19/04/13

Onnellinen Pilvi

152 71

Blogini lukijoille ei varmasti ole jäänyt epäselväksi viehtymykseni taiteeseen – olenhan esimerkiksi vinkkaillut täällä blogin puolella satunnaisesti kiinnostavista näyttelyistä ja esitellyt veronpalautus-kokoelmaani. ;) Jos joku ei ymmärrä mistä puhun, niin keksin joitakin vuosia sitten ajatuksen, miten veronpalautuksista olisi iloa mahdollisimman pitkään. Olen yleensä hoitanut veroasiani niin, että saan ennemmin palautuksia kuin mätkyjä, joten joulukuun alussa tilille tupsahtaa usein rahasumma, johon ei tavallaan ole varautunut. Jos ei erikseen suunnittele, mihin tuon ekstran käyttää, se hujahtaa helposti arkisiin asioihin. Minusta on ollut kiva ajatus, että tuolla rahalla voisi hankkia jotakin, mitä ei ehkä normaalisti raaskisi tai muuten tulisi ostaneeksi. Enkä puhu nyt kengistä tai luksuslaukuista vaan taiteesta. Olen jo kolmena vuonna ostanut veronpalautusrahoilla (tai osalla niistä) taulun. Ja voin kertoa, että saan iloa noiden menneiden vuosien veronpalautuksista sitä kautta lähes joka päivä. Tosin nyt taulut eivät vielä muuton jäljiltä ole löytäneet tietään seinille. :)

aava-helsinki-etusivu.png

llmeisesti rakkauteni taidetta kohtaa on huomattu muuallakin, sillä minuun otettiin muuton tiimellyksen aikaan yhteyttä pienestä yrityksestä nimeltä Aava Helsinki. Kyseessä on puolisen vuotta sitten avattu nettigalleria, jonka tavoitteena on tuoda nuorten taiteilijoiden teokset kaikkien ulottuville. Yritys syntyi ajatuksesta rikkoa vanhoja raja-aitoja perinteisen taiteen ja sisustusdesignin välillä. Aava Helsinki on halunnut antaa ihmisille ja erityisesti nuorille aikuisille kohtuuhintaisen vaihtoehdon massatuotettujen printtikopioiden ja tuhansien eurojen hintaisen galleriataiteen välillä. Entisellään sellaista vaihtoehtoa ei oikeastaan ole ollut. Käytännössä nuoret taiteilijat siis suunnittelevat ja luovat teoksia, joiden pohjalta ulkomaiset yhteistyötaiteilijat maalaavat vedokset, joita tehdään kutakin maksimissaan 50 kappaleen erä, jotta sama teos ei tulisi perinteisten sisustustaulujen tapaan vastaan ihan joka paikassa. Käytännössä siis vähän sama ajatus kuin grafiikan vedoksissa. :) Idea on selvästi otettu innolla vastaan, sillä Aava Helsinki on vilahdellut jo useissa blogeissa sekä esimerkiksi Hesarin NYT-liitteessä sekä Glorian Koti -lehdessä. Jos jotakuta kiinnostaa lukea lisää gallerian toimintaideasta, TÄÄLTÄ löytyy lisätietoa. :)

aava-helsinki-gloria.jpg

Gallerian omistajat olivat huomanneet jokin aika sitten, että minulla oli muutto edessä ja ehdottivat, että voisin valita galleriasta jonkun mieluisan taulun uuden kotini kaunistukseksi ja oman mieleni piristykseksi. Taide jos mikä on todella makuasia, joten tsekkasin tietysti suurella mielenkiinnolla heti gallerian tarjonnan, josko siellä olisi jotakin, mikä innostaisi. Yksi tauluista sykähdytti ihan välittömästi, joten tartuin ilolla yhteistyöehdotukseen. Ja tällä viikolla tuo taulu sitten saapui kotiini. :) Vielä en ole laittanut sitä seinälle, sillä haluaisin ripustaa sen olohuoneeseen, joka on vielä sisustuksen osalta ihan keskeneräisessä vaiheessa. Ennen kuin huonekalut löytävät tiensä olkkariin ja paikkansa huoneessa, saavat taulut odottaa ripustamistaan vielä hetken aikaa. Mutta voisin vähän kertoa tuosta valitsemastani teoksesta ja siitä, miksi valitsin juuri sen. 

P4194863.JPG

Selaillessani gallerian katalogia, yksi taulu osui heti silmiini. Saija Ben Younesin teos Onnellinen Pilvi viehätti minua monella tavalla: sen harmoninen ja raikas värimaailma tuntui omalta, pidin välittömästi taiteilijan kädenjäljestä ja teoksen nimessä oli minua puhuttelevaa symboliikkaa. Jotenkin löysin taulun nimestä jonkin yhtymäkohdan tähän elämäntilanteeseeni ja muutoksen aikaan. Ehkä taivaallani on ollut hiukan pilvistä viime aikoina, mutta synkät myrskypilvet ovat jo väistyneet ja nyt kirkkaalla taivaalla kelluu vielä yksi pieni pilvenhattara, mutta se on valkoinen ja onnellinen. Tiesin heti, että tuo taulu tulee olemaan täydellinen muisto ja muistutus siitä, kuinka vahva olenkaan, kuinka elämä jatkuu ja kuinka minä löysin onnellisuuden taas itsestäni. :) Nyt katselen taulua nököttämässä noiden viimeisten purkamista odottavien pahvilaatikoiden päällä ja tunnen joka kerta suurta iloa. Ja sitähän taide parhaimmillaan on. <3 Lupaan esitellä teille Onnellisen Pilveni uudemman kerran, kun se pääsee seinälle asti. Ehkä se ei tuossa pahvilaatikoiden keskellä pääse ihan oikeuksiinsa. ;)

P4194864.JPG

Minusta Aava Helsingin idea on loistava sekä ostajan että nuoren taiteilijan kannalta, joten tällaista pientä luovaa yritystä on ilo tukea. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä te olette tästä ideasta? Ja mitä pidätte minun valitsemastani taulusta? Minulle tuli tunne, että se on jotenkin juuri minun näköiseni – oletteko samaa mieltä? :) Aava Helsinki halusi ilahduttaa myös teitä pienellä yllätyksellä, joten saan järjestää teille ihanan erilaisen kilpailun ja arpoa teidän lukijoiden kesken 100 euron lahjakortin tuonne taidegalleriaan. Mikäli haluatte olla mukana lahjakortin arvonnassa, käykää kurkkimassa Aava Helsingin nettisivuilta gallerian valikoima ja kertokaa, mikä tai mitkä tauluista puhuttelevat teitä eniten? Minkä haluaisitte mieluiten omalle seinällenne ja miksi? Osallistumisaikaa kisassa on maanantaihin 22.4.2013 klo 24 asti ja muistakaa laittaa kommentin mukana toimiva sähköpostiosoitteenne. :) 

Psst, huomasin, että Aava Helsingin Facebook-sivuilla on lisäksi käynnissä kisa, jossa voi voittaa vapaavalintaisen taulun! Eli jos joku tauluista oikein ihastutti, niin kannattaa käydä osallistumassa myös Facebook-kisaan.

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Koti, Kulttuuri

152 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • maimikki

    Ihana kisa! :)

    Loikkasin heti Aava Helsingin sivuille ja aamukahvikin ehti kylmetä kupissaan kun jäin ihastelemaan teoksia! Taidetta ei vielä omassa kodissa ole ollenkaan, mutta ehdottomasti on ollut aina haaveena ostaa joskus taulu, ihan oikea taulu.

    Valinnan vaikeus oli sivulla vaikea ja ihastuin myös Onnellinen Pilvi-teokseen, ihan kuten sinäkin! Värit ovat niin täydelliset siinä. Sitä ei varmaankaan ole enää saatavilla, kun se nököttää pahvilaatikkosi päällä ;), joten valintani kohdistuisi seuraavaksi Päiväuni-teokseen.

    http://www.aavahelsinki.com/products/paivauni

    Taulun haikeus ja keveys on sykähdyttävää ja kaiken lisäksi taulu sopisi väreiltään makuuhuoneeseemme täy-del-li-ses-ti! Nyt en saa sitä mielikuvaa enää mielestäni, miltä se makkarissamme näyttäisi, joten täytyy vain toivoa, että arpaonni suosisi edes tämän kerran. :)

  • Mimmuliini

    Raikas, puhdas ja hauska. Sienet kurkkivat yläilmoista:

    http://www.aavahelsinki.com/products/peek-a-book-vol-3

    Sopisi selkeydellään pikkupoikani sängyn ylle!

  • vahvel

    Aivan ihana tuo Onnellinen pilvi! Se ihan huokuu talven raikkautta ja kevään pehmeyttä :)
    Minun silmääni gallerian sivuilla osui taulu nimeltä Kiiviunelma, pidän sen yksinkertaisuudesta, kontrasteista ja raikkaudesta. Maalauksen nimikin sattui sopivasti, sillä olen allerginen kiiveille, joita muistan pienenä tyttönä ennen allergian puhkeamista ahmineeni suurella nautinnolla :D

  • laaala

    http://www.aavahelsinki.com/products/pysahdys

    Nimensä mukaisesti pidin taiteilijan tavasta kuvata tauluaan – juuri samanlaisen pysähtyneisyyden tunnelman se välittää katsojalleen (tai ainakin juuri minulle)! Syksyiset, murretut sävyt sekä lempieläimeni peura, oi.

  • Kissis

    Tämä on ainakin aivan mahtavan upea ja sopisi mainiosti musta-punaiseen sisustukseeni, aijjaijjaijjajjai: http://www.aavahelsinki.com/products/fantomi

    Myös Pilvesi on hieno! Ei sopisi meille, mutta voisin kyllä ihastella sitä muunlaisessa ympäristössä pidemmänkin aikaa. Omassa asunnossani ei vielä ole seinillä tauluja, valitettavasti, yksi on kehystämistä odottamassa (ja sopivaa paikkaa…). Erään taiteilijan vanhemman tuotannon jonossa olen, mutta taidan olla turhaan. :(

  • Jenni

    Itse asiassa iloinen uutinen on se, että koska jokaista taulua on saatavilla useampi vedos, myös tätä Onnellista Pilveä pitäisi olla valikoimassa useita kappaleita. Näin ollen muillakin siihen ihastuneilla on mahdollisuus saada sama taulu omalle seinälleen. Mutta konseptin mukaisesti ei ole pelkoa, että näitä vilisee kaikkien seinillä kuten perus-sisustustauluja, koska vedosten määrä on rajattu max. 50:een. :) Ihanaa, että löytyi useampikin mieluisa taulu tuolta silti!

  • Lora

    Minulla on kaksi suosikkia: Kiiviunelma ja Onnellinen Pilvi.

    Molemmissa viehättää pirteät värit ja raikkaan kepeä fiilis. Muistuttavat niistä elämän pienistä mutta ah niin suurista iloista :)

  • Aivan mielettömän ihana kilpailu!!! Ja mikä mahtava idea AAVA Helsingillä onkaan. Kyllä, tykkään kovasti. Ja itse kilpailuun: Bongasin oman suosikkini melkeinpä heti – se on http://www.aavahelsinki.com/products/kaukaiset-valot. Minulla on taipumusta kaivata aina jonnekin. Vaikka elämäntilanne olisi kuinka ihana ja onnellinen, kaipaan aina myös muualle. Välillä kaipaan muualla asuvia läheisiäni, välillä vanhoja koteja… kahdeksan hengen kimppakämppää Englannissa, yksinäitä soluhuonetta Helsingissä, opiskelijaneidin yksiötä Kuopiossa. Toisinaan kaipaan asumaan jonnekin vielä tuntemattomaan. Kaukaiset valot tuikkivat symbolisesti ajatuksissani siis tuon tuostakin, miksi en sitten laittaisi niitä tuossa muodossa konkreettisesti näkyville? Teoksen värimaailma ja tunnelmakin osuvat kyllä kohdallani aivan nappiin. <3

  • Sari

    Olen aikaisemminkin ihastellut Aava Helsingin teoksia, ja idea tässä yrityksessä on kyllä huikea! Omaa silmääni eniten miellyttää Pysähdys. ”Kiireisen arjen keskellä olisi välillä hienoa paeta hetkeen, jossa aika pysähtyisi” Tuo taitelijan lause jo oikeastaan kuvaa, minkä takia teos minuun kolahti. Taulun tunnelma on unenomaisen utuinen, mutta samalla siinä on voimaa.

  • http://www.aavahelsinki.com/products/lampo

    Ollaan uuteen kotiin katseltu tauluja, joissa on väriä ja ronskiutta, joten Lämpö oli loistava valinta! Tosin en tiedä miten tuo kuitenkaan istuisi sisustukseen, jossa on jo valmiiksi paljon punaista, mutta toisaalta voiko lempiväriä olla liikaa?

  • Hejdi

    Minua puhutteli eniten taulu Karlovy Vari. Ihastun aina lämpimiin sävyihin, joten taulu sopisi hienosti oman kotini värimaailmaan. Kuvassa on kaupunkimaisema. Rakastan ikkunoita, joiden takana tiedän olevan paljon tarinoita. Kuvittelen ne mielelläni yhtä lämpimiksi kuin taulun sävyt, onnellisiksi ja kotoisiksi.

  • nupsi

    Minun silmääni miellyttää varmaan eniten http://www.aavahelsinki.com/products/pysahdys Pysähdys taulu, koska esittävä taide on enemmän ”se minun juttu” ja kuva on ihanan herkkä peuroineen ja puiden oksineen. :)

  • Enkeli lensi yli, Harmaan sävyt tai Huurre. Aivan ihania. Tällaiset kilpailut on oikeestaan paljon mieluisampia kuin jotkut vaatelahjakortit yms. Harrastan itsekin taidetta, mutta opiskelijana ei mitenkään olisi varaa ostaa tuollaista taulua, vaikka ihanaahan se olisi. Toivotaan parasta :)

    Hanna
    http://hannamariahh.blogspot.fi/

  • Hannas

    Oi Huurre! Olen perinteinen talvenvihaaja joka ei muka läydä vuoden viidestä pimeästä kuukaudesta mitään hyvää, mutta Huurretta katsoessani muistan mitä kaikkea kaunista talveenkin liittyy. Olen innokas taiteenihailija, mutten ole löytänyt kaunista ja pitkään katsomista kestävää taulua seinääni kaunistamaan. Kertomukseltaan niin talvinen kuin Huurre onkin, se sopisi tällaisen kevään lapsen silmissä makuuhuoneen seinälle koko vuotta ilostuttamaan, raikkaita värejä olisi onnellista katsella niin kesät kuin talvetkin! Ihana, ihana, ihana.

  • Iita

    http://www.aavahelsinki.com/products/aamu

    Tämä taulu ihastutti seesteisyydellään. Arkiaamut, jolloin on vapaapäivä tai tunnit alkavat myöhään, ovat minulle tärkeitä. Silloin on lupa joogata, syödä aamupalaa ja lukea lehti rauhassa, kiireettömästi.

  • Kiitos vinkistä, onpa kiva idea! Kävin juuri toissa päivänä taidelainaamossa katselemassa minkä teoksen sitä lainaisi muuten tyhjään olohuoneeseemme. Olohuoneemme on muuton jäljiltä vielä ihan tyhjä joten sinne sopisi kivasti seinälle joku valtavan suuri teos.

    Aava Helsingin teoksista ei tällä kertaa mikään oikein puhutellut minua, mutta jos voittaisin lahjakortin niin toivottavasti sen voisi käyttää joskus myöhemminkin. Esim. sen jälkeen kun olemme hankkineet olohuoneeseen sohvan, olisi kiva saada tilaan myös uusi taulu.

  • Hanna

    Onnellinen Pilvi olisi myös minun valintani. Kerrassaan ihastuttavat värit, raikkaus ja pehmeys!

  • Indra

    Minua puhuttelee eniten Pysähdys (http://www.aavahelsinki.com/products/pysahdys). Pidän sen väreistä ja rauhallisuudesta. Toinen suosikki on Aamuhetki (http://www.aavahelsinki.com/products/aamuhetki), joka yksinkertaisuudellaan luo ihanan tyynen tunnelman. Se myös sopisi olohuoneen seinälle, kun saamme huoneen rempattua :)

  • Norway

    Pysähdys lumosi minut, aivan ihana tunnelma. Eläinaiheissa on jotain kovin vetoavaa.

  • Iida

    Aivan ihana kilpailu! Sinun valitsemasi taulu on herkkä, kaunis ja hieman mystinen, värimaailma on aivan sinun omaa värimaailmaasi.

    Oma suosikkini on Juuret (http://www.aavahelsinki.com/products/juuret) .

    Kuten sinullakin, minulla tämä taulu tuo mieleen tämänhetkisen elämäntilanteen. Taulu on estetiikaltaan minua vahvasti puhuttelevaa, ja sininen kaunis, herkkä ja turvallinen värimaailma lumoaa minut. Olen viikko sitten muuttanut Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen, ja ihanassa elämänmuutoksessa taulu kuvastaa juurien pysyvyyttä, maailman muuttumista, turvalllisuutta, ja sininen karrikoi uuden kotikaupunkini ilmastoa.

  • Mimmu

    Oi mikä hyvä idea tällä Aava Helsingillä! Itse tykkäsin eniten taulusta Päiväuni, ihana harmoninen, positiivinen värimaailma ja utuinen tunnelma tuovat todellakin päiväunen mieleen :)

  • Simo Mantereen ”Huurre”! Se tuo mieleen kesän ja helteet, olematta silti esittävä. Ihana.

  • Mari

    Olen etsinyt vuosia täydellistä taideteosta, jota hallitsee musta ja valkoinen vahvoilla kontrasteilla, jossa olisi tietynlaista herkyyttä ja joka ennen kaikkea herättäisi tunteita. Kiitos postauksesi, löysin etsimäni

    http://www.aavahelsinki.com/products/kaipuu

    Tämä pysäytti välittömästi ja sai minut välittömästi muistelemaan tippa linssissä niitä tärkeitä rakkaita, joita kaipaan elämässäni.

  • Iida

    Päiväuni ja Unho, ovat järkyttävän pysähdyttäviä. Harmoniset värit; kyllä sellainen seinälle sopisi omaan asuntoon, sitten joskus.

    Tällä hetkellä ei tosin olisi varaa ostaa hirvittävän kallista taidetta, mutta kun yojuhlien rahat saan itselleni, asiaa voisi harkita, ennen kuin kulutan ne ystävien kanssa ulkona käymiseen :D

  • phiil

    Mun silmään pisti heti taulut Enne ja Harmaan sävyt, mutta voi tuo sinunkin valitsema on aivan täydellinen. Meillä tauluhankinta on niin ajankohtaista, ollaan reilu vuosi sitten muutettu omaan taloon. Olohuone meillä on korkea ja iso tila ja nyt kun sitä vastarakennettua, seesteistä tilaa on katsellut jonkin aikaa alkaa silmissä nähdä jo mitä seinille haluaa. Ja toki senkin takia jotta saataisiin kaikuisuutta pois, mein lapset kaiuttaa jo ihan tarpeeksi ilman isoa tilaa:)

  • elmu

    Mielestäni yrityksen idea on loistava! Itse en valitettavasti löytänyt valikoimasta mieleistä taulua, joten jätän osallistumatta. Parempi että voitto menee sellaiselle henkilölle, joka oikeasti sen haluaa :)

    Positiivinen elämänasenteesi on kyllä uskomaton! Itse löysin valoa ja iloa viimeisen eron jälkeen vasta yli vuoden kuluttua. Monet asiat ovat vain omasta asenteesta kiinni, pitäisi yrittää aina muistaa se.

  • tepu

    Oii tykkäsin tosi paljon ”Kaukaiset Valot” taulusta, sopisi täydellisesti olkkarin seinällemme, jossa tällä hetkellä roikkuu vaan pikkuruinen kalenteri!

  • Sini

    Haluaisin ehdottomasti tämän: http://www.aavahelsinki.com/products/peek-a-book-vol-3

    Sisustustyylini on melko retroa ja värikästä, joten kyseinen taulu Marimekkomaisuudessaan viehättää.

  • Maria

    Mielestäni ihanin kaikista on Pysähdys. Siinä on kaikki kohdallaan: värit, asettelu ja ennen kaikkea sen luoma tunnelma :) Muutan pian ensimmäiseen omaan kotiin ja kyseinen taulu sopisi sinne täydellisesti :)

  • Mia

    Vaikea valinta…Värikkäät taulut kiinniittivät huomioni ja muuten väritön kotini kuin huutaa seinälleni ”sisäinen palo”-taulua :) Mahtavat värit ja mikä ”palo”! :)

  • nanja

    Jäämaa – taulu on niin kaunis ja herkkä.

  • http://www.aavahelsinki.com/products/and-shes-gone

    Selaillessani tauluja, kiinnittyivät silmäni lähes heti tähän tauluun. Isoäitini, joka oli taiteilija itsekin, menehtyi puoli vuotta sitten ja tuo taulu muistuttaa todella paljon häntä. Vaikkei isoäitini maalannutkaan tauluja, vaan keskittyi enemmän veistoksiin ja nukketeatteriin. Taulu muistuttaa minua isoäidin elämästä, siitä, kuinka pirteä hän aina oli. Taulu tuo esiin myös kuoleman, muttei sen pimeää puolta. Niin kuin pappi meille sanoi; Kuoleman hetkellä ei kannata jäädä suremaan kuoleman pimeyttä, vaan muistaa ikuisen elämän valo.

  • Soffe

    Ihastuin täysin Muistoon: http://www.aavahelsinki.com/products/muisto

    Siinä on jotain ihanan romanttista ja taulusta tuli mieleeni mieheni <3 :) Olisi ihana saada olohuoneeseen tuollainen taulu, koska siinä kolahtaa kaikki: aihe, värimaailma ja tekniikka. Jos olisi ylimääräistä rahaa (mitä opiskelijalla ei ole...) niin ostaisin tuon taulun heti! :)

  • Eeva

    Löysin useamman taulun, josta pidän. Aikani pohdittuani ”Kaukaiset Valot”, ”Kosketus” ja ”Muisto” taulujen välillä, omalle seinälle laitettavaksi suosikiksi nousi ”Muisto” (http://www.aavahelsinki.com/products/muisto). Taulu puhutteli minua, koska pidän sen sateisesta ja jollain tavalla nostalgisesta tunnelmasta. Rakastan sadetta melkein enemmän kuin auringonpaistetta, kaikki tuntuu ”enemmältä” kun sataa. Sade myös rauhoittaa aina oloani.

    Olisi mahtava saada kyseinen taulu kotiini, sillä se tuo mieleeni monta muistoa hyvistä hetkistä, joita olen kokenut niin täällä Suomessa kuin ulkomailla opiskellessani ja työskennellessäni.

  • Sini

    Aivan upeita tauluja! Vaikka arpaonni ei suosisikaan tässä kisassa, taitaa pitää joka tapauksessa käydä ostoksilla. Elinvoima, Enne, Jäämaa, Muisto ja Neptunus olivat suosikkejani, Unho ehkä eniten itseni näköinen. Kun tauluja katsoi useamman kerran, löytyi uusia suosikkeja. Onko tauluja mahdollista käydä katsomassa jossain livenä ennen tilausta?

  • Jenni

    Kannattaa kysellä tuosta mahdollisuudesta käydä katsomassa tauluja livenä suoraan Aava Helsingiltä vaikka nettisivujen kautta! :)

  • sonjjja

    Aivan ihana ja innovatiivinen idea tällä yrityksellä! Kiitos kun jaoit tietoa eteenpäin meille muille sisustusintoilijoille :)

    Omaa silmääni eniten miellyttävät eniten Enne ja Halla. Molempien rauhallinen värimaailma sekä vaakaan pidempi muoto kiinnostavat ja houkuttavat! Jomman kumman jos saisi ripustettua sohvan ylle muuten niin neutraalisti sisustettuun olohuoneeseen… Oi että :)

  • Kata

    Teos nimeltä ”Muisto” on sellainen, jonka ripustaisin vaikka heti seinälleni. Teoksen värit ovat ihanat ja minä nään teoksessa sateenvarjon alla seisovan parin, joka tuo mieleen paljon muistoja sateisesta Belgiasta ajoilta jolloin vielä asuin siellä.

  • Tuuli

    Minä ihastuin tauluun nimeltä Tasapaino. Elämäni on tällä hetkellä melko hektistä töiden, gradun viimeistelyn ja hääsuunnitelmien kanssa. Tasapaino on jotakin sellaista, mitä elämääni juuri nyt tarvitsisin.

  • Nia

    Jokin sykähti sydämessäni, kun näin taulun nimeltä ”Pysähdys”. Tunnelma muistuttaa minua ihanista tauoista ja pysähtymisistä arjen keskellä. Lumoava! Tuo mieleen ne kaikki kauniit hetket, jotka ovat menneet ja samalla raottaa sitä suurta salaperäistä tulevaa.

    Täydellinen kilpailu tulevan kevään keskellä:) Tunnelmalliset värit sopisivat somistamaan olohuonettani.

  • Elviira

    Sivuilta löytyi useitakin pysäyttäviä teoksia. Nyt kun odotan jo vihreitä lehtiä puihin, värit miellyttävät esimerkiksi Elinvoima vol. 1 -taulussa (http://www.aavahelsinki.com/products/elinvoima-vol-1). Innostuin myös useista teoksista, jotka oli koottu ennakkoluulottomasti useista erikokoisista osista, esim. Neptunus (http://www.aavahelsinki.com/products/neptunus).

    Kotini olohuoneen seinälle tosin kaipaisin jotain hieman ”simppelimpää” tai värimaailmaltaan levollisempaa, kuten Savusumu (http://www.aavahelsinki.com/products/savusumu). Savusumu puhutteli minua levollisuudellaan. Minulle on tärkeää, kettä kaiken kiireenkin keskellä kotona on hyvä olla.

  • miniss

    Suosikki on Harmaan Sävyt. Niin kovin rauhoittava.

  • Kaisa K

    Päiväuni,ehdottomasti.Nyt kun sen näin niin ihan pakko olis se saada seinälle,paikankin jo tietäisin.Peukut pystyssä :)

  • Vilma

    http://www.aavahelsinki.com/products/pysahdys

    Tämä pysähdys-taulu on ihana! Ihanat värit ja kuva muutenkin! Sen ottaisin tosi mieluusti seinälleni! :)

  • Ihana idea tuo veronpalautustaide :) Mulla on myös ollut kauan unelma, että saisin kotiini lisää taidetta, mutta aina tuntuu, ettei ole varaa. Eilen tuli verottajalta iloinen kirje kotiin, joten mä saatan myös soveltaa kehittelemäsi idean ilosanomaa :)) Oletko tehnyt blogiin juttua noista kolmesta taulusta? Olisi mukava nähdä ostamasi teokset!

    Aava Helsingin kokoelmasta ottaisin teoksen Kipu. Sekä itse työ, värit että nimi puhuttelevat.

  • Muisto: http://www.aavahelsinki.com/products/muisto

    Eka mä näin kuvassa kaupungin ääriviivat ja ison ameebamaisen avaruusaluksen ja vasta sitten tyypit sateenvarjon alla. Musta molemmat kuvat olivat äärimmäisen hienoja. Ja mun tyyliin voisi sopia kuvat ameebamaisista avaruusaluksista.

    Lisäksi tykkäsin kuvan väreistä.

  • http://www.aavahelsinki.com/products/paivauni

    ”Päiväuni” sopisi hienosti olohuoneeseen muiden taulujemme kaveriksi :)

  • emppu

    Harmaan sävyt, ystävän halaus ja kahdeksas ovat sellaisia, mitkä voisin haluta itsellenikin. Ystävän halaus on näistä kaikista mielenkiintoisin, Katselisin sitä varmasti kotini seinällä päivittäin. Harmi että kuvasta ei kunnolla näe. Siitä tulee erilaisia ajatuksia. Keskustelua herättävä. Sellainen taulun pitää olla. En koskaan raaski ostaa tauluja vaikka ne puhuttelevatkin minua! Toivottavasti onni suosii!

  • Anni

    Ehdoton suosikki on Mikael Liimon Peek-a-Book vol. 3 http://www.aavahelsinki.com/products/peek-a-book-vol-3 Rakastan taulun värimaailmaa ja yksinkertaisuutta. Olemme juuri muuttaneet uuteen kotiin ja valkoiset seinämme kaipaavat jotain kaunista.

  • Taiteen monistaminen on mielenkiintoinen ajatus. Itseäni miellytti Aavan kokoelmista eniten F*** it’s snowing, Punainen nurkka ja Peek-a-book vol. 2, mutta suurimman vaikutuksen taisi tehdä Kaukaiset Valot.

  • Eerika

    http://www.aavahelsinki.com/products/pysahdys

    Pysähdys on aivan mieletön. Valinnanvaraa olisi kyllä, monet tauluista olivat mieleeni!

  • Katja

    Hieno idea! Ihastuin Huurre-nimiseen tauluun. Upeat värit! Sopisi seinälleni.

  • i

    Suosikikseni valikoimasta nousi Elinvoima vol 2 – teos. Taulun tunnelma on energinen ja harmoninen. Ottaisin taulun mielelläni taidekokoelmaani, koska sen sävyt kiteyttävät kotini värimaailman kauniisti.
    http://www.aavahelsinki.com/products/elinvoima-vol-2

  • Ann-Marie

    http://www.aavahelsinki.com/products/unikkoja

    Olen muuttamassa marraskuussa uuteen kotiin, ja haluaisin makuuhuoneeseen linkitetyn taulun. Unikot ovat olleet minulle aina se kaunein ja maagisin kukka, pionien lisäksi. Punaisessa hehkussaan ne ovat huumaavan upeita! :)

  • i

    Tämä on ihana, se olisi täydellinen makuuhuoneeni seinälle, näkisin vain kauniita unia : )

    http://www.aavahelsinki.com/products/peek-a-book-vol-1

  • Jsm

    Peek-a-Book vol. 2 olisi hyvinkin varmasti valintani. Saattaa olla jopa ilman mahdollista arpaonnea! :)

  • Namne

    Onpa hieno idea! Pidin erityisesti tauluista Kosketus ja Häilyvä Ajatus. Molemmat viehättivät silmää ja niissä on kiva idea – jos pitäisi yksi valita, niin luultavasti Kosketus herkkyydessään olisi se :)

  • Sara

    Minä näyn kaipaavani Päiväunta tai Ystävän halausta -oikeasti ja taulullisesti. Kumpikin teos on lämmin ja herkkä. Ja Jenni! Onnellinen pilvi on niin sinun näköisesi (ja kuuloisesi) teos, onneksi olkoon!
    Taiteeseen sijoittaminen tukee luovuutta meissä jokaisessa.

  • Tiina T.

    Valitsemasi taulu sopii asuntoosi varmasti erittäin hyvin ja taulun värien ja muotojen pehmeys tuo kyllä mieleen sinun persoonallisuutesi. Hieno ajatus tukea taiteilijoita :)

    Aava Helsingin valikoimassa on ihania tauluja, itseäni miellyttää Jäätynyt valo ja sen tietynlainen karu kauneus ja värimaailma. Toisi hienoa särmää asuntooni :)

  • sanna

    Muisto. Haluan toimia niin että lapsillani on nyt ja myöhemmin onnellisia muistoja minusta. Tämä taulu olisi oiva voiman antaja ja muistuttaja.

  • kati

    ihania kaikki ja hyvä valinta on Onnellinen pilvi

    mm. and she’s gone perhosen siipi on kaunis

  • JJ

    Kiiviunelma ja Vastakohtien vuoropuhelu miellyttivät eniten. Molemmissa on upea väritys, josta tulee hyvälle tuulelle :)

  • Pirita

    Olen jo vuoden päivät ihastellut AAVAn sivuilla Aamu-nimistä teosta. Taiteilijan tyyli on unenomainen, ihan niinkuin omassa Pilvi-taulussasi… oma sisäinen ääni näkee taulussa milloin mitäkin: yksinäisyyttä, rauhaa, lohtua, lämpöä, sumua, valoa. Aamulla olisi ihana herätä ja nähdä ensimmäiseksi Aamu.

  • Marianna Koskinen

    Teos nimeltä Päiväuni sykähdytti! Kauniit ja lempeät sävyt. Makuuhuoneen seinälle laittaisin. :)

  • Laur

    Aamu -teos osui heti sivuston avattua silmiin ja nauratti että tarviiko minun muita katsoakaan, tuo se nimittäin on. Pehmeän lempeä valo on juuri omiaan mitä minä haluan kotini seiniä koristamaan.

  • Olen ennenkin ihaillut AAVAn tauluja, upeita ovat! Tasapaino on tämän hetken suosikki ja sopisi tyhjille olohuoneen seinille täydellisesti.

  • Karoliina

    Hieno idea Aava Helsingillä, kiitos siis! :)
    Löysin useammankin itseäni kiinnostavan taulun, lähinnä haluaisin tuoda sisustukseemme jotakin väriä, muttei kuitenkaan liian silmiinpistävää.
    Pysähdyksen idea ja värit olivat toimivat: http://www.aavahelsinki.com/products/pysahdys
    Lisäksi miellyttivät Päiväuni http://www.aavahelsinki.com/products/paivauni sekä Aamu http://www.aavahelsinki.com/products/aamu.
    Voi kun onni suosisi! :)

  • minttu

    Juuret ja Pysähdys on mun suosikkeja. Niissä on kauniit värit ja ihana tunnelma.

  • Milla

    Olen aiemminkin vieraillut Aavan sivuilla.. Toistaiseksi on jäänyt haaveen asteelle tuo taulun hankinta.
    Valitsisin ehdottomasti taulun nimeltä Muisto. Se tuo mieleen hetkiä elämästäni ja värit on upeat!

  • Emma

    Ai että. Selasin kaikki läpi ja ehdottomasti suosikkini on Helmikana.

    http://www.aavahelsinki.com/products/helmikana

    Helmikanassa on väriä. Räiskettä. Siinä tapahtuu, lämpimästi ja tanssien. Häivähdys Mama Africaa ja rooibosta. Mulla on aivan täydellisen värinen seinä Helmikanan taustaksi, sahraminkeltainen.

  • Karkkinen

    Kyllä. Haluan taulun.. Olen aina halunnut oikean taiteilijan tekemän taulun, koska itse pidän maalaamisesta ja kauniit asiat inspiroivat minua! Aavan valikoimissa oli paljon ihania teoksia, mutta nyt silmä osui tähän:

    http://www.aavahelsinki.com/products/ornamentti

    Jotenkin herkkä ja vahva samaan aikaan, niinkuin minäkin :)

  • Suosikkini oli päiväuni. Itsekkin olen muuttamassa ja olisi huippua saada kyseinen taulu vaikkapa makuuhuoneeseen :)

  • http://www.aavahelsinki.com/products/muodon-vaaristyma

    Normaalisti ei mun tyyliseni (tykkään romanttisesta), mutta jokin tässä sai mut pysähtymään siihen.

  • Abe

    http://www.aavahelsinki.com/products/kiwi-dreams

    Tämä taulu sykähdytti heti! Erittäin kaunis ja harmoninen, jotenkin rauhoittava tunne tuota katsellessa.

  • Inkku

    Ihana idea gallerialla! Jos voitto osuisi omalle kohdalle, valitsisin varmaan taulun nimeltä Peek-a-book. Kauniit värit ja hieman humoristinen.

  • jennik

    http://www.aavahelsinki.com/products/onnellinen-pilvi

    Myös minä pidän tuosta ”onnellinen pilvi” -taulusta. Värit osuu ja uppoo ja siinä on niin kevyt tunnelma.

  • Corax

    Ihana ja tosiaan piristävän erilainen kilpailu Jenni, kiitos myös tuosta veronpalautustaide ideasta :). Sitä tulee aina harmiteltua, että taiteeseen ei ole varaa satsata (ja sen vuoksi kotini on pysynyt toistaiseksi ja harmikseni tauluttomana). Useana vuonna palautusrahat ovat menneet ihan puhtaasti elämiseen, mutta nyt tiedänkin mihin tulevat palautukseni sijoitan.

    Aavan kokoelmia olen selaillut aiemminkin ja nyt kiinnostuin useammastakin taulusta, joten valinnasta meinasi tulla vaikeaa.

    Ensimmäisenä miellytti Enkeli Lensi Yli, ihanan selkeät ja tasapainoiset sävyt. Enne, Haava ja Savusumu kolahtivat tämänhetkiseen minääni voimakkailla, tummilla väreillään. Muisto taas ilahdutti värikkyydellään.

    Iltahämärä oli mielenkiintoinen eri osien asettelullaan, pidin myös oranssista väristä. Tämän hetkiseen sisustukseeni taulu ei kuitenkaan sopisi ja kokonaisuutena teos saattaisi aiheuttaa pienessä yksiössäni levottomuuden tunnetta.

    Tästä kokoelmasta suosikiksi ylitse muiden nousi lopulta Taivaalliset Putoukset: http://www.aavahelsinki.com/products/taivaalliset-putoukset
    Ensimmäisenä kolahti nimi ja värit, kultaisen ja oranssin eri vivahteet, harmoninen kokonaisuus, mutta kuitenkin juuri sopivasti synkkyyttä. Suuri koko ilahdutti, teos ei kaipaisi rinnalleen mitään muuta. Lisäksi teoksen taustateksti osui syvälle. Lopullinen sinetti tuli kuitenkin siitä, että uskon että pitäisin taulusta yhtä paljon nyt kuin vuosikymmenten päästä, joten teos kestäisi parhaiten aikaa. Toivottavasti arpaonni kerrankin suosisi!

  • Venla

    Olen juuri etsimässä ensimmäistä omistusasuntoa ja tuo Kiiviunelma sopisi ihanasti makuu- tai olohuoneeseen! Rakastan modernia ja abstraktia taidetta ja Kiiviunelman värit sekä ilmavuus iskivät heti! Jotenkin ihanan raikas :)

  • a.

    Ehdottomasti eniten mieleeni on F*** it’s snowing
    http://www.aavahelsinki.com/products/fu__-its-snowing

    Sopisi sänkyalkoviini kuin olisi siellä aina ollutkin:)

  • Hebulba

    Oli kyllä upeita tauluja, kiitos vinkistä!

    Kaipuu kolahti
    http://www.aavahelsinki.com/products/kaipuu

  • Aurora

    ”Huurre” on minun valintani. Tuntuu kuin se täydentäisi persoonaani, jättää tilaa katsojan ajatuksille. Varmasti samoja fiiliksiä kuin sulla Onnellisen Pilven kanssa :)

  • maijis

    Ystävän halaus, Enne ja Jäätynyt valo, nämä kaikki voisin omalle seinälle laittaa.

  • shirih

    Hyvä valinta Jenni! Jos voi sanoa, että taulu pukee jotain, niin valitsemasi taulu sopii sinulle! :)

    Minullakin on muutto edessä, ja haluan ensi kertaa elämässäni taulun seinälle (vuokra-asuntoihin ei ole oikein saanut tauluja ripustettua). En voi sietää ikea/halpis julisteita, haluan, että taululla on sielu ja se kertoo jotain kodistani. Sitä katsomalla voin ammentaa kodin turvallisuuden lisäksi ideoita jokaiseen päivään. Aava Helsingin katalogista haluaisin Varjojen Tanssin, taulu joka pukisi minua.

  • Hanna

    http://www.aavahelsinki.com/products/talvihehku

    Ihastuin tähän jostain syystä, en ole edes varma miksi. Yleensä en pidä juurikaan sinisestä sisustuksessa, mutta tuossa kuvassa on jotain sykähdyttävää. :)

  • MaijuEmilia

    Suosikkini on Juuret, koska se on samalla herkkä ja voimakas.

  • enni

    http://www.aavahelsinki.com/products/peek-a-book-vol-2

    oli tauluista mieluisin, on nimittäin maalausten suhteen meneillään tekstuuri- ja painokuviotyylinen kausi meneillään :D

  • -A-

    Tykkään Dilemman värimaailmasta ja graafisuudesta. Jäämaassa on viileää japani-henkeä (makkariin se). Pysähdys on myös todella kaunis. Se voisi sopia sisarentyttäreni huoneeseen.

  • Marjo

    Useampikin taulu ja erityisesti niiden värimaailma kolahti. Tässä muutama suosikki: Punainen Nurkka, Karlovy Vari, Kolibrin Synty.

  • Ansku

    Kiitos Jenni että toit tämän firman tietoisuuteeni, sillä taidanpa olla juuri heidän ydinkohderyhmäänsä :) Omistan yhden grafiikkateoksen ja olen haaveillut öljyvärimaalauksesta, mutta olen luullut että Helsingin taidelainaamo on taloudellisessa mielessä ainoa mahdollisuuteni siihen. Siispä mahtavaa, että nyt on tällainen vaihtoehto tarjolla! Suosikkini on Merkintöjä rannalla. Ihanat värit, mielenkiintoisia yksityiskohtia ja taulusta tulee mieleen onnelliset kesähetket Ahvenanmaalla meren äärellä. :)

  • Lempparini on Savusumu. Onnellisessa Pilvessä on kieltämättä kauniit värit. näen siinä ikään kuin lasipalan tai peilin taivaalla. Hauska ajatus sisustuksessa peilin ”korvikkeena” värit eivät vain omaan sisustukseen sovi

  • Petra

    http://www.aavahelsinki.com/products/halla

    Tää oli mun ehdoton suosikki. Jotenkin ihanat värit ja kaunis tunnelma eli ottaisin mielelläni seinälleni :)

  • Lukija

    Tästä saattaisit pitää myös http://www.annaemilia.com/WinterSea.html

  • inkkudaa

    enkeli lensi yli on minun valintani.

    elämä on välillä niin ihmeellistä ja en edes haluaisi käsittää näitä asioita. läheisen pienen kehitysvammaisuus on viime aikoina koskettanut. kyllä tänne tarvitaan monta enkeliä varjelemaan.

  • Eshba

    Oi ja voi, on kyllä hankala valinta! Niin paljon ihania tauluja… Eniten kuitenkin sytyttivät taulut ”Muisto” ja ”Pysähdys”. Syksy on mun lempivuodenaikaani, ja molemmissa tauluissa on kauniin harmoniset ja syksyiset sävyt sekä ihanan pehmeä tunnelma.

    Nyt olisi kyllä niin täydellinen synttärilahja jos osuisi kohdalle, huomiseksi kun sattuu tämän salaisen taiteenihailijan täysi-ikäistyminen :)

  • Ninne

    Monetkin tauluista olivat puhuttelevia, mutta eniten itseäni miellyttivät voimakkaan keltaisen väriset taulut sekä hempeän pehmeäsävyiset taulut. Taulua jonka mieluiten seinälleni laittaisin jouduin hetken pohtimaan, mutta ainakin tämän hetkisen fiiliksen perusteella seinälle valikoituisi tämä taulu http://www.aavahelsinki.com/products/pako-tuntemattomaan. Sen värit ja voima jotenkin vain iskevät ja taulua tekee mieli vain jäädä katsomaan.

    rakas_2 (at) hotmail.com

  • Oma suosikkini näin ensinäkemältä oli Mikael Liimon Peek-a-Book vol. 2 -teos. Mieheni sen sijaan tykästyi Haava-teokseen.
    Jompikumpi niistä voisi täältä saada hyvän kodin. :)

  • Esteri

    Yksi tauluista sai minut täysin omakseen. Kaukaiset valot. Taulussa on jotakin minulle hyvin rauhoittavaa, omaa.

  • Anna Heikinheimo

    Oma ensireaktioni tutustuttuani AAVAN konseptiin oli, että aika reteästi he käyttävät termiä ”maalaustaide”. Ja että ”vedos” kuulostaa tietysti markkinoinnissa paremmalta kuin ”kopio”. Sitten tuli pari muutakin ajatusta.

    Itsekin kuvataiteita harrastaneena ja aiheesta kiinnostuneena kuulisin mielelläni AAVAn maalausten suunnittelijoiden ajatuksista konseptiin liittyen. Millaista on myydä maalausdesignejaan? Lukeeko CV:ssä sitten maalaussuunnittelija? Designed by -taiteilijoiden nimet olivat itselleni tuntemattomia, enkä löytänyt AAVAn sivuilta heistä juuri muuta tietoa kuin nimet – esimerkiksi linkkejä heidän omille sivuilleen tai CV-tietoja ei ollut. Itselleni, jos taiteen hankkiminen olisi ajankohtaista, olisi kiinnostavaa ja tärkeää tuntea taiteilija sekä tutustua hänen uraansa.

    AAVAn asiakas valitsee nettisivuilla olevien valokuvien perusteella maalauksen omaan kotiinsa (joidenkin designien kohdalla voi myös valita valmiin maalauksen koon). Valokuvassa ei siis välttämättä ole se maalaus, jonka asiakas tilattuaan saa, vaan valokuva esittää maalauksen ”designin”. Tämä menettely poikkeaa tietysti oleellisesti siitä, että maalauksen ostaja voisi käydä katsomassa valmista teosta omin silmin ennen ostopäätöksen tekoa, olipa se sitten galleriassa, taiteilijan työhuoneella tai taidelainaamon tiloissa. Itse en hankkisi maalausta vain maalauksen designia esittävän valokuvan perusteella. (Jenni esimerkiksi kirjoitti pitäneensä maalauksensa designanneen taiteilijan kädenjäljestä – miten paljon siitä välittyi nettisivun valokuvasta? Entä voiko tilatun maalauksen tekijän kädenjälkeä kutsua alkuperäisen taiteilijan kädenjäljeksi?)

    Tässä vain muutama itselleni herännyt miete – lukisin mielelläni täällä lisää keskustelua aiheesta!

  • Riikka

    Valitsemasi taulu on kyllä todellakin sinun tyylinen! En malta odottaa että pääsemme näkemään kuvia uudesta kodistasi!

    Nettisivujen tauluista monet miellyttivät silmääni mutta eniten kuitenkin Janni Valkealahden taulu Savusumu http://www.aavahelsinki.com/products/savusumu Pidän siitä, että kuva on abstrakti ja tottakai, kuten muutkin edellä, ihastuin taulun väreihin. Minusta on mukavaa, että voin itse kehitellä teokselle erilaisia tarinoita. Näen esimerkiksi taulun kuvastavan veden pintaa josta heijastuu kaukana edessä siintävä kaupunki. Mielenkiintoinen taideteos, jota voisin ihastella ja katsella pitkiä aikoja.

  • kirsti

    Onnellinen Pilvi ja Päiväuni ovat värimaailmaltaan kerrassaan ihastuttavat! Näiden kahden väliltä tekisin valinnan!

  • Maija

    Onpa kiva sivusto, ja ihana kisa!

    Ensisilmäyksellä nämä kolme teosta koskettivat enemmäin kuin muut: Meri, Muisto ja Ystävän halaus. Näistä ehkä itsellenikin yllätyksenä suosikiksi nousi vaaleasävyinen Ystävän halaus. Seinälleni ehkä tahtoisin kuitenkin Muiston, sillä ainakin tähän hetkeen ja kotiin se sopisi erinomaisesti.

  • Meri

    Kevään voitto puhutteli minua suuresti. Viime vuodet, varsinkin viime talvi oli osaltani erittäin rankka. Kevään koittaessa olen tehnyt suuria päätöksiä elämääni koskien, ja vointi on noussut huomattavasti. Taulu henkii ujoa onnellisuutta, jota tunnen tällä hetkellä. Seinälleni valitsisin kuitenkin taulun peek-a-book vol. 3, koska sen yksinertaisuus ja kauniit värit ovat jotenkin niin minua.

  • henna

    Oma suosikkini pomppasi heti silmiini, eikä mikään enää pystynyt syrjäyttämään sitä! http://www.aavahelsinki.com/products/elinvoima-vol-2
    Aivan upea värimaailma (joka myös sopisi sisustukseen ;) ) ja todella voimakas fiilis. Ihmettelin ensin jo hieman tuota voimakasta ensivaikutelmaani, mutta koska kuvauksessakin puhuttiin teoksen alkuvoimaisesta sykkeestä ja räjähtävästä synnystä, totesin etten voi olla ihan höpsähtänyt kumminkaan.
    Hitsit kuinka upea, en vaan pääse yli.

  • nita

    Valitsisin itselleni varmaankin Peek-a-Book vol. 3. Se on tarpeeksi yksinkertainen ja sopisi omaan sisustukseeni parhaiten.

  • Tiina

    Kaunis ohikiitävä hetki, jolloin Namibian aurinko, me ja tämä pieni olento pysähtyivät toisiaan katsomaan… Katsellessani AAVA Helsingin tauluja mielenkiinnolla, olin onnellinen kokiessani tämän samaisen hetken taulun ”Pysähdys” kohdalla. Hämmästellen mietin, onko muistikuvani romantisoitunut taulun ja oman kokemani kanssa. Oli etsittävä kuva ja palattava jälleen upealle matkalle kaiken kiireen samalla unohtaen. Kyllä, minulla on valokuva tästä taulun maailmasta, hetki oli epätodellinen. Haluaisin teidän sen näkevän. Sen vuoksi valitsisin Pysähdyksen.

  • Jenny

    Peek-a-Book vol. 3
    Designed By: Mikael Liimo

  • Jenny

    Peek-a-Book vol. 3
    Designed By: Mikael Liimo

    Edellisestä jäi kertomatta, että pidin taulun yksinkertaisuudesta, väreistä ja sen että taulu vangitsi katseeni heti, ja alkoi mielessäni etsiä omaa paikkaansa asunnostani. Paikka heti löytyikin. Nyt vain toivon onnea itselleni kisaan jotta taulu löytäisi tiensä olohuoneeseeni.

  • Kirahvi

    http://www.aavahelsinki.com/products/muotojen-ja-varjojen-tanssi

    Tämä teos on esteettisesti vetoavin.

    Erikoinen idea tuo taiteen käsin monistaminen.

  • Minerva

    Ompa taidesivuilla hyvä idea. Usein taide on niin kallista ettei sitä pysty helposti kotiin hommaamaan. Tämä on ongelmana varsinkin nuorilla opiskelijoilla. Nyt nämä sivut mahdollistavat sen, Hienoa!
    Itseäni miellyttää kovasti taulu nimeltä ” Muodon vääristymä ”.

  • Jenni

    Arvelin, että tähän aiheeseen joku varmasti tarttuisi. Toki firman idea on tehdä bisnestä, enkä tiedä miten tällainen yhteistyö mukana olevien taiteilijoiden uraan vaikuttaa jatkossa. Toisaalta, he ovat itse vapaasti ja yhteisymmärryksessä halunneet lähteä kokeilemaan tällaista, joten jos joku haluaa kokeilla tällaista, se lienee hänen oma päätöksensä. :) Olisi kyllä kiinnostavaa kuulla, mitä maalaukset suunnitelleet taiteilijat itse tästä konseptista ajattelevat. 

    Mitä taiteen hankkimiseen ja sen perusteisiin kuuluu, niin ihmiset ovat näissä asioissa hyvin erilaisia. Pidän epätodennäköisenä, että todellinen taideharrastaja koskaan hankkisi teosta tällaiselta yritykseltä. Mutta kaikki meistä eivät ole todellisia taideharrastajia. Siitä huolimatta ne taidetta tuntemattomatkin ihmiset saattavat nauttia visuaalisista elämyksistä ja kaivata kotinsa seinille jotakin kaunista, joka on astetta persoonallisempaa kuin Ikean sisustusprinttitaulu. Tämä konsepti on ensisijaisesti niitä ihmisiä varten, jotka eivät ehkä ymmärrä taiteesta tai ole valmiita maksamaan (joko omasta halustaan tai taloudellisesta tilanteestaan johtuen) siitä mansikoita. En kuitenkaan osaa ajatella, että tässä varsinaisesti riistettäisiin ketään, sillä teosten kopiointi on koko konseptin idea ja sillä ajatuksella taiteilijat ovat myös lähteneet juttuun mukaan. Minulla itselläni on sekä alkuperäistaidetta että valmiina ostettuja valokuvatauluja ja julisteita sekä nyt tämä Aava Helsingin taulu. Enkä näe, että niiden tarvitsisi sulkea toisiaan pois. Suurin osa itse hankkimistani tauluista on taiteilijoiden omia, signeeraamia teoksia, mutta visuaalisesti tämä Onnellinen Pilvi antaa minulle ihan yhtä paljon iloa. Sen rahallinen arvo toki on vähäisempi kuin noiden alkuperäisteosten, mutta minulle oma kodin seinälle ripustettavissa teoksissa tärkeintä ovat visuaaliset arvot.

    On totta, että valokuvan perusteella taulun valitseminen ei koskaan ole sama asia kuin teoksen näkeminen luonnossa. Omalla kohdallani kävi kuitenkin niin, että taulu itse asiassa miellytti luonnossa enemmän kuin kuvassa. En osaa sanoa, onko teosten näkeminen livenä mahdollista ennen ostopäätöstä Aava Helsingin kohdalla, mutta sitä suosittelen tiedustelemaan suoraan yritykseltä. :) Mitä tulee tuohon ”kädenjälkeen”, niin tarkoitin ehkä tässä tapauksessa enemmänkin maalaustyyliä (en tunne taiteen termistöä tarpeeksi hyvin osatakseni käyttää oikeaa sanaa). Tässä tapauksessa tuollaista unenomaista maalauksellisuutta ja abstraktiutta (?), toisin sanoen siis sitä, että maalaus ei ole suoraan niin esittävää taidetta ja ilmaisu teräväpiirteistä kuin osassa muita tauluja. Varsinaisia siveltimen vetojahan tosiaan noista valokuvista ei pysty näkemään, vaikka ne toki ovat nähtävissä valmiissa teoksissa. 

    Kuten sanottua, pidän tosi epätodennäköisenä, että joku hc-taideharrastaja koskaan olisi kiinnostunut tällaisesta palvelusta, mutta uskon, että visuaalisista asioista nauttiville ”taviksille” tällainen konsepti voi olla ihan hyvä tapa hankkia jotakin kaunista oman kodin seinälle. 

  • helmi

    Eniten sykähdytti teos nimeltä Enkeli lensi yli. Jotenki se on vaan niin kaunis ja harmoninen!

  • Onpas mukava arvonta. Tauluista Peek-aBook vol. 1 on hauska! Samalla taiteilijalla oli myös muita kivoja töitä. Tykkäsin myös Saija Ben Yonesin ihanan usvaisen pastellisista töistä.

  • Emz

    Monen vastaajan tavoin Peek-a-Book vol. 3 puhuttelee kovasti. Itselläni on myös juuri muutto takana ja tavarat vielä hakevat paikkaansa, tauluista puhumattakaan. Peek-a-Bookin selkeät värit ja muodot selkeyttävät ajatuksia sekasotkun keskellä. Hyvä merkki siis :)

  • eimi

    ystävän halaus olisi ihana…:)

  • Hulta

    Huurre ja Päiväuni puhuttelivat saman tien. Moderni ja eleetön muotokieli sopisi tämän uuden kodin vielä muotoutumattomaan sisustukseen varmasti.

  • Hetki sitten tuli täyteen ensimmäinen vuosi ikiomassa asunnossa, mutta seinät ammottavat edelleen tyhjyyttään. Kyllähän tänne sopisi esimerkiksi Janni Valkealahden Savusumu (http://www.aavahelsinki.com/products/savusumu).

  • Annika

    Ei tarvinnut kauaa katalogia selata. Sillä ihatuin välittömästi Saija Ben Younesin teokseen Hiljaiset kivet. Teos vangitsee tummanpuhuvilla tarkkaan harkituilla objekteilla, joista kustakin huokuu hiljaista läsnäoloa. Tätä kaikkea ympäroi vaalea tuulahdus raikkautta. Valloittavin kohta tässä teoksessa on tuo metsän vihreä keto, joka tekee teoksesta eheän kokonsisuuden. Vielä kun näkisin tämän upeuden livenä!

  • Minna

    Ihastuin Huurteeseen! Taulusta huokuu rauhallinen ja utuinen tunnelma, mitä sopisi aamukahvin kanssa tuijotella koskaan siihen kyllästymättä.

    http://www.aavahelsinki.com/products/huurre

  • eevis

    Parhaita tauluja: Päiväuni, Unho ja Ystävän halaus. Päiväuni on ihanan kepeä ja rauhoittava. Unho toisi kivasti särmää muutoin yksinkertaiseen sisustukseen ja Ystävän halauksessa on jotain selittämätöntä lämpöä ja samanaikaisesti kaipuuta.

  • Shh

    http://www.aavahelsinki.com/products/helmikana

    Helmikana-teos kiinnitti meikäläisen huomion heti. Minullakin on tässä lähikuukausien aikana muutto edessä isompaan asuntoon ja tuo kyseinen teos kyllä passaisi väriensä puolesta sisustusmakuuni ja -suunnitelmiini aika lailla täydellisesti. Pidin myös ideasta teoksen takana, siinä oli jotakin suloisen lapsenomaista :)

  • Ainoo

    Löysin oikeastaan kaksi suosikkia. Sympaattinen ”Muisto” jotenkin sykähdytti, ja lisäksi Janni Valkealahden ”Pysähdys”, koska siitä tuli ihan mieleen Scandinavian Music Groupin Missä olet Laila? -levyn kannet:D Lisäksi taulun värit ja valo ovat ihanat.

  • emimöö

    Marja-Leena Elojärvi – Niitty

  • S

    Rakastuin teokseen Päiväuni. Heti teoksen nähdessäni tiesin sen olevan se oikea. Muistuttaa utuisella tunnelmallaan ja värimaailmallaan Claude Monetin lummelampi-teoksia.

  • lintunen

    Upeita tauluja! Mun ehdoton suosikki on Juuret. Sen sininen värimaailma on täydellinen ja rauhoittava. Ja aihe muistuttaa, että kaikessa elämän pyörityksessä ja epävarmuudessakin juuret säilyvät ja versoavat uudelleen. Tämä olisi mulle aivan ihana valmistujaislahja! :)

  • Kiinnostava konsepti ja huippukiva arvonta. Olen harkinnut taulun hankkimista jo pitempään.

    Suosikkini on Pysähdys (http://www.aavahelsinki.com/products/pysahdys). Siinä on miellyttävän rauhallinen tunnelma. Myös Hiljainen suo (http://www.aavahelsinki.com/products/hiljainen-suo) miellyttää kauniine väreineen.

  • Silva

    Ai vitsi, ihana kilpailu ja mahtava idea käyttää veronpalautusrahat tauluun! Oonkin juuri viimeaikoina fiilistellyt jotain kaunista taulua sängyn päälle, mutta omat maalaustaidot eivät ihan kyllä riitä ja rahaakaan ei niin reilusti ole, että voisi ostaa isomman kuin aanelosen kokoisen… Nyt seinällä on ollut tosiaan se itsemaalattu a4 :D Ei kuitenkaan siinä sängyn yläpuolella, olisi vähän tragikoominen näky isolla seinällä! Tuolta Aavan katalogista huomasin heti Häilyvä Ajatus -maalauksen. Siinä on jotain hyvin samaa kuin omassa pikkutaulussani, maalaustyyli ja mustan ja punaisen vuorottelu. Siis suoraan kuin minulle tehty (tai itsetehty, hehe). Melkein nauroin hämmennyksestä kun näin maalauksen ensi kertaa, koska miten se voi olla niin samanhenkinen kuin omani?! (Mun pitää melkeen lähettää sulle kuva tästä mun pikkusesta niin huomaat.) Häilyvä Ajatus olisi ensimmäinen ”kunnon” tauluni, ensimmäisessä omassa kodissani. Se on kyllä niin minunnäköiseni taulu että taidan vakavasti harkita veronpalautusrahojen käyttöä tuohon, tuli voittoa tai ei! Maalaukset sopisivat hyvin yhteen ja tuo Aavan taulu, ai että, se on juuri sitä mitä tämä vaalea pikkuyksiö kaipaa! Harvoin kyllä mikään taulu tuntuu niin henkilökohtaiselta kuin tämä Häilyvä Ajatus. Sen kun saisi seinälle!

  • Johanna

    Minua eniten säväytti Neptunus-niminen teos. Itselleni sopivat värit joten sopisi ehdottomasti myös omaan olohuoneeseeni! :)

  • Sanna

    Kantsii käydä tsekkaamassa myös systerini Jenni Vakkilaisen nettisivut http://www.jennivakkilainen.com ja hänellä on nyt töitään Sokoksen S-ikkunagalleriassa Kiasmaa vastapäätä :)

  • Emilia M

    Monta kaunista työtä. Päiväuni ja Onnellinen pilvi ihastuttivat minuakin, niissä oli jotain missä silmä ja sielu lepää.

  • Eeva

    Monta hienoa. Suosikkejani ovat Onnellinen pilvi, Aamu ja Huurre. Sopisivat ihanasti uuden kodin seinälle.

  • Eeva

    Perustelut unohtuivat. Taulut ovat rauhoittavia, suht. Pelkistettyjä niissä on pehmeitä värejä.

  • Lena*

    Selattuani kaikki teokset läpi kääntyisin itsekin tuon valitsemasi taulun puoleen. Taide on niin fiilisjuttu, ja kaipaan elämääni ennen kaikkea keveyttä ja valoa.

  • Joanna

    Oi, Ihana kilpailu! Pakkohan minun on osallistua, toivottovasti onni kerrankin suosii. Eniten itseäni viehättää taulut Onnellinen Pilvi sekä Päiväuni. Niissä on herkkyyttä ja miellyttävät värimaailmat.

  • http://www.aavahelsinki.com/products/muisto

    Siitä tuli mieleen Michael Jacksonin levyn kansi :D

  • annina

    Aamu tai Huurre sopisi minun värimaailmaani. :)

  • Sigrid

    Niin monia ihania teoksia, suosikkeja kuitenkin Jälkiä vedessä sekä Kaukaiset valot.

  • Helmi

    Itseäni puhutteli eniten Elinvoima Vol.2 taulu. Ihanat värit ja kuvio!

  • Galileea

    Jokin noissa unikoissa viehättää…. Siis Unikot-teos.

  • Jaana

    Unho- teos sopisi uuteen kotiimme mahtavasti! :)

  • Elina

    Eniten sykähdytti Kolibrin synty tai Elinvoima-teokset. Tosi kauniita on monet, mutta näiden sävyt täydentäisi meidän uutta kotia.

  • Epsu

    Pysähdys: Mystinen elokuvamainen tunnelma, jota voisi tuijotella vaikka kuinka pitkään kyllästymättä. Sopisi hienosti asuntoni värimaailmaan.

  • Ihana kisa!
    Olemme asuneet ”uudessa” kodissa jo reilu puoli vuotta & muuten tavarat on löytäneet paikkansa melko hyvin, mutta taulupuoli uupuu vielä täysin. Olisikin ihanaa saada joku täysin uusi taulu kaunistamaan kotia :)
    Häilyvä Ajatus sopisi koristamaan ruokailutilan suurta seinää & toisi samalla vaaleaan kotiin mukavasti kauniita värejä!

  • hheidi

    Enne-taulu saisi paikan mun luota. Musta tuo on äärettömän kaunis ja kuvaa hyvin lapsettomuutta, pelkoa, rakkautta ja toivoa. Muistuttaisi myös vaikeista ajoista, muistuttaisi kiittämään, jos joskus tästä vielä saa pienen käärön palkinnoksi.

  • Merja

    Olen monta kertaa käynyt ihastelemassa Aavan tauluja. Valikoimassa on useampi sellainen, jonka voisin heti ripustaa seinälle. Suosikiksi kuitenkin yltää Kaipuu, jonka värimaailmasta pidän. Lisäksi taulun kolmiosaisuus tuo minusta siihen kivan rytmin. Nyt vain peukut pystyyn, että onni suosisi!

  • Paula

    Onnellinen pilvi on suosikkini. Ihanan hattarainen ja kevyt, sekä väreiltään että nimeltään. En yleensä pidä liian esittävästä taiteesta, ja tässäkin on omille ajatuksille mukavasti tilaa.
    Olen joskus katsellutkin heidän sivuaan ja tutustunut vastaavaan toimijaan Ranskassa. Idea on loistava, koska nämä teokset mahtuvat vaatimattomampaankin budjettiin, mutta ovat kuitenkin paljon enemmän kuin julisteet tai tehtaillut kopiot.
    Blogiasi on ilo lukea, koska se tarjoaa tietoa ja pohdintoja niin erilaisista asioista – kiitos siis viitseliäisyydestäsi!
    Onnellisia päiviä onnellisten pilvien alla sinulle Jenni!

  • http://www.aavahelsinki.com/products/peek-a-book-vol-3

    Tämä kyllä vei sydämeni saman tien, vaikka tuolla oli muitakin aivan mielettömän upeita teoksia! Tässä Peek A Book kolmosessa on jotain ihanan simplististä, mikä vetoaa meikäläiseen, ja lisäksi jotenkin marimekkoisat vibat!

    Ps. En ole kova kommentoija, mutta halusin vain sanoa kun täällä välillä kuitenkin pyörin, että olet hirmu kaunis ja tästä blogista tulee tosi hyvälle tuulelle!

  • hedonya

    Todella vaikea valinta. Kaikki olivat hienoja!
    Olemme juuri muuttamassa uuteen kotiin ja näkisin tällä hetkellä, että parhaiten uuden kodin seinille sopisi eri tyyppiset harmaan ja tumman yhdistelmät. Joten suosikkini taisi olla Harmaan sävyt.

  • Joliel

    Onpa todella hauska yhteistyöidea Aavalla ja taiteilijoilla!

    Häpeäkseni tunnustan heti alkuun, etten omista yhtään taulua :( Taideostokset kun eivät valitettavasti kuulu opiskelijan perushankintoihin, nyyh!

    Aavan esillä olevista teoksista viehättivät eniten juurikin tuo Saija Ben Younesin ”Onnellinen pilvi”, ja saman taiteilijan ”Kaukaiset valot.” Myös ”Neptunus” oli minun näköiseni teos. Upeita teoksia ja lahjakkaita nuoria tekijöitä! :)

  • Zennie

    Minun ehdoton suosikkini Aavan tauluista oli teos nimeltään Unho.

    Teos oli paitsi ulkonäöltään käsittämättömän upea, mutta myös minua kosketti suuresti teoksen nimi; Unho. Olen elämässäni täysin uudessa tilanteessa, sillä olen ostanut avomieheni kanssa ensimmäisen yhteisen kodin, johon kannamme yhteiset tavaramme lähipäivinä.

    Unhon kuvauksessa kerrotaan seuraavasti: ”Musta harso peittää teoksen vaalean taustan kuin unohduksen verhoon kietoutunut muisto, alati vääristyen ja uutta muotoa hakien.”

    Paitsi teoksen ulkomuoto, niin myös tämä kuvaus kosketti minua, sillä koen, että taulun kuvaus kuvastaa myös minua ja meitä. Olen haltioissani ikiomaan kotiin muuttamisesta ja tuntuu, että mieleeni ei mahdu muuta kuin oman pesän sommittelu. En haluaisi, että mielestäni koskaan unhoittuu tämä oman kodin tuoma lämpö ja jännitys, vaikka tulevat vuodet mieheni kanssa tulevat varmasti muovaamaan minua, meitä ja yhteistä kotiamme eri muotoon.

  • Sanna

    Omalle seinälleni haluaisin joko Värin synty tai Muisto -taulun. Muisto taulu on jotenkin todella rauhoittava ja värin synty todella energinen. Lisäksi molemmat sopisivat sisustukseenkin :)

    Olen itseasiassa käynyt ihastelemassa tuolla sivuilla aiemminkin monesti, mutta vielä ei ole ollut irroittaa vajaata kolmeasataa euroa tauluun. Lahjakortti auttaisi asiassa kovasti, joten pidän peukkuja :)

  • Hei!

    Ajattelin kommentoida tähän aiheeseen taidemaalarin näkökulmasta. AAVA Helsinki otti minuun yhteyttä jokin aika sitten ja ehdotti yhteistyötä. Kyselin vähän lisätietoja ja saamani informaation perusteella en aio lähteä toimintaan mukaan, enkä oikein voi suositella tätä galleriaa taiteen ystävillekään. Liikeidea kuulostaa hienolta, mutta niin kuin aina, jos jotakin myydään liian halvalla, asiassa on kääntöpuolensa. Yritys hyötyy, mutta ostaja ei saa ihan sitä mitä luulee, ja taiteilija jää mitä todennäköisimmin tappiolle.

    Taiteilija saa yhden ”vedoksen” myynnistä vain 10%, eli 300 euron hintaisesta kopiosta ”designin” suunnitelleelle taiteilijalle maksetaan 30 euroa. Ko. summalla ei saa edes yhtä laadukasta väripurkkia. Olen itse arvioinut että keskikokoisen maalauksen materiaaleihin menee helposti 300-500 euroa. Voidaan kysyä, millaisia materiaaleja kiinalaiset kopioijat sitten käyttävät, arvatenkin halvimpia mahdollisia. Näin ollen teos ei välttämättä kestä aikaa: kiilapuut saattavat vääntyä, kangas ruveta kupruilemaan, värit voivat haalistua tai halkeilla. Kopioijan palkaa en saanut selville, vaikka kysyin.

    Galleriataide on kallista, se on fakta. Galleriassa myydyn teoksen hinnasta taitelija saa itselleen yleensä noin puolet tai jopa vähemmän. Jos olet kiinnostunut taiteesta, kehottaisin ottamaan yhteyttä suoraan taiteilijoihin. Kutsumme sinut mielellään työhuoneelle katsomaan teoksia, ja tällä lailla voi syntyä edullisia kauppoja, kun välikädet jäävät pois, lisäksi esim vähän vanhempia, jo näyttelyissä olleita töitä monet myyvät mielellään halvemmalla. Olen itse myynyt maalauksia myös osamaksulla, parhaimmillaan asiakas maksoi 20 euroa kuussa. Teos tuli lopulta lunastettua ja molemmat olivat tyytyväisiä. AAVA Helsinki myy 100x100cm kokoisia töitä hintaan 289€ ja teettää samasta taulusta 50 kopiota. Taiteilijan työhuoneelta saatat saada samankokoisen ihka oikean maalauksen tuhannella eurolla. Hintaero ei lopulta ole kamalan suuri. Tiedät, kuka teoksen on tehnyt, sillä on aivan erilainen arvo, kun kenelläkään ei ole samanlaista, ja taiteilija menee takuuseen työnsä laadusta.

    (Voit lukea bloggaukseni aiheesta täältä
    http://hekuma.blogspot.fi/2013/04/kopiogalleria.html)

Related posts