Tripla-printtiä
60 112
Minulla on ollut Pariisin reissulta vielä jemmassa joitakin kuvia, joten saatte vielä nauttia ajoittaisista Pariisi-postauksista, vakka matka on jo jäänyt taakse. Tällä kertaa luvassa on kaivattu asupostaus ja näissä kuvissa onkin ehkä komein tausta ikinä, sillä kuvat on napattu Eiffel-tornin lähistöllä. :) Asun sen sijaan arvelen jakavan mielipiteitä, sillä olen ujuttanut samaan lookiin peräti kolmea erilaista printtiä!

Olen pitkään halunnut kokeilla asua, jossa olisi montaa erilaista printtikuosia samassa paketissa, mutta jotenkin en ole löytänyt vaatekaapistani sellaisia yhdistelmiä, joissa tuo multiprintti-look toimisi. Pariisin matkalta löysin kuitenkin printtipaidan, jonka rauhallinen värimaailma tuntuu sopivan yhteen vähän kaiken kanssa. Beige-valkoinen printtineule löytyi Banana Republicin alesta ja ihastuin sen pehmeään materiaaliin välittömästi – puuvillan sekaan on nimittäin sujautettu vähän kashmiria, ja sen kyllä tuntee. Minulla sattuivat sovitushetkellä olemaan jalassa nuo ”pyjamapöksyt” ja kun katselin kahta printtikuosia päällekkäin, totesin, että ne itse asiassa sopivatkin aika hyvin yhteen. Mukanani sattui olemaan vielä joskus Monkilta saamani kukkahuivi ja oikein innostuessani kokeilin vielä sitäkin komboon. Ja sekin tuntui toimivan. Printit kaikissa kuoseissa ovat aivan erilaiset ja väritkään eivät ole täysin samat, mutta jotenkin kokonaisuus on silti harmoniassa. Näköjään vain rohkeasti kokeilemalla löytyvät ne parhaat yhdistelmät. :)

Jotta kolmen printin kanssa ilotteleva asukokonaisuus ei vain kävisi tylsäksi, lisäsin pakettiin vielä Zarasta löytämäni räväkän värisen runsaan kaulakorun. ;) Tässä asussa tuntui vain siltä, että more is more, vaikka yleensä olenkin pukeutumisessani enemmänkin minimalistinen. Kun nyt kerran tälle runsaalle linjalle lähdettiin, pitihän se tehdä sitten kunnolla! Jalkaan sujautin ihanat keijukaistohvelini ja tavarat pakkasin Pariisista myös löytämääni Longchampin pikkulaukkuun. Mitäs sanotte kolmen printin yhdistelmästä – toimiiko teistä vai onko ihan liikaa? Minä itse viihdyin tässä lookissa todella hyvin, joten kokeilen samantyyppistä varmasti vielä toistekin.

Neulepusero Banana Republic, pyjama-tyyliset housut Pull & Bear, kukkahuivi Monki, kaulakoru Zara, kengät Vagabond, nahkalaukku Longchamp, aurinkolasit Lindex, sormus Philippe Audibert huulipuna MAC





Tags: asusteet, Huulipuna, kengät, laukut, Muu hyvinvointi, Päivän asut, reissussa, uutta vaatekaapissa
Categorised in: Elämä, Matkat, Muoti