Design-shoppailua Tallinnassa, vol. 2
3 57
Julkaisin eilen odotetun Tallinnan design-shoppailujutun, jossa piipahdettiin Kalamajassa sijaitsevassa virolaisten designerien tuotteita myyvässä putiikissa ja nyt olisi luvassa design-shoppailujutun toinen osa, jossa kurkataan Telliskiven tarjontaan. Sivusin Telliskiven aluetta jo viime syksynä, kun kerroin viikonloppureissustani Tallinnaan, sillä siellä sijaitsee monien suosima ja tunnelmaltaan hurmaava ravintola F-hoone, jota voinkin suositella. Tuo Telliskivi-nimi on jokseenkin sympaattinen ja se tarkoittaa siis suomeksi tiiliskiveä. :) Ihan loogista, kun miettii, että kyseessä on siis vanha pääosin tiilitaloista koostuva tehdasalue – sittemmin karut rakennukset on otettu monenlaiseen uusiokäyttöön. Yhdessä rakennuksista oli ainakin viime syksynä lauantaisin kirpputori, joten kannattaa tsekata sekin samalla reissulla, jos on oikeaan aikaan liikenteessä. :)

Parin viikon takaisella visiitillämme Telliskiveen pääsin minäkin näkemään ihan uutta, sillä alkuvuodesta yhteen rakennuksista on avattu muutama kahvila ja pieniä paikallisen suunnittelijoiden design- ja vaateputiikkeja. Osoitteessa Telliskivi 60 A sijaitseva design-keskittymä on ehdottomasti vierailun arvoinen. :) Kombosta löytyy myös luomu- ja lähiruokaa myyvä pieni kauppa ja jos ymmärsin oikein, niin myös rakennuksessa sijaitseva ravintola tarjoilee nimenomaan luomu- ja lähiruokaa (jos joku tietää tarkemmin, niin kertokoon!). :) Tässä vähän fiiliskuvia ja yksityiskohtia noista putiikeista, että saatte mielikuvaa, mutta tämä on kyllä aika kiva nähdä ihan itse. Eli jos paikallinen suunnittelu ja nuoren polven käsityö kiinnostaa, niin kannattaa piipahtaa Telliskiven tehdaskorttelissa ja käydä samalla vaikka F-hoonessa syömässä. Keskustasta paikalle pääsee erittäin helposti raitiovaunulla, mutta eipä se taksikaan Tallinnassa maltaita maksa (olisiko matka hotellillemme ollut 5-6 euroa), mutta kuten viime jutussa totesin, niin kävelyretki paikan päälle esimerkiksi Kalamajan läpi ei ole huono ajatus sekään. :)
















Tags: design, Muu hyvinvointi, reissussa
Categorised in: Elämä, Koti, Matkat