävät sitten vain koristeiksi, vaikka käyttöön ne alunperin ostettiin.. :D

  • Marianna

    Tutulta kuulostaa! Kauneutta on juuri ostettu saippuapullo. Täytyy tunnustaa, että joskus säästän kaunista saippuaa vain ystäville ja vieraille käytettäväksi ja arkiseen käyttöön kelpaa marketin saippua! :D Tähän lukeutuu myös esimerkiksi ruokatarvikkeista lasiset oliiviöljypullot, siis nehän ovat aivan hillittömän rumia puolillaan.

  • Musse

    Ah, täällä myöskin yksi!
    Itseäni ärsytti äärettömän paljon ruma käsitiskiainepullo. Olin suunnitellut, että laitan saippuan johonkin kivaan pulloon ja siihen öljypullon kaatonokan. Ja kuin tilauksesta, poikaystäväni kaverit olivat meillä istumassa iltaa ja saaliksi jäi yksi erittäin kivan näköinen oranssi-keltainen pullo, johon törkkäsin kaatonokan ja saippuan. Nykyään ihan hymyilyttää ottaa tiskiainetta, vaikka itse tiskaamista edelleen vihaankin. Seuraavana listalla onkin juuri kylppärin käsisaippuapullo. Se on ollut jo hetken aikaa poikaystäväni projekti.

  • Sonia

    Myönnetään! Ei kauniissa pakkauksissa olevia tuoksuja ja suihkugeelejä raaski käyttää. Hupsua, mutta totta!

Related posts