Matkavinkki Pariisiin: Le Marché Aux Puces -kirpputori
14 75
Vieläkö jaksatte Pariisi-juttuja? :) Nyt on jo ensimmäinen yö loman jälkeen nukuttu omassa sängyssä, mutta vielä olisi pari reissujuttua hihassa. Ajattelin kirjoitella vielä ainakin Pariisin kuuluisasta Le Marché aux Puces -katukirppiksestä. Kaupungissa on useitakin kirpputorialueita, mutta kuuluisin niistä on Saint-Ouenin katukirppis, jolla on jopa ihan omat nettisivutkin. Käytännössä kirpparialue koostuu lukuisista toisistaan erillisistä kirpparikortteleista, joista monet ovat erikoistuneet hiukan eri asioihin. Vaatteet eivät täällä ole pääroolissa, vaan tämä kirpputori on fantastinen erilaisten antiikki-, huonekalu-, design- ja taidelöytöjen tekemiseen. Vaatteita ja kaikenlaista pientavaraa on myös myynnissä, mutta varsinaisten vaatelöytöjen perässä kannattaa mieluummin suunnata Pariisin lukuisiin laadukkaisiin second hand- ja vintage-putiikkeihin, joita voi löytää esimerkiksi Marais’n ja Montmartren alueilta. :)

Le Marché aux Puces on avoinna lauantaista maanantaihin ja me kävimme paikan päällä maanantaina. Näytti siltä, että tuolloin aika moni alueen liikkeistä oli kiinni, joten viikonloppu voi olla vielä antoisampi kokemus, joskin silloin liikkeellä on varmasti huomattavasti enemmän porukkaa. Maanantainakin nähtävää riitti ja plussana rauhallisessa päivässä oli se, että kirpputorilla ei tarvinnut tungeksia väkijoukon keskellä, vaan kierrellä sai aika rauhassa. Maksutapana kirpputorin kojuissa käy varmuudella käteinen, mutta monissa kalliimpia tuotteita myyvissä myyntipisteissä näytti olevan myös korttiveloitusmahdollisuus. Turistille huonekaluostokset eivät tietenkään ole järkevimpiä mahdollisia tuliaishankintoja, mutta aina on lentorahti, jos jotakin aivan ylitsepääsemättömän upeaa sattuu löytymään. ;)

Onnistuimme Tiian kanssa bongaamaan muutaman aika uskomattoman liikkeen, joista yksi oli erikoistunut erilaisiin täytettyihin eläimiin. Liikkeen lattialla lepäsivät muun muassa täysin eläviltä näyttävät tiikeri ja leijona sekä lukemattomia muita eläimiä. Mietinpä vain, että mitäköhän mahtaa maksaa täytetty täysikokoinen leijona… Toinen erityisesti mieleen jäänyt putiikki oli antiikkikauppa, johon astuessamme tuntui kuin olisimme oikeasti päätyneet keskelle jotakin kauhujen taloa. Suuri kaksikerroksinen tila oli kuin jonkinlainen kauhujen museo tai näyttely, jossa vilisi luurankoja, pääkalloja, häkkejä, omituisia huonekaluja, posliinikäsiä, vanhoja kirjoituskoneita ja mitä ihmeellisimpiä viritelmiä edellämainituista. Taustamusiikkina taisi olla jokin kauhuleffan soundtrack eli todella pelottavaa elokuvamusiikkia. En suosittele heikkohermoisille. :D Tarkempia koordinaatteja en hoksannut ottaa talteen, mutta sekä kolonialismi-kauppa että tuo kauhugalleria olivat molemmat pääkadun varrella metron suunnalta tullessa jonkun kalaravintolan jälkeen vasemmalla.

Minusta kirppari on nähtävyys jo ihan itsessään ja on jännittävää huomata, mille kaikelle Pariisin kokoisessa kaupungissa riittää kysyntää. Näin nimittäin kirpparilla muun muassa tietyntyyppisiin klubituoleihin erikoistuneen liikkeen ja esimerkiksi vanhoja karttapalloja myyvän putiikin. Karttapallo houkutti, mutta se olisi ollut yksi niistä vähän vaikeasti kotiin kuljetettavista löydöistä, joten toistaiseksi jätin vielä asian hautumaan. Yleisesti ottaen totesin, että mitä tältä kirpputorilta ei löydy, sitä ei ihminen tarvitse. :D Se kertonee tarjonnan laajuudesta ja monimuotoisuudesta.

Kirpputorikompleksi on niin suuri, ettemme jaksaneet kiertää kuin murto-osan alueista. Kannattaa katsoa Le Marché aux Puces’n omilta nettisivuilta tarkempaa infoa siitä, mitä kukin alue pitää sisällään ja miettiä vaikka sen mukaan, missä haluaa erityisesti käydä. Me liikuskelimme aika päämäärättömästi ympäriinsä ja sekin taktiikka toimi ihan hyvin. :) Ilmeisesti tämä kirppari on maailman suurin, joten ehdottomasti suosittelen ainakin piipahtamaan, jos second hand ja vintage ovat millään muotoa lähellä sydäntä!

Industrial-tyylisten kalusteiden ja valaisimien etsimiseen tämä kirppari on oikea paratiisi. :)


Tämän ranskalaisemmiksi eivät tuolit tule.



Täältä saisi myös kätevästi pöytähopeat ja koristeissakin on runsaasti valinnanvaraa…

Joissakin puodeissa myydään vanhoja lehtiä ja julisteita sekä vanhoista lehtileikkeistä tehtyjä tauluja.



Eikös tuo vaaleansininen kulho ole Mariskooli? :)




Miten minusta tuntuu siltä kuin joku tuijottaisi?








Tags: 2nd hand, Muu hyvinvointi, pariisi, reissussa, Shoppailuvinkit
Categorised in: Elämä, Matkat, Muoti